Äitioloja / synnytyksestä toipuminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Martuti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
^ Voi ei, huomaa että sulla on tosta tosi kurja fiilis :sad001 Olitko alun perinkään ajatellut, että haluaisit imettää...? Vai tuntuuko se nyt vaan niin hankalalta?
Olipa muuten kurja sekin, että hoitaja vei pojan, eikä antanut sun syöttää siitä pullosta o_O

En osaa mitään neuvoja antaa, mutta tsemppejä lähetän kovasti!!!
 
Voi Coco, kuulostaa niiiin kovin tutulta kaikki kuvailemasi! :(
Mulla oli ihan sama juttu synnärillä, että tuntu ettei vauva millään saa kunnon otetta tissistä ja kumien kaa meni hermo. Meillä poju söi myös pullosta imetyksen ohella. Tuntu, että aina ku joku kätilö tuli "auttamaan" niin homma olevinaan sujui vaikka itse tiesin että ei :/
Minun ainut neuvo (näin lyhyt pinnaisena itsekin) on, että älä luovuta jos suinkin vain haluat imettää vauvaa! Ihan varmaati näin aluksi tuntuu hankalalle (ja onkin) ja itku on herkässä (ne on ne hormoonit), mutta jahka pääsette kotiin ja löydät siellä teille hyvän imetysasennon ja paikan niin uskon että homma lähtee sujumaan!! Kyllä ne nännitkin siitä muotoutuu kun vauva pääsee kunnolla imuttamaan :) itse muistan, kun eräänä yönä hermo meni niihin rintakumeihin ku eivät pysyneet paikallaan, viskasin ne seinään ja sanoin että jumalauta jos tää ei suju ilman noita niin saa olla koko homma. Ja jotenkin se sit vaan lähti sujumaan, 10kk meni oikein mallikkaasti kunnes lopetettiin.
Vielä lopuksi haluan sanoa myös, että jos imetys ei kuitenkaan lähde sujumaan niin älä pode siitä huonoa omatuntoa! Ihan yhtä hienoja lapsia tulee pullollakin ja olet ihan yhtä hyvä äiti <3




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Jahas, meillä Cocon kans sama sairaala, niin saapi nähdä joutuuko tää mamma heti siel nokat vastakkain hoitajien kans jos rupeevat mua määräileen tai muuten mussuttaan noissa imetysasioissa! Mä en siis vaan voi sietää tollasta, perkele jos mä haluan antaa vauvalleni pullosta maitoo niin mähän annan ja aijon tehä sen kyl harvinaisen selväks sielläkin jos tarvis on! :mad: Ihme touhua..

Kovasti tsemppiä Coco!! Koita jaksaa!
 
Komppaan kyllä ihan ainatäysillä kirjoitusta.


Mie kyllä imetin esikoisen kokonaan rintakumeilla 8kk, vaikka ne neuvolasta sanoivat et pitäs päästä eroon kun vaikuttaa maidon tuloon ym... Mut meillä ei vaan homma toiminut ilman kumeja ja mulla varmaa oli kans aika lyhyt pinna, joten en viittiny itteeni sillä rasittaa saako vauva otetta nännistä ilman kumia, kun aina kun yritettiin niin neitillä palo hermo ja sen jälkeen syömisestä ei tullu yhtään mitään, joten lopetin sit kokeilun ja syötin kumilla ja hyvin sai maitoa sekä kasvoi...
 
