Alkushokista selviytyminen

L

Lumi860226

Vasta-alkaja
Elikkäs joo, positiivinen raskaustesti tuli ja kyseessä siis suunnittelematon raskaus. Spontaani ensireaktiona oli ilo, mutta sen jälkeen olen ollut syvissä vesissä. Huolettaa ja ahdistaa oikeastaan kaikki ja käsillä oleva elämänmuutos tuntuu tällä hetkellä valtavalta. Olen ensikertalainen ja ikää alkaa olla jo sen verran, että olin jo kuvitellut, että äitiyskortti jää minulta katsomatta, minkä johdosta toisaalta riskit ja jaksaminen huolettaa ja samalla tiedostan, että toista mahdollisuutta tuskin tulee. Olisi kiva kuulla kokemuksia siitä, kuinka olette henkisesti selvinneet raskauden tunnemyrskyistä etenkin vähän yllättävämmissä ja stressaavammissa tilanteissa?
 
No nyt ollaan tutun yllärin äärellä! Miun ensireaktio tosin oli ihan hirveä järkytys ja pohdin pitämisen ja keskeytyksen välillä ensimmäiset viikot. Päätös lapsen pitämisestä oli lopulta varma, mutta pelkäsin silti hyppyä tuntemattomaan. Muistan pelot siitä, että vartalo ja elämä muuttuu. Mietin miten jaksan valvomiset ja tarvittuna olemisen. Pohdin pysyykö kohtalaisen tuore parisuhde kasassa ja miten yhteenmuutto ja lapsi vaikuttavat siihen. Pelkäsin etten osaa hoitaa lasta ja tunsin pitkän aikaa itseni neuvolakäynneillä todella ulkopuoliseksi, sillä enhän minä ollut kuten nämä muut.
Kun ei ollut yrittänyt lasta niin ei ollut osannut varautua mihinkään ja kaikki tuli kertarysäyksellä puskista eteen.
Olin aika hukassa itseni ja elämänsuuntani kanssa.

Itselläni raskaus ja synnytys olivat vaikeita, mutta kuinka ihanan pienen sainkaan! Lapsemme synnyttyä en ole epäröinyt pärjäämistäni hetkeäkään, vaikka välillä ollaan oltu väsyneitä ja äärirajoilla jaksamisen suhteen. Nyt melkein neljä vuotta ylläripositiivisen raskaustestin jälkeen olen onnellinen eläessäni Prisma-arkea ja juostessani ruuhkavuosien uuvuttamana paikasta toiseen, vaikka silloin aiemmin se kuulosti painajaiselta. Lapsi kuitenkin pyöräyttää maailman navan pois itsestä ja antaa elämälle merkityksen. Elin hyvää elämää ennenkin, mutta ei se ollut läheskään niin merkityksellistä.

Jos jotain haluaisin sanoa sille pelokkaalle ja stressaavalle itselleni niin sen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Tänään taas silitin uneen tuon ihanan pienen prinsessani, joka kasvaa huomaamattani. Vasta hän oli avuton käärö ja nyt hän vaihtaa jo päivän kuulumiset iltasadun jälkeen. Jotenkin se oma pieni vain antaa syyn jaksaa paremmin kuin koskaan ennen. Hänen takiaan teen mielelläni enemmän.

En tiedä huojensiko mieltäsi, mutta itse en ole edes rankimpina päivinä katunut päätöstäni pitää lapsi. 😊

Kai se stressivaihe pitää jollain tasolla käydä läpi enkä itse ainakaan keksinyt oikein muuta lievityskeinoa kuin sen, että puhuin asiasta ja otin selvää asioista. Ja siitä huolimatta miun keskittymiskyky oli ylivilkkaan paviaanin luokkaa melkein pari vuotta positiivisesta testistä. Kyllä se siitä sitten hiljalleen taas normalisoitui. 🤭
 
