Äidit kertovat: Tällaista raskaana oleminen oikeasti on

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dodomino
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi voi, aika kultaa muistot. ;)

Olin niin onnessani, kun tosiaan sain olla raskaana! Maha oli aivan ihana, vaikka lopussa valtava. <3 Alussa oksensin paljon ja usein. Raskausajan diabetes vaivasi, selkä oli todella kipeä, oli mysteeri-ihotumaa, joka sai lääkärit säikyttelemään minua tosi vaarallisillakin sairauksilla, supistuset ja pre-eklampsia ajoivat lepoon ja pissalla sai käydä jatkuvasti. Puhumattakaan siitä että koko ajan oli kuuma! Miesparka paleli kotona, kun en antanut kunnolla lämmittää takkaa. :D

Noh... Nyt olisi jo kova hinku vaikka samanmoiseen menoon! Kakkosta kuumelen, vaikka vasta 5kk on neiti. :)
 
Mullakin oli kuuma koko ajan, alussa pahoivointi+oksentelu, lopussa turvotus, hengästyin niin helposti, piti muistaa syödä koko ajan ja ravata vessassa. Lisäks mulla oli krooninen ientulehdus, mikä oli erityisen ärsyttävää. Enemmän kaikki oli kuitenkin kivaa ja jännittävää :)
 
Minulla oli plussan aikoihin järkyttävä nuha. Ruokakaupassa piti käydä käytävälle oikein istumaan, kun aivastin 13 kertaa niin tiheästi peräkkäin, että alkoi päässä heittämään.. hätäiseen ehti välillä vetää happea ja nenä vuosi holtittomasti. Sitten kun tämä nuha meni ohi, niin alkoi pahoinvointi ja sitä jatkui melkein pari kolmannesta. Välillä aamuin illoin, välillä vain kerran päivässä ja joskus jopa vain pelkkää etomista. Raskausajan diabetes oli myös kiusana. Lapsemme syntyi elokuussa, eli olin raskaana kesällä ja viime kesänä oli paljon lämpöisiä päiviä. Että minä rakastin sitä raskaana olemista. Nukuin kuin tukki ja kävin uimassa paljon, iho ja hiukset hehkuivat ja olo oli todella mainio... ilman rd:tä minulla oli unelmaraskaus. Pahoinvointikaan ei kuitenkaan ollut niin lamaannuttavaa, vaan pystyin käymään töissä, kunnes kesäkuusta jäin lomalle ja siitä äippälomalle.

Mä haluun toisen piiperon... <3
 
Alkuraskaus meni tosi hyvin. Ei ollut pahoinvointia eikä muuta. Oli oikein seesteinen ja ihana olo.
MUTTA, noin viikon 30 jälkeen maha oli valtava, turvotusta niin ettei kengät mahtunut jalkaan eikä sormukset sormiin, käteen tuli rannekanavaoireyhtymä eli käsi oli puutunut kaiken aikaa, painoa tuli kaikenkaikkiaan n.17kg, närästys vaivasi, supistuksia tuli paljon, jalkoja särki niin ettei pystynut kävellä, vauva potki koko ajan (toisaalta aivan ihanaa kun pikkuinen antoi kuulua itsestään mutta myös väsyttävää), verenpaine nousi pilviin...nämä nyt ensimmäisenä tuli mieleen. Ei todellakaan ollut ihanaa aikaa tuo loppuraskaus.

Lopulta synnytys käynnistettiin rv 39+3 korkean verenpaineen takia (raskausmyrkytysepäily) ja siinähän sitten vierähti kolme päivää synnytellessä! Sektio oli hyvin lähellä, mutta loppuun päästiin alateitse.
Repeämiä tuli niin ettei pystynyt viikkoihin kävelemään eikä istumaan kunnolla ja särkylääkkeitä jouduin käyttämään n.3 viikkoa.

Nyt kuitenkin kaikki onnellisesti takana päin ja vauva on aivan mielettömän upea pakkaus ja itsekin on ihan hyvin päässyt palautumaan. Kiloja on vielä karistamatta ja masu näyttää kyllä edelleen siltä että olisin raskaana, mutta kyllä se tästä.

Kaiken tämän jälkeen olen nyt sitä mieltä että voimme ehkä tehdä toisenkin lapsen! :)
 
...niin ja janotti koko ajan eli myös pissatti koko ajan. Yöllä piti käydä vessassa n.tunnin välein!
 
