Haaveena esikoinen

Päädyitkö testaamaan @Syyskukka ? Mä ajattelin tiistaina ennen kuin lähdetään reissuun niin tiedän millä mentaliteetilla siellä sitten ollaan.

En testannut, eikä siihen lopulta ollut tarvettakaan. 😔 Eilen illalla (kp 25) vessapaperiin tuli ihan vähän jotain todella haalean vaaleanpunaista. Aavistelin, että ehkä kuukautiset ovat alkamassa, vaikka toivoin sen olevan kiinnittymisvuotoa. Tänään aamulla herätessä kuukautiset olivat alkaneet, eli kp 26 olikin kp 1.

Nyt huolestuttaa tuo luteaalin pituus, koska se oli vain 9 pv, jos ovulaation katsotaan olleen seuraavana päivänä ovulaatioplussasta. Tänään aamulla vessassa käydessä pönttöön valuikin oikein reippaasti verta, vaikka yleensä kuukautiset eivät ala ihan näin ryminällä. Hetken siis vain istuin siinä ja odotin, kun veri virtasi. 😅 (Anteeksi tästä mielikuvasta.) Ehkä joku oli siellä yrittänyt kiinnittyä, mutta keho päättikin huuhtoa kaiken pois. Vaikka enhän voi sitä tietää.
 
Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta. 😣 Mutta mulla muistikuva että kahdessa kolmesta kemiallisessa jotka todettu hailuralla testillä ja digillä niin vaikka kuukautiset pari kolme päivää niissä tosin myöhässä niin oli juuri tuollaista vuotoa että aluksi haaleaa jotain ja nopeasti sitten oikein kunnolla. Niin voihan se olla että joku siellä yritti kiinnittyä. 🤔 Kolmas kemiallinen vähän eri kun kuukautiset reilun viikon myöhässä niin alkoi ruskealla vuodolla ja hitaasti jatkui puoli päivää kunnes seuraavana aamuna oli jo selkeää runsasta vuotoa.
 
Hei kaikille!:Hugging Face:

Liityn mukaan keskusteluun. Olemme aloittaneet kumppanin kanssa esikoisen yrittämisen 2/2025 kierukan poistosta, mutta vielä ei ole tärpännyt. Nyt kuitenkin vasta siirrytty ns. kunnolla yrittämään, kun aluksi menty rennosti tulee jos tullakseen-asenteella.

Minulla on todella pitkä kierto (tällä hetkellä yli 100 päivää), jonka vuoksi olenkin käynyt vasta lääkärissä, mutta lääkäri koki, että vielä ei ole paniikkia asian suhteen. Lääkäri suositteli tikuttamaan ovulaatiota, jota olenkin nyt tehnyt, mutta vielä ei testit ole näyttäneet selkeästi positiivista. Itsellä pieni tunne, että olisin ovuloinut 12-13pv tätä kuuta (en silloin testannut) ja tallettelutkin osuisivat juuri oikeaan!:Person With Folded Hands: Nyt sitten jännätään, että pitääkö intuitioni paikkansa...

Olen jo kauan lueskellut foorumin vauvakuumetta-osiota, mutta en ole uskaltanut hypätä mukaan keskusteluun, mutta nyt keräsin rohkeuden:Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Toivotaan parasta että intuitio pitää paikkaansa! 🤞

Täällä ei ovulaatiota edes ole varmasti "löydetty" tai tullut edes. Veikkaan jälkimmäistä... 😮‍💨 No kai se on panko vaan jaksaa vaikka kaikki tällä hetkellä ärsyttää, tämä tilanne etenkin. Mutta myös ihmiset. Juuri astuttiin laivasta ulos ja päästiin autoon jo ja matkalla kotiin päin. Kotiin päästyään en kyllä sieltä poistu ainakaan tänä viikonloppuna ollenkaan. 🥴 Jotenkin semmoinen mega ärsytys päällä kaikkea ja kaikkia kohtaan että huh huh. 🤯 Jos ruokaa tarvitsee niin laitan miehen kaupassa käymään yksin tai sitten tilaan woltilla viereisestä kaupasta. 😂
 
Omanapailuja: Olen nyt käynyt täällä foorumilla useammin, kun on niin jännät paikat! Minulla on tällä hetkellä raskausoireita ja olen samaan aikaan innoissani ja jännittää ihan tosi paljon. Koitan rauhoitella kehoa meditaatiolla ja pilateksella 🧡 Oikein sellaisella nololla eteerisellä hedelmällisyysmeditaatiolla 😂Se jostain syystä rauhoittaa sopivasti 😄

