Joulukuun jorinat

Mä saan vihdoin alottaa vaan päivittäisen rentoutumisen ☺️ koko syksyn stressannu ja yrittäny saada koulun rästitehtäviä tehtyy ja nyt vihdoin viime perjantaina sain opinnäytetyön valmiiks ja maanantaina viimesen tehtävän kans valmiiks ja palautettua. Ens maanantaina saaki sit noutaa tutkintotodistuksen ☺️

Tekemistä on kyl ainaki vähäks aikaa kun en oo viel ainuttakaan vaatetta tai petivaatetta silittäny, ties kuin kauan pestynä odottanu makkarissa.
 
Feliddzi, jos tuntuu siltä niin lepää ensin.
Itse en ole tässä vaiheessa mitään silittämässäkään. Pesin vaatteet 60 asteessa, joten oletan että pölypunkit on kuolleet. Petivaatteet meni aika ryppyisiksi, ja harkitsen niissä kostutusta ja mankelointia. Ne ehkä vois selittääkin, mutten silitä omiakaan lakanoita, silloinkaan kun mankelia ei vielä ollut. No, noi pienet on kyllä paljon helpompia kuin omat isot.
 
Juu kyllä mä lepään aina kun siltä tuntuu :). Ja silittää aion ihan vaan ryppyjen takia, etenki vauvan lakanat.
 
Minä en oo silittäny mitään. En oikeestaan ees tiijä että missä meijän silityslautakaan on :D
 
Kylläpä jännittää MarinaMelinan puolesta!! :binkybaby

Itellä on jo sellanen olo, että sais jo vauva syntyä! Ihanaa olla raskaana ja ihanaa, että saadaan vauva, mutta on vähän sellanen olo, et tää raskaus on jo nähty :rolleyes: Huomenna kuitenkin jo vko 37 niin viikkojenkin puolesta ei oo mitään hätää. Tää pikkunen kun pitää jännityksessä kokoajan. Joka toinen pv lähettää selkeät "täältä tulaan" merkit ja joka toinen pv ihan hiljaista... Tää varpaillaan olokin on aika raastavaa kun mitään ei pysty suunnittelemaan eikä miettimään! Joulukin tulee vähän varkain vaikka yleensä hössötän joulua niiiin paljon! Nyt ei oikeen jaksa eikä viitti kun ei tiedä että missä mennään!

Koulun aloitus ja baari-ikä on ainoot mitkä lapsen kannalta ois kivempi et olis tammikuuhun saakka masussa. Mutta koulua voi lykätä vuodella jos tuntuu siltä ja baariin kyllä ehtii :grin

Niin ja sais taas vähän enemmän omaa kroppaa itselle! Vaikka seuraavat puol vuotta menee taas (toivottavasti) imetyksessä, ettei se kroppa ihan kokonaan oma ole. Esikoinen kun oli 8kk kun tulin uudelleen raskaaksi niin ei tässä hirveesti ole voinu toimia niinkuin itse haluaa vaan niinkuin vauva määrää. Toisaalta en valita, maailman parasta olla äiti, mutta toisaalta.. Vielä kun tuo Ra-Di kiusaa mua näköjään aina niin kaiken syömisenkin kanssa pitää olla niin tarkka..

Tulipa vähän valitus tyyppinen juttu.. Viime yö taitaa rassata..esikoinen heräs KOKO yön 1h välein itkemään ja olo on nyt sen mukainen! Ei oo koskaan ollu tuommoista yötä! Oisko hampaat tai kipeeks tulossa! Sanoin tossa just miehelle et tähän vielä yösyötöt :confused:

Nyt jos sais vähän unta! Poika nukkuu ulkona ja mieskin lähti töihin! Ihana hiljaisuus!! :sleep002
 
Pipanat saas nähdä kuka tässä eka tosiaan jakautuu:confused:

Mulla on vatsa öisestä höykkyytyksestä tosi arka ja kipeä :/ ja nivusia särkee pirusti. Vähän supistuksen kaltaisia oloja taas on myös mutta ei sellasia kun yöllä. Sekä oksettava olo. Voinette arvata kuinka hehkeä olo on ja kuinka "kiva" päivä edessä. Onneksi esikko jo malttaa vähän katsoa telkkaria, saa tempoa vähän pienemmäksi jos alkaa heikottaa.

