Äitiyspakkaus

Elsa2019

Piirimestaruustason postaaja
Joulukuun äidit 2019
Elokuiset 2022
Meinaatteko ottaa äitiyspakkauksen? Oletteko sisaruksille ottaneet? Mielipiteitä 2019 pakkauksesta ja muuta keskustelua aiheesta tähän ketjuun.

Meille tulee pakkaus. Pitkähkön ikäeron vuoksi (n.6v) On tullut hävitettyä lähes kaikki vauvatavarat, joten pakkauksesta saa peitot, makuupussit ja muut. Joskus olen fb-kirppikseltä ostanut käytettynä äp-tavaroita ja saanut pahanhajuisen makuupussin. Siispä otan uutena mielummin, kun sellainen mahdollisuus on.

Minusta 2019 pakkaus on pääasiassa tosi kiva. Toki kaikki vaatteet ei niin mieleen ole, mutta varmasti kotona ainakin tulee pidettyä. Aiemmin olemme ottaneet pakkauksen vain esikoiselle, eli 2004 pakkauksen saimme 2005 tammikuussa syntyneelle. Tämä uusin on paljon kivempi kun se 04 pakkaus. Odotan jo innolla pakkausta ja tilaan sen heti kun mahdollista.
 
Meille tulossa ensimmäinen lapsi ja aiotaan ottaa äitiyspakkaus.
 
Meillä myös iltatähti tulossa, ja kuopuksen vauvatarvikkeet on hävitetty. Ikäeroa näille nuorimmille tulee 10v. Eli pakkaus siis otetaan. Aiemmin olen ottanut vain esikoiselle.
 
Mekin ajattelimme ottaa äitiyspakkauksen, koska esikoista odotamme eikä tulokkaalle ole mitään valmiina.

Toivoisimme löytävämme muut pakolliset hankinnat käytettyinä (paitsi turvakaukalon mikäli päädymme pitämään auton). Villavaatteet hän tulisi varmasti saamaan uutena Lapin mummolta, ja koska kyseessä olisi molempien perheessä ensimmäinen lapsenlapsi niin varmasti vaatetta ja lelua pukkaisi monesta suunnasta...

Rv 10+4 (ei vielä ultrattu)
 
Meillä on kyllä esikoiselta vielä tavaraa hyvin tallessa, mutta otetaan äitiyspakkaus kuiteski. Siinä on niin paljo vaatetta ja muuta, että käyttöön tulee kyllä. Tykkäsin 2019 pakkauksesta, ihan pari vaatetta vaan oli mitkä ei välttämättä niin mieluisia ollu.
 
Otetaan pakkaus. Musta äitiyspakkaukset on ihania ja oon seurannut niiden julkaisua jo vuosia. Muistan elävästi, kun pääsin joskus teini-ikäisenä ekaa kertaa avaamaan pakkausta serkkuni kanssa ja oli niin ihanaa hypistellä kaikkea. Joten en voisi mitenkään jättää pakkausta ottamatta esikoisen kohdalla ja tuleehan sieltä paljon hyödyllistäkin mukana. Pidän myös uudesta pakkauksesta, onnistunut mielestäni :)

Ainoastaan mietin sitä toppapukua, että tuleekohan sille käyttöä meidän jouluvauvoille. Kun kovimmilla pakkasilla se on varmaan liian iso ja seuraavana talvena jo liian pieni. Kokoa 68-74. Tokikaan en tiedä tarkalleen, että mikä koko milloinkin sopii. :D Ehkä lopputalvesta se alkaisi olla ok-kokoinen?
 
Otetaan pakkaus. Musta äitiyspakkaukset on ihania ja oon seurannut niiden julkaisua jo vuosia. Muistan elävästi, kun pääsin joskus teini-ikäisenä ekaa kertaa avaamaan pakkausta serkkuni kanssa ja oli niin ihanaa hypistellä kaikkea. Joten en voisi mitenkään jättää pakkausta ottamatta esikoisen kohdalla ja tuleehan sieltä paljon hyödyllistäkin mukana. Pidän myös uudesta pakkauksesta, onnistunut mielestäni :)

Ainoastaan mietin sitä toppapukua, että tuleekohan sille käyttöä meidän jouluvauvoille. Kun kovimmilla pakkasilla se on varmaan liian iso ja seuraavana talvena jo liian pieni. Kokoa 68-74. Tokikaan en tiedä tarkalleen, että mikä koko milloinkin sopii. :D Ehkä lopputalvesta se alkaisi olla ok-kokoinen?