Onnistuneita raskauksia kun ei ole koskaan ollut (keskeytynyt keskenmeno ekan kolmanneksen lopussa oli pisimmälle mennyt raskaus) pelkään samalla sitä, että mitä jos käy taas jotain, mutta samalla tuntuu siltä, että ehkä tällä kertaa olisikin sitkeä sissi matkassa ja tosi toiveikas olo 🧡 Katsotaan kumpuaako tämä toiveikkuus nyt siitä, että oikeasti olisi kaikki hyvin 🥹😭

Eilen illalla oli järjetön stressi yhden läheisen tilanteen vuoksi ja säikähdin, kun kohtu reagoi samankaltaisilla supistuksilla kuin lääkkeellisen tyhjennyksen alussa. Sain onneksi kehon läheisten seurassa rauhoitettua ja supistukset sitä myötä lakkasi. Vuodot eivät alkaneet🧡🧡🧡 En edes tiennyt, että kohtu voi supistella näin varhaisilla viikoilla, mutta nyt se on kantapään kautta opittu. Onneksi lähipiiri ottaa koppia tilanteesta, että saan rauhassa keskittyä mahdolliseen raskauteen.

Aion testata vasta uutena vuotena jos vuodot ei välissä ala. Säästyy rahaa ja luontoa, kun niin monet testit on jäänyt tekemättä tällä taktiikalla, ja vähän sydäntäkin on säästelty, kun ihan joka kemiallista ei ole tullut varmistettua🧡

Toivon teille kaikille joulun ajan tärppejä ja paljon plussatuulia💛💛
 
Toivon että saat hyviä vai pitäisikö sanoa positiivisia uutisia uutena vuotena!! 🤞💜
 
Kiitos @Kali 🧡🤍🧡🤍 Toivotaan 🧡🤍🧡🤍🧡 Jännittää niin paljon 😭🥰
Ihan varmasti jännittää, en itse olisi varmaan malttanut edes olla testaamatta kun oireitakin jo. 🙊

Itse luulin että pääsisin uutena vuotena testaamaan kanssa. Kun ajatus oli nyt että ovulaatiosta 2 viikkoa niin testaan. Mutta koska kaikki täysin epäselvää milloin se oli se ovulaatio tai tulee vai onko sitä nyt ollenkaan. 😒 Niin ehkä ensi vuonna sitten... Taas tosin ne ajatukset tulleet jaksaako tätä sittenkään vai luovutetaanko suosiolla ja jäädään lapsettomiksi. 😭 Vaikka miehen kanssa tästä kyllä juteltiin ja hän on vielä todella toiveikas...
 
@Kali Ihanaa, että miehesi jaksaa pysyä toiveikkaana 💛💛 Täälläkin minun kumppani on kannatellut lapsettomuusprosessissa ja myös tyhjennyksen jälkeen oli se rohkea, joka ensin ehdotti, että aloitetaan taas yritys. Hyvä kun voi vuorotellen toinen kannatella toivoa ja sitten toinen 💛💛💛 Saa sitten välillä olla ihan luvan kanssa syvemmissä vesissä, kun kaikki ei ole ns omilla harteilla 🤗 Voimia kaikkien tunteiden kanssa tässä kierrossa 💛
 
En oikein voi muualla tästä puhua, niin puran mieltäni nyt täällä. Mutta stressaa tämä joulun aika kun tietää että alkoholiton linja saa aikaan heti vanhemmassa väessä utelun että "oletko raskaana?" ja sitä ei kysytä mitenkään hienovaraisesti vaan kysymällä joulupöydässä kaikkien edessä. Ikävä piirre kun nyt yritysaikana tunteet on muutenkin pinnassa ja tätikin varmaa alkaa lähipäivinä kun olen niin itkuinen. En haluaisi purskahtaa joulupöydässä itkuun enkä kyllä saada riitaakaan aikaan :(

Voisiko ihmiset pikkuhiljaa oppia että muiden raskaussuunnitelmia ei ole millään muotoa ok kysellä?
 