Onneksi huomenna miehellä alkaa loma! Tsemppiä muillekin viimeisten viikkojen kanssa. Toivottavasti päästäs kaikki halukkaat ensi vuoden puolelle, kyllä itsekin oon tota koulu asiaa miettinyt että olisi kiva päästä tammikuulle niinkun esikonkin kanssa toivottiin ja 1.1 meni vedet :D toivottavasti nytkin näin, vaikka pahalta kyllä näyttää että sinne asti pääsis.
 
Eikö Mellu sitten kuitenkaan poksauttanut meidän korkkia auki? Toisaalta hyvä niin, aina viikko lisää tekee vaan hyvää. Luulen kyllä, että se eka "rohkea" synnyttäjä avaa tien muille, ja sen jälkeen alkaa tulla nopeella sykkeellä muiltakin vauvauutisia.

Itsekin on eilisen olotilan jälkeen kahdella mielellä, toisaalta tekis mieli alkaa touhuta täydellä teholla kaikkea, jos vaikka vauva sitten päättäisi syntyä nyt. Ja toisaalta miettii, että pitääkö nyt ottaa oikein rauhallisesti, jotta pääsisi kenties sinne tammikuun puolelle. Tänään on kyllä ihan toisenlainen fiilis kuin eilen, ja voisin jopa kuvitella lähteväni huomenna tai ylihuomenna sinne reissuun. Pitää varmaan varulta kyllä pakata kaukalo ja synnärikassikin kyytiin, jos reissun päälle koikkulin kanssa lähdetään. Arvatkaa vaan jännittääkö jos sitten siinä ajaessa alkaa tuntemuksia tulla - onhan tietty matkan varrella monta synnäriä minne pysähtyä tarkastukselle :cool:
 
Jahas - se muisti alkaa heiketä täälläkin. Asiointireissun päätteeksi vaihdoin pikaiseen koiran kävelytysvermettä päälle, keräsin paperinkeräystavarat kainaloon ja lähdettiin iltakävelylle. Paitsi että samantien kun puotin lehdet alas säiliöön, tuli kokeitua taskua ja todettua, että en sitten ottanut kotiavainta lainkaan (tai hetken aikaa mietin että pudotin sen säiliöön, onneks en)! Tällä kertaa olin sentään ottanut yhden puhelimen mukaan, yleensä en ota puhelimia lainkaan, onneksi oli tarkoituksena viestittää kaverille, niin sain soitettua huollon päivystäjän avaamaan. Samalla sain sovittua vessan hanan vaihdosta kun on hiukkasen vuotanut, ja jos vaihdattaisi sen vähän korkeempaan malliin niin onnistuu pyllynpesut helpommin. Jotain hyötyy tästäkin unohduksesta, vaikka siitä avauksesta nyt piti käteistä siirtää omasta lompakosta huoltomiehelle - ei tosin täyttä maksua, kun sattui olemaan päivystäjänä tuttu meidän talon entinen huoltomies. Edellisen kerran oli sentään autonavain, niin pääsin hakemaan tätiltä vara-avaimen, ettei tarvinnu mitään maksaa.

Arvatkaas muuten miks ei ollu toinen känny mukana. Se on alkanut elämään omaa elämää ja soittelee ajoittain iteksiään puhelimesta löytyviin numeroihin. Ja vaihto iteksiään soittoäänen. Oli yks yö klo 2 toooosi mukava tajuta, että jostain kuuluu pölötystä - känny oli soittanut itsekseen yhdelle työpaikan omistajista, ei vissiin heränny kun vastaajaan meni, ja vastaajan äänen siis kuulin. Aamulla sitten ilmoittelin töihin, että en sitten tahallani tehny, sihteeri vaan nauro kun kerroin. Muutamat muutkin puhelut on lähtenyt, vaan olen yleensä ehtinyt väliin katkaisemaan, kun nään että näyttö vilkkuu. Tosi kiva jos jonnekin asiakkaille, tai muihin työhön liittyviin numeroihin alkaa soittelemaan ihmeaikoihin.
 