Ekassa raskaudessa olin yksin, mulla ei ollut autoa ja kuljin joka paikkaan iskiaskipujen kanssa kävellen tai pyörällä. Rv 25 alkoi supistukset ja aloin liikkumaan vain pyörällä ja uiden rv 33 asti, koska se ei supistanut. Lihosin omasta mielestäni isoksi, 19 kg.
Synnytys alkoi viikko ennen la:ta.
Synnytys kesti 20 h, monta epiduraalia ja sektiouhka annettiin, 15 min ponnistin ilman apua 4185 g poikaa. Onni oli, että tuli vain 2 tikkiä vaikka oli jötikkä.
Vauva valvotti ekat 4 kk, olin zombi, mutta onnellinen.

Toinen raskaus 4 v tästä oli henkisesti pirun vaikea, tunsin itseni rumaksi, tyhmäksi ja milloin miksikin. Ärsyynnyin helposti ja halusin olla yksin. Liikuin päivässä 30 min - 1 h spinningpyörällä ja kävin uimassa, sain 34 kg painoa ja raskaus meni vielä yli viikon lasketun ajan!!
Synnytys kesti vain 12 h, otin yhden spinaalin, enkä kerennyt saamaan epiduraalia ja ekas kertaa ponnistin ilman puudutusta, 4240 g painoisen jätkän 4,5 minuutissa, 1 tikki ja muutama nirhauma.
Tämä oli helppo synnytys siinä mielessä että oma rakas oli vieressä ja koska sain vain yhden puudutteen, en ollut sekaisin myöskään lääkkeistä, muistan syntymän positiivisena.
Vauva nukkuu hyvin ja on paljon helpompi kuin esikoinen, syö 1-2 kertaa yössä. Oikein hyvin kehittynyt ja jäntevä!
Paino tippunut mulla 20 kg 2 kuukaudessa synnytyksestä, olen kai onnekas :) Silti kammoksuttaisi tehdä 3:s kun lihosin niin suureksi että suonikohjutkin meinas räjähtää, mutta olisin valmis lihomaan taas suureksi ihanan mussukan takia <3


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Noniin, minäpä kerron :grin

Alussa väsytti niin paljon, että olin laittamassa kattilaa mikroon ja lähtemässä töihin ilman sukkia. Dödö oli harvinaisuus jos sitä muisti laittaa ja hampaiden pesusta täytyi melkein kirjottaa lappu otsaan. Ravintola-ala, 12 tuntiset työpäivät, hyppiminen aamusta iltavuoroon ja välillä päivässä kun teki molemmat vuorot niin tuntu että taidampa mennä kaappiin enkä tuu ulos ennenku oon synnyttäny.

Niin ja se oksetus.... viikolle 11 asti pidättelin oksennusta koko hereilläoloajan, se mitään aamupahoinvointia ollu. Kokoaikapahoinvointia. Kahden päivän vapaat vietin maaten sohvalla liikkumatta ettei tulis oksennus.

Puolen välin tienoilla töissä oli p..keleenmoinen kiire ja työvoimapula, joten repesin vielä kolmanteen osaan joka aiheutti jäätäviä supistuksia, vatsakipuja ja stressiä. Sairaslomaa? Eheei, raskaus ei ole sairaus sanoi työnantaja.

Siinäpä sitten tuli kilojakin lisää ja kyllähän ne ihmiset kokivat aiheekseen sen myös kertoa minulle. Vittu kattokaapas omia takapuolianne ja tulkaa sitten arvostelemaan.

Työt loppui kuudennen kuun tienoilla (kiitos luojalle), selkä ei ois kestäny päivääkään enempää. Eikä hermot. Loppuraskaus on menny suht mukavasti verrattuna alkuun. Ei tarvi miettiä työjuttuja, niin olo on huomattsvasti kevyempi. Tai itseasiassa olo alkaa olee entistä raskaampi ja välillä miettii jonku pudotessa lattialle, että nostanko vai jätänkö vaan tuohon.