@Minnamaaria Voimia joulun aikaan 🤍 Tuo on kyllä tosi ymmärrettävä huoli. Monet ihmiset reagoi kyllä todella kummallisesti siihen, ettei juo alkoholia ja se voi olla tosi stressaavaa. Yritän useimmiten juoda jotain niin samannäköistä, ettei kukaan tule kysyneeksi. Toivottavasti jättävät utelematta sinulta tänä vuonna 🤍 Täältä lämmin halaus sinne 🤍🤗

Minun alkoholittomuutta kohtaan oltiin todella nuivia päälle vuoden ajan, kun en kertonut avoimesti lapsen yrityksestä. Ihmiset keksi kaikki omia syitään sille, miksen juo, yrittivät aina uudelleen ja uudelleen antaa lasia käteen, maanitella ja yksi alkoi jo tehdä liköörikakkuakin, etten voisi enää kieltäytyä alkoholista ja sitten oli vaan pakko kieltäytyä sanomatta syytä, kun saatoin olla raskaana. Keinot on siis monet koittaa painostaa ”normaalin” muottiin alkoholin suhteen, eikä osa kestä sitä, että porukassa on yksi, joka ei juo.

Vasta tämän kevään pidemmälle jatkuneen raskauden myötä oli ihan pakko välttää tiettyjä ruokia ja oli siten kerrottava lähipiirille ruokailtamien vuoksi, että yritys on käynnissä. Sen jälkeen alkoholin juontiin suostuttelu lakkasi kuin seinään ja samoin myös kiukuttelu siitä, etten juo. Samoin lakkasivat minun vatsan vilkuilut, jota tehtiin, kun en kertonut alkoholittomuuden syytä.

Nykyään läheiset tietäessään vain sanovat, että on täysin epäreilua, ettei saada lasta, kun ollaan niin sopivat vanhemmiksi ja kyselevät, miten menee lapsettomuuden kanssa ja surevat mukana menetyksiä, mikä on samaan aikaan ihanaa ja myös aika kamalaa. Kerrottiin eilen, että normaalisti voin syödä tänä jouluna jouluruokia ja anoppi sitten oli todella surullinen, ettei vieläkään ole onnistunut, hän oli minun tavoin ajatellut, että nyt pysyy matkassa. Harmiksi supistuksien jälkeen alkoi kovat vuodot seuraavana päivänä ja nyt ollaan tässä 🥹

Yksi ystävä halusi pistää jo joulukolehdin pystyyn, että porukalla keräisivät rahaa meidän lapsettomuushoitoihin. Tavallaan ihanaa, että he välittävät, mutta samalla tuntuu vaikealta, kun pettyjiä on aina vain entistä enemmän ja kroppa on muutenkin kovilla keskenmenoista🥹 Tuntuisi kamalalta, jos ystävät laittaisi rahaa hoitoihin ja sitten vielä epäonnistuisin ja tuhlaisin heidänkin säästöjään. Siksipä vain nauroin ja kiitin, ja sanoin, että kaunis ajatus.

Ihanaa joulun aikaa 🤗🤍 Toivottavasti kaikki menee hyvin ja on joku, jonka olkaa vasten itkeä jos itkun tarve tulee🤍
 
Täällä alkaa olla jo aika varmaa ettei ovulaatiota tullutkaan ollenkaan keskenmenon jälkeen. Mieli aika maassa, kun vihasin muutenkin jo mun kehoa kun epäonnistuu kaikessa. Niin nyt ei toipuminenkaan onnistu. Kun raskaustesti näytti eilen haaleaa hailuraa, herkkä testi siis. Olin jo siinä uskossa että tippunut normaaliin ei raskaana olevan rajoille kun tosin ei herkkä testi oli negatiivinen jo 2 viikkoa sitten, mutta ei... Mutta jotain haamua näkyy apteekin herkässä testissä. Joten ovulaatio täysin mahdoton että olisi ollut, vaikka lämmöt siihen viittasivatkin.

Niin paha nyt olla että aamupäivällä itkin monta tuntia, että juu hyvää joulua vaan... Mies lähti käymään perheellään tänään ja itse peruin omat perheen tapaamiset, kun en pystynyt edes miehen kanssa syömään tänään jouluruokia. Olisi tuntunut liian irvokkaalta juhlistaa joulua tämän paskan vuoden jälkeen millään tavalla. Saati teeskentelemään ihmisille jotka eivät keskenmenoista tiedä kuten miehen perhe että kaikki hyvin...

