10. Luukku

Salosten perheessä tutkittiin vaatekaappien ylähyllyjä lauantaina. Hilda ja Väinö olivat kertoneet edellisenä päivänä koulun jälkeen tarvitsevansa kouluun tonttuasut jouluun asti. Heidän vanhemmat olivat epäilleet, ettei ihan kirjaimellisesti tonttuasuja tarvittu ja opettajan lähettämä viesti vahvisti, että lähinnä tonttulakit oli tarpeen, joskin oli lupa ottaa muitakin tonttumaisia vaatteita etenkin viimeisenä koulupäivänä pidettävään joulujuhlaan.
Kummallekin oli löytynyt heidän omasta vaatekaapista punaiset vaatteet, jotka heidän äidin mielestä oli tarpeeksi tonttuiset. Tanelista oli vähän hassua, kun nykyisin tontuilla oli usein ihmisten mielissä punaista päällä tonttulakista kantapäihin asti. Tanelilla ei ollut kuin punainen lakki, jonka Taneli oli vaivihkaa hakenut takaisin Salosten tekemän joulukoristeen päästä. Hän oli tehnyt koristeelle uuden lakin askarteluhuovasta ja toivoi ettei kukaan huomaisi hatun muuttuneen. Toistaiseksi kukaan ei ollut huomannut mitään. Ihmiset eivät onneksi olleet kovin tarkkanäköisiä eikä heidän muistiin voinut luottaa.
Tanelin asiaa pohtiessa vaatekaapista löytyi kassi, jonka sisältö paljastui punaiseksi. Sisältä paljastui useampi tonttulakki ja kaksi punaista pukua, jotka olivat suunnilleen perheen kahden nuorimman lapsen kokoa. Isommat lapset vähän nurkuivat, kun Ainolle ja Eemilille oli tonttupuku ja muille ei, mutta perheen isä huomautti pukujen olleen heistä jokaisen käytössä ja nyt oli nuorempien vuoro. Varsinkaan perheen keskimmäinen Miikael ei ollut ihan tyytyväinen, mutta heille ei silti luvattu isompia tonttupukuja. Sitä paitsi, heillähän oli kaapeissa punaisia vaatteita. Kyllä niillä ja tonttulakeilla tulisi ihan oikean tontun näköiseksi.
Tonttulakkeja? Lapsille tonttupukuja? Jouluisia vaatteita? Käytetäänkö teillä jouluvaatteita?