1.5v ja eteenpäin taaperoarkea

Meillä myös puhetta tulee lisää koko ajan. Kahden sanan lauseissa ollaan, esim. Aurinko paistaa. Äiti istuu. On myös oppinut "huutamaan" äitiä ja vaikkapa yläkertaan mennyttä serkkua nimeltä. Nyt raikuu "äitiiii, äitiii" täällä kotona. Ei vissiin kauaa kuulosta hellyyttävältä, hihi.
Temperamenttia löytyy edelleen, mutta myös hurmuripoikaa. Autot on lähes ainut leikkiväline tällä hetkellä..junat myös kiinnostaa. Ulos pitäisi myös päästä koko ajan keinumaan, tekemään hiekkakakkuja ja laskemaan liukumäkeä. Kaveri tykkää myös "laskea" kaikkea: "kakki-ihii, kakki-ihii". Värejä vähän opetellaan, mutta toistaiseksi kaikki on punaista. :D
Kuukausi laskettuun aikaan, olo on tukala. Silti mietin, kuinka helppoa elämä onkaan vain yhden lapsen kanssa. :)
 
Aikamoisen komea kauhakuormaaja komealla pikkumiehellä! :)
 
samaa katoin ku m&s ja mietin et olikohan tuo sama mitä olin itekin kattonu netistä jossain vaiheessa :)
 
Kimpassa ostettu synttärilahja :) mieleinen on!

Lekmerillä on joskus ollut tätä, tilattiin toisaalta kun heillä oli loppu..
 
Komia poika on :D meillä neidin temperamentti senkun lisääntyy, annan ajastani lähes kaiken. Vauvastakun on tullu sen verran helppo et pärjää omissa oloissaan. Koittaa myös estää vauvan syöttämistä vaikka muuten hellii ja tahtoo toisinaan odallistua syöttämiseen. Sanoja tulee jonnin verran mut ei lauseita, kissa, kääinen (kärpänen), ei, joo, tätä otan (olipas yks lause :D ) tiitti (kiitos), tättä (tässä) ym.muita. potalle ollaan opeteltu kovasti mut pöntöstä tykkää enemmän, silti ei olla mitään saatu tehtyä. Sit onki pissat lattialla ja kuuluu yleinen ooooohoooo kun on tehny jotain tuhmaa :|
 
ImageUploadedByVau Foorumi1443422140.033728.jpg

Sellaisen kanssa nyt ellellään. Joulukuussa vaihdetaan nappi joka on sitten pysyvä ja helpompi käyttää :)

Parannellaan.. Vielä on kipuja aika paljon.
 
Voi toista... paljon tsemejä pojalle =)

Mitenkäs te monen lapsen vanhemmat olette hoitaneet päikkärit 2 tai useamman lapsen kanssa? Itseä on alkanut mietityttää mitenhän sen asian kanssa sitten sumplii. Jos isompi ei nuku päikkäreitä siinä kun vauva pitäisi nukuttaa tai vauva olisi valveilla siinä kun isommalla olisi uniaika.

Ikäeroa neideille tulee 2 vuotta joten ihan erilaiset päivärytmit tiedossa lapsilla ensi alkuun x) Saa nähdä missä välissä ja miten äitikin kerkeää nukkua :D Täytyykö nukkuva vauva laittaa omaan rauhaan ja mennä isomman kanssa toiseen huoneeseen lapsiportin taakse ja ottaa pikatorkkuja isomman leikkiessä sen ajan itsekseen samassa huoneessa missä itse torkkuu.... (mitenhän sitä uskaltaisi edes torkahtaa) xD
 
Meillä ainakin pieni nukkui kaiken hulinan keskellä :) mahasta asti tuttuja ääniä :Heartred
 
Miten teillä on sujunu pottailu? Meillä on yritetty opettaa jo jonnin aikaa tuloksena 2 pissat. Ei suostu istumaan potalla niin kauan kun tarvisi ja yleensä käykin sit niin että pissat lattialla heti potalle opettelun jälkeen. Ei meillä sinänsä kiire ole mut oishan se kiva kun pissat ois potassa eikä lattialla :|
Vauvan kanssakin alkaa sujua jo paljon paremmin. Paljon on mustasukkaisuutta vielä mutta nyt saa jo vauva nukkua rauhassa ja aletaankin saamaan jonkunlaista rytmiä päivään :)
 