Mulla on myös matalat ja sisäänpäinkääntyneet nännit. Muistan, ku yks ihana kätilö toi mulle esikoista ensi syötölle heräämöön ja kaivo mun tissin ulos, ni hihkas samantien, että ei taia noilla nänneilla vielä onnistua ja haki rintakumit. Ja se oli hirveetä tappelua aina niiden kans. Joidenki kätilöiden kaa koitettiin ilman, mutta pian myönsivät, että ei vauva saa otetta. Asiaa tietenki vaikeutti se, että poika piti opettaa heti pullolle, ku verensokerit oli alhaset. Kätilön ja myöhemmin terkkarin avustuksessa onnistuin imetyksessä jotenki ja joskus harvoin sain sen onnistuun yksinki. Mut suurimmaksi osaksi syöttöhetket oli tunnin mittasia tappeluita. Vauva hamus rintaa koko ajan ja menetti aina hermonsa, ku oli jo niin nälkä. Minä yritin kaikki asennot ja konstit, että vauva sais kunnon otetteen tissistä. Vauva itki ja minä itkin. Hommaa helpotti vähän, ku löysin sopivat rintakumit.

Reilu kaks kuukautta mä jaksoin, mutta sitten päätin, että minkä helvetin takia mun on pakko kiusata vauvaa ja itseä ja lopetin imetyksen. Se päätös helpotti ja oikeesti tuntu niinku kivi ois pudonnu harteilta. Sit jatkoin seuraavat kolmisen kuukautta niin, että pumppasin pulloon ja syötin siitä.

Aion ehdottomasti taas yrittää imetystä. Toisesta nännistä vois jo onnistua ilman kumiaki. Ja nyt oon jo neuvolassa asiasta puhunu ja terkkari kehottiki, että voisin jo alkaa venyttään nännejä. Samoin sairaalan synnytystoivelistalle kirjotin, että tarvin tukea imetyksen kans. Vaikka Oys muka mainostaa olevansa euroopan kärkisairaaloita imetys-asioissa, ni aika yksin ite ainaki tunsin jääväni asian kans.

Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
Tää on noloa myöntää, mutta mä en tykkää siitä tunteesta, kun vauva syö rintaa. Tuntuu epämiellyttävältä :sad001 Siksi ehkä helpompi, vaikka samalla vaivalloisempi, myös sen takia pumpata ja antaa pullosta. Tosin suurin syy on se, etten luota siihen kuinka paljon poika jaksaa syödä rintaa, niin pullosta helpompi seurata määriä. Toki aina välillä tarjoan edelleen rintaa riippuen siitä, kuinka kauan pumppauksesta on (=kuinka paljon siellä olis kertyneenä maitoa). Nännit onneksi toki semmoiset, et vauvan helppo niistä syödä ja vauvalla itsellään oikeat otteet. Mun korvien välissä suurimmat ongelmat :sad001
 
Lunastar, Sä sen sanoit! Mulla on kans vähän sama juttu.. En yksinkertasesti vaan pidä sitä imetystä minään maailman ihanimpana asiana koska musta se ei tosiaan tunnu siltä.. Viimeks likka söi niin hirveesti et mulla ei maito riittäny ja 2,5kk mentiin osittain imetyksellä ja korvikkeella, sit siirryttiin kokonaan korvikkeeseen enkä mä tuntenu asiasta syyllisyyttä tai muutenkaan ressannu itteeni sillä, hyvin uppos pöperö oli se sit mitä hyvään.. Aijon kyl tälläkin kertaa kattoo miten se imetys lähtee sujuun, mut tosiaan pulloonkin saa tottua heti, vaikka sit sillä omalla maidolla mikäli se riittänee täl kertaa.. :)
 
Kiva kuulla Pommiina etten ole yksin ajatusteni kanssa. Toisaalta siksi ajattelin uskaltaa tuon sanoa ääneen, et jos joku muukin on samaa mieltä, niin lähinnä vaan tietää, ettei ole yksin ajatustensa kanssa. Toki ajattelin, et kai joku muukin samoilla fiiliksillä on, mutta kun asiasta ei koskaan puhuta (vain siitä, kuinka ihanaa se on), niin ajattelin sanoa ääneen :) Vaikka se nolottaakin, kun yleinen ajatus on, et sen pitäis olla ihanaa ja plaaplaa :) Mutta siksi siis pumppu käytössä ainakin pari ekaa kuukautta, kun maitoa edes vähän tulee, että poitsu saa vastuskykyä koottua. Ja kauemminkin, jos vain jaksan ja maitoa tulee :)
 
