SuperTaateli
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Tänne voi sit jakaa synnytyskertomukset jos tahtoopi 
☆☆Synnytyskertomukset☆☆
- Ketjun aloittaja SuperTaateli
- Aloituspäivämäärä
Tässä meidän pikku miehen tarina :)
Leikkattiin rv 32+2.
Paino 1735gr ja pituus 43cm.
20.5 minulla alkoi kesäloma, saman päivän iltana jouduin sairaalaan osastolle.
Tein siskoni luona ph testin kun oli ollut vetistä vuotoa.
Yllätykseksi se näytti emäksistä joka siis merkitsi lapsivettä (valkovuoto hapanta)
Lähdettiin käymään äitiyspolilla ja siellä heidän lapsivesitestistä selvä plussa.
Jäin osastolle ja samana iltana sain kortisonit ja antibiootteja suoneen.
Seuraavana aamuna vettä hulahteli paljon enemmän ja silloin olisin viimeistään tajunnut itsekin lääkäriin lähteä.
Antibiootteja jatkettiin kolme päivää ja samoin myös supistuksen estolääkitystä.
23.5 aamulla ultraan jossa selvisi että vauva on kääntynyt täysin perätilaan ja vettä oli enää muutama milli jäljellä.
Ottivat lapsivesi näytteen kohdunsuulta ja sieltä löytyi tulehduksen merkkejä.
Sanottiin että tänään leikataan noin 6 tunnin päästä, mutta puolen tunnin kuluttua jo tulivatkin vaihtamaa leikkauskaavun päälle ja ajelemaan karvat alapäästä.
Järkytys oli suuri kun lähtö tulikin niin nopeasti.
Kyseessä kun oli kiireellinen sektio niin mieheni ei päässyt mukaan. Molemmilta meiltä pääsi itku kun mieheni saattoi minut leikkaus salin ovelle ja jäi itse odottamaan epätietoisuudessa ulkopuolelle.
Leikkaus salin henkilökunta oli aivan ihanaa ja sai minut rauhoittumaan.
Salissa oli todella kylmä ja pelkäsin todella paljon puudutusta. En sitten loppujen lopuksi edes huomannut kun se pistettiin.
Puudutus oli outo, tunsin kaiken muun mutta en kipua.
Leikkaus meni nopeasti ja minua vain nukutti. Anestesia lääkäri oli kokoajan juttelemassa kanssani ja kertoi mitä tapahtui.
Pieni poikani syntyi noin 13 minuuttia myöhemmin siitä kun olin saliin saapunut.
Pieni poika itki ja näin kun lääkärit häntä putsasivat viereisellä tasolla.
Poika kävi äitiä moikkaamassa ja lähti teholle tarkkailuun.
Pisteitä pikkuinen sai 9-9-9.
Haavan sulkemisessa ei kauan mennyt ja koko tapahtuma oli ohi alle tunnissa.
Mieheni odotti salin ulkopuolella ja lähdimme yhdessä katsomaan pikkuista osastolle.
Olin ihan lääketokkurassa vielä ja sängyssä makasin.
Sain vauvan heti osastolla paidan sisälle kun oli niin hyvä vointinen.
Yön nukuin ikkuna levällään, lääkkeet ja hormoonit saivat hikoilemaan kamalasti!
Myös jonkin lääkkeen sivuvaikutuksena oli kutinaa jokaa vaivasi koko yön!
Seuraava aamu oli järkyttävä kun haava oli niin kipeä. Katetri poistettiin vasta päivällä.
Ylösnouseminen sängystä oli kamalaa ja pyörätuoliin nouseminen työn takana.
Pahin kipu mitä koko sairaalassa olo aikana koin, oli aamuinen kohdun painelu. Sattui niin kovaa että ei sanat riittänyt!!
Kaksi yötä vietin osastolla leikkauksen jälkeen.
Viikon päästä leikkauksesta olin jo täysin toipunut.
Vaikka pieni mies syntyikin paljon etuajassa niin oli jo täysin valmis paketti!
Ei ole kertaakaan tavinnut apua hengitykseen tai syömiseen.
Tissiä osaa myös syödä hyvin.
Ennen juhannusta pääsee kokonaan kotiin ja lähipäivinä myös kotilomille
Toivottavasti saatte jotain selkoa tästä, lisäilen jos jotain oleellista unohtui! Saa myös kysellä jos jotain tulee mieleen! :D
Leikkattiin rv 32+2.
Paino 1735gr ja pituus 43cm.
20.5 minulla alkoi kesäloma, saman päivän iltana jouduin sairaalaan osastolle.
Tein siskoni luona ph testin kun oli ollut vetistä vuotoa.
Yllätykseksi se näytti emäksistä joka siis merkitsi lapsivettä (valkovuoto hapanta)
Lähdettiin käymään äitiyspolilla ja siellä heidän lapsivesitestistä selvä plussa.
Jäin osastolle ja samana iltana sain kortisonit ja antibiootteja suoneen.
Seuraavana aamuna vettä hulahteli paljon enemmän ja silloin olisin viimeistään tajunnut itsekin lääkäriin lähteä.