Me käytiin tänään leikkauttamassa meidän urokselta miehuus pois. Nyt se on kyllä niin reppana, kulkee tuolla lumisateessa pää niin painuksissa että kauluri käy lumikolasta! Nartulla vissiin juoksut tulossa (toisella just loppu) ja oli pakko toimia nyt ku aateltiin että se yhdistelmä et olis juoksunen narttu, sen perässä läähättävä uros (ja se homma pitää ne erillään), pikkuneiti kaks vee alkavan uhmansa kera, uusi vavi ja vielä äiti toipilaana synnytyksestä niin ei oikein napannut! Muutenkin uroksella kuvattu sellaset lonkat että eipä sillä koskaan pentuja ois teetetty. Mutta on se niin reppana, vielä hetken meidän kuopus... ♡
 
Voi pientä koikkulia. Pikaiset paranemiset hänelle. Tää munkin herra on leikattu, ja vanhassa kodissaan oli narttu - yritti kyllä vielä astua jonkun kerran kun nartulla juoksut, ja sitten ihmetteli, että häh - eikö tää toimikaan.
 
Pipanat, mä kans siskon kans asuessa kolme vuotta sitten silitin kaikki vaatteet ja petivaatteet, omani kylläkin vaan. Tällä hetkellä en omista omia silitysvälineitä niin piti odottaa että saa lainaan, mutta nyt ne on täällä. Vihdoin huomenna pääsen silittämään :smiley-bounce013 :smiley-chores007. Meillä kans koira menee varmaankin heti tammikuun alusta leikkaukseen kun ei oo kun yks kives, ihan hyvä jos se vähän rauhottaakin sitä samalla sitte ni helpompi olla vauvan kanssa.
 
Mä taas leikkautan nartun, kun sopiva aika tulee, toivottavasti saan keväällä aikaiseksi. Ovat uroksen kanssa kasvaneet yhdessä, kummallakin kiitettävästi ikää eikä se narttu anna meidän uroksen astua, koska sille se on kuin veli. Urokselta ei mielestäni syytä viedä palleja. Ellei tule ongelmia vauvan kanssa tm.

Kun tulin raskaaksi, nartun juoksu alkoi kun olin 2. kuun alussa raskaana. Juoksu aikaistui varmaan yli kuukaudella. Nyt ei ole juoksuja kuulunut, vaikka ne on aina "kivasti" joulun alla ja jouluna. En tiedä, johtuuko iästä (7 v) vai reagoiko koira mun hormonitoiminnan muutoksiin??
 
Meillä ei oo koira käytöksellään mitenkään reagoinu mun raskauteen kun oon lukenu juttuja et koira saattaa alkaa seurailee naista talossa joka paikkaan tms. Ehkä johtuu siitä ettei oo pennusta asti mun kanssa elänyt kun on miehen koira.
 
Mulla yatävän koira reagoi tosi voimakkaasti emäntänsä raskauteen. Seurasi ja suojeli ja piti koko ajan silmällä. Ei mitään agressiivista siis ketään kohtaan. Mutta menin oman mahani kanssa kylään niin koira meni ihan sekaain että what, toikin, että nyt niitä on kaksi. Makasi ja istui koko ajan kylki myös minussa kiinni. Pyrki aina olemaan minun ja emäntänsä välissä valmiina. Kyseessä 6v poika koira.
Se oli hauskaa seurattavaa :)
 
Meillä oli tarkoitus kolmas vielä leikkaamaton kissa leikkauttaa ennen vauvan tuloa mutta onpahan jäänyt toteuttamatta :rolleyes: Pillereillä menee niin säästyy mattojen pesulta.. Jollei vielä sitten pikapikaa vuoden alussa leikkauta, 10 pvää siinä menee kun saa tarkemmin vahtia, joista vain ensimmäiset päivät niitä vaikeimpia.. Hätätilassa kun voi vanhemmille lykätä haalaripukuisen kissan sitten loppuajaksi hoitoon jos vauva päättää syntyä ennen kuun loppua..