Tata meillä on aika hyvin saatu nuo rytmit niin että kun yleensä vauva herää siinä 7-8 menee hän ensimmäisille päikyille n.2h päästä heräämisestä. Jolloin kello n.10. Herää siinä n.12 aikaa ja taas 2h päästä unille jolloin taapero menee samaan aikaan :) taapero herää taas yleensä 9-10. Loppu päivä menee vauvan enemmän tai vähemmän (yleensä vähemmän) nukkuessa. Sit molemmat yöunille 20.00 viimeistään :)
 
Meillä pottailu/pönttöily on vielä vähän sivussa. Vaipat yhä ahkerassa käytössä. Tyllerö pyytää itse usein päästä ja tietysti silloin pääsee. Joskus tulee jotain, ei aina. Pönttöilystä vaikuttaa tykkäävän enemmän kuin pottailusta ^^

Itse olen nyt loppuraskauden pakkolevossa (4-8vko).... tylsyyden huippu maata sängyssä kun toiset hoitavat lasta =/
 
Ei oo koskaan tehnyt pottaan mitään :sad001 nyt sentään suostuu siihen jo istumaan.

Tatalle tsemppiä lepoon :Heartred äkkiä se aika loppujen lopuksi menee..
 
täältä tatalle kans tsemppiä!:) meillä kans tuo pottailu sujuu välillä paremmin ja välillä heikommin, ja tyttö kans enempi nyt kiinnostunu tuolla supistajalla käymään pöntöllä :) päivittäin meinaa useemmin kun kerran mennä hermot tuon neiti_minä_ite kans ja nyt alkanu sit myös tuon pukemisen kans temppuilemaan:mad: noh kyllähän tuo 1,5v menikin helposti:rolleyes::grin jospahan tämä taas tästä..:rolleyes: muskarissa alettiin myös käymään ja kovasti tykkää vaikkakin loppua kohden alkaa aina väsähtämään ja juoksentelemaan pitkin ja poikin:smiley-bounce013 välillä toivos että tuo muksu roikkus isässäänkin eikä vaan aina äitiäitiäiti...vaikka joo onhan se tavallaan kiva että onkin äidin tyttö mutta kun ei sitten millään meinaa sitä omaa rauhaa olevan muuten kun tytön nukkuessa:meh: huoh, se siitä valituksesta:p pitäisi jossain vaiheessa sitä 2v neuvolaakin varata ja synttärilahjaakin pitäny jo mietiskellä :grin
 
Samat mietinnät täälläkin, eli mitä synttärilahjaksi muruselle ^^ 2v neuvola varattu ja influenssarokote otetaan kans koko köörille samalla.

Saa nähdä pysynkö "kasassa" edes sinne neidin synttäreihin. Meinaa alkaa supistella turhan ahkerasti x/

Täytyy nyt seuraavan kontrolliin asti pysyä makuuasennossa etten edes istu, ettei vain ala synnytys käynnistymään (tai ainakin yrittää näin hillitä supistelua).

Mieli tekisi kauheasti touhuta tyllerön kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on 2v vietetty jo yli kk sitten :Heartred
Laskettuaika juhlia sitten muutaman viikon päästä..
Enskuussa onkin neuron päiväsairaalassa jakso ja keskosen kehityskontrolli :)
 
Heippa pitkästä aikaa. Meille syntyi 5.10 suloinen tyttö, 3990g ja 51cm. Viikon meni yli lasketun ajan ja nyt ollaan oltu vähän yli viikko kotona. Tokalla kerralla synnytys oli tosi nopea ja helppo..jotain korvausta ekan kerran vaivoista.. Esikoinen 1v10kk on ottanut tilanteen hyvin, ainakin nyt kun ollaan molemmat kotona ja pikkukaveri saa jopa enemmän huomiota kuin yleensä. Vauva on vielä enimmäkseen vaan nukkunut ja syö korviketta aika tarkkaan kolmen tunnin välein ihan omatahtisesti. Jos joku sattuis muistamaan, niin mulla oli imetys ihan tuskaa esikoisen kanssa ja sama kipu tuli nyt alle vuorokauden imetyksen jälkeen. Olin jo etukäteen päättänyt, että tällä kertaa en lähde kivun kanssa imettämään. Toistaiseksi elo on helppoa, mutta ihmettelen kyllä, mitä käy, kun puoliso palaa töihin. Esikoinen on tosi kiinni nyt mamissaan (siis puolisossani) ja jo ennen vauvaa reagoi aina viikonloppujen jälkeen hirveällä kiukulla. Vauva tuskin myöskään nukkuu näin paljoa kovin kauaa..tänään oikeastaan ekaa kertaa oli hankala (=hereillä) monen tunnin ajan. Mutta nautitaan nyt, kun vielä yli viikon on apua päiviin! Tänään oltiin jo puistossakin koko perheen voimin.
 
Takaisin
Top