Neljän viimesen viikon aikana närästää, ummettaa, turvottaa, sattuu, hiki valuu, ja elämä käy tylsäksi ootellessa synnytystä kun ei sitten oikeasti satukkaan oikealla tavalla. Terv 38+5 :D
 
Täällä kanssa viikkoja nyt 27+5 ja bakteerivaginoosiin on kuuri syöty jo tuhannet kerrat! Sitten tämä antibiootti kuuri joka kerta laukassu hiivasienen! Namnam! Inhotus ollu tosi suuri kun koskaan aikasemmin en oo kärsiny mistään intiimi vaivoista ja nyt sit koko ajan! O_O
Vielä kun toi bakteerivaginoosi aiheuttaa jos pitkälle kerkee nii kalatiskin hajut tonne! Yök! (Onneks ekan kerran jälkeen tunnisti oireet ettei nii pitkälle kerenny enää menemään! :D) sori näistä mielikuvista!
Mulla närästykset alkaneet nyt jo silloin tällöin vaivaamaan ja itunen on kääntyneenä pääalaspäin koko ajan nii kylkiluut on hellänä potkuista. Alamaha tuntuu myös rasitetulta lihakselta kun poju vänkää itseään niin alas NIIN kovasti!
Painoakin mukavasti kertynyt kun en pysty enää lenkkeilemään kunnolla koska supistuksia tulee heti pienestä rasituksesta ja nostelustakin. Myös ärsyyntyminen ja surullisuus saa aikaan hirveän supistelun. Supistukset ei siis ole kuitenkaan kipeitä!!!
Nyt alkanu hikoilukin vaivaamaan silloin tällöin mutta eipä kait siinä! :D
Masu asukki on rakas, toivottu ja ihana! Mutta äiti alkaa olla vittumainen ja lihava ! ^^
 
Mulle raskaus aika on ollut neutraalia, ei kamalaa mutta ei ihan ruusuilla tanssimistakaan. Aluksi oli pahoinvointeja joista selvisin ihan kunnialla. Alkuraskaudesta lisästressiä aiheutti lääkityksen vaihto ja siihen liittyvät vierotusoireet ja sivuoireet jotka aiheutti kovaa huimausta. Toinen kolmannes oli melko mukavaa, selkää jomotti jonku verran mutta ei pahasti. Iho kans kukki melko paljon. Nyt olen viikolla 29 ja selkä ja iskias vaivaa ja rd välillä vaivata mutta ei liian paha vaikka kävely sattuukin. Kilojakin on koko raskauden aikana tullut noin 13, enempi kun haluaisin mutta eiköhän nekin saa sitten tiputettua kun pääsee liikkumaan normaalisti. Liitoskivut ja repimiset ovat tässä vaiheessa itellä inhottavimmillaan, Mutta onneksi päiviin tuo lisäiloa vauvan potkut ja mahan pyöristyminen, unohtuu aina vaivat vähäksi aikaa :)
 
Joo mulla kans iho kukkii mukavasti! :D kun aikasemmin teininä kärsin aknen poikasesta joka sit hoitui e-pillereillä. Nyt sit pillereiden lopettamisen jälkeen tuli muutama näppy naamaan. Nyt raskauden 2. Kolmanneksella on kukkinu aika ajoin otsan alueelta aikas nätisti. Onneks ei kuitenkaan ole selkään tullut niitä enää kun teininä se söi itsetuntoo aika paljon ku niitä sielläkin ollut aika paljo! :( todella omituista, mut erittäin kiitollinen olen siitä että arpia ei jääny ollenkaan selkään vaikka näppyjä nousi ku sieniä sateella teini aikana! Kiloja mulle siis tullu 8 ja viikko 27+5 :( parhaani mukaan koitan kuitenki taistella niitä vastaan!
Kyllä tämä tästä ja maailman ihanin asiahan siellä maalissa häämöttää! <3
 
Raskausaikana oksetti, selkä särki, jalat vähän turpos, närästi, huippas kokoajan kun verenpaineet niin matalat ja painoo tuli 12kg niin silti haluun jo toisen! Maha oli ihana vaikka nukkuminen vaikeaa ja vaikka supparit sattui niin saamaristi mietin jo koska toisen pienen tekisi tähän maailmaan :)
 
Alkuraskaus meni oksentaess yötä päivää.. (Oksentelemisen takia tein testin ku mies alkoi epäilemään että mulla on bulimia, ja huomasin että menkat myöhässä) N. viikoilta 20 tuli supistukset oksentelun tilalle ja jouduin vuodelepoon koska paikat oli alkanu avautumaan ja pehmenemään, ei uskaltanu nauttia ku pelotti että vauva syntyisi ennen aikojaan koska lääkäri sanoi "synnytys saattaa käynnistyä hetkenä minä hyvänsä". Siihen tuli parin viikon päästä jätkyttävät käsien hermokivut, ÖISIN! Niin ja ei unohdeta rd:tä joka todettiin muistaakseni viikolla 18, muistilappu suunnilleen otsassa että muistaisi syödä sen 3 tunnin välein ja vesipullo mulla oli muutenkin tukena ja turvana raskausajan, koska kylmän veden juominen hillitsi ja lopetti supistuksia.. Iskiaskivut vasempaan jalkaan vastaten ja jatkuva pissahätä(just sai pissattua pönttöön ja kun sai housut jalkaan,pissatti uudestaan) n. viikolta 30 eteenpäin supistusten ja hermokipujen kanssa ja tytön jalat kylkiluissa jatkuvasti painaen, typy käänty hyvissä ajoin pää alaspäin .. siitä 3-4 viikkoa niin rd:n takia tuli iltainsuliini..

