Äidit kertovat: Tällaista raskaana oleminen oikeasti on

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dodomino
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Dodomino

Dodomino

Vauhtiin päässyt keskustelija
"20 kiloa lisää elopainoa, tissit kuin kivillä täytetyt jalkapallot, hilitön närästys 24/7 ja vessassakäyntejä kymmeniä kertoja päivin ja öin...hmm. Kiristystä, painetta ja repeämiä: niistä on raskaus tehty! Ja koska raskaana olevien sanotaan hehkuvan aivan erityisellä tavalla, niin kai sitä jokainen hehkuu naama punoittaen kun yrittää väkisin raahata etureppua ja pidätellä pissaa ja oksennusta samaan aikaan. Vaatteeksi vain sellainen riepu, joka ei missään nimessä kiristä ja aiheuta lisää "hehkumista"."

http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2011092614459749_rb.shtml

Kertokaapas, miten te olette raskausajan kokeneet?
 
Mulle raskausaika ei ollut mitään ihanaa aikaa. Parasta siinä oli kaunis pyöreä vatsa, ultrakäynnit kun näki vauvelin ja ne ihanat pikkuiset potkut, jotka kylläkin loppuvaiheessa tuntui jo aika kipeesti.

Alku eli ensimmäiset kolme kuukautta meni kauheessa sumussa, kun olin niin väsynyt ja pahoinvoiva. Tuntui niin kuin olis ennemminkin elänyt jonku sairauden kanssa kuin raskauden. Toinen kolmannes oli ihan siedettävä, vaikka joka asia kiukutti ihan kamalasti ja äitiysvaatteita oli vaikeaa löytää. Loppu olikin sitten taas yhtä tuskaa, kun selkä tuli töissä kipeeksi ja jouduin jäämään jo ennen äippäloman alkua pois. Närästys, suonenveto, turvotus, kauhee pissahätä koko ajan, supistelut... mitähän niitä vielä oli? En ollut missään elämäni parhaassa kunnossa. Painoa ei tullut lisää kuin muutama kilo, mutta kyllä sen ison mahan kanssa oli silti aika hankalaa. Raskausarpia ei tullut paljon ja ne nyt muutenkin oli murheista pienin.

Mutta hienoa on todeta näin jälkikäteen, että tuostakin piinaavasta yhdeksästä kuukaudesta selvisin ja onneksi kaikki meni hyvin :) Raskaana on ihan oikea sana kuvailemaan sitä, miltä silloin tuntui ;)
 
Suoraan sanottuna raskaus oli mun mielestä perrrrrrr...pyllystä. Raskaus meni lähinnä sängynpohjalla makaamiseen ja oksentamiseen. Lopussa oksensin onneksi vain kerran päivässä, mutta sitten tuli niin järkyttävä turvotus, että sain lääkäriltä vuodelepokäskyn. Olin tulla hulluksi neljän seinän sisällä ja itketti melkein koko ajan! Lisäksi pelkäsin hirveästi vauvan puolesta, enkä osannut täysillä iloita raskaudesta... Harmitti kun kaikki kehottivat nauttimaan raskaudesta ja toitottivat kuinka raskaus on naisen parasta aikaa.. emoticon

No, oli raskaudessa tietenkin omat ihanat puolensa: ensimmäiset liikkeet, mahan pyöristyminen ja kaikki uusi ja jännä :)
 
Voi, ihan tuli ikävä raskausaikaa vaikka siitä ei ookkaan vielä kauaa (vauveli on tänään neljä viikkoa vanha) emoticon
Koko raskausaika oli aikalailla ongelmaton ja vaivaton, ainoat vaivat oli alkuraskauden väsymys ja palelu sekä loppuraskauden närästys, joka oli hallittavissa ihan vaan renniellä.
Kilojakaan ei tullut, päinvastoin, pari kiloa kevyempi olin viimeisilläni kuin alussa.
Kaiken kaikkiaan voin erittäin hyvin koko raskauden ajan (neuvolan tädin kanssakin oli puhetta et mulla oli niin sanotusti tylsä raskaus ku kaikki oli aina hyvin ).
Voin kyllä sanoa että oli ihanat yhdeksän kuukautta emoticon
 