Kyllä tänään on niin tuskainen olo, että alkaa toivomaan pientä syntyväksi vaikka sitten jo kolmen viikon päästä.. Tuntuu että yön aikana on tullut parinkymmentä kiloa itselle lisää painoa :eek: Jalkoja särkee eikä jaksa liikkua kun puuskuttaa kuin mikäkin.. Terveyskeskukseen pitäisi itsensä saada kammettua HB mittausta varten..

Kunhan saa joululahjat pois kaapista niin voisi alkaa valmistelemaan sairaalakasseja niiden tilalle :) Toinen omia tavaroita varten ja toinen sitten, jonka saa mies tuoda tullessaan aikanaan, josta löytyy sitten vauvan kotiutumisvaatteet yms.. Turhaan olen odotellut tässä pari kuukautta Prisman tuplabonuspäiviä tänne Turun seudulle.. :mad: Ajattelin, että vaikkei enää paljonkaan tavaraa puutu, vain vaipat ja rasvat ja itselle siteet yms pientä, niin kun niillä ei ole kiire niin ostan sitten kun "jokavuotiset tuplabonuspäivät" tulevat niin saa niistä edes sen pienen pienen hyödyn kun koskaan ei ole pystynyt pahemmin hyötymään moisista.. Mutta ei.. Jokapuolella muualla, muttei Turussa.. :oops:

Eilen viimein sain itselle äitiysliivit kun vanhojen pienten kanssa on tapellut tässä jo liian pitkään.. Tilasin H&M:stä viimekuun 16. päivä, odottelin toimitusta pari viikkoa vaikka piti seuraavalla tulla.. No liiveissähän ei sitten koko pitänyt lainkaan paikkaansa.. Otin ympärysmitaltaan samat kuin omat kaikki muutkin, joita saa pitää kireimmässä hakasessa.. Mutta nämähän eivät riittäneet edes ympäri suurimmalla :eek: Kuppikin tuntui niissä jotenkin pieneltä ja lähdin H&M:ään kyselemään saako vsiellä vaihtaa.. Vaihto tulee voimaan vasta maanantaina.. Ja tuolloin oli Torstai.. Ja eipähän siellä ollut edes samaa väriä.. Koitin kuitenkin sovittaa niitä ainoita erivärisiä samansarjan liivejä, joiden sovittaminen oli tehty suorastaan mahdottomaksi, toiselta puolelta kahdet kappaleet liivejä hälyttimellä kiinni ja toiselta puolen muovinarulla.. Siinä sitten koitti vääntää kuppia tissin päälle, että näkee istuuko yhtään ja toisella kertaa ympärysmittaa, josta hälytin vei osansa.. Vaihdoin netin kautta, palautuksen kesti kaksi viikkoa mennä perille ja toisen kaksi viikkoa saapua taas minulle.. :mad: Ja lopputulos tuon epäonnistuneen sovituksen kautta oli se, että ympärysmitta meni kyllä juuri kiinni suurimmassa koossa mitä kaupasta edes löytyy :eek: Enkä siis ole lihava :grin Mutta kuppikoko oli sitten taas suuri.. Ja eikun vaihtamaan liikkeeseen väriin, johon en ole lainkaan tyytyväinen, muttei enää viitsi kuukautta odottaa.. Rahoja ei olisi takaisin saanut, vaan kortin jolla olisi ollut pakko ostaa liikkeestä jotain muuta.. :eek: Sekoilua ja hermojen menetystä siis.. :mad:
 
Mä oon kans huomannut, että jostain syystä tuntuvat olevan kireämmällä ympärysmitalla nää mammaliivit. Itsekin ostin sovittamatta samaa kokoa kuin muutenkin, jota ei tartte viedä viimeseen hakaseen. No nää mammaliivit on sitten viimisessä, ja aika tiukalla silloinkin. Miten lie sitten noita kokoja säätävät. Vai johtuuko sit siitä, että on kylkiluut ulompana, tiedä häntä.
 
Takaisin
Top