Äitiyspakkaus

En ota pakkausta. Olen kerännyt luomupuuvillaisia vaatteita jo viime vuoden puolelta asti, joten varastoa on jo riittävästi. Tiedän myös kokemuksesta, että vaatteet eivät tulisi käyttöön juurikaan, kun niissä on ollut niin paljon huonolaatuisia. Meillä on kaksi pakkausta ollut.

Minusta on myös upeaa, että meillä on tämä pakkaus Suomessa, mutta kyllähän tuo tuotteiden eettinen puoli huolettaa paljonkin.
 
Todennäköisesti otetaan pakkaus tälle toisellekin, jos sinne asti päästään. Oli kyllä kiinnostavaa kuulla, että vaatteiden eettisyys ei ole toivottavaa luokkaa.
 
Jos meille lupaillaan poikaa, niin ajattelin ehkä ottaa pakkauksen, kun siinä on hyvin pojallekin sopivia vaatteita. Mut rahaa olen kyllä harkinnut vahvasti, kun sillä sais sitten ostettua just sitä mitä tarvitsee.
 
Luulen että me otetaan pakkaus, ihan jo koska esikoista odottavana haluaisin päästä avamaan sellaisen edes kerran:) On kuitenkin hyvä, että äitiyspakkauksen sisällöstä ja eettisyydestä on esitetty enenevissä määrin myös kriittsiä arvioita ja toivottavasti pakkausta kehitetään jatkossa vauvaperheiden tarpeiden ohella vahvasti eettisyyttä ja laatua painottaen.
 
Esikoista odotellaan, ja ihan sen vuoksi otetaan pakkaus. Mitään ei ole valmiina, ja haluan myös päästä pakkauksen avaamaan kerran elämässä :happy:
 
Pakkaus on kyllä ihana ja se on kiva saada kotiin, mutta ei valitettavasti tarvetta niille tuotteille. :) Enemmän hyödytön rahasta. Paljon kivoja vaatteita tallessa edelliseltä ja sisarusten lapsilta sekä kaikki muut tarvikkeet tallessa edellisestä pakkauksesta 2016.
 
Nyt on äitiyspakkaus laitettu tilaukseen :happy: Ensimmäistä lasta kun odottaa niin tuntui, että siinä on kaikkea tarpeellista. Ja onhan se toki kutkuttavaa päästä kerran elämässään avaamaan tuota pakettia. Katsotaan nyt, kuinka pitkään menee, että tulee postista viestiä.
 
Me ei taideta ottaa pakkausta, esikoisesta otettiin ja suurin osa vaatteista jäi tytöllä käyttämättä kun olivat poikamaisia ja vähän huonon mallisia.

Ainut mitä pakkauksesta haluaisin on makuupussi, ja senkin saa onneksi ostettua erikseen :happy:
 
Mäki taijan jättää nyt sen pakkauksen ottamatta. Jos tulokas onki nyt tyttö, nii on sitte ihan liikaa vaatetta ja aika poikamaisia olivat pakkauksessa.
 
Mekään ei oteta pakkausta, kun kolmas lapsi tulossa ja kaikki löytyy jo ennestään :)
 
Takaisin
Top