Synnytys oliki sitte oma juttunsa.. huhhuh..

Mun mummu aina sanoo että kyllä se aika kultaa muistot ja kohta alatte toista suunnittelmaan yms yms.. Tyttö nyt 6 ja puoli kk ja vieläkin kauhulla muistelen raskausaikaa ja synnytystä.. Haluaisin toisenkin pikkuisen, mutta en todennäköisesti uskalla sitä itse ainakaan synnyttää :D

AINIIN!! NÄRÄSTYS!! perrrrhana.. Se alkoi myös jo alkuraskaudesta, juuri kun sai samariinin juotua ja tuli semmonen "ah kun helpotti" olo, pikkusenkaa ku kumartui niin hapot nousi samantien takas ja korvennus jatkui.. Tulikin sitten todella tuuheatukkainen typsykkä =) <3
 
Ensimmäisen kohdalla olo oli ihan hyvä olo suht loppuun asti, mutta nyt toista työstäissä väsymys on ihan kamala, hikoilen ku pieni sika ja tuntuu että kaikki ärsyttää enempi ja vähempi... Plussannu kuukaus sitten viikkoja nyt kahdeksan nyytyllä ja isoveikka 3,5 vuotias
 
Ensimmäinen raskauteni oli käsittämättömän helppo. Kunnon raskausoireena oli päällä vaan se, etten saanut ensimmäiseen viiteen kuukauteen syötyä oikeastaan mitään, appelsiinit ja appelsiinimehu meni alas, muuten kaikki teki pahaa. Olo oli muuten hyvä, eikä kukaan epäillyt missään vaiheessa, että jokin voisi olla pahasti pielessä, en minä ensikertalaisena, eikä neuvolantäditkään. Painoa tippui 20 kg ekasta neuvolan punnituksesta siihen kun tulin sairaalasta kotiin.

Välissä oli sitten se keskeytynyt keskenmeno. Tää kolmas raskautuminen olikin sitten alusta asti oireilevampi kuin eka. Ensimmäiseksi kaikki paistettu ruoka alkoi kuvottamaan. Mies alkoi epäilemään ennen minua mun olevan raskaana, kun pari päivää sen jälkeen kun oli paistettu paprikaa ja sipulia pannulla, valittelin että koko asunto haisee sille edelleen. Samana päivänä mies toi mulle raskaustestin ja plussaahan se näytti. Oksentelin viikolle 20, neuvolassa veikkasi että saattaapi jatkua loppuunsaakka kun kerran niin pitkään oli jo kestänyt. Seuraavaksi diagnosoitiin raskausdiabetes, omalla kohdalla pysyi kyllä hyvin hallinnassa ruokavaliolla. Tärkeintä omalla kohdalla oli syödä säännöllisesti, silloin kaikki arvot pysyi kohdillaan. Viikolla 32 alkoi sitten hillitön kutina, soitin saman tien neuvolaan ja pyysin aikaa verikokeeseen, oli siis perjantaiaamu. Maanantaiaamuna en päässyt enää sängystä ylös kun veti niin huonoon kuntoon, terkkari sattui soittamaan silloin verikokeista ja sanoi että nyt saman tien päivystykseen, arvotkin oli niin korkeat että raskaushepatoosihan se sitten oli. Siihen sain sitten lääkityksen ja vaikka olin jo kohtukuoleman takia kovassa kontrollissa äitiyspolilla, niin sitten vasta alkoikin sairaalalla ravaaminen, kun seurattiin arvoja ja vauvan vointia. Käynnistystä suurinpiirtein kerjäsin koko kesäkuun, mutta päästiin raskaudessa loppuun asti, synnytys käynnistettiin rv 40+1 ja tyttö syntyi seuraavana päivänä.

Fyysisesti ja henkisesti on ollut tosi kuluttavat kaksi vuotta raskaana, varsinaisia hengähdystaukoja kun ei oo ollut, niin ihan heti ei oo mielessä uusi raskaus, vaikka vielä jonain päivänä haluaisinkin.
 