Oli se minustakin alkuun epämiellyttävää. Luulen sen johtuneen oksitosiini-hormonista, mitä eritystä imetys kiihottaa. Tuli semmonen outo tunne koko kehoon. Mutta siihen tottu ja se katos sit kokonaan. Mä kokisin se helpoimmaksi tavaksi, ku saisin imettää tissiltä. Ois valmis ruoka aina mukana. Esikoisella tosin nelikuisena ei pelkkä maito enää ruuaksi riittäny, vailla mulla maitoa todellakin tuli holvaamalla. Mutta sen vaan sanon, että älkää kokeko huonoa omaatuntoa mistään tekemästänne päätöksestä! Mähän olin muutenki tosi masentunu synnytyksen jälkeen, ni tuo imetyksen onnistumattomuus ei yhtään helpannu asiaa. Ja koin itseni huonoksi äidiksi, ku en syöttäny lasta tissiltä. Kukaan ei varsinaisesti mua syyllistäny, mutta äiti ja anoppi aina jakso alussa muistuttaa, että helpoin ois syöttää tissiltä. Ite oli sillai, että AIJAA,IHANKO TOSI! Anoppi oli vielä sellanen, että änkes aina seuraamaan syöttöä, vaikka hakeuduin makuuhuoneen rauhaan. Kerran tuli kameranki kans ja räpsi kuvia. Tällä kertaa osaan vaatia itselleni rauhan imetystä varten, jotta saisin sen onnistuun.

Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
Joo tollanen imetyksen epämiellyttävyys ei tuu kyllä läheskään yhtä usein esille kuin sen ihanuus, siitä ei vaan taideta uskaltaa puhua juurikin sen takia että pelätään sitä "huono äiti" leimaa. Itellä ei oo koskaan ollu vaikeeta sitä myöntää kellekkään, sillon aikanaankin kerroin asiasta ihan suoraan ihmisille, samanlailla kun siitä etten suostu imettään muiden ihmisten aikana vaan aina ollu pullo mukana reissun päällä..
Täytyy myöntää et oon ollu todella yllättyny siitä miten suuri stressin aihe toi imetys suurimmalle osalle on ja kuinka siitä podetaan huonoa omaatuntoo, koska itellä ei oo näin ikinä ollu.. En tiiä, ehkä mä sit oon siinäkin asiassa niin realisti et pystyn ymmärtään sen että vaikka en imettäis lasta niin se ei tee musta todellakaan sen huonompaa äitiä. Senkin takia harvemmin tääl palstallakaan osallistun mihkään imetyskeskusteluihin, kun ei tosiaan ole niitä omatunto ongelmia ollu enkä asiasta ressaa, niin en sillain pysty sitä edes ymmärtään puhumattakaan siitä että voisin asiassa jotenkin neuvoa tai auttaa.. :rolleyes:
 
Eiku se on just hyvä kuulla, että on myös naisia, jotka ei koe huonoa omaatuntoa imetyksen lopettamisesta, sen epäonnistumisesta tai johonkin muuhun siihen liittyvästä. Eihän siitä kuuluskaan potea huonoa omaatuntoa. Niinku ei siitäkään miten synnytys sujuu. Mut usein sellaset naiset, jotka on suorittajia tai perfektionisteja, sellasia jotka on suunnitellu kaiken tarkkaan etukäteen tai muuten vaan kilttejä ja kuuliaisia, ni ottaa tosi raskaasti jos asiat ei meekkään niinku on aatellu. Eikäkän näille jutuille usein voi ite mitään. Nyt ku toinen tulossa, ni tää on niin paljon rennompaa tää odottaminen ja suhtautuminen. Eikä saa väsyttää itseään imetyksellä. Jos se tuntuu ikävältä tai ei ota sujuakseen, ni hittojako sitten?