No mulla eri tilanne kun ollaan pitkään yritetty mutta samoja ajatuksia kyllä. Olin eilen toki heti samallalailla alkuun iloinen. Tunne kumminkin väistyi kun miehen reaktio ei ollut ihan toivottu vähän suuttui melkein kun tein testin aikaisemmin kuin olisi kuukautiset myöhässä toki sanoi että oli iloinen jne mutta paska tunne jäi. No joka tapauksessa yritin unohtaa asian, mutta tänään kun töistä tullessaan kotiin ollut etäinen mies. Niin siis herännyt ajatuksia oliko tämä sittenkin virhe. Ja miten jaksan varsinkin jos mies jatkaa etäisyyttä minuun. Niin en todellakaan tiedä mitä pitäisi ajatella.. Iloinenkaan en oikein osaa olla. Lähinnä hämmentää hirveästi.
 
Itsellisenä äitinä mun raskaus oli tietysti suunniteltu ja toivottu, mutta ennen hoitoihin lähtemistä kävin hyvin samanlaisia keloja läpi erityisesti elämänmuutoksesta ja jaksamisesta. Lisäksi sain lottovoitoksi kaksoset eli riskiraskauden, joten odotusaikakin oli sen (ja monien muiden syiden) takia aikamoista henkistä vuoristorataa.

Kaikki meni lopulta suunnilleen niin hyvin kuin olisi ikinä voinut toivoa, ja nyt mulla on kaksi maailman ihaninta pientä poikaa. Äitiyden oon todennut olevan jotain sellaista, mihin ei oikein mitenkään voi valmistautua, ja olen edelleen vähän ihmeissäni, miten luontevalta tämä uusi rooli tuntuu. Monista muista itsellisistä poiketen mä en ole missään vaiheessa kokenut mitään hirveän palavaa kaipuuta äidiksi, mulla oli kuitenkin ihan mukava elämä yksinänikin ja se voisi saada vielä monia erilaisia suuntia.

Keskeinen kysymys mulle oli, ja tältä kantilta ehkä ehdottaisin sinunkin miettivän asiaa: katuisinko joskus tulevaisuudessa hedelmällisen iän ohittaneena, jos en nyt ainakin yrittäisi saada lasta. Mun vastaus tähän oli aika selvä kyllä. Eihän tätä kukaan tietenkään voi oikeasti tietää, mutta päätin käyttää mahdollisuuteni kun sellainen oli, ja ratkaisu osoittautui oikeimmaksi ikinä.
 
Täällä kans sama tunnelma, kuin aloittajalla. Raskaus tuli yllätyksenä ja viime päivät on mennyt miettiessä, että mitä tässä pitäisi tehdä. Ahdistaa ja pelottaa, että olemmeko valmiita tähän ja selviämmekö kaikesta. Olen aina ajatellut että haluan kyllä lapsia, mutta nyt kun tämä tuli näin yllättäen niin olen alkanut epäröimään. Onko muilla ollut näitä tuntemuksia ja menevätkö ne ohi?
 
Mustikka29 sanoi:
Täällä kans sama tunnelma, kuin aloittajalla. Raskaus tuli yllätyksenä ja viime päivät on mennyt miettiessä, että mitä tässä pitäisi tehdä. Ahdistaa ja pelottaa, että olemmeko valmiita tähän ja selviämmekö kaikesta. Olen aina ajatellut että haluan kyllä lapsia, mutta nyt kun tämä tuli näin yllättäen niin olen alkanut epäröimään. Onko muilla ollut näitä tuntemuksia ja menevätkö ne ohi?
Click to expand...
Isojen elämänmuutosten yhteydessä on tavallista, että tulee epävarmuus! Useinhan vaikka työpaikkaa vaihtaessa iskee joku katumus ja epäröinti, että mitä ihmettä olen tekemässä, vaikka vaihtoon olisi hyvä syy. Vielä kun raskautesi on yllätys, niin ei ole mikään ihme, että epäröinti alkaa. Minä ja useat muut (tässäkin ketjussa) ollaan epäröity, vaikka raskaus olisi hartaasti yritetty. Epäröinti kertoo siitä, että aihe on iso ja tärkeä, ja mielesi käsittelee sitä. Uskoisin, että useimmiten epäröinti menee ohi - tai menee ohi ja palaa taas joskus, koska kyseessä on asia, joka muuttaa loppuelämäsi! Etenkin kun olet aiemmin halunnut lapsia, niin ei kuulostaisi, että epäröinti tarkoittaisi mitään isompaa kuin mielen yritystä käsitellä isoa muutosta.
 