Ihan hirveä päivä ollut. Olisipa jo ensi vuosi, vaikka vaikea uskoa että sekään mitään tämän parempaa tuo tullessaan....
 
@Minnamaaria Voimia joulun aikaan 🤍 Tuo on kyllä tosi ymmärrettävä huoli. Monet ihmiset reagoi kyllä todella kummallisesti siihen, ettei juo alkoholia ja se voi olla tosi stressaavaa. Yritän useimmiten juoda jotain niin samannäköistä, ettei kukaan tule kysyneeksi. Toivottavasti jättävät utelematta sinulta tänä vuonna 🤍 Täältä lämmin halaus sinne 🤍🤗

Minun alkoholittomuutta kohtaan oltiin todella nuivia päälle vuoden ajan, kun en kertonut avoimesti lapsen yrityksestä. Ihmiset keksi kaikki omia syitään sille, miksen juo, yrittivät aina uudelleen ja uudelleen antaa lasia käteen, maanitella ja yksi alkoi jo tehdä liköörikakkuakin, etten voisi enää kieltäytyä alkoholista ja sitten oli vaan pakko kieltäytyä sanomatta syytä, kun saatoin olla raskaana. Keinot on siis monet koittaa painostaa ”normaalin” muottiin alkoholin suhteen, eikä osa kestä sitä, että porukassa on yksi, joka ei juo.

Vasta tämän kevään pidemmälle jatkuneen raskauden myötä oli ihan pakko välttää tiettyjä ruokia ja oli siten kerrottava lähipiirille ruokailtamien vuoksi, että yritys on käynnissä. Sen jälkeen alkoholin juontiin suostuttelu lakkasi kuin seinään ja samoin myös kiukuttelu siitä, etten juo. Samoin lakkasivat minun vatsan vilkuilut, jota tehtiin, kun en kertonut alkoholittomuuden syytä.

Nykyään läheiset tietäessään vain sanovat, että on täysin epäreilua, ettei saada lasta, kun ollaan niin sopivat vanhemmiksi ja kyselevät, miten menee lapsettomuuden kanssa ja surevat mukana menetyksiä, mikä on samaan aikaan ihanaa ja myös aika kamalaa. Kerrottiin eilen, että normaalisti voin syödä tänä jouluna jouluruokia ja anoppi sitten oli todella surullinen, ettei vieläkään ole onnistunut, hän oli minun tavoin ajatellut, että nyt pysyy matkassa. Harmiksi supistuksien jälkeen alkoi kovat vuodot seuraavana päivänä ja nyt ollaan tässä 🥹

Yksi ystävä halusi pistää jo joulukolehdin pystyyn, että porukalla keräisivät rahaa meidän lapsettomuushoitoihin. Tavallaan ihanaa, että he välittävät, mutta samalla tuntuu vaikealta, kun pettyjiä on aina vain entistä enemmän ja kroppa on muutenkin kovilla keskenmenoista🥹 Tuntuisi kamalalta, jos ystävät laittaisi rahaa hoitoihin ja sitten vielä epäonnistuisin ja tuhlaisin heidänkin säästöjään. Siksipä vain nauroin ja kiitin, ja sanoin, että kaunis ajatus.

Ihanaa joulun aikaa 🤗🤍 Toivottavasti kaikki menee hyvin ja on joku, jonka olkaa vasten itkeä jos itkun tarve tulee🤍
Kiitos Elliania :red-heart: Näinhän se on että monella suomalaisella on tosi omituinen suhtautuminen alkoholiin. Jouluaatto meni onneksi tosi kivuttomasti ja läheinen selvästi vilkuili sillä silmällä alkoholittomia juomiakin, mutta tajusi sentään pitää mölyt mahassa. Ja hyvä niin.

Luulen että täti tulee huomenna kylään, alkoi sen kaltainen pieni hailakanvärinen vuoto joka yleensä enteilee tädin tuloa. Hyvä puoli on se että ei tunnu enää yhtä pahalta kuin viime kierrossa. Törmäsin sellaiseen uskomukseen (todenperäisyyttä en tiedä) että munasolukin tekisi jonkinlaista seulontaa siitä mikä siittiö olisi optimaalinen niin se tuntuu ajatuksena lohdulliselta - että meidän mahdollinen lapsi se odottaa vielä löytymistään.
 
Takaisin
Top