Äitiysvaatteet

Eloinen.

Asioista perillä oleva
Elomammat 2017
Mitä olet hankkinut? Mitä suosittelet? Meinaatko pärjätä ilman? Mikä on ehdoton ei?
 
Minulla oli muutama alennuskoodi verkkokauppoihin joita käytin viime viikolla pois, hyödyntäen alekaupan lisä alea. Viime raskaudesta jäi salivaatteet hankkimatta koska oli olkapäävamma joka kesti yli raskauden puolenvälin. Nyt tilasin kunnon äitiys jumppavaatteet sekä imetysurheiluliivit.

Samalla tilasin muutaman boob paidan, nyt on ollut HM imetystoppeja niin ne eivät sovellu kasvavan masun peittämiseen. Nyt piti tilata vaatteita joissa pysyy masu peitettynä mutta pystyy myös imettämään. Edelliset raskausajan villapaidoissa ei pysty imettämään mitenkään kätevästi.

Ainii! Tumman vihreät reisitaskuhousut H&M mama sarjasta, niitä odotan innolla!

Edellisessä raskaudessa piti ottaa äitiyshousut käyttöön jo rv 9! Veikkaan että pian käy taas housut kireiksi (6+0). Toki vielä on mekkokelit :wink
 
Mä hankin jo kaksi tukivyötä. Esikoisen aikana oli ihan ehdottomat. Jouduin alkaa käyttää jo ekan kolmanneksen lopussa kun alkoi iskias vaivaamaan.. hyvin tukee myös alaselkää. Nytkin alkoi iskiaskipu rv10 alkaessa, ja kohta varmaan täytyy taas ottaa käyttöön.

Yhden ihanan pitkän raskausmekon ostin jo. Se on jo passeli, mutta hyvin antaa tilaa kasvaa!

Muita vaatteita en oo vielä hankkinut.
Mutta aika pitkälti pärjäsi omilla housuilla. Paidat täytyi vaan olla mammamitoilla tai muuten pitkiä, muuten ei ylttänyt mahan alle :D
 
Itse pärjäsin viime raskaudessa yksillä äitiysfarkuilla. Työhousut meni jalkaan hyvin ja normi topeilla ja vähä ylisuurilla huppareilla pärjäsin. Eikä tarvinnu talvitakkiakaan ostaa äitiysmallia. Kaikki kyllä sanoivat että maha oli pieni. Liekkö sitten ku pituutta itsellä 173 cm nii maha piiloutui jotenkin. Saa nähä miten nyt käy kun taas maha kasvaa talvea kohti :wideyed:
 
En malta odottaa että pääsen äitiysvaatekaupoille! Ihanaa ois jotkut kunnolliset farkut ja uusia tunikoita. Pitäs kyllä kaivaa esiin mammaleggarit, ne on niin parhaat ku ei jätä rajaa mahan kohdalle. Tukisukat täytys myös ostaa ku päivät kävelen töissä.
 
Hirveesti ei varmaan tuu äitiysvaatteita ostettua, mut jotku farkut ja leggareita ainakin :) viime raskaudessa oli vaa leggareita ja yhet raskauskollarit ja paitoja muutamia, mut niistä tuli hankkiuduttua eroon aika nopeasti :D ja joku talvitakki varmaan täytyy myös hommata
 
Työhousut kiristää vatsaa, niin otan mahatuubin nyt enstyöyöksi jo käyttöön ni ei maha vilku paidan alta.
 
Tukisukkahousut täytyy hankkia, mutta muuten koitan pärjäillä mahdollisimman pitkälle vanhoissa vaatteissa!
 
Työhousut kiristi jo muutama viikko sitte mahan kohalta ja virittelin ponnarin napin kohalle, nyt pitäis viikonloppuna taas ahtautua niihin. Teen keikkatöitä enkä tiedä miten pomo suhtautuu raskaushousujen hankkimiseen keikkailijalle:nailbiting:
 
Viime raskaudessa maha jäi pieneksi, menin lähinnä reilummilla housuilla, jotka oli laihtumisen myötä jääneet isoiksi. Jotkut leggingsit ostin ja yhdet mammahousut, ne saa riittää. Pari nilkkapituista villakangastakkia löytyy, jospa ne menisi talvella. En aio ostaa uutta jos ei ole ihan pakko.
 