Antibiootteja jatkettiin kolme päivää ja samoin myös supistuksen estolääkitystä.
23.5 aamulla ultraan jossa selvisi että vauva on kääntynyt täysin perätilaan ja vettä oli enää muutama milli jäljellä.
Ottivat lapsivesi näytteen kohdunsuulta ja sieltä löytyi tulehduksen merkkejä.
Sanottiin että tänään leikataan noin 6 tunnin päästä, mutta puolen tunnin kuluttua jo tulivatkin vaihtamaa leikkauskaavun päälle ja ajelemaan karvat alapäästä.
Järkytys oli suuri kun lähtö tulikin niin nopeasti.
Kyseessä kun oli kiireellinen sektio niin mieheni ei päässyt mukaan. Molemmilta meiltä pääsi itku kun mieheni saattoi minut leikkaus salin ovelle ja jäi itse odottamaan epätietoisuudessa ulkopuolelle.
Leikkaus salin henkilökunta oli aivan ihanaa ja sai minut rauhoittumaan.
Salissa oli todella kylmä ja pelkäsin todella paljon puudutusta. En sitten loppujen lopuksi edes huomannut kun se pistettiin.
Puudutus oli outo, tunsin kaiken muun mutta en kipua.
Leikkaus meni nopeasti ja minua vain nukutti. Anestesia lääkäri oli kokoajan juttelemassa kanssani ja kertoi mitä tapahtui.
Pieni poikani syntyi noin 13 minuuttia myöhemmin siitä kun olin saliin saapunut.
Pieni poika itki ja näin kun lääkärit häntä putsasivat viereisellä tasolla.
Poika kävi äitiä moikkaamassa ja lähti teholle tarkkailuun.
Pisteitä pikkuinen sai 9-9-9.
Haavan sulkemisessa ei kauan mennyt ja koko tapahtuma oli ohi alle tunnissa.
Mieheni odotti salin ulkopuolella ja lähdimme yhdessä katsomaan pikkuista osastolle.
Olin ihan lääketokkurassa vielä ja sängyssä makasin.
Sain vauvan heti osastolla paidan sisälle kun oli niin hyvä vointinen.
Yön nukuin ikkuna levällään, lääkkeet ja hormoonit saivat hikoilemaan kamalasti!
Myös jonkin lääkkeen sivuvaikutuksena oli kutinaa jokaa vaivasi koko yön!
Seuraava aamu oli järkyttävä kun haava oli niin kipeä. Katetri poistettiin vasta päivällä.
Ylösnouseminen sängystä oli kamalaa ja pyörätuoliin nouseminen työn takana.
Pahin kipu mitä koko sairaalassa olo aikana koin, oli aamuinen kohdun painelu. Sattui niin kovaa että ei sanat riittänyt!!
Kaksi yötä vietin osastolla leikkauksen jälkeen.
Viikon päästä leikkauksesta olin jo täysin toipunut.
Vaikka pieni mies syntyikin paljon etuajassa niin oli jo täysin valmis paketti!
Ei ole kertaakaan tavinnut apua hengitykseen tai syömiseen.
Tissiä osaa myös syödä hyvin.
Ennen juhannusta pääsee kokonaan kotiin ja lähipäivinä myös kotilomille
Toivottavasti saatte jotain selkoa tästä, lisäilen jos jotain oleellista unohtui! Saa myös kysellä jos jotain tulee mieleen! :D
SuperTaateli
Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuunmammat 2015
Toukomammat 2017
Huhtikuiset 2023
Toukokuiset 2023
Hui kuinka sitä uppos kertomukseen sisälle sitä lukiessa! 
tuo on kyllä paha paikka meikäläiselle jos kiireelliseen sektioon joutuu eikä mies pääse mukaan..
tuo on kyllä paha paikka meikäläiselle jos kiireelliseen sektioon joutuu eikä mies pääse mukaan..En tiedä muista Pk-seudun sairaaloista, mut ainakaan Jorvissa isä ei pääse mukaan kuin vaan elektiiviseen sektioon.. Meilläkin isukki jäi esikoisen syntymästä "rannalle" (kanssa kiireellinen 20min sektio), ja harmitti meitä molempia kyllä ihan sikana 
Ei päässyt phks isä kiireelliseen mukaan. Olipa rohkaiseva tarina noinkin aikaisesta valmiista vauvasta, onnea vielä!
kiitos tarkasta tarinasta! meillä saatetaan vauvan suuren koon vuoksi päätyä sektioon, niin on kiva lukea ja vähän henkisesti valmistautua tähän skenarioon. ihana että kaikki meni hyvin ja taas kerran saa huomata ettei sillä vauvan koolla ole juuri merkitystä kuinka sitten pärjää, pienikin voi olla jo niin valmis
Tässä tarinaa siitä, kuinka meidän kirppu saapui maailmaan.
