Äitien hyvinvointi synnytyksen jälkeen

Sama täällä, kävin vaatekaappini läpi rankalla kädellä ja pois lähti kaikki liian pienet ja "ihan kivat" vaatteet. En jättänyt yksiäkään tavoitevaatteita. Jos tästä onnistun laihtumaan niin olen kyllä ansainnut uusia vaatteitakin sitten. Tavoitteeni olisi, että jokainen vaate olisi mun lempivaate. Se vaan on vielä mahdotonta, koska imetyspaitoja on pakko olla ja ne ei ole mun lemppareita. :D

Mä olen laittanut vauvanvaatteet nyt eteenpäin sitä mukaa kun niitä jää pieneksi. Myös tavarat saavat jatkaa jonkun toisen vauvan luona heti kun meillä ei niitä enää tarvita. Mun mielestä on aivan ihanaa kun olkkarissa ei enää ole tilaa vieviä vauvakamoja, kuten sitteriä, leikkimattoa ja imetystyynyä. Meillä on luultavasti lapsiluku täynnä, mutta jos jostain kumman syystä meille vielä vauva tulisikin, niin saahan niitä kamoja taas hankittua. :)

On vaan tosiaan helpotuksen huokaus kun ylimääräiset tavarat poistuvat. Tällä hetkellä käyn läpi papereita. En tiedä miksi mulla on ollut tapana säilöä kaikki saamamme kortit! No, nyt leikkasin niistä kuvia meidän askarteluihin. Ja toki säilytin rakkaimmat, esim. pojan tekemät äitienpäiväkortit.
 
Itsekin ajattelin juuri niin, että jos tästä vahingossa joskus laihtumaan pääsen niin uudet vaatteet oon kyllä niiiiiiin ansainnu :happy:

Juu, näillä seuduilla ainakin on ihan hurjasti kirppikset täynnä vauvojen tavaraa, joten käytettyäkin on ihan ylitarjontaa :grinItsekin laitoin vähänkäytettyyn vauvan vaatteet myyntiin ku niitä täällä paikallisella kirppiksellä on niin paljon myynnissä ettei ne sielläkään oikein tunnu menevän. Osa meni kaupaks ja osa päätyi hyväntekeväisyyteen, hyvä niin :happy:

Tavaroista osa meillä olikin lainassa ja palautettukin jo. Roinaakin kyllä vielä löytyy, esim rintapumppu jota en oo tarvinnu tammikuun jälkeen :hilarious:
 
Mie kun en ihan helpolla lääkäriin mene enkä usko että mulla mikään on,mutta nyt alkaa vähän ihmetyttää. Luulosairas mie kai olen. Mutta hei, siis syitähän voi olla vaikka jos mitä mutta pohdin silti nyt ääneen täällä. Tukkaa lähtee ihan hurjasti. Mulla on aina ollut vahva paksu tukka. Nyt on ehkä kolmasosa jäljellä. No joo,raskaus ja imetys, palautumisaika jne. Mut johan synnytyksestä on kohta 10kk. Imetys loppui 3-4kk sitten.
Paino putosi itsestään. No joo, lenkillä joka päivä ja syödä vois enemmänkin,josta pääsemme siihen että mulla ei ole pitkään aikaan ollut nälkä, eikä tee mieli ruokaa. Syön vähän silti. Säännöllisesti, jotta ei olis paha olo. Mutta kun on paha olo. Etoo vähän väliä.
Raskaus? No ei ainakaan testien mukaan. Menkatkin vasta oli taas.
Että mikähän vai ei mikään : /
 
ellami sanoi:
Mie kun en ihan helpolla lääkäriin mene enkä usko että mulla mikään on,mutta nyt alkaa vähän ihmetyttää. Luulosairas mie kai olen. Mutta hei, siis syitähän voi olla vaikka jos mitä mutta pohdin silti nyt ääneen täällä. Tukkaa lähtee ihan hurjasti. Mulla on aina ollut vahva paksu tukka. Nyt on ehkä kolmasosa jäljellä. No joo,raskaus ja imetys, palautumisaika jne. Mut johan synnytyksestä on kohta 10kk. Imetys loppui 3-4kk sitten.
Paino putosi itsestään. No joo, lenkillä joka päivä ja syödä vois enemmänkin,josta pääsemme siihen että mulla ei ole pitkään aikaan ollut nälkä, eikä tee mieli ruokaa. Syön vähän silti. Säännöllisesti, jotta ei olis paha olo. Mutta kun on paha olo. Etoo vähän väliä.
Raskaus? No ei ainakaan testien mukaan. Menkatkin vasta oli taas.
Että mikähän vai ei mikään : /
Click to expand...