Työhousut kiristi jo muutama viikko sitte mahan kohalta ja virittelin ponnarin napin kohalle, nyt pitäis viikonloppuna taas ahtautua niihin. Teen keikkatöitä enkä tiedä miten pomo suhtautuu raskaushousujen hankkimiseen keikkailijalle:nailbiting:
Tuo ponnari on kyllä kätevä, olin unohtanut! Hyvä kun foorumi niin muistaa asioita ja saa vinkkejä :wink
 
Mä kaihoisasti katselin omaa vaatekaappiani ja mietin, että kumpa mahtuisin niihin mahdollisimman kauan :grin

Ehkä jotain housuja ja leggareita on pakko hankkia.
 
Tilasin eilen h&mltä yhet housut ja yhen paidan koska hyvä ale :hilarious: Kattoo sit parin kuukauden päästä miltä vaikuttaa tarviiko enemmän vai pärjääkö omilla.
Talvitakki kyllä vähän hirvittää pitääkö semmonen ostaa, muutenki mun on vaikee löytää takkeja jotka miellyttää nii sit vielä pitäs olla sellanen mihin mahtuu maha jos se kovin isoksi paisuu :sorry:
 
Mie löysin mummoni naulakosta tädin sinne jättämän talvitakin. Täti sen verran iso,et miun tuleva maha mahtuu hyvin.Työhousut ja liivi sellainen, et tod.näk. työmaan ukot tajuaa mahan vasta loppusuoralla. :D Yritän mahdollisimman pitkään pärjätä nykyisillä vaatteilla,kun ei paljoa viitsi ostaa.Tää neljäs raskaus on eka,kun maha on iso talvella.
 
Mua vähän pelottaa lähteekö raskausvaateshoppailu käsistä :grin vaikka ei ole järkeä kauheesti hamstrata kun käyttöikä ei oo mikään mahottoman pitkä.. Huomenna vaihtuu rv 11 ja en oo vähään aikaan farkkuja jalkaan laittanut, painaa ja puristaa liikaa. Onneksi on hyvät mekkokelit!
 
Mä ajattelin mennä kattoo huomenna on HM:n valikoimista löytys jotain housuja mulle töihin. Yritän pitää aika minimissä ostot, varmaan talvitakin joutuu ostaa, yks syystakki on mulla sellanen mikä on iso, toivottavasti se menee syksyn päälle. Mulla on myös varmaan 3 farkut mitkä on tosi isot, oon takoituksella säästänyt ne kun ajattelin että jos ikinä tuun raskaaksi niin voin niitä sit käyttää. Mut saa kattoa miten istuuvat ja et joutuuko ostaa muutamia sitten. Ainakin jotan rentoja kotijuttuja haluan. Paitojen suhteen ajattelin, et vois ostaa muutaman nätin villatakin mistä sit on käyttöä myöhemminkin ja sit raskaustoppeja sinne alle.
 
Ilman äitiysvaatteita mun tulevalla massulla on mahdoton selvitä, mutta en taida tarvita mitään uutta kun edellisestä raskaudesta on alle 1,5v :wink
 
En ole oikein edes ajatellut äitiysvaatteita. Toivon että pääsen mahdollisimman pitkään menoilla ja tunikoilla + leggingseillä. Töissä tukisukat jo nyt käytössä. Työvaatteet on onneksi firman puolesta, joten niistä ei tarvitse stressata.

Jossain ketjussa on ollut puhetta tukivyöstä. Millaisia kokemuksia teillä on niistä? Onko jotain hyvää suositella? Mistä tilasit? Ennakoin jo tulevaa, koska töissä joutuu välillä seisomaan paikoillaan pitkiä aikoja ja selkä väsyy nopeasti.
 
Vedimpä tänään ensimmäistä kertaa kuukauteen pitkät housut, lempparifarkut, jalkaan.
Menikö ne kiinni? Ei todellakaan.
Edes ponnariviritys ei pelastanu tällä kertaa ku vetoketju ei vaan pysyny ylhäällä jos teki muuta ku seiso paikallaan :meh:
 
Mulla on jo niin hirvee turvotus päällä, et oli pakko käydä ostamassa ekat äitiyshousut jo tänään! ja siis vasta rv8+5 :D noi nappiviritelmät ei vaan oikein toimi, kun mulla on sellaisia paitoja, että se viritelmä sit näkyis.. Ihanaa, kun nyt housut ei ahdista!
 
Takaisin
Top