Lapsivedet meni tosiaan rv32+5, ja kun pienellä ei ollutkaan kiire maailmaan, synnytys käynnistettiin 25.5, jolloin oli rv34+2. Aamulla tuli veristä limaa, joten kroppakin oli päättänyt, että nyt saa pieni saapua. Klo10 sain cytotecpilleristä 1/4, joka sai kyllä supistuksia aikaiseksi, mutta ei riittävän tehokkaita ja säännöllisiä. Klo14 sain seuraavan pillerin, jonka jälkeen supistukset alkoivat muuttua kipeämmiksi ja tulivat säännöllisemmin.
Mies saapui osastolle alkuillasta, koska supistukset tulivat säännöllisesti ja kipeinä, synnytys oli selkeästi käynnissä. Illalla kuuden jälkeen supistukset olivat niin kipeitä että itku tuli jokaisen supparin aikana. Tosin osaston iltahoitaja oli vakaasti sitä mieltä että synnytys ei ollut vielä käynnissä, vaikka itkin kivusta ja supistusten väli oli 3 minuuttia. Tuossa kohtaa olin 2cm auki.
Iltahoitaja mietti mitä kivunlievitysmahdollisuuksia osastolla olisi ollut, mutta päätyi lopulta onneksi siihen lopputulokseen, että lähdetään synnytyssaliin. Ei ollut enää kovin kaukana se hetki, kun olisin ottanut väkivaltaiset keinot käyttööni että pääsen saliin. Saliin pääsin noin klo20.
Saliin päästyäni sain heti käyttööni ilokaasun, joka pienen hetken auttoikin ihan hyvin. Synnytys kuitenkin eteni vauhdilla, joten noin vartin kuluttua ilokaasu ei enää yksinään riitänyt. Kätilö tutki paikat ja koska olin jo 4cm auki, pyysi kätilö anestesialääkärin paikalle että saan epiduraalin. Skolioosin ja "viallisen" lannenikaman vuoksi epiduraalin laitto kesti kauan, mutta useamman hutipiikin jälkeen narkkari onnistui. Ekassa synnytyksessä epi ei juurikaan auttanut, mutta nyt se vei kaiken kivun mennessään, supparin aikana tunsin vain kiristyksen tunteen vatsalla. Sain jopa puolisen tuntia torkuttua.
Epi teki kuitenkin sen, että supistukset harvenivat ja kätilö laittoi sen vuoksi oksitosiinitipan vauhdittamaan tilannetta. Pian supistukset voimistuivat niin paljon että ilokaasu täytyi ottaa taas kaveriksi, mutta se ei kauaa auttanut. Kätilö tuli laittamaan uuden annoksen epiduraalia, mutta juuri sillä hetkellä iski voimakas ponnistamisen tarve. Kätilö kurkkasi tilanteen ja totesi että anna mennä vaan, korvat näkyy jo. Kolmella ponnistuksella poika syntyi klo 22.48.
Synnytys sujui paljon nopeammin kuin uskalsin edes toivoa, hoitajat sanoivat moneen kertaan että välttämättä synnytys ei käynnisty ekana päivänä. Ja kaikin puolin synnytyksestä jäi todella hyvä fiilis, suuri kiitos siitä ihanille kätilöille. Ainoa miinus oli iltahoitaja, jonka asenne ärsyttää vieläkin, vaikka synnytyksestä on jo kaksi viikkoa.
Lapsivedet meni tosiaan rv32+5, ja kun pienellä ei ollutkaan kiire maailmaan, synnytys käynnistettiin 25.5, jolloin oli rv34+2. Aamulla tuli veristä limaa, joten kroppakin oli päättänyt, että nyt saa pieni saapua. Klo10 sain cytotecpilleristä 1/4, joka sai kyllä supistuksia aikaiseksi, mutta ei riittävän tehokkaita ja säännöllisiä. Klo14 sain seuraavan pillerin, jonka jälkeen supistukset alkoivat muuttua kipeämmiksi ja tulivat säännöllisemmin.
Mies saapui osastolle alkuillasta, koska supistukset tulivat säännöllisesti ja kipeinä, synnytys oli selkeästi käynnissä. Illalla kuuden jälkeen supistukset olivat niin kipeitä että itku tuli jokaisen supparin aikana. Tosin osaston iltahoitaja oli vakaasti sitä mieltä että synnytys ei ollut vielä käynnissä, vaikka itkin kivusta ja supistusten väli oli 3 minuuttia. Tuossa kohtaa olin 2cm auki.
Iltahoitaja mietti mitä kivunlievitysmahdollisuuksia osastolla olisi ollut, mutta päätyi lopulta onneksi siihen lopputulokseen, että lähdetään synnytyssaliin. Ei ollut enää kovin kaukana se hetki, kun olisin ottanut väkivaltaiset keinot käyttööni että pääsen saliin. Saliin pääsin noin klo20.