Kaikki empatiani heille, joilla on rankka raskausaika, mutta itse olin kyllä tosiaan elämäni kunnossa. Alussa toki väsytti ja lopussa pissitti, mutta muutoin olo oli hämmentävän tasapainoinen, seesteinen ja virkeä. Mihinkään ei kolottanut ja mikään ei vaivannut. Painoa tuli viisi kiloa ja se kaikki vasta viimeisellä kolmanneksellä. Kaksi ekaa kolmannesta harrastin tanssia yms. täysillä. Tunsin itseni kauniiksi. Hiukset, iho ja mieliala paremmat kuin koskaan. Nyt toki jos miettimällä alkaa miettiä niin olihan mulla ummetusta ja hormoneista johtuvaa ihottumaa vartalolla ja muuta pikkuremppaa, mut kun yleisvointi oli loistava ja noihin asiaankuuluvina pikkuseikkoina niin eipä ne häirinny...

Omaa osaani ongelmista sain sitten synnytyksessä ja imetyksessä.
 
Nauroin ääneen ensimmäiselle viestille! Se iski niin oikeaan ja oli vielä kirjoitettu ihanan huvittavalla tavalla. Aika samanlainen kokemus se ensimmäinen raskaus mullekin oli. Nyt esikoinen on 5kk ja toinen tulossa! Tämän raskauden aikana en saa edes nukuttua niitä 16h/vuorokausi, joten en todellakaan ymmärrä miten tulen jaksamaan kun alkaa maha painaa. Toistaiseksi ei ole vielä hirveästi valittamista. Himoitsen omituisia ruokia päivittäin ja mielialat hyppii pitkin seiniä, oksettaa jatkuvasti ja silti pitäisi jaksaa olla iloinen ja reipas äiti. Välillä on vaikeaa, mutta pienen pojun hymy auttaa jaksamaan. Voin vain kuvitella miten tuskaista tästä on tulossa! 
 
Täytyy sanoa, etten kyllä hirveästi ole tästä raskaudesta nauttinut, lukuun ottamatta potkuja ja liikkeitä ja niitä hetkiä, kun on ultrattu ja on päässyt näkemään kuinka se pikkunen siellä myllertää innoissaan.
Vaikkakin, ei tämä nyt kaikki rankimmasta päästä ole ollutkaan.

Mulla alku meni oikeestaan nukkuessa, mitään ei jaksanu tehdä. 
Töissä jaksoi juuri ja juuri käydä ja sieltä kun pääsi niin kotiin nukkumaan.
Välissä heräsin syömään ja jatkoin unia, että jaksoi aamulla nousta töihin. Onneksi odotan ensimmäistä.

Pahoinvointi alkoi heti, jos ei syönyt tietyin väliajoin jotain pientä ja aamulla oli pakko saada jotain, ennen kuin nousi ylös tai muuten saikin halailla vessanpönttöä.

Mielialat vaihdellu alusta asti hetkessä laidasta laitaan.
Saatoin olla itse aurinko ja hetkessä räjähtää ja naama meni nurinpäin ja toisin päin.
Nyt onneksi helpottaa jo pikkasen.
Pahoitin ja vieläkin pahoitan mieleni tosi pienestä asiasta ja itku pääsee. En pahemmin itkeskellyt ennen raskautta ja nyt se onkin sitten ollu melkeenpä joka päivästä.

Alkuun odotin hirveästi masun kasvua ja se olikin aika pitkälle kiva, kun sai katsoa peilistä kuinka se pyöristyi päivä päivältä enemmän ja enemmän...
Nyt rv 40+1 tunnen itseni valaaksi ja olen levinnyt joka suuntaan. 
Kiitos +25kg ja pahojen venymis arpien näytän aivan kauhealta.
Osa ihan omaa syytäkin, kun ei jaksanut yksinkertasesti liikkua ja söi mitä sattui.

Noh, eiköhän se pikkusen syliin saaminen sitten ole tämän kaiken arvoista ja unohtuu (ainakin hetkeksi) selluliitit ja se tuleva löysä vatsanahka. 