Mustikka29 sanoi:
Täällä kans sama tunnelma, kuin aloittajalla. Raskaus tuli yllätyksenä ja viime päivät on mennyt miettiessä, että mitä tässä pitäisi tehdä. Ahdistaa ja pelottaa, että olemmeko valmiita tähän ja selviämmekö kaikesta. Olen aina ajatellut että haluan kyllä lapsia, mutta nyt kun tämä tuli näin yllättäen niin olen alkanut epäröimään. Onko muilla ollut näitä tuntemuksia ja menevätkö ne ohi?
Click to expand...
Todellakin on normaaleja tuntemuksia. Mie olin kauhuissani pitkään ja mietin miten miun parisuhteen ja oman onnellisuuteni käy. 🙈 Hiljalleen sitä kasvoi kiinni siihen vanhemmuuteen ja nyt en osaisi kuvitella parempaa elämää. 😍

Jälkikäteen on naurattanut millainen kriisi ylläriraskaus oli, mutta mistäpä sitä silloin olisi voinut tietää mitä tuleman pitää. 🤷🏼‍♀️
 
Raskauteni alkoi nopeasti pitkän parisuhteen päättymisen jälkeen kevyessä tapailusuhteessa.

Sopeuduin itse ensimmäiset 5kk yllättykselliseen raskauteen ja ajatukseen vauvasta ja äitinä olosta. Toivuin erosta ja yritin sopeutua myös siihen, että elämä olisikin jotain ihan muuta mitä olin ajatellut. Tarvitsin ajan omille ajatuksilleni. Varsinaisesti en ikinä ajatellut etten pitäisi lasta.

Vieläkään ei lapsen isän kanssa tiedetä tai määritetä ollaanko parisuhteessa tai ei, mutta vanhemmuuteen ja lapseen ollaan sitouduttu.
 
Itselläni tunteet heittelee puoleen ja toiseen. Välillä tuntuu siltä, että tämä oli maailman huonoin idea ja välillä taas siltä, että asiassa on jotain järkeä. Yritän luottaa siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja ne etenevät omalla painollaan. Yritän ottaa välillä myös vähän etäisyyttä ja miettiä sitä, miten tulen muistelemaan tätä aikaa viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Ajattelen, että pitkässä juoksussa on hyvä, että lapsia on pitämässä minusta huolta, kun olen vanha. Ja toisaalta, omalla toiminnallani voin yrittää kasvattaa tähän maailmaan lapsen, joka tekee siitä omalla tavallaan jotenkin paremman paikan.
 
Alan olla jo viimeisilläni mutta en oo vieläkään selvinnyt järkytyksestä. Siis mulla oli ollut puolitoista vuotta älytön vauvakuume, mutta olin tullut toisiin aatoksiin ja päättänyt lykätä yritystä, kun huomasinkin olevani raskaana. Väkisin totuttelen ajatukseen tälläkin palstalla roikkumalla, mutta en ole ollenkaan varma onko minusta tähän. Lohduttaa kuitenkin, että moni täällä vaikuttaa onnelliselta siihen, että lapsia on syntynyt. Lisäksi tulin vielä raskaaksi niin naurettavan helposti ja toiset ei meinaa raskautua millään. Kyllä se lapsi on ansainnut tulla maailmaan vaikka mamia pelottaakin. En ole tottunut ottamaan isoja vastuita elämässä.
 
Eilen saatiin kova järkytys meidän elämään polilta, kun oltiin tarkastamassa tilannetta, kun testi kotona näytti, että olisin vasta viikolla 5.
Koska tämä on täysin suunnittelematon raskaus niin ajatus oli keskeytys, koska ensimmäinen raskaus ja synnytyskokemus oli pelottava ja erittäin kova ja paha koettelemus.
Polilla nyt sitten järkytys olikin, kun olen ens viikolla viikolla 14+0 !!!
Mitään raskausoireita ei ole tähän mennessä ollut ja testit on näyttäneet negatiivista.
Elämäntilanne ei tilanteelle paras mahdollinen ja terveyskään ei ihanteellinen.
 