Saliin päästyäni sain heti käyttööni ilokaasun, joka pienen hetken auttoikin ihan hyvin. Synnytys kuitenkin eteni vauhdilla, joten noin vartin kuluttua ilokaasu ei enää yksinään riitänyt. Kätilö tutki paikat ja koska olin jo 4cm auki, pyysi kätilö anestesialääkärin paikalle että saan epiduraalin. Skolioosin ja "viallisen" lannenikaman vuoksi epiduraalin laitto kesti kauan, mutta useamman hutipiikin jälkeen narkkari onnistui. Ekassa synnytyksessä epi ei juurikaan auttanut, mutta nyt se vei kaiken kivun mennessään, supparin aikana tunsin vain kiristyksen tunteen vatsalla. Sain jopa puolisen tuntia torkuttua.
Epi teki kuitenkin sen, että supistukset harvenivat ja kätilö laittoi sen vuoksi oksitosiinitipan vauhdittamaan tilannetta. Pian supistukset voimistuivat niin paljon että ilokaasu täytyi ottaa taas kaveriksi, mutta se ei kauaa auttanut. Kätilö tuli laittamaan uuden annoksen epiduraalia, mutta juuri sillä hetkellä iski voimakas ponnistamisen tarve. Kätilö kurkkasi tilanteen ja totesi että anna mennä vaan, korvat näkyy jo. Kolmella ponnistuksella poika syntyi klo 22.48.
Synnytys sujui paljon nopeammin kuin uskalsin edes toivoa, hoitajat sanoivat moneen kertaan että välttämättä synnytys ei käynnisty ekana päivänä. Ja kaikin puolin synnytyksestä jäi todella hyvä fiilis, suuri kiitos siitä ihanille kätilöille. Ainoa miinus oli iltahoitaja, jonka asenne ärsyttää vieläkin, vaikka synnytyksestä on jo kaksi viikkoa.
mimaki80 mikä oli vauvan vointi synnyttyään? Saitko rinnalle? Ja miten muuten pienen alkutaival lähti sujumaan? On nyt jo vissiin kotona?
Itse en saanut vauvaa syliin kuin vasta seuraavana päivänä synnytyksestä ja se oli rankka paikka.. Rankkaa oli myös viettää vuorokausi ilman vauvaa synnyttäneiden osastolla (toki sain vauvaa käydä katsomassa vastasynytyneiden osastolla milloin vain). Surin myös sitä, kun en voinut heti imettää (alkuun vauva sai kaiken ravinnon nenämahaletkun kautta). Rankkaa oli myös kotiutua ilman vauvaa. Olin yöt kotona ja päivät vauvan luona. Nyt ollaan kuitenkin oltu vierihoito-osastolla jo 2vrk ja tällä hetkellä kaikki ok. Tosin kotiinlähtökin noin pienen kanssa jännittää (mitehän sitä öisin voi nukkua tarkkailematta, että pieni varmasti hengittää jne).
Itse en saanut vauvaa syliin kuin vasta seuraavana päivänä synnytyksestä ja se oli rankka paikka.. Rankkaa oli myös viettää vuorokausi ilman vauvaa synnyttäneiden osastolla (toki sain vauvaa käydä katsomassa vastasynytyneiden osastolla milloin vain). Surin myös sitä, kun en voinut heti imettää (alkuun vauva sai kaiken ravinnon nenämahaletkun kautta). Rankkaa oli myös kotiutua ilman vauvaa. Olin yöt kotona ja päivät vauvan luona. Nyt ollaan kuitenkin oltu vierihoito-osastolla jo 2vrk ja tällä hetkellä kaikki ok. Tosin kotiinlähtökin noin pienen kanssa jännittää (mitehän sitä öisin voi nukkua tarkkailematta, että pieni varmasti hengittää jne).
Missy: Iltahoitajan asenne oli tosiaan sellainen, että ei oikeesti uskonu et poitsu aikoo ihan oikeesti syntyä lähitunteina vaan väitti että synnytys ei oo käynnissä. Siitä huolimatta että itkin kivusta ja supistukset tuli kolmen minuutin välein. Välillä siinä supistusten jälkeen mietin et kiduttaako toi kaikkia tolla tavalla, kai tuo kuvitteli et liioittelen olojani. Mutta onneks se on taakse jäänyttä ja poitsu tuhisee sylissä. :)
Martta: vauvan vointi synnyttyään oli todella hyvä, osastolle päästyään pääsi keskoskaappiin lämmittelemään mutta muuten ei "apuja" tarvinnut. Rinnalle en saanut mutta oli kapaloituna mun sylissä varmaan vartin sen jälkeen, kun lääkäri oli hänet tutkinut. Yhdeksän pistettä sai synnyttyään, kaikki meni paljon paremmin kuin uskalsin odottaa.:)
Martta: vauvan vointi synnyttyään oli todella hyvä, osastolle päästyään pääsi keskoskaappiin lämmittelemään mutta muuten ei "apuja" tarvinnut. Rinnalle en saanut mutta oli kapaloituna mun sylissä varmaan vartin sen jälkeen, kun lääkäri oli hänet tutkinut. Yhdeksän pistettä sai synnyttyään, kaikki meni paljon paremmin kuin uskalsin odottaa.:)
Perjantaina 19.6 huomasin aamupissalla aivan aavistuksen verran verta limaisen kirkkaan vuodon joukossa. Arvelin sen olevan limatulpasta osa. Vietin Juhannusta ihan leppoisasti ystävän luona grillaillen, mutta vuoto vaan lisääntyi. Kaveri sanoi, että synnytys varmaan alkaa yöllä, tai viikon päästä. Itse totesin että "tuskin, menee kuitenkin vielä kolme viikkoa." Tulin kotiin ystävän luota klo 22.30. Heti suljettuani oven perässäni, tunsin kipua alaselässä ja ähkäisin. Mies kysyi että "pärjäätkö, onks toi sellainen supistus?" Minä siihen vain että "johtuu varmaan siitä kun on istunut koko päivän ja nyt nousin noi raput ylös."
Yön aikana muistan heränneeni joitakin kertoja aaltoilevaan alaselkäkipuun. Lauantaina 20.6 aamulla kipuilu jatkui, samoin vuoto. Soitin synnärille ja kysyin pitäisikö tulla näytille. Minut laitettiin käyrille, jonka mukaan supistuksia ei tullut, vaikka tunsin jomotusta alaselässä. Vähän kuin kuukautisissa. Lääkäri tutki ja sanoi vuodon näyttävän valkovuodolta, eikä lapsivesitesti plussannut. Kohdunkaulaakin oli jäljellä, eikä se ollut erityisesti avautunut. Lapsivettä oli vähän viikkoihin nähden, joten saimme tiistaille kontrolliajan. Lapsi oli hyvävointinen kohdussa. Miehen kanssa oltiin tyytyväisiä, ettei ollut ihan turha käynti, jos vesi on kuitenkin vähentynyt. Illan aikana tunsin kipua alaselässä kerran tai kahdesti tunnissa.
Yöllä heräsin selkäkipuun tunnin välein. Kipu pakotti minut ylös sängystä kävelemään ja helpotti n. viidessä minuutissa. Sunnuntai aamuna 21.6. mies oli lähdössä töihin ja käski soittamaan jos jotain tulee. Nousin klo 9.00 sängystä ja olin kuulevani napsahduksen ja jotain lorahti housuun. Epäilin lapsivedeksi, mutta sitä ei tullut enempää, eikä jäänyt tiputtelemaan. Joten oletin, ettei se välttämättä sitä ollut, ja jos olisikin, niin B strepto- testi oli negatiivinen. Supistukset lisääntyivät ja yritin helpottaa niitä suihkussa. Aluksi supisti ehkä kaksi kertaa tunnissa, lopulta ehkä 20 min välein. Soitin miehelle, että tulee kotiin töistä kun pääsee. Hän olikin kotona n. klo 13.30. Kerroin itkuisena että pelottaa olla yksin kotona ja sattuu tosi paljon. Välillä olin kuitenkin kivuton. Sovittiin että mies käy nopeasti kaupassa, koska meillä ei ollut mitään ruokaa kotona. Sillä aikaa olin alkanut supistella enemmän. Oksensin. Soitettiin synnärille ja yritin selittää kuinka supistaa, ja kuinka kauan sitä on jatkunut. Kätilö oli sitä mieltä, että saisi supistaa säännöllisemmin. Mentiin silti näytille eikä supistuskäyrälle piirtynyt juuri mitään. Heijasin kontillani itseäni sängyllä ja kätilö kysyi "supistaako sua mielestäsi nyt, missä se tuntuu?" Minä siihen ähisin että "joo, alaselässä." Oksensinkin kerran. Johtui kuulemma kivusta. Olin aikani käyrillä. Kätilö totesi, ettei supistuksia näytä tulevan säännöllisesti, joten hän ei tutki nyt kohdunkaulaa, koska se on juuri eilen katsottu. Käyrillä ei supistuksia näkynyt. Sanoi että jos halutaan, voidaan jäädä sairaalalle odottelemaan, tai käydä kävelyllä ja mennä kotiin. Todennäköisesti supistukset vielä lopahtaa ja kotona on mukavampaa. Antoi neuvolakortinkin takaisin, ettei jää sitten sinne, jos ei palata.
Tehtiin pieni lenkki pihalla, jonka aikana supisteli. Päätettiin silti mennä kotiin, koska supistukset eivät kuulemma olleet tarpeeksi säännöllisiä. Kello oli n. 16.00 kun päästiin kotiin ja supistukset tiuhenivat ja pahenivat miehen niitä kellottaessa. Ravasin suihkussa ja lopulta nojailin vaan kontillani nojatuoliin ja heijasin itseäni. Mieheni piti lämpöpussia selälläni aina supistuksen tullen. Pikkuhiljaa supistusen välillä aloimme pukea minulle jotain päälle vaate kerrallaan, koska tuntui etten kestä enää. Aloin myös pelkäämään, etten kohta pääse autoon asti. Mieheni talutti minut kolmannen kerroksen rappuja alas autolle, jalkojeni täristessä kivusta yhä tihenevien supistusten tullen. Matkalla sairaalaan mietimme, että nytkö ne supistukset taas loppuu. Sitten jouduinkin matkan aikana käymään läpi kolme kivuliasta supistusta. Matka sairaalaan meiltä kestää n. 10 min. Mies jätti auton vähän kauemmaksi synnärin ovelta, koska olin sitä mieltä, että jaksan kävellä pienen matkan.
Klo 20.00 sama kätilö otti meidät vastaan. "Ai, te tulitte takaisin." Laittoi minut käyrille, jotka eivät edelleenkään näyttäneet supistuksia. Olin jo itkuinen ja heijasin itseäni kontillani sängyllä. Kiroilin ja valitin. "Eikö ne oo oikeita supistuksia? Miksi mua sitten sattuu niin paljon? Mitä jos mua vaivaa jokin muu? Miten paljon ne oikeat synnytyssupistukset sattuu, jos nyt sattuu näin paljon?" Kätilö puhui vaan jotain harjoitussupistuksista, siitä miten kipu on erilaista kaikilla. Sanoi että olen selvästi niin tuskainen, että jotain lievitystä minulle keksitään. Otetaan vaikka osastolle lepäämään ja annetaan supistuksia estävää lääkettä.
Pääsin lääkärin tutkittavaksi lopulta. Pyysi istumaan, mutta en pystynyt. Vaivoin pääsin tutkimuspöydälle. Toivottiin, että olisi tapahtunut edes jotain kohdunsuulla. Lääkärin silmät pyöristyivät " täällähän on hieno tilanne! Sä oot yhdeksän senttiä auki! Täällä tuntuu tukkaa, tää syntyy tänään!" Mieheni kanssa katsottiin toisiamme, emmekä tienneet miten reagoida. Lääkäri kertoi kätilölle tilanteen, joka oli hieman nolona. Kävelin itse saliin. Enää ei tarvittu ammehuonetta.
20.45 Sain ilokaasun, josta tulin mukavaan pöhnään. Se ei helpottanut kipuja, mutta auttoi kestämään ne ja turrutti pelon.
21.00 Pyydettiin spinaalia, mutta anestesialääkäri ei pääse tulemaan. Minua alkoi naurattamaan ja kerroin, että kun äitini synnytti, kerrottiin että anestesialääkäri on mökillä. Mieheni selitti, että äidilleni tosiaan tarvittiin kiireellinen sektio lantion ahtauden takia ja lääkäri oli silloin mökillä. Saan pudenduksen.Jossain vaiheessa vaihtuu vuoro ja saan uuden kätilön, joka toteaa "voi, sä oot ihan kaasussa". "No kainnyt!", vastaan. Olen kontillani lämpöpussi selässä.
21.40 Spinaali, 21.50 puudutus auttaa. Tunnen supistukset, mutta en kivuliaana.
22.40 Kohdunkaulaa aivan pieni reuna jäljellä.,joka väistyy työnnettäessä. Aloitetaan oksitosiini, koska olen lähes kivuton, eikä painon tunnetta ole.
23.20 Ponnistan polviseisonnassa. Supistukset harvassa, joten lisää oksitosiinia. Kokeilen ponnistamista kyljelläni, pehmytkudosvastusta. Jatkan ponnistamista sukka- asennossa aina klo 00.20 asti. Tehdään imukuppipäätös.
00.34 Imukuppi kiinnitetään, väliliha puudutetaan ja leikataan. Kahdella vedolla, ponnistaessani samalla syntyy kymmenen pisteen tyttö.
Kivut loppuvat välittömästi tytön ollessa ulkona. Katselemme häntä ihmeissämme. Ja hän meitä. Uskomatonta, että meillä on näin kaunis tummatukkainen tyttö. Isän suu ja äidin leuka. Vauva on virkeä. Hassua että liikkeet tuntuvat vatsan päällä, eikä alla. Lapsi ottaa muutaman napakan kulauksen rinnasta.
Kävimme kotiuttavan kätilön kanssa synnytystä läpi. Jälkiviisaana voisi sanoa, että kohdunkaula olisi pitänyt tutkia heti kun kävin sunnuntaina näytillä ensimmäisen kerran. Mietimme, oliko tilanteessa väärin ymmärryksiä. Emme miehemme kanssa ymmärtäneet, että synnytys oli todella käynnissä, koska luotimme niin paljon ammattilaiseen. Hän ei uskonut, että ensisynnytys on näin nopea ja alkaa näillä viikoilla (37+5). Sain kiitosta korkeasta kipukynnyksestä. Kenenkään ei kuulemma pitäisi joutua sitä kipua kestämään, koska sen voi hoitaakin. Varsinkin näin synnytyspelkopotilaana. Imukuppia tarvittiin, koska minulla oli liian hyvät lantionpohjalihakset. Sain ponnistettua hienosti, mutta iso osa työstä meni hukkaan, koska vauva "valui" takaisin. Samasta syystä väliliha leikattiin. Se ei joustanut. Voin kertoa, etten pelkää synnytystä enää. Saatika kipua, piikkejä, kanylointia tai katetrointia. Olen ylpeä itsestäni ja siitä mihin kehoni pystyy ja mitä se kestää.
Yön aikana muistan heränneeni joitakin kertoja aaltoilevaan alaselkäkipuun. Lauantaina 20.6 aamulla kipuilu jatkui, samoin vuoto. Soitin synnärille ja kysyin pitäisikö tulla näytille. Minut laitettiin käyrille, jonka mukaan supistuksia ei tullut, vaikka tunsin jomotusta alaselässä. Vähän kuin kuukautisissa. Lääkäri tutki ja sanoi vuodon näyttävän valkovuodolta, eikä lapsivesitesti plussannut. Kohdunkaulaakin oli jäljellä, eikä se ollut erityisesti avautunut. Lapsivettä oli vähän viikkoihin nähden, joten saimme tiistaille kontrolliajan. Lapsi oli hyvävointinen kohdussa. Miehen kanssa oltiin tyytyväisiä, ettei ollut ihan turha käynti, jos vesi on kuitenkin vähentynyt. Illan aikana tunsin kipua alaselässä kerran tai kahdesti tunnissa.
Yöllä heräsin selkäkipuun tunnin välein. Kipu pakotti minut ylös sängystä kävelemään ja helpotti n. viidessä minuutissa. Sunnuntai aamuna 21.6. mies oli lähdössä töihin ja käski soittamaan jos jotain tulee. Nousin klo 9.00 sängystä ja olin kuulevani napsahduksen ja jotain lorahti housuun. Epäilin lapsivedeksi, mutta sitä ei tullut enempää, eikä jäänyt tiputtelemaan. Joten oletin, ettei se välttämättä sitä ollut, ja jos olisikin, niin B strepto- testi oli negatiivinen. Supistukset lisääntyivät ja yritin helpottaa niitä suihkussa. Aluksi supisti ehkä kaksi kertaa tunnissa, lopulta ehkä 20 min välein. Soitin miehelle, että tulee kotiin töistä kun pääsee. Hän olikin kotona n. klo 13.30. Kerroin itkuisena että pelottaa olla yksin kotona ja sattuu tosi paljon. Välillä olin kuitenkin kivuton. Sovittiin että mies käy nopeasti kaupassa, koska meillä ei ollut mitään ruokaa kotona. Sillä aikaa olin alkanut supistella enemmän. Oksensin. Soitettiin synnärille ja yritin selittää kuinka supistaa, ja kuinka kauan sitä on jatkunut. Kätilö oli sitä mieltä, että saisi supistaa säännöllisemmin. Mentiin silti näytille eikä supistuskäyrälle piirtynyt juuri mitään. Heijasin kontillani itseäni sängyllä ja kätilö kysyi "supistaako sua mielestäsi nyt, missä se tuntuu?" Minä siihen ähisin että "joo, alaselässä." Oksensinkin kerran. Johtui kuulemma kivusta. Olin aikani käyrillä. Kätilö totesi, ettei supistuksia näytä tulevan säännöllisesti, joten hän ei tutki nyt kohdunkaulaa, koska se on juuri eilen katsottu. Käyrillä ei supistuksia näkynyt. Sanoi että jos halutaan, voidaan jäädä sairaalalle odottelemaan, tai käydä kävelyllä ja mennä kotiin. Todennäköisesti supistukset vielä lopahtaa ja kotona on mukavampaa. Antoi neuvolakortinkin takaisin, ettei jää sitten sinne, jos ei palata.
Tehtiin pieni lenkki pihalla, jonka aikana supisteli. Päätettiin silti mennä kotiin, koska supistukset eivät kuulemma olleet tarpeeksi säännöllisiä. Kello oli n. 16.00 kun päästiin kotiin ja supistukset tiuhenivat ja pahenivat miehen niitä kellottaessa. Ravasin suihkussa ja lopulta nojailin vaan kontillani nojatuoliin ja heijasin itseäni. Mieheni piti lämpöpussia selälläni aina supistuksen tullen. Pikkuhiljaa supistusen välillä aloimme pukea minulle jotain päälle vaate kerrallaan, koska tuntui etten kestä enää. Aloin myös pelkäämään, etten kohta pääse autoon asti. Mieheni talutti minut kolmannen kerroksen rappuja alas autolle, jalkojeni täristessä kivusta yhä tihenevien supistusten tullen. Matkalla sairaalaan mietimme, että nytkö ne supistukset taas loppuu. Sitten jouduinkin matkan aikana käymään läpi kolme kivuliasta supistusta. Matka sairaalaan meiltä kestää n. 10 min. Mies jätti auton vähän kauemmaksi synnärin ovelta, koska olin sitä mieltä, että jaksan kävellä pienen matkan.
Klo 20.00 sama kätilö otti meidät vastaan. "Ai, te tulitte takaisin." Laittoi minut käyrille, jotka eivät edelleenkään näyttäneet supistuksia. Olin jo itkuinen ja heijasin itseäni kontillani sängyllä. Kiroilin ja valitin. "Eikö ne oo oikeita supistuksia? Miksi mua sitten sattuu niin paljon? Mitä jos mua vaivaa jokin muu? Miten paljon ne oikeat synnytyssupistukset sattuu, jos nyt sattuu näin paljon?" Kätilö puhui vaan jotain harjoitussupistuksista, siitä miten kipu on erilaista kaikilla. Sanoi että olen selvästi niin tuskainen, että jotain lievitystä minulle keksitään. Otetaan vaikka osastolle lepäämään ja annetaan supistuksia estävää lääkettä.