Pikkusta odotellessa.emoticon



 
Esikoisen odotus...  Eka kolmannes oli ihan mukavaa salamyhkäistä aikaa.  Pahoinvointi ei ollu kivaa mutta sen kanssa tuli toimeen - etenkin kun olin kesälomalla sillon kun se pahimmillaan oli niin ei tarvinnu jaksaa töissä.  Toka kolmannes oli hermoja raastavaa aikaa, ihan hirveän rankkaa henkisesti.  Mä olin itkuherkkä ja suhtauduin hirveen suurella vakavuudella lapsentuloon ja tuntu että miestä ei kiinnostanu kuin omat menonsa ja harrastuksensa ja seksi.  Viimeisin olikin iso ongelma kun mulla ei väsymykseltä, pahoinvoinnilta ja mielipahalta tehny mieli ja miehellä taas teki eikä oikein osattu siitä sitten rakentavasti keskustella.  Viimeinen kolmannes alkoikin olla sitten kivaa aikaa.  Ja pesänrakennus oli ihanaa!  Okei, närästys oli jotain ihan hirveetä ja painoa kertyi +20kg ja terkkari jäkätti ja syyllisti siitä ihan hirveesti.  Viimeiset viikot alko olla jo tukalia mutta kruunashan se synnytys sen kaiken.  Ja vaikka olin lopussa korvia myöten täynnä koko raskautta niin synnärillä jo tuli itku että mä en oo enää raskaana <:D  Ja pian taas olin!

Kakkosen odotus.  Pahoinvointi oli isompaa kuin esikoisesta ja lepoa ei saanut silloin kun sitä tarvitsi, siitä piti esikoinen olemassaolollaan huolen.  Erittäin hermoja raastavan tästä raskaudesta teki sen että olin koko ajan läpi raskauden ihan tolkuttoman pahalla tuulella!  Närästyksiltä sun muilta vältyin melko hyvin eikä isompia kolotuksia ollut.  Sen sijaan havaitsin kuinka epäkäytännöllistä on kun laskettu aika sijoittuu loppukesälle - erityisesti silloin kun se kesä on ennätyslämmin.  Olo oli helteillä todella huono ja olis pitäny vielä esikoisen kanssa jaksaa.  En oikein kyenny muuhun kuin sohvalla pahoinvoivana makaamiseen ja ärjymiseen :(  Painoa tuli tosi vähän.  Viimeiset viikot oli ihan tuskaa, loppuvaiheilla en pystynyt kuin itkemään kun vauvaa ei kuulunut.  Tällä kertaa synnärillä taas pikasynnytyksen jälkeen hymyilin itekseni että mäpä en olekaan enää raskaana :)

Ekalla kerralla raskautta tuli siis melko heti ikävä mutta tokalla kerralla se tuli viiveellä.  Nyt en oikeestaan tiedä että kaipaanko mä kolmatta raskautta vai lasta.  Jos nyt antais hormonien tasoittua.

Ja joo, on se kaikki tuska sen arvoista, noi lapset on ihania.  Mutta ei ole joo helppoa olla 9kk pahalla tuulella, eikä se ole sitä ympäristöllekään...
 
Ei ainakaan omasta mielestä mulla ollu mikään helpoin raskaus...ja se sit pääty vielä helvetilliseen synnytykseen.

