2. luukku
•••••☆•••••
Hilda Hiiri mietti aamulla aamupuuron jälkiä siivotessaan pitäisikö perua koko juttu. Sanoa Talitiaisille ettei hän tarvinnut apua. Mutta olisiko se sitten epäkohteliasta. Huokaisten Hilda totesi ettei apu toisaalta ehkä olisi pahitteeksi, kun ovelle jo koputettiin. Hilda meni avaamaan oven Tapani Talitintille, joka tuli iloisena sisään.
"Oletko varma että tästä ei ole liiaksi vaivaa?" Hilda kysyi.
"Olen, olen" Tapani vastasi iloisesti, "mielelläni minä leikin lasten kanssa. Älä ole yhtään huolissasi äläkä pidä turhaan kiirettä."
"Kyllä minä tiedän että sinä pärjäät lasten kanssa" Hilda vastasi vaivautuneena.
"No alahan sitten lähteä niin me päästään retkelle", Tapani sanoo iskien silmää.
"Hyvä on", Hilda sanoo ja onnistuu hymyilemään lasten hyppiessä Tapanin ympärillä hihkuen "jee retkelle".
"Yritän ehtiä kotiin ennen ruoka-aikaa", Hilda lisää, "mutta kaapissa on eilistä ruokaa jos en ehdi."
"Älä suotta yritä", Tapani kieltää.
Hilda kipitti kiitollisena Tiaisille etsimässä jouluksi kynttilöitä. Lanttua ainakin vielä pitäisi hakea lanttulaatikkoa varten ja riisinjyviä riisipuuroon. Huh, onneksi hän pääsi tekemään hankintoja yksin, Hilda tuumi. Pienimpien pienet jalat väsyisivät varmasti eikä hän varmaan voisi hakea kaikkea kerralla. Tiaiset on kyllä kultaisia, pitää antaa heille joululahja. Joulukoristeitakaan heillä ei ollut - kaksoset oli rikkoneet ne kaikki viime vuonna. Ne vesselit ehtii kyllä vaikka minne Hilda mietti lempeästi ja hieman ärtyneenä. Ehkä hän voisi askarrella lasten kanssa uusia, jos jouluvalmistelut sujuisi hyvin.
Hilda voihkaisi alkaessaan tehdä lähtöä takaisin kotiin. Oli satanut lunta ja satoi yhä. Hildasta tuntui ettei hän ikinä pääsisi kotiin kaikkien hankintojen kanssa yhä kasvavassa hangessa. Huokaisten hän paransi reppunsa asentoa ja alkoi talsia upottavassa lumessa kotiin päin. Sinne oli päästävä vaikka kuinka väsyttäisi.
Lopulta pitkältä tuntuneen taipaleen jälkeen Hilda pääsi kotiin. Hän ei tosin ollut vielä ihan pihallakaan kun kaikki seitsemän lasta pelmahtivat iloisina hänen luo.
"Äiti, äiti", he hihkuivat, "on tullut lunta! Eikö olekin ihanaa! Me ollaan laskettu koko päivä mäkeä. Ja voi kuinka kaunis metsä on!"
Hilda ei voinut kuin hymyillä.
"On", hän sanoi. "Ihanaa kun on lunta. Toivottavasti koko joulu on luminen."
Sillä nyt lastensa riemun nähdessään hän nosti katseensa väsyneistä käpälistään ja näki kuinka kauniiksi lumi totta tosiaan oli koko metsän pukenut.
•••••☆•••••
Toivotko sinä valkeaa joulua? Satoiko teillä päin tänään lunta?
Muokattu viimeksi: