Ärsyttävät sukulaiset/tutut/ystävät

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kcatri: Seksi, seksi, seksi...  Meillä siitä muodostui aivan järjettömän iso ongelma esikoista odottaessa.  Mulla katos halut kun oli paha olla ja väsytti ihan älyttömästi.  Mies taas oli "vonkaamassa" koko ajan ja sitten se loukkaantui sydänjuuriaan myöten kun sen torjuin.  Mua taas loukkasi se että mua ikään kuin syyllistettiin siitä ettei tehnyt mieli...  Tuntui ettei mies arvosta mua kuin siinä mielessä :(  Okei, meillä oli ennen raskautta hyvin vilkas seksielämä ja sehän päättyi sitten kuin seinään.  Sitten kun mulla olo helpottui niin mies oli niin myrtsinä ettei tullut senkään jälkeen seksiä harrastettua.  Mua asia ei niin isosti haitannut, muuta läheisyyttä oli kyllä ja kieltämättä sen hmm muhkeamman kropan kanssa oli ajoittain niin vieras olo ettei se seksi ollut päällimmäisenä mielessä.  Loppuvaiheilla olisi taas tehnyt kovastikin mieli mutta mies vierasti ajatusta sen valtavan mahan takia (ei siis pitänyt mua epähaluttavana vaan jotenkin varoi sitä vauvaa suotta)...  Tämä seksittömyys sitten hiersi välejä erittäin ankarasti ja johti valtaviin riitoihin.  Mä loukkaannuin myös kun mies jäi kiinni pornosivuilla käymisestä - jopa sellaisena ajankohtana kun itse makasin sairaalassa tiputuksessa.  Eniten niissä sivuissa siis loukkasi se että siellä sivuilla olleilla tytöillä oli puhelinnumerot ja hinnastot palveluistaan (ihan siis prostituutiosivu), mies kyllä vakuutti ettei ollut kuin kuvia katsellut...  Sitten kaiken kukkuraksi ukko ilmoitti että se on varmaa ettei meille lisää muksuja hankita (kun hän kerran joutuisi olemaan ilman seksiä sen takia...), onneksi mieli muuttui kuitenkin.
Tällä kertaa toi tuntuu ymmärtäneen paljon paremmin sen että jos mua oksettaa niin ei taatusti tee seksiä mieli samaan aikaan. Asiaa on kyllä helpottanut myös avoin keskustelu, oon ihan suoraan sen miehelle sanonut että kyllä minäkin sitä seksiä haluan jahka voin taas hyvin.  Tosin on täällä jo sitäkin virttä veisattu että lapsiluku taitaa olla täynnä, huokh...
 
Itselläni suurimmat ärsytyksen aiheet ovat vieläkin edellisestä raskaudesta, vaikka neiti täyttää torstaina jo vuoden. Ja tämä koskee lähes jokaista sukulaistani. Silloin sain kuulla ihan joka ikiseltä tuttavalta, että mites nyt noin nuorina. Mielestäni kommentit tuosta olivat aika omituisia ottaen huomioon, että kaikki saivat tietää raskaudesta hääpäivänämme. Minulla ja miehelläni oli tosin molemmilla ikää silloin vasta 19, mutta luulisi, ettei lapsi heille hirveän suurena yllätyksenä tullut..

Muutama lapsetonta silloista ystävääni tuntui tietävän kaiken raskaudesta ja lapsen kasvattamisesta. Sanoin heille suoraan, että tulkoot neuvomaan kun ovat itse raskaana. Sen jälkeen en olekaan heitä enää nähnyt. :D Neuvojahan tosin sataa aina joka suunnasta, ja kaikki muut ovat kasvattaneet lapsensa paremmin kuin sinä. Jos muuta vikaa ei löydy, juot raskausaikana väärän merkkistä omenamehua. ;)

Anoppini on kyllä se ärsyttävin ihminen ja nyt voisin jo sanoa että vihaan häntä. Anoppini on minulle ikuisesti katkera, sillä mieheni on heidän nuorin lapsensa, mutta ensimmäinen, jolla on omia lapsia. Olen nyt siis varastanut heidän pienen vauvansa, ja pilannut kaikkien elämän.
Raskausaikana kuulin satoja kertoja, kuinka minun sitten pitää pyytää apua KUN en jaksa lapsen kanssa. Ja yhtä ainutta kertaa en muuten ole apua pyytänyt hänelta, enkä muiltakaan. (Nyt vasta pakon edessä, soitin äidilleni kun 1-vuotiasta on vaikea hoitaa, jos makaa vessan lattialla pää pöntössä 10 tuntia päivässä.) Kun lapsemme syntyi ja kerroin kuinka kauan synnytys kesti, olin heti huono äiti, sillä anoppini 1. synnytys (sektio), kesti kaikkineen vain 2 tuntia.

Nyt hän on vuoden aikana keksinyt joka kerta tavatessamme uusia asioita, jotka tämä tyhmä miniä tekee täysin väärin. Osa niistä koskee esim. sitä kuinka vaippa pitäisi vaihtaa. Eihän nyt äiti osaa lapsensa vaippaa vaihtaa. Ja osa taas kaikkea, mitä tein raskausaikana väärin ja nyt lapsemme on hänen sanojensa mukaan 'tuollainen'. Tiedän, että tyttömme on hieman vilkkaampi kuin kuuluisi, mutta en usko että raskausaikana himoitsemani raa-at banaanit tai tumma suklaa hänestä sellaista teki. Ennemmin väittäisin, että vika on ADD:tä sairastavassa miehessäni, (vaikka anoppini lapsissa ei olekaan mitään vikaa).


Tästä raskaudesta tietävät nyt siis vain neuvolan terveydenhoitaja ja muut "viranomaiset", joiden kanssa olen raskauden vuoksi tekemisissä. Olen myös oman tahtoni vastaisesti kertonut äidilleni, joka on ollut hoitamassa esikoistamme muutamana päivänä kun olen ollut todella huonovointinen. Ja silloin sanoin heti suoraan, että suun voi pitää kiinni, kerron itse jos on jotain kerrottavaa.
Muille sukulaisille ja tutuille kerrotaan kun on pakko, eli lähinnä sitten kun maha näkyy. En jaksaisi kuulla yhtä ainutta kommenttia, siitä kuinka en jaksa kahden lapsen kanssa, kun ikäeroa on vain 1,5 vuotta. Päätös oli kuitenkin minun ja mieheni, ja tämäkin lapsi on toivottu.

A-R-G-H! Mutta tekipä taas hyvää purkaa tänne. Ja kylla on "kiva" lukea, että muillakaan kaikki ei ole täydellistä.
 
Mua ottaa päähän rakkaassa avomiehessäni se että oli mulla ihan mikä vaiva tahansa (päänsärky, selkä kipeä, flunssa, kuumetta, hikka yms.) niin AINA se johtuu raskaudesta!
Eihän toki ole luonnollista vilustua ja tulla flunssaan, eieiei, koska se johtuu raskaudesta. Avomiehestäni on yhtäkkiä kuoriutunut varsinainen raskauden asiantuntija, eikä hänellä siis ole lapsia ennestään.
Toiseksi mua ärsyttää hänessä myös asia, joka jo edellä mainittiin. Avomieheni paapattaa koko ajan "ei nyt innostuta vielä tässä vaiheessa liikaa" (olen siis rv 13+3) tai "mitä vaan voi sattua, älä innostu nyt". ARGH!!!!
 
ihanaa ku saa valittaa iha vapaasti ees jossai.

Mulle on tullu valituksia ihan jokapuolelta,mut ymmärrän sen kyllä joissain määrin,koska oon vielä teini-iässä.

Melkein kaikki sukulaiset on kyllä tottunu asiaan ja loppujenlopuks ottanu sen ihan hyvin ja toivottanu onnee matkaan ja tällei,mutta sitä en jaksa kuunnella,että joku joka ei ite oo koskaan ollu raskaana eikä tiedä siitä tunteesta mitään tulee neuvomaan ja sanomaan,että miten mun pitäis olla,mitä saan syödä ja kuka kannattaa ottaa synnytykseen mukaan. Mun mielestä se on mun ihan oma asia päättää kenet otan synnytykseen mukaan vai otanko ketään. Ja mun mielestä se on aika iso päätös teininä pitää lapsi,vaikka tietää että sun pitää omistautua sille kokonaan ja nuoruus menee ja silti vielä _lääkäri_ pystyy melkein pakottaan mut tekeen abortin ja saarnaa,että kuinka oon kokoelämäni sidoksissa siihen lapseen. Ja sama saarna tulee joka suunnalta mihin vaa meneekin. ja äiti vielä on niin innokas kertoon tästä tulevasta vauvasta joka vastaan tulijalle,että kohta on menolippu afrikkaan kädessä :D täälä tuskin on kauheesti samassa jamassa olevia mutta toivon että ymmärrätte tälläsen teinin kitinät:)
 
Eilen käytiin tuttavien luona, ja talon emäntä
sanoi mulle "oot sinä kyllä vähän lihonut, vatsas on pyöristyny". Totesin
vaan että "joo, niin se vaan kasvaa". Mua ÄRSYTTÄÄ kaikki kommentit jotka
liittyvät mun mahaan! Joo niin se kasvaa, en voi olla huomaamatta, mutta haluaisin kyllä olla ajattelematta, ei tarvii sanoo mitään!
Töissä lapset kysyi että "miksi sulla on noin iso maha?" Mä sanoin että "siellä kasvaa pieni vauva." "Niin mutta miksi se on NOIN iso?" sanoi lapset. Eikä tämä minusta vielä nyt NIIIN iso ole. :)
Kumma miten raskaana olevasta naisesta ja hänen vatsastaan tulee kuin kaikkien yhteistä omaisuutta, jota saa vapaasti kommentoida ja kosketella. Mä en tykkää että
mun vatsaa taputellaan... töissä lapset ohi mennessään taputtelevat mun vatsaa... ja sitten mies illalla haluaisi taputella vatsaa kun se on aivan turvonnut. En tykkää!!

 
Hih,
ihan mahtavaa että on tällainen palsta jossa saa ihan luvan kanssa ja anteeksipyytelemättä valittaa! :)) Mulla ei ole  kyllä vielä tässä raskaudessa tullut mitään ärsytyksen aiheita - sekä äiti että jopa anoppi ovat hyvin hienotunteisia eivätkä tule neuvomaan. Ja jopa appiukon vaimo on ollut ihan mukava - tuon esikoisen kanssa välillä harmitti kun hän aina messusi kuinka hyvin HÄN osa  lasta hoitaa kun vietiin hänet heille hoitoon tyylii "kyllä lapset sitä ja tätä" todella ärsyttävällä äänellä. Mutta nyt ei sellaistakaan enää ole - tosin voi johtua myös siitä, että hän vaistosi että olin (aina) niin huolissani pikkuisesta aikaisemmin kun hän oli jollain hoidossa, mutta en enää.

Ai hei, kyllähä sitä valittamista löytyy kun vähän miettii! MIES. Hän kuori (pesemättömiä!) perunoita ruokapöydällä, ja suuttui kauheasti kun pyysin sitten huolellisesti pyyhkimään pöydän jälkikäteen. Mä selitin että pelkään toksoplasmoosia (mullasta), ja että vastuu on myös hänellä eikä yksin mulla. Ja mies kehtasi väittää ettei edes ymmärrä mikä se on, vaikka edellisessä raskaudessa mä stressasin siitä jostain syystä kaikkein eniten. Hohhoijaa. En mä niin enää stressaa noista ruoka-aineista, mutta tokihan varoavinen olla pitää. Eilenkin söin lounaspaikassa kampelaa, joka oli ihan äkkiseltään käynyt pannulla, ja pyysin tarjoilijalta jos kalan voisi käyttää uudelleen pannulla, kun olen raskaana. Kala tuntui ja näytti ihan raa'alta! Oli se sen jälkeenkin vähän epäilyttävän näköinen, mutta söin kuitenkin. Tää on musta kaikkein ärsyttävin juttu raskaudessa: pitää vähän katsoa mitä syö (kun se pysyy sisällä). :) Ja vielä ärsyttävämpää on jos joku ei raskaana oleva pitää pientä varovaisuutta ihan turhana.... Oletteko te miettineet näitä ruoka-asioita?
 
Mua kans kyllä hermostuttaa tuo ruuan kanssa höpöttäminen. Koko ajan saa miettiä, että no voiko tätä syödä ja voiko tätä syödä. Ja jos en itse mieti, niin mies painostaa, että tarkistappa voitko syödä. Mää oon vetäny kiellettyjen listalta lähinnä juustoja :D. Mozzarellaa, Fetaa ja Parmesania ja Vuohenjuustoa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta muutaman kerran. Sitten olen ollut niinkin rohkea, että olen ottanut kulauksen kuohuviiniä toisen lasista uutena vuoten ja omana syntymäpäiväni, olen myös miehen lasista maistanut punaviiniä, villiä. Mää taidan pelätä kans eniten sitä toksoplasmoosia, kun meillä on kissa. Tuntuu, ettei kissaa uskalla rapsuttaa, kun se on käynyt paskalaatikollaan. Eläimet muutenkin tuntuvat kauhean likaisilta, enkä haluaisi koskea. Mun koira on ollu aina mamman lellivauva ja aina sylissä möhmöttämässä, nyt selkeästi vähentynyt.

Noniin, sitten lisää ärsyttäviä asioita. Ensinnäkin seksi, mistä muutkin ovat valittaneet. MINÄ EN SAA TARPEEKSI. Mää oon ku kiimanen naaras peura, jonka pitäs saada kolme kertaa päivässä ja mies ei pysy perässä. Ja sitten kun hän ei jaksa tai torjuu minut, niin saan aina kunnon hormooniraivarit :D. Olen nyt alkanut ehkäisemään seksiraivareita omalla kivalla ;D. 

Ja mitäs vielä, niin ärsyttää se, että kun tämä lapsi on meille ensimmäinen, niin meillä ei tosiaan ole alunperin ollut mitään vauvaa varten. Nyt olen alkanut pikkuhiljaa keräilemään kaikkea pientä. Lähinnä olen kirpputorilta ostanut vaatteita, hakenut omia lasten kirjoja vanhempieni luota jne. Miestä ahdistaa, että näin aikaisin ja kommentit ovat tyyliin, että mitä tuota vähiä rahoja tuhlaamaan tuommoseen turhaan. Täytyy kuulemma odottaa, että saadaan tietää kumpi tulee. Mulle on aivan sama kumpi tulee, en siltikään ikinä ostaisi vaaleansinisiä tai vaaleanpunaisia vaatteita. Ja eihän sitä varmaksi tiedä kumpi on, ennenkuin syntyy. Ultraääni ei ole 100% varma. Ja sekin vielä, että miksen saisi pikkuhiljaa laittaa kotia ja tavaroita valmiiksi. Mieluummin laitan nyt, kun on varaa, kun taas toukokuun alusta jään työttömäksi juuri pahimpaan aikaan ja mieskin sairaslomalla. Mistä sitä tietää, vaikka vauva syntyisi liian aikaisin, eikö ne viikolla 22 syntyneet keskosetkin voi selvitä...

Huh, tulipa pitkä paasaus :D
 
No aivan! Mäkin ostin vaunut esikoiselle joskus 3-4kk ennen laskettua aikaa, kun satuin saamaan huuto.netistä sellaiset jotka halusin, ja voi hyvänen aika kun mies jaksoi niistä puputtaa! Selitti kavereilleenkin että mä olen ihan hysteerinen ja varaudun ihan kamalan aikaisin kun ostin JO vaunutkin. Huom: mitään muuta mä en vielä ollutkaan hankkinut, eikä mies osallistunut mitenkään vaunujen valintaan (musta se oli kuitenkin aika iso juttu - ja kalleimmasta päästäkin). Eikä ne edes vieneet meillä tilaa, kun ne olivat mun vanhemmilla kun meillä oli muutto edessä.

Muutenkin me hankittiin vain ihan välttämättömät ennen lapsen tuloa (vaunut, turvaistuin ja imeysliivit ja tietty äitiyspakkaus), ja niinpä heti kotiin tultua mies sai juosta kaupoissa ostamassa lisää pieniä vaatteita (tyttö oli pikkuinen, mitä ei tietysti voi etukäteen tietää eikä turhaan kannata ihan minejä vaatteita ostaa), rintapumppua, hoitoalustaa, vaippoja, tuttipulloja ja ties mitä. Eli Nia, hyvä vaan jos pikkuhiljaa keräät  kaikkea tarpeellista kotiin, niin ei tarvitse sitten kerralla ja kiireessä ostaa! Sitäpaitsi niinhän ne rahatkin riittää paremmin kun käyttää pikkuhiljaa. 

Mä en tajunnutkaan että parmesan olis kiellettyjen listalla, eikö se ole kova juusto? Ja noi juustothan on sallittuja (paitsi homejuustot) jos ne on pastöroituja, niinkuin kaikki Suomessa tehdyt on. Italialaiset ei välttämättä kaikki ole.

Mä mietin kanssa vanhempien kissoja, mutta sit ajattelin että toisaalta olishan se kumma jos NYT niiltä pöpön saisi, jos en ole 20 vuoteen sitä saanut. Ja jos sen olis joskus aikaisemmin saanut niin sittenhän sille on immuuni, mikä olis hyvä juttu...
 
Nia, mä hommasin kanssa esikoiselle pikkuhiljaa kaiken valmiiksi.  Eipä ois ollu rahaa ostaa kaikkea kerralla ja kivempi oli muutenkin hiljalleen valmistautua!  Tälläkin kertaa hommasin jo ne tuplarattaat kun muuta ei oikeestaan muutaman vaipan lisäksi ole hommattavana.  Kun sattui ihan helmi eteen huuto.netissä niin päätin huutaa pois - aikaista tai ei.
Mua ärsyttää rakas mieheni.  Ja usein ns. ilman syytä.  Tänään se esim. laittaa ruokaa (huom meillä mies ei siis normaalisti tee kotitöitä) ja tiedän että siitä tulee todella hyvää jne MUTTA myös kun tuo ryhtyy noihin puuhiin niin suurinpiirtein joka ainoa astia ja pinta keittiössä liataan ja kun se siivoaminen ei taas kuulu pakettiin...  Jotenkin nää viikonloput on myös semmosia ärsytyksen paikkoja kun mä kerran  olen kotona "töissä" niin oon tottunut että asiat tehdään tietyllä tapaa ja se että mies onkin kotona "häiritsemässä" rutiineja ärsyttää väkisinkin.  Toisaalta on ihanaa että voidaan sitten viettää perheaikaa mutta monesti mulla sitten pinna kiristyy kuitenkin.  Ja just jostain ei-niin-tärkeästä asiasta.  Mä oon tottunut semmoseen että omia vaivoja ei hirveesti mainosteta ja ainakaan niistä ei tehdä numeroa.  Miehellä taas on tapana aika teatraalisesti potea jokainen kolotus ja nirhaisu...  Ja sekös mua ärsyttää!  Eniten ehkä ärsyttää kuitenkin sen pöytätavat - ensinnäkin ruokaa ahnehditaan kuin olisi ensimmäistä kertaa elämässään ruokapöydässä ja samoin sitä sitten syödään siihen tyyliin:  ryystäen, maiskuttaen, suu auki jne.  Se ei myöskään siedä että tästä asiasta huomautetaan vaikka se oikeesti vie multa ruokahalun.  Toisaalta alkaa ärsyttää se että itse ärsyyntyy pienistä asioista...
Nojoo, eiköhän tää tästä taas helpota jahka mukula on ulkona.  Tässä raskaudessa toi ärsytyskynnys on kyllä tosi matala - edellisessä ei niinkään.

--------------------------------------------------------------------------
Edit.
Olihan joo muuten semmostakin mikä ihan aiheesta miehessä ärsytti/ärsyttää:  Esikoista odottaessa se ei millään tajunnut ettei voi tupakoida autossa jos mä olen kyydissä.  Itsekin siis olen entinen tupakoija (lopetin siinä vaiheessa kun esikkoa alettiin suunnittelemaan) mutta raskauden myötä jo pelkkä tupakan haju sai  mut voimaan pahoin.  Ei ollut todellakaan reilua kun toinen väen vängällä altisti minut ja sikiön passiiviselle tupakoinnille >:(  Samoin mies ei voi (edelleenkään) käsittää ettei joka ruokaan tungeta puolta kiloa (voimakassuolaista) voita ja kourallista suolaa (mä en valitettavasti juurikan liiottele näitä määriä).  Onneksi ruuanlaitto on yleensä minun vastuullani (suolaa se pyrkii sinne ruokaan kaatamaan siitä huolimatta).  Näitä ruokatottumuksia se yrittää opettaa 1-vuotiaallekin, onneksi mulla on siinä isompi sananvalta!
 
Moon puhuit ihan kun mun miehestä.. Samat asiat ärsyttää..Mies ei meillä liiemmin myöskään kotitöitä tee sitten kun tekee se on tietysti hyvä mutta kun se tekee kaikki ihan eritavalla kuin minä ja kaikki on muutenkin miehen jäljiltä hyrskyn myrskyn. Keittiö on ruoanlaiton jäljiltä ku räjähdysvaara, tiskaamisen jäljiltä vettä on tiskipöydät täys.. Argg..Ja myöskin noi ruokailutavat..Syö suu auki ja kauhee maiskutus vaan käy.. Ja sitte se et aina pitää raahata ruokapöytää joku lehti mitä lukea samalla. Itestäni olisi kiva jutella samalla päivän kuulumisista tai muista asioista, mutta eihän mies mitään kuule kun on niin uppoutunut siihen lehteen..

Ja myöskin nuo kolotuksista ja pienistä nirhaumista kailottaminen.. Ja sitte kun niistä mainitaan vielä useasti päivässä. Itse olen oppinut siihen ettei turhista valiteta sitten vasta kun on oikeasti kipeä..Eikä mistään paperihaavasta toitoteta koko päivää..
 
Mun mielestä on vaan mahdottoman suloista, jos poikaystävä kysyy että saatkohan sä varmasti käyttää tätä... :) Mutta se vasta ärsyttääkin, kun jos suutahdan jostakin mitä poikaystävä on tehnyt väärin, niin anoppi sanoo heti: "se ei oo oppinu miten raskaana olevia naisia kohdellaan"! Aaargh!! En mä mitään erityiskohtelua kaipaa! Me ei ees poikaystävän kanssa varsinaisesti riidellä, vaan se on sellasta että mä mökötän 2 minuuttii ja poikaystävä pyytelee anteeks. Ei siinä kauaa mee kun mä lepyn :DD
 
Ärs ärs ÄRS!
Justiinsa saatiin taas riita aikaseksi miehen kanssa ja se lähti (onneksi) ovet paukkuen matkoihinsa.  Aiheena tällä kertaa eräs nykyään niin vakiaihe eli miehen turhan aikainen kotiintulo töistä.  Mulla siis ainoa hetki päivästä jolloin ehdin oikeasti kuunnella omia ajatuksia, levätä tai tehdä jotain OMIA asioita on muksun päikkärit puolesta päivästä eteenpäin.  Mies taas on keksinyt turhan usein että hänpä ei viitsi tehdä töitä puolta päivää pidempään vaan kiiruhtaa kotiin.  Täällä se sitten tyhjentää jääkaapin kun ei ole viitsinyt käydä töissä syömässä.  Ja toi possu saattaa tosiaan vetää sen puoli kiloa juustoa ja kinkkua päivässä muutaman leivän päälle ladottuna jne.  Sitten se asettuu tohon sohvalle KUORSAAMAAN ja huudattamaan telkkaria ja kaikki mun kotirauha on tiessään.  No, en jaksanut olla tänään kovin iloinen tästä varhennetusta kotiintulosta vaan ehdotin että lähtis vaikka lenkille kun on niiiiiin rutissut ettei ehdi nykyään treenaamaan kun MULLA on niin hirveesti menoja (eli keskimäärin neljä työpäivää kuukaudessa...) vaikka tosiasiassa on vain omaa laiskuutta.  No se ei kuulemma onnistuisi, hän menisi illalla (kun lapsi on taas hereillä ja MUN kaitsettavana).  Loppujen lopuksi onneksi lähti suutuspäissään nyt jonnekin, saan hetken rauhaa!
Myönnän että kotona oleminen ei ole sitä KAIKKEIN raskainta työtä mitä on.  Silti ton juoksentelevan ja tuhoa aiheuttavan taaperon vahtiminen on jatkuvaa valppaana olemista eikä mitään omiin touhuihin uppoamista.  Ja ylipäätään se että olen aivan äärimmäisen harvoin yksin!  Mä olen käytännössä koko vuorokauden ilman sitä omaa rauhaa kun mies ja lapsi täällä tietenkin pörräävät.  On sitten niin ylivoimaista ymmärtää että saisin sen pirun YHDEN hetken päivässä kuunnella niitä omia ajatuksiani niin itekseni kuin on mahdollista.  Se ei onnistu jos toinen on siinä vieressä hengittämässä niskaan.  Enhän mä tietenkään muksunkaan kanssa ole yksin - en voi esim. lähteä minnekään, mutta saanpa ainakin ihan hetken ajan laskea sitä jatkuvaa valmiustasoa.
 
No niin, hepuli! Käytiin justiinsa miehen veljen tytön ristiäisissä. Voi sattumusten sarjaa! Oltiin miehen kanssa valittu tyttövauvalle nimi valmiiksi jo puoli vuotta sitten ja se oli täydellinen. NIIN EIKÖHÄN NÄMÄ VIENEET MEIDÄN ETUNIMEN. Voi saatana. Mulla piti koko kastetilaisuuden ajan purra hammasta ja niellä kyyneleitä, tympäsi niin pahasti. Mulla meni ehkä puoli tuntia, että sain asian sulatettua ja itteni rauhottumaan. Tuntuipa kamalalta. Toki näitä käy ja sattuu varmasti useinkin, mutta en tiedä mikä siinä oli että se tuntui niin henkilökohtaiselta loukkaukselta. Sitten kun ristiäiset on, niin sitä nimeä hoettiin vielä koko ajan, argh. Sinne meni sekin sitten, eikun uutta matoa koukkuun. 

Me ollaan pariskuntina hirveän samanlaisia, mutta hirveän erilaisia. Meillä on toisista tietämättämme saman nimiset koirat ja muutenkin samanlainen maku. Olin kirjoittanut runon korttiin, niin nämä totesivat, että he olivat kirjoittaneet saman runon valokuvakirjaansa joka oli tehty ristiäisiä varten.

No, nyt peukutetaan, että meille tulee poika!!
 
Siis onko oikeesti mitään ärsyttävämpää kuin herätä siihen kun joku pitää möykkää!
Heräsin aamulla joskus ennen kahdeksaa, kun anopin puolivuotias tyttö huusi viereisessä huoneessa aivan hysteerisenä. Ja mitä teki tytön isä? Ei mitään! Isä oli aivan hiljaa ja antoi tytön huutaa, ilmeisesti oli tietokoneella... Laittoi se pariksi sekunniksi jonkun lelun soimaan, mikä rauhoitti tytön hetkeksi, mutta huuto jatkui taas kun musiikki loppui. Siis voiko joku olla oikeasti niin sydämetön että antaa lapsensa sillä lailla huutaa ja itkeä?! Aivan kamalaa kuunneltavaa. :( Huuto loppui vasta kun anoppi tuli sisälle ja vähän jutteli tytölle.
Nukahdin sitten uudestaan, ja heräsin 10 aikaan TAAS jälleen kerran siihen, kun anopin mies kolistelee alakertaan tytön kanssa syömään ja huudattamaan telkkaria! Joka helvetin aamu sama homma! Eikö sitä voisi vähän ajatella muita jotka nukkuu vielä? Aaaargh!
 