Tässä ekan raskauden aikana on jo tullu huomattua, että ei se niin helppoa ole. Ihmettelin alkuun miksi rinnat niin kipeet ettei voi mitenkään päin olla. Ne kasvo tosi nopeesti ja edelleen ihmettelin vaan tilannetta, ku kuitenkin söin pillereitä. Tein sitten testin ja niin se näytti vaan positiivista. :) piti kyllä pysähtyy alkuun miehen kanssa miettimään missä mennään, mutta äkkiä tuli tunne, et rakkaudella se vastaan otetaan mitä suodaan. Sitten se kaikki vasta alkoikin.... alkuun veret monta kertaa ja useasti ultrassa. Sitä seurasi todella rajut pahoinvonnit ja liitoskivut. Sitten alkoikin jo supistella ja ei, kun sänkyyn lepäämään. No sitten uudelleen aloin oksentamaan, ku alkoi pahat närästykset ja jouduin tiputukseen. Nyt ne hallinnassa lääkityksellä, et mitähän seuraavaksi. En halua ees arvata mitä voi vielä tulla eteen ennen, ku pieni maailmassa. Nyt rv 27+1ja la 30.1.-15.
 
Mitä jäänyt päällimmäiseksi mieleen ekasta raskaudestani:

1. Makoilua lattioille aivan sama olinko kaupassa taikka kylässä, kun heikotuksen takia en pystynyt usein seisomaankaan. (Kerran yhdessä ahtaassa kaupassa kun en viitsinyt makoilullani koko käytävää vallata niin sittenhän minä siihen kupsahdin pyörtymisen takia..) Tämmöinen jatkui aikalailla viimoiset 6kuukautta.
2. Mitään oikein olisi jaksanut tehdä nukkumisen lisäksi. Tämä jatkui alkumetreistä synnytys-saliin.
3. Kengät eivät enää mahtuneet jalkaani, joten kesän tullen kuljin feikki-crocseissa. Myös muun kehon nestekertymien muistelu järkyttää, muistutin ihmisen muotoista ja liikkumaan kykenevää vesisänkyä.
4. Ruoka oli pahaa ja sitä oli epämukava koittaa pureskella ja niellä, paitsi rusina-pähkinä-suklaan ja sipsien kohdalla, niin ja appelssiinimehun.
5. Pään sisäinen toiminta tuntui siltä aikalailla kokoajan, että kohta alkaa menkat (=jatkuvaa hormonimysrkyä).
6. Finnien uudelleen syntyminen kasvoissani, rasvaiset hiukset ja parisuhteeseemme silloin ilmestynyt piereskelykulttuuri minun aloitteestani..

Alusta asti manasin että näin kovalla vaivalla sais kyllä luvan tulla kaks kerralla tai en enää ikinä hankkiudu raskaaks, ja onneks sieltä sit kaks nuita kavereita tähän maailmaan putkahtikin :) :Heartred
 
Järjetön väsymys ja heikotuksen tunne etenkin raskauden keskivaiheilla. Maha oli ISO ja loppupuolella kävely oli tosiaan lähinnä vaappumista. Kenkien jalkaan saaminen oli oikea tuskien taival.

Ja se kärsimättömyys, kun raskaus menikin 10 päivää yli lasketun... se oli kkammottavaa!
 
Kiitos kaikille kokemuksensa jakaneille. Jostain syystä hiekkalaatikon reunalla ihmiset ei puhu raskausajan hehkeydestä, joten tuntui mahtavalta lukea muiden kokemuksia. Näköjään mä en ole ainoa, jolle raskausaika ei ollut naiseuden täydellistymä.

Se yllätti ensimmäisessä raskaudessa miten paljon kaikkea mahdollista kremppaa raskaus voi tuoda tullessaan ilman että se olisi mitenkään vaaraksi vauvalle tai itselle. Olikin ihan mukavaa pitää 4 vuoden tauko raskauskuvioista.

Mutta tuli plussattua ekalla yrittämällä ja näillä mennään. Mä toki petailin tätä tilannetta lataamalla mahdollisimman vähän mitään odotuksia tai suunnitelmia tälle vuodelle. Silti tää ankeus pääsi taas yllättämään.
 
Saako kysyy (pakko ei ole vastata) millon on laskettu aika ja miten on lähtenyt? En voi, kun toivottaa todella paljon tsemppiä ja jaksamista. En voi itse vielä sanoa, et onko kaikki tämä kärsimys sen väärtti, mut toivon ja haluan uskoa et on. :) toivon sinulle kaikkea hyvää.
 
Takaisin
Top