Suunnittelematon sanoi:
Eilen saatiin kova järkytys meidän elämään polilta, kun oltiin tarkastamassa tilannetta, kun testi kotona näytti, että olisin vasta viikolla 5.
Koska tämä on täysin suunnittelematon raskaus niin ajatus oli keskeytys, koska ensimmäinen raskaus ja synnytyskokemus oli pelottava ja erittäin kova ja paha koettelemus.
Polilla nyt sitten järkytys olikin, kun olen ens viikolla viikolla 14+0 !!!
Mitään raskausoireita ei ole tähän mennessä ollut ja testit on näyttäneet negatiivista.
Elämäntilanne ei tilanteelle paras mahdollinen ja terveyskään ei ihanteellinen.
Click to expand...
Onneks ensimmäinen ja toinen raskauskokemus ja synnytyskokemus voi olla aivan erilaisia. Ota kaikki apu mitä saat tähän kohtaan, neuvolasta toivottavasti tarjotaankin keskusteluapua. Voimia asiankäsittelyyn. Ite taas toivon että kävispä mullekki noin että eka kolmannes vaan vilahtais ohi huomaamatta, mutta ymmärrän että se ei just nyt tunnu susta positiiviselta yllätykseltä. Mutta eihän sitä tiedä, ehkä alkushokin jälkeen alkaakin tuntua, että nyt on ihan yhtä hyvä hetki ku joskus toistekin. Kävi miten kävi, tänne voi kirjoittaa omia ajatuksia just sellasina kuin ne on. ❤️
 
Paljon on joutunut keskustelemaan ja miettimään asiaa ja päätöksiä ja hakemaan tietoa. Ja aikaa kuluu ja päätöksiä pitäis tehdä nopealla aikataululla.
Ite epäröin päätöksien kans ja puoliso keskeytyksen kannalla, kun se ajattelis mun terveyttä ja kokemukset kun on erittäin raskaat.
Molemmat päätökset pelottaa erittäin paljon.
 
Olipa yllätys! Itse ajattelen ettei mikään elämässä tapahdu sattumalta, kaikella on tarkoitus. Ehkä myös tällä pienokaisella on joku tarkoitus ja hänet on tarkoitettu teidän perheeseen? Olen myös samaa mieltä, että vaikka ensimmäinen kokemus on ollut ikävä, voi se toinen ollakin korjaava ja muuttaa kaiken. Tietenkään kukaan ei pysty ennustamaan miten asiat menee, mutta lähtökohtaisesti en ajattelisi, että tämä toinen on samanlainen.

Itse olen kuullut kaikenlaisia kokemuksia aborteista, eikä ne kaikki ole niin helppoja. Teoriassa se voi olla "helppo" ratkaisu päästä eroon yllätysraskaudesta, mutta henkisesti se voi olla kova paikka ja sitä kokemusta todennäköisesti kannat mukanasi loppuiän. 14-viikkoinen on kuitenkin jo iso ja näyttää ihan oikealta vauvalta. Olen itse pitänyt kädellä 7-8 viikon iässä keskenmenon vuoksi syntynyttä alkiota ja sekään ei ollut enää mikään "solumöykky", vaan aivan tunnistettava ihmisen alku.

Kumpaa ratkaisua kadut enemmän vanhana, sitä että teit abortin vai kenties päätit jatkaa raskautta ja saattaa maailmaan tämän lapsesi?