Sent from my GT-P5100 using Vau Foorumi mobile app
 
Mitä oon imetyksestä ja sen vaikeudesta lukenu niin on tullu vastaan että kun nykyaikana käytetään niin paljon lääkkeellistä kivunlievitystä ja se kai vaikeuttaa maidon nousua ja et vaikuttais myös vauvan imuasentoon heikentävästi. En sit tiiä kuinka paikkaansa pitävää toi tieto on mutta kuitenkin ite haluaisin kokee luonnollisen synnytyksen (jo ihan vaan senkin takia et oon aika lääkevastanen ihminen). Saas nähä kuinka suunnitelmat toteutuu mutta yrittää aina saa (kuitenkin mun ja vauvan terveys aina etusijalla). Ja onhan ne ihmiset ennenkin synnyttäny silmän lääkkeellistä kivunlievitystä niin eiköhän se oo ihan mahdollista kuitenkin. :rolleyes:

Muoks* Niin ja älkää ymmärtäkö väärin niin että jotenkin syyttäisin jotakin jos haluaa kivunlievitystä vaikka vaikuttaakin erinäisiin asioihin. Ite vaan jotenkin kammion kaikkia lääkkeitä ja niitten haittavaikutuksia niin tuli vaan mieleen. Ja voihan se olla et endimmöisenä huudan synnärille mennessä et tuuppaa mut täyteen lääkkeitä :eek::grin
 
Muokattu viimeksi:
Täällä 9 päivää synntyksestä ja olo on sekava. Menin synnyttämään rv 37+3 vuorokauden valvomisen jälkeen ja tyttö syntyi vasta 36 h myöhemmin. Lapsivesi meni yöllä ja siitä sitten lähdettiin. Sain hyvät kivunlievitykset ja koin itse synnytyksen ihan ookoona (spinaali, fentanyyli). Mutta sitten alkoikin tapahtua: lasta en ehtinyt nähdä kun hänet vietiin huonon hengityksen takia virvoiteltavaksi, hän olikin viikkoihin nähden tosi pieni, vain 2415 g ja verensokerikin oli matala. Itse jouduin sitten samalla istukan käsin irrotukseen joka tehtiin puudutuksessa, olihan kokemus sekin! Verta meni 2 l ja olo sen mukainen seuraavat päivät. Vauva pääsi pois tarkkailusta jo seuraavana päivänä, onneksi, eikä mitään " vikaa" pitäisi olla.

Koin koko sairaalassa olo ajan ahdistavana, ruoka ei maistunut ja olin kuoleman väsynyt vaikka mies hoitikin vauvaa paljon. Kotiuduttiin nenä-mahaletkun kanssa joka poistettiin viime maanantaina kun vauva alkoi syödä pullosta ja rinnasta hyvin. Hän on siis osittaisella imetyksellä, maitomääriä pitää vahtia ja ruokaa saada menemään 3 h välein.

Olo on koko ajan väsynyt ja itkuinen, kuuluu vissiin asiaankin mutta tuntuu niin kovin raskaalta tämä alku. Mieheni on osoittautunut korvaamattomaksi vaikka hänen pitää töissä tämä vko ollakin. Mites muilla ? :confused:
 
