2+ lasta odottavat

Miten meinaatte järjestää synnytyksen ajalle lastenhoidon? Meillä on vähän ongelmallinen tuo jos sattuu arkipäivälle, koska miehen äiti asuu toisella paikkakunnalla ja toiset isovanhemmat ovat työelämässä. Varsinkin jos tulee äkkilähtö, niin joudun silloin alkuun ainakin menemään yksin sairaalaan että mies saa esikoisen hoitoon..
 
Meillä miehen vanhemmat on eläkkeellä ja hälytysvalmiudessa ja vielä samalla paikkakunnalla. He siis ykkösvaihtoehto. Jos tulis joku etteivät ihan heti pääse, niin muutamakin ystävä on sanonut että saa soittaa vaikka keskellä yötä jos on tarve. He lähinnä meidän ajatuksissa sellaiset hätävarat jotka hoitavat siihen asti kun nämä isovanhemmat pääsevät hakemaan. Mutta todennäköisesti ei ole edes tarvetta näitä ystäviä hälyttää.
 
Ykkössuunnitelma on se, että poika menee mun vanhemmille tai sitten he tulee meille riippuen siitä, mihin aikaan lähtö tulee. Mies on toisella paikkakunnalla töissä ja myös synnäri on siellä, joten mun isä voi joutua toimimaan mulle kuskinakin. Vanhemmat vaan olivat sopivasti järkänneet itselleen Tallinnan risteilyn juuri sille viikonlopulle kuin meillä on la. Varsinaiset Äly & Väläys. laughing7 Miehen vanhemmat asuvat myös sillä paikkakunnalla, missä synnäri on, joten varasuunnitelma on se, että joko mennään varmuuden vuoksi silloin viikonloppuna heille yöksi. Tai sitten mun sisko saa olla hälytysvalmiudessa.
 
Äitiini (ja isääni, jos lähtee mukaan) luotetaan tälläkin kertaa. On eläkkeellä, mutta asuu kolmensadan kilometrin päässä. Neljä-viisi tuntia, niin on kuitenkin täällä. Jokin hätävarapaikka pitää naapureista tai ystävältä varmaan kehittää, jos tuleekin lähtö paljon ennen laskettua aikaa esim. yöllä. Päiväkotipaikan pidän vielä huhtikuun juuri sen takia, että sinne pystyy "säilöä" päiväsaikaan pienemmän, kunnes isovanhemmat/äiti ehtii autolla/junalla paikalle. Isompi tokaluokkalainen osaa jo olla itsekseen koulun jälkeen pari tuntia. Lasketun ajan tienoilla äiti tulee varmaan tänne valmiiksi jo passiin.
 
Meillä olis tarkoitus että esikoinen tulee mukaan synnärille, josta mun äiti hakee hänet luokseen. Jos on siis rauhallinen lähtö ja järkevä kellonaika. Eka synnytys oli hidas ja monta tuntia vailla mitään dramatiikkaa. Mummilla on tunnin matka synnärille. Meillä puolen tunnin. Myös miehen äiti on valmiina tulemaan paikalle tarvittaessa. Molemmat mummit pystyy järkkää työnsä niin että pääsevät paikalle. Äkkilähdön sattuessa naapuri tulee meille. :) toivottavasti pieni pääsis mummilaan, nimittäin ollaan ajateltu että hän sais olla pari päivää siellä ja me otettais perhehuone. Esikoinen viihtyy niin hyvin mummilla ettei ees muista äitiä ja isiä... Eikä meidän mielestä myöskään oo väliä näkeekö hän pikkuveljen heti vai parin pidän päästä!
 
Ja aina voi hälyttää työssä kävijöitä :) Tämä on vähän sellainen syy, jota monet ymmärtävät...

Meillä isovanhemmat ykkösvaihtoehto. Sit vähän riippuu milloin ja minkälainen lähtö tulee, lähdenkö itse ensin yksin ja mies sitten perässä ns viimeisille metreille. Olemassa olevista lapsista pitää pitää huolta, olen aikuinen ja tarvittaessa pärjään yksin...(näin uhmakkaasti sanottuna enne h-hetkeä :) )
 
En ole varma jos tästä on jo keskusteltu mutta minua huolestuttaa vauva ja esikoisen tekemiset yöllä. Nyt siis ajattelen tilannetta jossa esikoinen herää ja menee vauvan luokse. Meillä oli kerran noin 1 v lapsi yökylässä ja aamulla kun herättiin oli 1v tytön matkasänky täynnä leluja. Poikani oli sinne hyvää hyvyyttään heittänyt kaikki pehmolelunsa mutta myös muutaman traktorin ja auton. Kaikki OK mutta mitä jos poikamme tekee sen nyt kun vauva on pieni ja auto osuu silmään tai päähän...?
 
Raskastahan tää arki on tuon vilkkaan taaperon kans. En enää jaksa juuri ees kantaa tyttöä saati juosta sen perässä. Siksi me ei oikein käydä missään. Helpottaa aina kun mies tulee töistä, mutta silläkin on raskaita päiviä niin ei viittis heti ekana tyttöä sysätä sille. Me ei olla vielä mietitty mihin tyttö laitetaan kun lähtö tulee. Vaihtoehtoja on kuitenkin muutama. Pitäis vaan miettiä ja sopia ne..
 
En ole varma jos tästä on jo keskusteltu mutta minua huolestuttaa vauva ja esikoisen tekemiset yöllä. Nyt siis ajattelen tilannetta jossa esikoinen herää ja menee vauvan luokse. Meillä oli kerran noin 1 v lapsi yökylässä ja aamulla kun herättiin oli 1v tytön matkasänky täynnä leluja. Poikani oli sinne hyvää hyvyyttään heittänyt kaikki pehmolelunsa mutta myös muutaman traktorin ja auton. Kaikki OK mutta mitä jos poikamme tekee sen nyt kun vauva on pieni ja auto osuu silmään tai päähän...?
Yllättävän kestäviä nuo vauvat ovat :) En ole kuullut että vauvalle olisi aidosti tapahtunut jotain pahaa yöllä esikoisen toimesta - tai sitten asia on ollut kan raskas keskustella missään...
 
Ehkä pitää kysyä neuvolastakin, ne varmaan tietää =). mutta jos traktori osuu silmään luulsisi että voi olla aika inhottava...
 
Takaisin
Top