Palautuko kierto normaalisti? Kuulostaisi vähän hormonaaliselta jutulta. Luin muuten ihan hetki sitten että raskaus voi laukaista kilpirauhasen vajaatoimintaa.
 
Kierto on normaali. Toi kilpirauhas asia tuli mieleen minullakin ja just että voisiko raskaus sen ollut laukaissut.... kuitenkin yleisvointi on hyvä, ei väsytä mitenkään normaalista poikkeavasti, jaksan lenkkeillä ym. Toi ruokahaluttomuus on outoa ja kaikki ruoka tökkii. Ei kuulu mun kuvioon :D
Voihan olla stressi, masennus? Mutta en koe olevani niin kauhean stressaantunut enkä masentunut... taipumus ja kokemus noihin on kyllä. Yksinäinen olen. En nyt super paljon kaipaa kavereita mutta muuton jälkeen ei ole enää niitä arkipäivän lyhyitäkään tapaamisia äiti tuttujen kanssa :/
 
Kai se yksinäisyys ja uuteen paikkaan juurtumattomuus voi vaikuttaa mielialaan ja kaikkeen, huvittaako mikään ja saako aikaiseksi hakeutua "vaihteluun".
Täälläpäin onneks alkaa perhekahvilat ens viikolla, joten sinne muksun kanssa leikkimään. Me saatiin taas kiinni mun jumppahommistakin, kun tyttö suostuu lastenhoitopisteelle jäämään vierastuskauden loputtua.
 
Katjusha sanoi:
Kai se yksinäisyys ja uuteen paikkaan juurtumattomuus voi vaikuttaa mielialaan ja kaikkeen, huvittaako mikään ja saako aikaiseksi hakeutua "vaihteluun".
Täälläpäin onneks alkaa perhekahvilat ens viikolla, joten sinne muksun kanssa leikkimään. Me saatiin taas kiinni mun jumppahommistakin, kun tyttö suostuu lastenhoitopisteelle jäämään vierastuskauden loputtua.
Click to expand...

Ei mulla oo mitään "vaihtelua". No kävin minä kaksi iltaa töissä yhdessä vanhassa paikassa toteamassa et touhu ei oo paremmaksi muuttunut, ei jatkoon. Eikä lastenhoitokaan onnistu ihan keikkailua varten aina.
En oikeen tiedä mitä voisin keksiä itselleni.
Perhepuistoon on automatka, no meillä nyt vain yksi ja mies töissä sillä. Bussilla jos täältä lähtee se vie aikaa ja sitten vauvan päiväunet ja koululaiset ja ja ja....onko se niin hankalaa vai teenkö mä siitä hankalaa, hmm...
Nautin päivittäisistä pitkistä vaunulenkeistä. Ja illoista miehen kanssa jos, yleensä kun, vauva nukkuu suht hyvin.
Viime aikoina on jonkun verran harmittanut ystävyyssuhteet, joita ei ole. Tuttuja kyllä. Osittain olen omasta halusta perhekeskeinen erakko, mutta...
 
Meillä on kyllä autoja, mutta pitkät matkat ja lähtemistä, jos haluaa jotain kodin ulkopuolista tehdä, muuta kuin käydä vaunulenkillä. Mieheni ei aina tajua, miksi haluan sinne jumppaankin riehumaan edes kerran viikossa, mutta on se henkireikä. Puoli päivää siihen menee matkoineen. Olen laskelmoinut, että kokonaisuuden kannalta "vaihtelu" kannattaa. Mullakaan ei ole juuri ystäviä näillä seuduin, mutta juttukavereita voi saada, kun hakeutuu välillä kotoa.
 
Kannattaa ellami laittaa vaikka facebookkiin johonkii paikalliseen ryhmään toive puistoiluseurasta tms, jos löytyis juttuseuraa läheltä, joku toinen samoilla nurkilla joka lapsen kanssa kaipaa kotonta ulospääsyä. Ite sain vähän samaan tyyliin yhteyden yhteen puolituttuun ja on nyt puistoiluseuraa miulle ja lapsille, joka on tosi hyväksi miun mielenterveydelle :)
 
IceQueen sanoi:
Kannattaa ellami laittaa vaikka facebookkiin johonkii paikalliseen ryhmään toive puistoiluseurasta tms, jos löytyis juttuseuraa läheltä, joku toinen samoilla nurkilla joka lapsen kanssa kaipaa kotonta ulospääsyä. Ite sain vähän samaan tyyliin yhteyden yhteen puolituttuun ja on nyt puistoiluseuraa miulle ja lapsille, joka on tosi hyväksi miun mielenterveydelle :)
Click to expand...