Hirveen vähillä ärsytyksillä oon selvinnyt, mutta nyt kyllä alkaa jo minuakin ärsyttämään.. Anoppi nimittäin. Viikonloppu sen kanssa mökillä oli melkoista siedätyshoitoa.

Musta on tyhmää vaan möllöttää paikallani tekemättä mitään mutta anopin valvovien silmien alla on melko vaikeeta edes hakea itse kahvia keittimestä. Anopin tietotaso raskaudesta on suoraan vuodesta -82. Mökillä ois ollut kauheesti kaikkea kivaa tekemistä kuten esim. kukkapenkkien sisustusta ja kaikkea muuta alueen somistamista. Tätä en saanut tehdä kun ne kivet on mukamas niin raskaita. Ainut tekeminen mikä sallittiin olikin sitten mölkyn pelaaminen. Siitäkin tultiin antamaan noottia heti kun innostuttiin miehen kanssa vähän juoksemaan ympäri pihaa ja pelleilemään. Kun en minä enää saisi juostakaan! Hemmetti kun ei mulla oo mitään hätää ja olo on vallan mainio niin kai minä itse tiedän mitä voin tehdä ja mitä en. Räyh!
 
Mua on alkanut ärsyttää yks kaveri ihan suunnattomasti.. Se on mun ainoo kaveri jolla on jo lapsi ja ajattelin että kiva kun asutaan vielä lähekkäin niin voidaan aina jutella mammajuttuja.. Mutta ei kiitos, en pahemmin halua enää ees olla tekemisissä koko tyypin kanssa kun saa kuunnella sen ainaisia neuvoja ja paremmin tietämistä kaikesta.

Ensinnäkin se sanoo aina kaiken mitä teen tai mitä mieltä oon, tai mistä hajusta tai ruuasta tykkään niin johtuvan mun hormooneista! "Se johtuu sun hormooneista..(x100)" Enköhän mää ite tiiä mistä ruuasta tai hajusta oon aina pitäny ja mikä on tullu raskauden myötä uutena.. Myös ainaista neuvomista, kannattaa sitä tehdä ja kannattaa hommata semmonen ja kannattaa ottaa synnärille semmonen ja plaa plaa... Ja tää kaikki on täysin rinnastettua sen omaan raskauteen! Se luulee että mulla tapahtuu raskaudessa kaikki samat asiat kun hänellä aina samaan aikaan, "ootappa vaan kun mahas on niin ja niin iso" "ootappa vaan kun hormoonis alkaa heitellä kunnolla".... Ihan kun mun raskaus ois sama kun sen raskaus..

Joo no kaiken huippu oli vielä se kun me hommattiin kissa ja tää mun kaveri kehtas sanoa että ei kannata päästää kissaa samaan tilaan nukkuvan vauvan kanssa, että voi mennä vauvan päälle nukkumaan.. SIIS IHAN KUN me ei tiedettäs MISTÄÄN MITÄÄN! Miten tyhjäpäänä se voi mua oikeen pitää? Etten osais sen vertaakaan pitää huolta omasta lapsestani.. Siihen päälle vielä saarnat siitä kuinka ei olis kannattanu ottaa kissaa koska vauvalla voi olla allergia (hänen lapsellaan on kissa-allergia siis joten ilmeisesti minunkin omalle pitäis tulla?). Mulla ja mun miehellä ei oo, eikä missään lähisuvussa, ja molemmilla ollut lemmikkieläimiä pienestä pitäen.. joten luulen että se on ihan hyvä vaan että tottuu eläimiin pienestä pitäen.. Joka tapauksessa nää neuvot meni ihan täysin överiks eikä mua oo kiinnostanu olla yhteydessä kyseisen henkilön kanssa.. -.- Ja se vielä kehtas mainostaa itteänsä hyväks kummiks.. No thanks! :D
 
Mua ärsyttää ANOPPI!!! Niin ensimmäisessä raskaudessa ku tässäki... Ja myöskin tuon lapsenkasvatuksen suhteen...
Se saa mut tuntemaan että teen kaiken väärin ja oon huono äiti. Meidän kasvatusmetodit kun eroavat toisistaan ku yö ja päivä. Anopin mielestä en saa antaa lapselleni HUOM karkkipäivinä karkkia, en saa syöttää tavallista jogurttia ja auta armias jos sais tietää totuuden siitä koska alotin normi puurot yms ruoat ensimmäiselle...
Hänen mielestään lapsi saa syödä vain jotain kuivattuja banaanilastuja ja rusinoita yms...
Ja jogurtistahan lapsi saa automaattisesti diabeteksen, samoin ku karkista...
Ja nää väitteethän ei siis pidä paikkaansa ja on täysin naurettavia ottaen huomioon että anoppi on koulutukseltaan SAIRAANHOITAJA!!!