Ensin tuntu, että kun kumartuu niin tissit tippuu. Sitten tuli jumalattomat pahoinvoinnit. Jos ei syöny oli huono-olo, jos söi tuli huono-olo. Koita siinä nyt sitten olla. Sit kun mä viimeinkin pääsin näistä pahoinvoinneista eroon niin tuli iskias vaivat. Niiden kanssa aikani rvasin lekurilla kunnes sitten jo varmaan rv 16 jäin lopullisesti töistä pois kun se vaiva ei parantunu. 
No iskiaksen kanssa nyt jotenkin pysty vielä elämään, mutta kyllä se pelkkä kotona oleminenkin alko ottaan hattuun. 
Koska mun maha vaan kasvo ja kasvo ja kasvo ja kasvo ja loppujen lopuks mun ympärysmitta oli varmaan kaks metriä niin siinä sitten tuli kaiken maailman selkäkivut. Sitten olin aivan tuvoksissa. Siis mun jalat oli melkein yhtä isot kun jalkapallo.. Mun omat crocsit ei ees mahtunu mun jalkaan vaan jouduin käyttään ukon crocseja. Ja koska jalat oli ihan turvoksissa, selkään sattu, kinttu ryttyili ja mulla oli se tajuttoman iso maha niin kävely se vasta mukavaa olikin. Kaiken kukkuraks sillon kun olin n. rv 24 jouduttiin rahatilanteen takia myymään meitin auto, niin jouduin sitten julkisilla kulkemaan kättärille joka toinen viikko ultraan (kaksosraskaus niin ultarttii viikon kahen välein). Ja koska mulla oli LA toukokuussa, niin kelithän oli mitä mahtavimmat kulkee sen pytyn kanssa. Oli liukasta..ja mulla oli crocsit jalassa. Ja edelleen se tajuton pytty.. en ees tajua miten pysyin sen mahan kanssa pystyssä. Ja voi juma.. talvitakki... se se vasta ongelmia tuotti. Kun en muutenkaan oo mikään missi niin koita nyt sitten raskaana löytää sopiva rotsi.. no ei löytyny ei. Tai ois löytyny mutta se olis sit maksanu tyyliin 300€... Joo kiitos. Ahtauduin sit koko talven siihen mun neljä vuotta vanhaan takki.. Ja on muuten nyt sen näkönen takki että joku tankkeri siihen on yrittäny mahtua. 
Noh.. Sitten ne totes, että mulla on verenpaino koholla, proteiinia virtsassa jne jne.. Oi se vuorokausivirtsan kerääminen oli niin kivaa!!!! Ja jouduin vielä tekeen sen kaks kertaa.. Ai että taas hatutti. Ja jouduinhan mä sokereitakin mittaan koko raskauden ajan. Sekin oli niin vallan mukavaa. 
Eli siis RD ja raskausmyrkytys. 
Ja kaiken tän kruunas vielä loppuraskaudessa alkanu kutina jota hoidettiin loppujen lopuks Ataraxeilla. Ja tän kutinan takia jouduin joka perkuleen keskiviikkoaamu menemään labraan ottaan maksa- ja sappiarvot. Ja ennen näitä piti olla 12h syömättä. Voitte muuten arvata kuinka vaikeeta toi oli raskaana olevalle. Tai siis kylhän osa ainakin tietää, koska tuskin oon ainoo ketä tohon on joutunu.
Ja sitten se synnytys käynnistettiin viikoilla 37+5 koska oli kuulemma kalkkeutumaa istukassa.. Jee! Ja se synnytys oli tosiaan ihan kamala. Jos siitä joku haluu lukee niin jonkinlainen tarina siitä löytyy tuolta LA toukokuussa 2011 - osiosta.

Uh, melkein unohin.. Ja niitä raskauskiloja tuli 30. Ja sen kyllä huomas.
 
Joo, selkäkivut meinas unohtua. Itselläkin maha vain kasvoi ja kasvoi ja oli kyllä näiden kulmien komein maha. Tulihan sieltä se "suvun suurin vauva", josta isovaari osasi olla niiiin ylpeä (huoh)...ja synnytys oli kyllä ihan sen mukainenkin. Ei siis mistään helpoimmasta päästä sekään.

Turvotuksesta vielä sananen, ei muuten mahtunut miehen neljä kokoa isommat crocsitkaan jalkaan, jalkapöytä tursusi sieltäkin :S Käveleminen sattui, ja portaat olivat ylitsepääsemätön haaste.