Pääsin lääkärin tutkittavaksi lopulta. Pyysi istumaan, mutta en pystynyt. Vaivoin pääsin tutkimuspöydälle. Toivottiin, että olisi tapahtunut edes jotain kohdunsuulla. Lääkärin silmät pyöristyivät " täällähän on hieno tilanne! Sä oot yhdeksän senttiä auki! Täällä tuntuu tukkaa, tää syntyy tänään!" Mieheni kanssa katsottiin toisiamme, emmekä tienneet miten reagoida. Lääkäri kertoi kätilölle tilanteen, joka oli hieman nolona. Kävelin itse saliin. Enää ei tarvittu ammehuonetta.
20.45 Sain ilokaasun, josta tulin mukavaan pöhnään. Se ei helpottanut kipuja, mutta auttoi kestämään ne ja turrutti pelon.
21.00 Pyydettiin spinaalia, mutta anestesialääkäri ei pääse tulemaan. Minua alkoi naurattamaan ja kerroin, että kun äitini synnytti, kerrottiin että anestesialääkäri on mökillä. Mieheni selitti, että äidilleni tosiaan tarvittiin kiireellinen sektio lantion ahtauden takia ja lääkäri oli silloin mökillä. Saan pudenduksen.Jossain vaiheessa vaihtuu vuoro ja saan uuden kätilön, joka toteaa "voi, sä oot ihan kaasussa". "No kainnyt!", vastaan. Olen kontillani lämpöpussi selässä.
21.40 Spinaali, 21.50 puudutus auttaa. Tunnen supistukset, mutta en kivuliaana.
22.40 Kohdunkaulaa aivan pieni reuna jäljellä.,joka väistyy työnnettäessä. Aloitetaan oksitosiini, koska olen lähes kivuton, eikä painon tunnetta ole.
23.20 Ponnistan polviseisonnassa. Supistukset harvassa, joten lisää oksitosiinia. Kokeilen ponnistamista kyljelläni, pehmytkudosvastusta. Jatkan ponnistamista sukka- asennossa aina klo 00.20 asti. Tehdään imukuppipäätös.
00.34 Imukuppi kiinnitetään, väliliha puudutetaan ja leikataan. Kahdella vedolla, ponnistaessani samalla syntyy kymmenen pisteen tyttö.
Kivut loppuvat välittömästi tytön ollessa ulkona. Katselemme häntä ihmeissämme. Ja hän meitä. Uskomatonta, että meillä on näin kaunis tummatukkainen tyttö. Isän suu ja äidin leuka. Vauva on virkeä. Hassua että liikkeet tuntuvat vatsan päällä, eikä alla. Lapsi ottaa muutaman napakan kulauksen rinnasta.
Kävimme kotiuttavan kätilön kanssa synnytystä läpi. Jälkiviisaana voisi sanoa, että kohdunkaula olisi pitänyt tutkia heti kun kävin sunnuntaina näytillä ensimmäisen kerran. Mietimme, oliko tilanteessa väärin ymmärryksiä. Emme miehemme kanssa ymmärtäneet, että synnytys oli todella käynnissä, koska luotimme niin paljon ammattilaiseen. Hän ei uskonut, että ensisynnytys on näin nopea ja alkaa näillä viikoilla (37+5). Sain kiitosta korkeasta kipukynnyksestä. Kenenkään ei kuulemma pitäisi joutua sitä kipua kestämään, koska sen voi hoitaakin. Varsinkin näin synnytyspelkopotilaana. Imukuppia tarvittiin, koska minulla oli liian hyvät lantionpohjalihakset. Sain ponnistettua hienosti, mutta iso osa työstä meni hukkaan, koska vauva "valui" takaisin. Samasta syystä väliliha leikattiin. Se ei joustanut. Voin kertoa, etten pelkää synnytystä enää. Saatika kipua, piikkejä, kanylointia tai katetrointia. Olen ylpeä itsestäni ja siitä mihin kehoni pystyy ja mitä se kestää.
Täällä ollaan kotosalla oltu jo pari viikkoa :) Hienosti on mennyt ja painoa melkein kilo jo tullut lisää, nyt 2680gr.
Vauva arki pyörii täysillä jo :)
Sydän ultrattiin sivuäänen takia viikko sitten mutta olikin vain jokin pieni ahtauma keuhkovaltimossa joka korjautuu enne kuin vauva 6kk, eikä vaadi seurantaa.
Ristiäiset olisi 19.7 :)
Vauva arki pyörii täysillä jo
:)Sydän ultrattiin sivuäänen takia viikko sitten mutta olikin vain jokin pieni ahtauma keuhkovaltimossa joka korjautuu enne kuin vauva 6kk, eikä vaadi seurantaa.
Ristiäiset olisi 19.7 :)