Äitiyspakkaus vai -avustus?

valkyrie

Sukkela juttelija
Helmikuiset 2023
Marraskuiset 2025
Oletteko vielä pohtineet, otatteko äitiyspakkauksen?

Me otettiin esikoiselle äitiyspakkaus ja se oli kyllä ihan mainio siinä tilanteessa, kun vanhempia lapsia ei ollut ja heidän myötä säästyneitä vaatteita ja tarvikkeita. Jos tää marraskuisen raskaus sujuu kuten toivomme, varmaan jätämme pakkauksen ottamatta. Esikoisesta saatiin vuoden 2022 pakkaus ja se oli vielä tosi hyvä, mutta sen jälkeisinä vuosina pakkaus on kutistunut tosi pieneksi eikä itseäni enää oikein houkuttele.
 
Me otettiin esikoisesta pakkaus 2020, mutta kuopuksesta ei. Olen vähän kahen vaiheilla otetaanko nyt. Olen myynyt suurimman osan vauvatavaroista jo pois. Riippuu myös paljon että millainen se tämän vuoden pakkaus on. Hassua ettei sitä ole vieläkään julkaistu!
 
Mä en ees uskalla ajatella mitään konkreettista vielä. Tuntuu aivan hullulta ajatukselta, että meille vielä vauva tulis (vaikka testit vahvasti positiivisia 😁)! Mutta pitäähän tätä sitten jossain vaiheessa miettiä. Esikoisesta otettiin, toisesta ei (heillä ikäeroa 1,9kk ja sama sukupuoli joten kaikki vaatteet oli säästössä). Nyt ei oo enää mitään säästössä.
 
Otan pakkauksen. Ei ole enää oikein mitään vauvanvaatteita tallessa edellisiltä lapsilta.
 
Aiemmilla on aina ollut pakkaus. Nyt en oikein tiedä, kun se pakkaus on niin paljon pienempi mitä aiemmin! Haluan ainakin nähdä ensin mitä tän vuoden pakkaus sisältää 👍🏻
 
Oon vielä kahden vaiheilla. Esikoisen vaatteita ei kauheasti tallella ja mielelläni ottaisin sen pakkauksen, mutta tosiaan se on pienentynyt melkoisesti. Onko muilla kokemusta, onko sillä toppahaalarilla käyttöä näille loppuvuoden vauvoille? Muistan omasta kesäkuisesta, että se haalari oli reilua kokoa ja oli hukkua noin puolivuotisena siihen.
 
Meillä on mennyt toppahaalari kaikilla lapsilla. Lapset syntynyt keskitalvella, kesällä ja loppuvuodesta. Kaikilla n. 1-1,5v
Oon vielä kahden vaiheilla. Esikoisen vaatteita ei kauheasti tallella ja mielelläni ottaisin sen pakkauksen, mutta tosiaan se on pienentynyt melkoisesti. Onko muilla kokemusta, onko sillä toppahaalarilla käyttöä näille loppuvuoden vauvoille? Muistan omasta kesäkuisesta, että se haalari oli reilua kokoa ja oli hukkua noin puolivuotisena siihen.
 
Onko muilla kokemusta, onko sillä toppahaalarilla käyttöä näille loppuvuoden vauvoille? Muistan omasta kesäkuisesta, että se haalari oli reilua kokoa ja oli hukkua noin puolivuotisena siihen.
Meillä loppuvuoden vauva ja äp:n toppahaalari on ollut paljon käytössä. Ekana talvena tietty oli liian iso, mutta seuraavaksi talveksi on sopivaa kokoa.

Jos raskaus tästä etenee toivotusti, otetaan varmaankin avustus, koska esikoisen pieniä vaatteita meillä on paljon.
 
Mietinkin juuri, että taitaa talvivaatteet odottaa äitiyspakkauksessa myöhempää käyttöä, jos on loppuvuoden vauva 😅 omat toukokuiset olleet juuri sopivan kokoisia ekana talvena haalariin, hyväkin että se on vähän reilu.

Kaikki vauvavaatteet olen antanut tai myynyt eteenpäin. Otetaan varmaan pakkaus, tehdään niistä kans lapsille muistolaatikot.
 
Esikoiselle otettiin vuoden 2022 pakkaus, mutta tällä kertaa kallistuttaisiin kyllä avustuksen puolelle. Esikoisen vaatteista suurin osa tallessa ja hänkin oli loppuvuoden vauva, joten suurin osa olisi nyt ehkä sitten sopivan kokoisia juuri oikeaan aikaan!

Meillä äitiyspakkauksesta eniten käyttöä saivat peitemakuupussi, viltti, villahaalari, hoitotarvikkeet ja ensikirja. Ei niinkään vaatteet 🙉
 
Me ollaan otettu kaikille kolmelle pakkaus ja päädytään nytkin pakkaukseen. Toki ikäeroa enemmän nyt eikä meillä oo enää mitään tallessa edellisiltä. 😅
 
Varmaankin avustus. Makuupussi,
talvihaalari ja muuta sälää on esikoisen ajoilta ja ihan kelpoja vielä. Vauvan vaatteita ehdin jo laittaa pois tai on jo niin huonokuntosta, että niille olisi kyllä tarvetta, mutta mieluummin sit ostan sen mitä tarviin kuin otan semmosta, mitä jo löytyy.
 
Mä oon ehtinyt hävittää kaikki vauvakamat, kun nuorimmainen täyttää pian 10v, joten ehdottomasti äitiyspakkaus tulossa meille ☺️
 
Takaisin
Top