Tää kuulostaa varmaan hirveältä marttyyrivalitukselta, mutta oikeasti on tosi vaikea kaksiä mitään hirveän positiivista raskaana olemisesta (no, paitsi tietysti se lopputulos)..ja silti on krooninen vauvakuume :D Hullu mikä hullu emoticon
 
Melkein unohdin, että mullahan oli viimeiset viikot raskausaikana niin hirveitä harkkasuppareita, että hyvä kun kauppaan (500 metrin päähän) selvisin ja takas kotiin. Siinä ei ihan hirveesti liikuntaa tullu harrastettua, kun kävellessä rupes supisteleen niin hirveesti, ettei siitä yksinkertaisesti tullut mitään. Joskus nuorempana kattelin raskaana olevien kävelyä ja mietin, että voiko se oikeesti olla niin vaikeeta miltä näyttää. Nyt tiedän vastauksen! Se on just sitä ;)

Viimeiset viikot meni siis aika lailla neljän seinän sisällä ja sekös vasta harmitti. Musta tuntui kans siltä, mitä Moon kirjoitti, että miestä kiinnosti vaan omat menot ja harrastukset. Ja kerran sitten asiasta suutuin oikein kunnolla, niin mies tokaisi siihen, että: "No jos sä et pysty mitään tekemään, niin tarkoittaako se sitä, että munkin täytyy vaan istuu kotona?" Hänellä kuulemma sekoaa pää neljän seinän sisällä. Tuntui aika tyrmistyttävältä. Minäkö sitten halusin kauniita kesäpäiviä viettää kämpässä verhot ikkunoiden edessä? Tulin siihen tulokseen, että menköön menojaan, ei kai se mitään auta jos molemmat on huonolla tuulella.

Mikäköhän siinäkin on, että kaiken tuon jälkeen tekeekin jo mieli toista lasta??
 
Mun kohdalla kaikki meni hyvin, ainoot ei-niin-ihanat asiat raskaudessa oli monen kuukauden jatkuva pahoinvointi ja se, että pieninkin liukastuminen tai muu aiheutti kauheen paranoian ja piti kokoajan tunnustella ja tökkiä vauvaa, että onko se elossa vielä.

Pahoinvoinnissakin oli kuitenkin jotain hauskaa. Siinä oli semmosta kliseistä raskausdraamaa.

Kipuja tai muita ei ollu missään vaiheessa ja olo tuntui oikeesti aika hehkeeltä. Nyt kun mulla on niin kivat muistot raskaana olemisesta niin luultavasti seuraavan kohdalla on heti selkä p*skana ja lonkat sijoiltaan :D
 
Jotenkin helpottava olo tulee lukiessa teidän juttujanne, reilua ;D Itsellä alkoi kanssa alussa olemaan todella järkyttävää pahoinvointia ja sainpa sitten töissä ravata vessassa oksentelemassa. Enkä tuolloin edes tajunnut olevani raskaana. Nyt 26+2 rv. Ja kaikenmoiset ongelmat löytynee, välillä meinaa järki lähteä kun joka paikkaa kolottaa eikä mitään voi tehdä ilman että ilmaantuu taas uutta särkyä. Päivystykseenkin jouduin lähtemään kun en päässyt enään sängystä ylös, liitoskipuja. Ah miten ihania. Selkää särkee koko ajan, närästää niin ettei voi yöllä edes maata kovin kauaa ja tämän vuoksi meinannut muutamaan otteeseen tukehtua kesken unien hörppäämällä vatsahapot hengityksen mukana, Oksettaa edelleen jatkuvasti, itkettää, raivostuttaa, päätä särkee, jalat&kädet turvoksissa koko ajan, häpyluu&lonkat huutaa armoa, ihottumaakin löytyy ja naamasta lähtee nahkat, hampaat haurastunu niin että paloja lähtee irki, kiristää joka paikkaa ja varsinkin juuri mahaa, nämä niin ihanat pukamatkin jo ilmaantuneet, vaatteet ei mahdu päälle eikä varsinkaan juuri toppatakki mene kiinni millään eikä kuitenkaan viitsisi mitään telttakaan hankkia vuorien kera.