Voimia Kirsikka. Onneksi tuo menee ohi. Samoja fiiliksiä itsellä oli. Poika synty 34+1 ja vietiin myös heti teholle mm. ylipainenasaalihoitoon ym. Hänen painonsa oli 1970g syntyessä ja oli vastansyntyneiden osastolla yhteensä noin 19 päivää. Kotiutui kyllä ilman nenämahaletkua, mutta sama meilläkin on, että kolmen tunnin välein vähintään syötetään ja seurataan ruokamääriä, jotta pieni saa tarpeeksi ruokaa. Kun ei jaksa kerralla isoja määriä syödä. Tällä hetkellä ennätys on 80ml kerralla, mutta pääosin menee 50-70ml. Rinnasta ei oikein syötetä vaan pumppaan sitten maitoa ja sitä annetaan pullosta. Syömisessä rinnalta ei pojan tekniikassa ole mitään ongelmaa, vaan ongelma on omien korvieni välissä. Mutta hyvin oli lähtenyt meillä painon nousuun. Kotiutumisesta 10 päivän kulutta oli ensimmäinen neuvola ja painoa oli tullut yli 300g :) Viime maanantaina paino oli jo yli 2400g :) Ja tosiaan lapsiveden menolla itselläkin tuo homma käynnistyi - oli tosin huomattavasti nopeampi (vajaa 8h kokonaiskestoltaan vesien menosta syntymään).

Ja onneksi tuo Baby Blues menee myös ohi. Itse koin sitä kahteen kertaan. Itse kun pääsi kotiin ja vauva jäi teholle, niin siinä tuli kolmen päivän itkuisuus ja ahdistus, kun pelkäsi pienen puolesta ja kun ei ollut ehtinyt ollenkaan valmistautua henkisesti - ei ehtinyt äitiyslomakaan alkaa. Ja nyt kun pieni kotiutui, niin tuota itkuisuutta ja ahdistusta kesti noin viikon verran. Minulla kanssa mies oli erittäin suurena apuna ja hoiti yhden iltasyötön aina, jotta sain pidemmän nukkumisjakson, vaikka oli töissä ensimmäisen viikon. Hänestä oli siis todella suuri apu enkä jäänyt yksin. Mutta silti oli siis todella kamalaa. Oma ahdistus oli niin paha, että sitä mietti jo kaikkein radikaalimpaa toimenpidettä itseen kohdistuen, jotta pääsisi tilanteesta pois. Mutta onneksi meni ohi viikossa ja nyt olo jo paljon seesteisempi ja varmempi. Yli puolella äideista tuo baby blues tulee eikä siitä itsestään tarvitse ahdistua (yeah, helpompi sanoa) - itse ehdin jos siitäkin ahdistua, kun en tiennyt mikä tuo baby blues (onneksi kuukkeli osasi kertoa). Vasta jos yli 2 vkoa kestää, niin sitten saattaa olla kyse synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.
 
Lunastar, kiitos paljon vastauksestasi! Tosi "kiva" kuulla että jollain muullakin on ollut samankaltaisia ajatuksia. Ahdistus on todella inhottavaa, olo ailahtelee laidasta laitaan päivittäin. Eilen olin todella virkeä ja pääsin vauvan kanssa vaunuilla lähikauppaankin, tänään olen juuri ja juuri saanut tehtyä välttämättömimmät asiat.

Täälläkin paino nousee, syntymäpaino on jo ylittynyt ja tullut vähän lisääkin, tyttö syö ihan hyvin mutta koko ajan kauhea paine noiden ruokien kanssa ja imetystä ja pullon sterilisointia jne jne....

Miten lunastar sinun miehesi on jaksellut/ kokenut asiat?
 
Tosi hyvin on ainakin suhtautunut tilanteeseen. Ja sanoi tuossa yksi päivä, että ensimmäistä kertaa elämässään (hyvällä tapaa) kokee olevansa vastuussa jostain toisesta. Eikä pelkästään vain vauvasta vain myös minusta. Vaatii kyllä häneltäkin jaksamista tämä tilanne ja onneksi on jaksanut auttaa. Ja se hyvä puoli on, ettei ole näitä hormoniryöppyjä itse käynyt läpi, niin on jaksanut tukea. Veikkaan myös, että tavallaan avuttomuuttakin tuntenut, kun ei tiedä mitä olisi voinut auttaa, kun oli pahin BB-vaihe menossa. Mutta kokonaisuudessaan uskoisin, että on tosi hyvin jaksanut tilanteen ja kokenut positiivisia elämyksiä, kokemuksia ja tunteita tässä vaiheessa. Kovin paljon uuden edessä myös tunnepuolella :)