Mun mielestä ne toppikset on tosi isoja. Esikoisellekki tais olla sopiva vasta reilu 1 vuotiaana. :D
 
Meinataan ottaa äitiys paketti, mitään ei ole enää jäljellä edellisestä kerrasta ja taitaa kaikki tavarat ja vaatteet olla muuttuneetkin jo kymmenessä vuodessa.
 
Mun mielestä ne toppikset on tosi isoja. Esikoisellekki tais olla sopiva vasta reilu 1 vuotiaana. :D

Meillä esikoinen on syntyny maaliskuussa ja koko seuraavan talven meni hyvin ne äp-toppikset. On kyllä reilua mitotusta niinku aika lailla kaikki pakkauksen vaatteet.
 
Me olemme ottaneet kaksi pakkausta, ja mieli tekisi nytkin, koska tunne on kuin jouluna sitä avatessa. Järkevää on kuitenkin meidän tapauksessamme ottaa rahana. Suunnilleen kaikki vauvalle jo valmiina, ja olen hyvä löytämään kirpparilta kaikkea, niin kyllä varmaan jotain "uuttakin" tulee ostettua.
 
Kyllä meille tuo pakkaus otetaan. Esikoinen tuloillaan, joten entuudestaan ei ole mitään paria vaatekappaletta lukuunottamatta. Saadaan kyllä varmasti paljon tarvikkeita lähipiiristä, kun on viimevuonna syntyneitä vauvoja pari.
 
Me ollaan otettu vain ekasta lapsesta pakkaus ja otetaan nyt tästä kolmannestakin rahana. Kaikki tarvittava löytyy jo ja sillä rahalla voi ostaa jotain muuta hyödyllistä :)
 
Me otetaan pakkaus :) Jotenkin koen, että pitää tämän toisenkin saada oma pakkauksensa. Lisäksi luulen, että pakkauksen saapuminen on sitten aikanaan esikoiselle (9v) iso juttu, ja se varmaan tekee vauvan tulon vähän konkreettisemmaksi :)
 
Ollaan jokaisen kohdalla otettu ja otetaan nytkin. Säästän jokaiselle pojalle ja tulevalle vauvalle makuupussit.
 
Esikoiselle otettiin ja vaikka monet vaatteet jäi lähes käyttämättä (laatu, muoto, toimivuus) niin ei kaduta. Otattisin uudestaan esikoisen kohdalla. Äitiyspakkauslaatikko makuupusseineen on tallessa ja tulee seuraavallekin käyttöön joten otetaan tällä kertaa rahana. Ainakin 2015 pakkauksessa ollut toppahaalari oli kätevä koska sen sai alussa alhaalta makuupussiksi ja lapsen kasvaessa lahkeelliseksi eli sitä tuli käytettyä kaksi talvea. Uskon kuitenkin että löydän oikeamman kokoisia vaatteita kirpputorilta. Nyt myös itse tietää paremmin mikä on käytännöllistä ja millasia vaatteita tulee lopulta käytettyä.
 
En taida ottaa pakkausta. Mitään vanhaa ei ole jäljellä eli kaiken joutuu hankkia, mutta tuon äitiyspakkauksen eettisyys arveluttaa todella pahasti. Tai ei edes arveluta, vaan suoraan sanoen inhottaa. Finnwatch löysi yli kymmenestä tämän vuoden äitiyspakkauksen tuotteesta eettisiä ongelmia, jotka johtuvat mm. siitä, että tuotteita tilataan hintakilpailun vuoksi halpatuotantomaista kuten Bangladesh, Pakistan ja Intia, joissa työntekijöiden oikeuksien loukkaaminen on räikeää. Myös vaatteissa mahdollisesti käytetyt kemikaalit arveluttavat. Vältän hankkimasta tuotteita, joiden tuotannossa on eettisiä ongelmia tai suuri mahdollisuus kiellettyihin kemikaaleihin, joita erityisesti halpatuotantomaiden tekstiileistä voi löytyä. Onhan äitiyspakkaus toki ilmainen, mutta mieluummin valitsen itse tuotteet jotka haluan. Googlettamallla ”äitiyspakkaus eettisyys” löytyy aika paljoa asiaa aiheesta.
 
Takaisin
Top