Tsemppiä, ota kaikki keskusteluapu vastaan ❤️
 
Suunnittelematon sanoi:
Eilen saatiin kova järkytys meidän elämään polilta, kun oltiin tarkastamassa tilannetta, kun testi kotona näytti, että olisin vasta viikolla 5.
Koska tämä on täysin suunnittelematon raskaus niin ajatus oli keskeytys, koska ensimmäinen raskaus ja synnytyskokemus oli pelottava ja erittäin kova ja paha koettelemus.
Polilla nyt sitten järkytys olikin, kun olen ens viikolla viikolla 14+0 !!!
Mitään raskausoireita ei ole tähän mennessä ollut ja testit on näyttäneet negatiivista.
Elämäntilanne ei tilanteelle paras mahdollinen ja terveyskään ei ihanteellinen.
Click to expand...
Tsemppiä kovasti pohdintoihin, vaikea tilanne kun olikin ylläriraskaus jo noin pitkällä ❤️ Komppaan aiempia siinä että raskaus- ja synnytyskokemukset todennäköisesti vaihtelevat eri kertojen välillä, ja aiemmat raskaat kokemukset eivät välttämättä toistu. Tai ainakin sulla on täysi oikeus hakea niiden käsittelyyn apua pelkopolilta tms, jos päätät antaa raskauden jatkua.

Sen sijaan keskittyisin miettimään päätöstä tehdessäni sitä, miten tämä vaikuttaisi teidän perheeseen ja tilanteeseen 9kk:a pidemmällä aikavälillä. Tuntuuko itsestä että rakkautta voisi riittää vielä yhdelle iltatähdelle (en siis tiedä ollenkaan, miten pitkä aika aiemmasta raskaudesta on), ja tuntuuko yhdessä puolison kanssa että pakan pystyisi pitämään kasassa, mikäli on ajateltava myös mahdollisem vanhemman sisaruksen tarvitsemaa tukea ja hoitoa? Lentokoneen happinaamari on aika kulunut vertaus, mutta jos tuntuu että omat ja perheen voimavarat ovat jo nyt äärirajoilla, en näe siinä mitään väärää että laittaa maskin ensin omille kasvoilleen ja huolehtii sitten muista.
 
Raskas ja vaikea tilanne tämä on,
Valviralta keskeytyslupa haettiin ja lupa saatiin takaisin myöntävänä.
Mutta mistään ei saa mitään oikeaa tietoa miten keskeytys tapahtuu, jos siihen mennään.
Kun ei saa luotettavaa tietoa niin päätöksen teko on todella vaikeaa.
Sairaalankin mukaan se on vaan, että sieltä haetaan lääkkeet ja muutaman päivän päästä tullaan osastolle.
Viikkoja kun on se 15 + 2 ja liikkeet tuntuu.
 
Ja pelkään sitten omaa suhtautumista ja tunteita muiden lapsiin kun kaverit ja tutut on saanu ja saa lapsia tässä nytkin ympärillä jos keskeytykseen päädytään.
 
Suunnittelematon sanoi:
Ja pelkään sitten omaa suhtautumista ja tunteita muiden lapsiin kun kaverit ja tutut on saanu ja saa lapsia tässä nytkin ympärillä jos keskeytykseen päädytään.
Click to expand...
Ei ole pakko vastata, mutta millaisia tunteita/suhtautumista pelkäät? Katumusta, katkeruutta, helpotusta? Utelen, koska hyvä ystäväni on päätynyt vaikeassa elämäntilanteessa alkaneen raskauden keskeytykseen, ja mielessä on ollut jälkikäteen kysyä tuntuuko raskaalta tyyliin osallistua baby showereihin tai haluaisiko hän etten kerro omaan raskauteeni liittyviä kuulumisia.