Onko teillä Kirsikka käytössä ruokapäiväkirjaa? Meillä on siis sillai, että merkitään aina ylös aika monelta syönyt, kuinka paljon meni ja mitä vaipasta löytyi. Lisäksi siihen tulee merkittyä vitamiinit, koska keskoselle annetaan D-vitamiinin lisäksi rautalisää ja keskostippoja (jotka on muuten hävyttömän kalliita). Helppo sitten seurata kuinka paljon syö päivässä ja miten suoli toimii + että on varmasti muistettu vitskut antaa :) Saa samalla itsellekin mielenrauhaa, kun on kirjattu ylös ettei ole muistinvaraist tuo homma. Ja onneksi tuohon sterilisointiin tottuu ja se rutinoituu :) Meillä on useampikin tuttipullo, niin ei tartte joka syötön jälkeen sterilointia tehdä. Yleensä siinä vaiheessa, kun olen pumpannut maitoa (n. 6h välein) tulee sterilisioitua siihen mennessä käytetyt tuttipullot :)
 
Hei tota kyselkääs tota sterilispintia että supsittaako ne teillekään. Kun mulle on sanottu että hyvä pesy riittää. Steriloinnissa kun se kippo kuppi on tasan steriili sen hwtken kun se ob siellä kattilassa ja ku se otetaan piis, se on about yhtä puhdas kun pesemällä kait saa. Näin nulle on kerrottu. Tietty sotten se peseminen ei, niinkun muutenkaan, oo pelkkä huuhtelu. Lähinnä se että säilyttää ne siistissä paikassa suojattuna pesun tai sterkkauksenkin jälkeen, on tärkeää.
Mullon samoja kokemuksia ja varsonkin se hetki kun tajuaa kuinka lähellä on hetki sitten ollut etä pieni olisi kuollut ayliin, se pysäyttää. Ja katsoa teholla hwnkitoreissaan taistelevaa lasta, sitä ei ole enää mikään ihan samaa sen jälkeen, kuupassa eikä muutenkaan. Ja se hetki kun lapsi tulee kotiin toista kertaa, se ahdistus jännitys, se on kamalaa. Mutta se meni ohi itsellä ja nyt ollaan aika normaalis väsynystilassa. Poitsu syö kohta bodynsä, me käydään syömässä ja kirjottelen sitte liaää. Tosiaan teholla olo ja ruokapväkirjat tuttu juttu.. ette oo yksin !!

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
^ No mä oon kyl miettinyt, että onko toi keittäminen nyt aina välttämätöntä käytön jälkeen. Mut oon silti pelannut varman päälle ja keittänyt ne käytön jälkeen sit kuitenkin. Tiä sit onko turhaa, mutta onneksi kun siitä on tullut rutiini, niin se on nopea ja helppo homma :) Liedessä siis ajastin, jolla ajan tultua täyteen se ilmoittaa tietty piippauksella, mutta samalla myös sammuttaa ko. lieden, niin ei tartte vahtia vieressä (no ei varmaan muutenkaan, mut ei tartte olla puolen tunnin kuluttua et "apua, ne kiehuu vieläkin" :) ).
 
Tosta keittämisestäkin ollaan kyllä harvinaisen montaa mieltä. Mun mielipide on se että meinaan pulloja keittää, en tiedä kuinka kauan mutta jonkun aikaa ainakin. Eikä se ainakaan pahasta ole. :) Ja en usko sen ihan turhaa olevan.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ei mut meinasin vaa että se on yks operaatio kanssa mitä voi ehkä aikaväliä esmes harventaa jos tuntuu että tunnit ei riitä vuorokaudessa. :)

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top