Plus että koska hän on synnyttänyt 3/4 lapsistaan kotona vesialtaassa, olisi munki ollu hyvä tehdä näin. Ei missään nimessä sairaalassa, koska siellä synnytysasennot ainat samat; selällään sängyssä. Joka nykypäivänä on täysin valittavissa sekin.

Sen lisäks että tuli ristiäisten alla latelee mitä nimiä ei saada pojallemme antaa. ARGHHH!!!

En ymmärrä sitä miten vapaasti hän omat lapsensa kasvattaa (nuoremmat siis 17 ja 13) ja ihmettelee miksi tulee ongelmia. Tämä 17-vuotias saa tupakoida ja juoda alkoholia. 13-vuotias saa kaiken haluamansa. (???)

En hyväksy kumpaakaan vaihtoehtoa omien lapsieni kohdalla. Ja varsinkaan sitä että rakas anoppini sabotoi mun kasvatusta omilla metodeillaan, kuten että jos meidän poika on siellä hoidossa (välimatkan takia yleensä useamman päivän) niin hän antaa 2-vuotiaan valvoa 11 illalla ja nukkua 10-11 aamupäivällä... Ei ole oikein minun mielestäni, koska tämä vain siksi että anoppini ei jaksa nousta lapsen kanssa aamulla esim klo 8, joka mun mittapuulla on jo melko myöhään pienen lapsen kanssa. Lapsella menee rytmi sekaisin ja koska jo päivähoidon kannalta olisi hyvä että tämä rytmi pysyisi kotonaki yms. Ja minä itse olen leipomossa töissä jossa työt alkavat klo 5 aamulla ja minun on pakko päästä ajoissa nukkumaan niin kiva yrittää viikon verran käännellä kotona rytmejä takasin....

No tähän raskauteen anoppi ei ole VIELÄ puuttunut niin paljoa, muuta kuin että päätettiin odottaa alussa kertomista kaikille ihan varmuussyistä, anoppi oli nähnyt "ennenunen" jossa odotin lasta ja meni sen kertomaan kaikille tutuilleen... tosi hienoa... olisi ollut kiva kertoa ihan itse... emoticon
 
Joo'o.  Nyt ärsyttää täälläkin ANOPPI!  Aaaaargh!

Tässä siis oli se ihana tilanne että anopin meille tuleminen mahdollisti mulle ensimmäisen kerran esikoisen syntymän jälkeen pienen loman (ke-su).  Siitä olen toki onnellinen ja kiitollinen MUTTA nyt on alkanu paljastua mitä täällä on saatu aikaan sillä välillä...

Toki anoppi on tehnyt sellaisia kivoja asioita kuten pessyt saunan ja ikkunat mutta se mikä mua ärsyttää on tämä lapsen kanssa tehty...  Mukula on nimittäin saanut tehdä mitä lystää ja mulla on nyt sitten mukava homma kun opetan uudestaan säännöt tolle lapselle...  Ruokapöydässä on saanu riehua miten lystää, ruokaa sylkeä ja pelleillä.  KELE.  Aikuisten tavaroita on saanu ottaa hyllystä ja niillä touhuta, esim. mun melko mittava leffakokoelma...  TANA.  Sitten tää onkin ollu yhtä huutoa ja tappelua tän pari päivää...

Sunnuntaina ennen lähtöään mummu sitten ihmetteli että "Miten se nyt noin kiukkuaa, meillä on täällä mummun kanssa ollu niiiin kivaa" kun lapsi alkoi parkua kun sitä komensin.  Niin.

Ihanaa olla tämmönen hirviöäiti.  Ja nyt tuntuu että oon jo heti paljon stressaantuneempi ja vittuuntuneempi kuin ennen lomaa.

Tottakai toi lapsi osin myös protestoi mulle sitä kun olin poissa mutta eipä vissiin tartte lähteä enää minnekään ellei muksu ole joko isänsä tai mun vanhempien kaitsettavana.  Niillä on sentään samat periaatteet että mitä lapsi saa ja ei saa tehdä.

Nojoo, onneksi se anoppi asuu siellä satojen kilometrien päässä eikä tartte liian usein nähdä :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top