Käytännöstä: jos lääkesapluuna on sama kuin keskeytyneen keskenmenon hoidossa tai lääketieteellisin syin tehdyissä keskeytyksissä (en tiedä miksi ei olisi), haet ensin sairaalalta kohdunkaulaa pehmittävän lääkkeen joka saattaa jo joissakin tapauksissa käynnistää menkkakrampit ja vuodon. Tämän lääkkeen ottamisen jälkeen päätöstä ei voi enää perua, koska se saattaa jo itsessään johtaa sikiön kuolemaan tai aiheuttaa vakavia sikiövaurioita. Parin päivän jälkeen menet uudestaan sairaalalle jossa alat saamaan muutaman tunnin välein kohdun tyhjentävää lääkettä, joka käynnistää synnytyssupistukset. Nämä voivat olla hyvin kivuliaita ja vuoto voi olla tosi runsasta (mistä syystä toimenpide tehdään ensimmäisen kolmanneksen jälkeen yleensä sairaalassa), ja niillä voi olla muitakin ikäviä sivuvaikutuksia kuten horkkamaista kuumetta ja ripulia. Sairaalajaksolla vessassa käydessä joudut todennäköisesti käyttämään portatiivia, jotta henkilökunta pystyy havaitsemaan jos sikiö tulla putkahtaakin siihen. Tämä sairaalatyhjennys voi kestää useamman päivän, ja jos se ei onnistu lääkkeillä, kohtu tyhjennetään yleensä imukaavinnalla (minulle tehtiin nukutuksessa, en tiedä tehdäänkö jossakin päin myös paikallispuudutuksessa) jonka jälkeen pääsee yleensä lyhyen tarkkailun jälkeen kotiin. Jälkivuoto keskeytyksen jälkeen jatkuu menkkamaisena muutaman päivän-viikon (tiputteluvuoto voi kestää pitkään), eikä sen kestäessä saa käyttää tampponeja tai kuukuppia, uida tai harrastaa seksiä kohtutulehdus-riskin takia. Raskaaksi voi kuitenkin tulla piankin keskeytyksen jälkeen eli ehkäisystä huolehtiminen on tärkeää.
 
Suunnittelematon sanoi:
Raskas ja vaikea tilanne tämä on,
Valviralta keskeytyslupa haettiin ja lupa saatiin takaisin myöntävänä.
Mutta mistään ei saa mitään oikeaa tietoa miten keskeytys tapahtuu, jos siihen mennään.
Kun ei saa luotettavaa tietoa niin päätöksen teko on todella vaikeaa.
Sairaalankin mukaan se on vaan, että sieltä haetaan lääkkeet ja muutaman päivän päästä tullaan osastolle.
Viikkoja kun on se 15 + 2 ja liikkeet tuntuu.
Click to expand...

Itku tulee silmään tätä lukiessa. Kovasti voimia ❤️

Ihan sydämeni pohjasta toivon että lapsesi saisi tulla tähän maailmaan, jos vain terveydentilasi puolesta on pienintäkään mahdollisuutta. Ihan pienintäkään, että hän saisi mahdollisuuden elämään kun on jo niin pitkälläkin ja liikkuu ❤️❤️

🙏🙏
 
On kyllä ihan hirveä tilanne. Noilla viikoilla se tosiaan on jo pieni ihminen joka jo kovasti ponnistelee kasvaakseen ja sulla varmasti kroppakin jo suojelee pientä ja hormonit koittaa jo kovasti saada sua kiintymään häneen. On varmasti kamalaa keskeyttää ja jää varmaan myös arvet jos näät sen pienen. Jos mun olis pakko keskeyttää niin hommaisin kyllä jo etukäteen ammattiapua. Ootko sä jääny tän asian kans kuinka yksin? Voisitko käydä vaikka päivystyksessä juttelemassa psykiatriselle sairaanhoitajalle tai pyytää vastaavaa käyntiä oman terveysaseman kautta ennen ku teet päätöksen? Ymmärtääkö sun mies että sikiö on jo vauvan näkönen ja mitä hän siitä ajattelee? Miten sun lähipiiri ja ystävät, pystytkö yhtään pallotteleen tätä niitten kans? Mitä tapahtuisi jos puhuisit jollekin vaikka se tuntuiskin oudolta? Mitä jos pidättekin vauvan: mitä apuja voisitte saada sekä vauvan hoitoon että sun omaan terveyteen?

Muoks: tarkoitus ei siis oo sanoa, että toinen vaihtoehdoista on väärin. Joskus abortti on ainoa oikea ratkaisu mutta kuten tässä on tullut ilmi, niin tälläkin kertaa ratkaisu on kipeä, oli se mikä oli. Siksi ite suosittelen avun ettimistä mistä vain kivenkolosta, että päätös olis edes jollain tasolla varma ja loppuunharkittu. Ja järkevääkin aborttia on lupa surra, myös ammattiavun kanssa.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top