Joo, täällä on semmoinen ryhmä. Me ollaan sen alueen "ulkopuolella" missä nämä puistoilijat on. Meidän lähipuistossa ei ketään. Lähimpänä on jotain koululaisten kavereita, mutta en mä oikeen niiden vanhempiin koe tarvetta tutustua sen kummemmin. Jotenki ulkopuolinen olo aina kaikkialla. Koko ikäni ollu semmoinen "anteeks että oon olemassa" ja miten en löydä paikkaani tai tunne kuuluvani joukkoon. Nuorena hevostallilla, koulussa, töissä, perhekerhossa jne. Semmonen että sanon jollekin "moi" ni mietin ja pohdin pitkään että sanoinko mä sen väärin ja mitä seki nyt ajattelee jne.
Yhden lenkkikamun, äiti ja vauva, sain. Ollaan pari kertaa nähty ja kivaa oli. Saman tyylinen ihminen. Ei hänkään ihan tässä kotinurkilla ole, mut tuleehan lenkkiä!

Tänään jälleen mietin että mitähän vois opiskella tässä kotiäitiyden ohella...?
 
ellami sanoi:
Ei mulla oo mitään "vaihtelua". No kävin minä kaksi iltaa töissä yhdessä vanhassa paikassa toteamassa et touhu ei oo paremmaksi muuttunut, ei jatkoon. Eikä lastenhoitokaan onnistu ihan keikkailua varten aina.
En oikeen tiedä mitä voisin keksiä itselleni.
Perhepuistoon on automatka, no meillä nyt vain yksi ja mies töissä sillä. Bussilla jos täältä lähtee se vie aikaa ja sitten vauvan päiväunet ja koululaiset ja ja ja....onko se niin hankalaa vai teenkö mä siitä hankalaa, hmm...
Nautin päivittäisistä pitkistä vaunulenkeistä. Ja illoista miehen kanssa jos, yleensä kun, vauva nukkuu suht hyvin.
Viime aikoina on jonkun verran harmittanut ystävyyssuhteet, joita ei ole. Tuttuja kyllä. Osittain olen omasta halusta perhekeskeinen erakko, mutta...
Click to expand...

Olen itsekin ollut erakko jo vuosia. Ei ole ainuttakaan hyvää äitikaveria jonka luona kyläillä. Reilu vuosi sitten yritin kaveerata yhen äidin kanssa jolla oli parisuhdekriisi päällä. Hän soitteli yötä päivää, annoin rahaa lainaan, autoin lastenhoidossa ym. ja sain osakseni kiukuttelua jos en ollut heti siellä missä hän halusi minun olevan ja hän kehitteli kaikkia skenaarioita missä hänen miehensä saattaisi pettää häntä. Yritin ohjata häntä ammattiapuun ja sanoin että omat voimavarani eivät juuri nyt riitä tähän, kun oli omiakin murheita. Hän käsitti että haluan katkaista välit ja sain niskaani haukut kuinka en koskaan häntä auta ja kuuntele kun hän apua tarvitsisi, kuinka hän on aina ollut apuna minulle ym.ym. Luovutin ja annoin käsittää omiaan.
Että hyvä kokemus, kun sosiaalisena norsuna jotain kerrankin yrittää. :D

Noh, tottakai olen siltikin avoin uusille tuttavuuksille. Jännitän vain kovasti mennä jonnekin perhekahviloihin ym. Että vähän tämmöinen kotiin, perheen keskelle jämähtänyt erakko täällä vaan hei. :)
 
Täällä yksi erakko myös.Yksi ystävä löytyy,mut hänellä aivan erilainen ja kiireinen elämä niin näkemiset satunnaisia.Aikoinaan lähdin narsistipuolison luota niin matkalle jäi 'ystäviä'.Yh-äitinä niitä löytyi taas,mutta kun löytyi uusi puoliso ja tulin raskaaksi muuttui käytös todella ilkeäksi kunnes en enää jaksanut ja annoin olla.Joskus muinoin perhekerhoissa yritin käydä,mutta en vaan tainnut kuulua joukkoon.Isompien harrastuksissa en paljoa enää jaksa olla mukana,kun ei oo kivaa jos jotain sanot niin,et saa edes vastausta.Miehen kavereiden vaimoja ois kyllä kotona,mutta kolmen vuoden aikana jääneet vieraiksi.Mies hoitaa kaverisuhteet ja kyläilyt niin,että jään ulkopuolelle.Mutta kaikkeen tottuu niin en tiedä jaksaisinko enää muiden seurassa olla.Ennen kyllä tuntui pahalla.Isommat muksut onneksi jo hyvää juttuseuraa ja veli hyvä ystävä myös.Ennen oli paljon miespuolisia ystäviä,mutta ne ovat jääneet,koska mies ei niitä halua hyväksyä.
 