Mutta toisaalta, nuo niin ihanat potkut ja pienet sipaisut mitä tuntuu ja tieto siitä että siellä on pieni ihminen niin kyllähän se helpottaa oloa jo huomattavasti :)

Ukko innoissaan sunnittelee jo toista pikkuista, kunhan tämän saisi ensin pihalle niin hyvä olis. Helppohan se sille on kun ei tarvitse kestää kaikenmaailman vaivoja, kunhan kuuntelee jatkuvaa valitusta :D
 
Raskausaika: Mulla sitä on takana vasta reilut 17 viikkoa, mutta kaikennäköisiä oloja ja tuntemuksia on riittänyt.

10-11 viikolla olin todella kipeä ja siitä vietinkin 4 päivää sairaalahoidossa (keuhkoputkentulehdus, poskionteloiden tulehdus ja kova raskauspahoinvointi). Sitä ennen oli ollut vain etovaa oloa, ei ollut suoranaisesti oksennusta tullut. Mutta taisin kaiken mahdollisen oksentamisen hoitaa sitten tuon kahden viikon aikana, koko raskauden edestä.

Näin ensiraskaudessa on todella jännää, kun tissit vaa turpoo turpoomistaan ja niin masukin. Kahden keskenmenon takia, mulla on liikkumis- ja syömisrajoitteita vaikka muille jakaa, joten se tekee tästä vähän vaikeampaa. Mutta sanoisin että ilman hormonien jatkuvaa heittelyä, tämä olisi ihan mukavaa aikaa ja onhan se nytkin yleensä, välillä itkupäiviä jne.

Odotan jo innolla, että vauvan liikkeet tuntuisivat masun läpi, jotta avomieheni pääsisi ne myös tuntemaan. Ehkä raskaus hänellekin siitä sitten vähän paremmin konkretisoituisi. Nyt ollaan toki kuvalla käyty jo ja kolmen viikon päästä on toinen kuva... jota odotan kuin kuuta nousevaa! Kauheen pitkä aika tässä välissä, ettei saa nähä pikkuista... piinaavaa!
 
mulla ei ollu alussa mitää raskaus pahoinvointia tai mitää... mulla oli nii hyvä fiilis ja ekaa kertaa elämässäni olin sinut itseni kanssa.. olen koko elämäni kärsinyt ylipainosta ja nyt kun sitä sai olla pyöree nii aj ku mä nautin... kyllähän seki ilo loppu siihe ku liikkuminen meni hankalak, paino siinä vaihees oli jo 90 kg et aivan liikaa painoo selälle ja polville et loppu 3 kuukautta ni makasin vaa sohvalla
 
Ensimmäinen raskaus v. 2006 sujui mukavasti. Viimeisillä viikoilla (hellettä & lämmintä) oli vähän tukalaa ja pidemmät kävelyt väsyttivät.Voin vain toivoa, että tämä pikkkukakkosen odotus sujuu edes murto-osan yhtä "helposti". Ei pahoinvointia tai mitään muutakaan. Hieman toisen kolmanneksen aikana närästystä ja yön kukkuja olen ollut aina, joten vessakeikat pitkin öitä eivät häirinneet;) Luulen kyllä, että olen tyyppinä aika "rento" ja sopeutuvainen, eli lasini on useimmiten puoliksi täynnä.. Monet raskauden aikaisista asioista joku voisi niputtaa "ongelmiksi" kun minusta ne olivat ja menivät enkä jäänyt niitä pohtimaan... Jos jotain olikin, niin viiden vuoden jälkeen niitä ei enää muista;)

Appiukko kyseli huolestuneena aina tavatessamme voinnistani. Sanoin joka kerta voivani hyvin. Jossain vaiheessa hän totesikin, että onpa kumma raskaus kun aina vaan voidaan "hyvin"..! 

Työskentelin silloin (ja edelleenkin) istumatyössä, joten ei ollut mitään rasittavaa tai raskasta tekemistä arjessa. Vaikka olinkin ylipainoinen, ei istumatyö tietokoneen ääressä tuottanut ongelmia - edes selän kanssa.

Ainoastaan lentäminen oli rv. 22=> ikävää ja tukisukat POP, eli tarpeen!
 