Maatuska ja Nuunuäippä, kiitos että kerroitte omat "tarinat". Kuulosti Nuunuäippä tutulta kokemukselta. Ja voi Maatuska minkä kaveri kokemuksen sait :0 noh, meitä on joka junaan....

Onneksi on ees tämä foorumi vai mikä tämä on. Ja se nimeltä mainitsematon sosiaalinen media :wink

Ja minäkin kyllä nautin lasteni seurasta, mitä näitä teiniä ja kahta koululaista välillä kotona vilahtaa syömässä....
 
ellami sanoi:
Kierto on normaali. Toi kilpirauhas asia tuli mieleen minullakin ja just että voisiko raskaus sen ollut laukaissut.... kuitenkin yleisvointi on hyvä, ei väsytä mitenkään normaalista poikkeavasti, jaksan lenkkeillä ym. Toi ruokahaluttomuus on outoa ja kaikki ruoka tökkii. Ei kuulu mun kuvioon :D
Voihan olla stressi, masennus? Mutta en koe olevani niin kauhean stressaantunut enkä masentunut... taipumus ja kokemus noihin on kyllä. Yksinäinen olen. En nyt super paljon kaipaa kavereita mutta muuton jälkeen ei ole enää niitä arkipäivän lyhyitäkään tapaamisia äiti tuttujen kanssa :/
Click to expand...

Kampaajani sanoi että hiuksilla viel noin 3-4 kk tottua/sopeutua muutokseen. Mulla siis kävi just näin eli synnytyksen jälkeen noin 4 kk päästä tukka tippu päästä lähes kokonaan (ainaki omasta mielestäni). Siskollani ohentui ja harveni hiukset pysyvästi raskauksien jälkeen tai oikeestaan jälkimmäisen imetyksen loputtua. Eli hiusasia mun mielestä ihan 'normaali'.

Ystävälläni tuli raskauden jälkeen kilpparin vajaatoiminta. Oli raskausaikana. Loppu. Ja noin 6 kk päästä lko uudelleen. Ja ny on lääkkeet siis pysyvästi. Ja hllä oli tos kilpparin vajaatoiminnassa just se et ei syöny kunnolla ku ei oikein maistunu... ei kai ollu nälkäkään.

Nälkään myös voi vaikuttaa se et ku elimistö menee säästöliekille (kaikilla varmaa vähä eri ku lähtötilanne ns normaaliin polttoon ja saantiin on erit) nii eihän se nälkä nii tunnu vaikka vähä vaan syö.

Täs ny muutamia mitä tuli mieleen.
 
Täällä on kans päälaen hiukset harventuneet ihan toden teolla. Mulla kun on tumma tukka, niin päälaki paistaa erityisesti valokuvissa. Sikäli harmi, että olis kiva olla mukana tytön kanssa valokuvissa, joista jäis lapselle muisto, että olihan mulla se äitikin!
Mulla lisäksi kilpparin vajaatoimintaa, mutta luulisin arvojen olevan kunnossa, kun paino hätyyttelee 65 kg (176cm) ja ihan reipas olo. Pitäisi varata kampaajalle aika, että ilkee sitte takas töihin mennä.
 
Ha ha, kävin lyhyen aamuvuoron töissä virkistäytymässä :D
Niin kiirettä piti ettei ehtiny kun kerran miettiä miten kotona menee. Hyvin meni. Kotona ja töissä.
Olihan se kiireestä huolimatta ihan kivaa vaihtelua, mutta voi jösses jos vakituiseen tarvis alkaa käydä. Ei tulis mitään. Niin hyvin vauva valvottaa yöllä että... töissä ku koko ajan touhuaa ni ei ehdi väsyttää mut kuin mä pysyn hereillä loppuillan?! Mies lähti iltavuoroon... hip hei.
 
Pikkuhiljaa sitä kai alkaa normaaliksi palautua, vaikka hidasta on ollut kehon toipuminen. Tänään osallistuin paikalliseen polkujuoksutapahtumaan, vajaa 10 km lie oli matkana. Tuntui välillä, että tavarat tippuu pihalle. Olen varovaisesti lenkkeillyt nyt kolmisen kuukautta. Lantio kipeytyy kovista vauhdeista, nyt aika 51:09. Luulen, että tilanne korjaantuu, kun imetys päättyy - ainakin toivoisin näin.
Juoksu on ollut henkireikä viimeiset 13 vuotta, ja jos pikkukakkosta ei kuulu muutamaan kuukauteen, lähden sitten taas tavoitteellisesti harjoittelemaan.
Huomenna synnytyksestä 10 kk
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top