On tuoreessa muistissa vielä viimeisin raskausaika, joka päättyi viisi viikkoa sitten pojan syntymään. Minulla ei ollut pahoinvointia kovinkaan paljon, mutta yhden junamatkan muistan, kun oli tosi paha olo. Väsymystä oli myös, mutta sitä oli muutenkin, sillä meillä oli talon rakentaminen menossa. Odotus tuotti valtavasti iloa! Raskausajan yksi ihanimmista päivistä sattui kevättalveen. Olimme juuri saaneet uuden talomme muuttokuntoon ja lähdimme koko perheellä pienelle matkalle. Olimme illallispöydässä ravintolassa, kun kerroimme lapsille, että he saavat pienen sisaruksen. Lapset (silloin 7-v, 8-v. ja 9-v.) olivat aivan yllättyneitä eivätkä aluksi voineet uskoa asiaa todeksi. He olivat niin tottuneet siihen, että meidän perheen lapsina tulee olemaan vain he kolme. Ja niin minustakin pitkään tuntui hoidettuani tuota kolmikkoa koululaisiksi.

Keskiraskaus sujui työn merkeissä. Olen pienikokoinen ja mahasta tuli tietysti tosi iso. Työssä tapaamani ihmiset saattoivat kysyä viikolla 30 joko minä kohta pääsen mahasta eroon... No, parin kuukauden päästä! Jouduin ensimmäistä kertaa myös sokerirasitukseen, jonka tulokset olivat onneksi ihanteelliset. Loppuraskaudesta minulla oli paljon supistuksia.
 
Täytyy vielä lisätä, että koin tämän raskausajan aivan mahtavana aikana! Aloin tuntemaan vauvan liikkeet varhain ja rakastin pientä vauvaa jo tosi paljon ennen kuin hän syntyikään!
 
Jännää lueskella näitä kokemuksia. Tuntuu et kaikil on ollu vähän erilaista. Itse taidan olla onnellisessa asemassa, kun olo on edelleenkin ihan hyvä. Välillä olo on kuin ankalla... mutta ku vähä enemmän päivän aikana yrittää liikkua, niin sitäkään ei oo. Ihanaa tuntea pikkuisen liikkeet ja odotan innolla, että miten ne siitä voimistuu =)

Tsemppii kaikille!
 
esikoista odottaessa oksentelin ensimmäiset kaksi kuukautta, oksentaminen tosin helpotti oloa. muistan, miten mies kokkasi ja juttelimme siinä minun istuessani pöydän ääressä, ämpäri jalkojen juuressa .... välillä oksensin ja sitten taas keskustelu jatkui. eikä miehellä ilmekään värähtänyt :bom tissit olivat järkyttävän kipeät, samalla lailla kuin murrosiässä niiden alkaessa kasvaa. närästys tuli tutuksi ja iskiashermo kipeytyi niin, että kerrankin lähes konttasin viereiselle kioskille kun piti saada fazerin sinistä.. silti nyt jälkeenpäin ajatellen tämä ensimmäinen raskaus oli todella helppo!


ja se toinen kerta sitten..:sick009 viikkotolkulla kuvottavaa oloa ilman oksennuksen tuomaa helpotusta, yritä sitten siinä vielä salata tilasi ihmisiltä..! imeskelin mehujäitä ja opin jopa syömään salmiakkia, jota olin ennen vihannut. . repäisykivut olivat niin voimakkaita, että tuolilta noustessa saatoin päätyä kontalleni lattialle, vessassa juoksutti tiuhaan jo ennenkuin vatsa oli edes kunnolla kasvanut, tuli kuumia aaltoja ja hajuaisti herkistyi..


minulle ilmestyi söpöt, untuvaiset pulisongit ja painoni nousi 10kg. kaikenhuipuksi tämä kakkospainos potki kipeästi tiettyä kohta toisessa kyljessä & kaivoi varpaitaan kylkiluiden väliin.. auuuu!

nautin kasvavasta vatsastani ja uhkeammasta povesta, sekä toisessa raskaudessa siitä että sain kuljeskella topeissa ja sandaaleissa mutta muuten ei kyllä ole kyseistä olotilaa ikävä!
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top