IVF/ICSI-HOIDOT 2026

Kiitos kaikille❤️‍🩹
Täällä erittäin epäselvä tilanne.. Eilen alkoi päivällä ruskea vuoto ja ei oo miksikään toistaiseksi muuttunut. Toki jatkuvasti tunne että kohta aukeaa hanat. Ei kipua, ehkä jotain tuntemuksia alavatsalla. Mikä tekee hommasta mielenkiintoisen on se että viivat ehkä aavistuksen tummuneet eilisestä?? Ylempi tämän aamun ja alempi eilisen. Nyt kuitenki pp12, dpo 15 joten senkin puolesta odottaisin jo tummempaa viivaa.. kuin löysässä hirressä pidettäisiin🥹
 

Liitteet

  • IMG_4550.jpeg
    IMG_4550.jpeg
    533.3 KB · Katsottu: 61
Tosta alkionsiirrosta ja täydestä rakosta: mä onnistuin käymään stressipissalla matkustettuani alkionsiirto varten. Yritin tunnin ajan paikata mokaani juomalla hirveästi (kävin lounaalla kun alkionsiirto oli keskellä päivää), mutta rakko oli alkionsiirtoajan koittaessa turhan tyhjä. Siirto onnistui silti, en joutunut käytävään odottamaan et rakko täyttyy. Kuulemma vaan näkyvyys on huonompi ja siksi täyttä rakkoa suositellaan. Ensi kerralla muistan kyllä olla pari tuntia ilman vessareissua.

Joskus olen onnistunut tavallisella gynekäynnillä odottamaan myöhässä olevaa aikaa niin pitkään, että jouduin luikkimaan gynen pöydältä vessaan kun rakko oli liian täysi. Siksi olen ollut ilahtunut kun sairaalan tutkimushuoneiden yhteydessä on ollutkin vessa, voi käydä heti siinä ennen tai jälkeen ultran tarvittaessa. Ilmeisesti moderneissa tiloissa on mietitty tämäkin!
 
Mä olen käynyt kolmessa alkionsiirrossa ja menin jokaiseen sen ohjeen mukaan, että en käy kahteen tuntiin vessassa. Join normaalisti, tyyliin lasillisen vettä lounaalla jne. Millään kerroista ei ollut varsinaisesti pissahätä mutta ei tullut mitään sanomista. Kaikilla kerroilla myös palasin työpaikalle ja kävin vasta siellä vessassa, eli hätä ei ollut siirron jälkeenkään paha.
 
@Miimu_ kyllä minä tuossa ihan selvän haamun näen. Varmasti piinaavaa odotella tuloksia.

@punktiopikkarit onneksi vältyt nukutukselta! Kyllä siitä kevytnukutuksestakin tulee aika tokkurainen olo.

Täällä olen toipunut melko hyvin punktiosta. Turvotusta on ihmeen vähän, väsymystä sitäkin enemmän. Vähän kiikun kaakun, oonko tänäänkään vielä työkykyinen, mutta onneksi ei ole töissä aivan pakottavia deadlineja tänään vaan voi ottaa vähän rennommin (vaikka se kostautuukin loppuviikosta sitten rankasti). Meidän 22 munasolusta 14 on hedelmöittynyt (paria vielä seurataan)! Lauantaina kuulee moniko menee pakkaseen, mutta meillä aiemmin useat ovat jaksaneet kehittyä pakastimeen asti hienosti. Olo on aika typertynyt. Olisiko nyt viimein niin, että tässä oli mun elämäni viimeinen ivf-hoitokierros ja että loppusuora alkaisi viimein olla hoitojen osalta näköpiirissä? On se ainakin mahdollista, kun ollaan aika varmoja siitä, että meille riittäisi yksi elävä lapsi enää.

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että Ovumiassa keksittiin käyttää pitkän kaavan sijaan estrogen primingia, ja että tämä lääkäri uskalsi venyttää punktion viikonlopun yli. Näköjään yksityisellä voi saada tosiaan yksilöllisempää hoitoa, vaan onpas sillä hintansakin. Eipä sillä, ihan ok tuloksia tuli pitkällä kaavallakin aikanaan (Esim meidän esikoinen...), mutta minulla se kaava ei kyllä toiminut likimainkaan näin hyvin.

Toivottavasti en nyt jinxaa mitään tällä hehkutuksella, mutta pitäisin kyllä omituisena jos enää kävisi alkioille mitään kuukahtamisia kun ei niin ole käynyt aiemminkaa. Ja pahoittelen kun täällä leijun ja fiilistelen (tiedän että nämä mun tulokset voivat harmittaa ja tuntua pahalta, ja olen siitä aidosti pahoillani), mutta kun ei ole näitä onnistumisia ihan hirveästi sattunut parin viime vuoden aikana omalle kohdalle, niin nyt kyllä nautin.
 
Siis mä oon tosi iloinen teidän puolesta @Enkelinsiipi ! Todellakin saat nauttia, ja minusta on kiva ja rohkaisevaa kuulla myös hoidoissa onnistumisista. Teillä kuitenkin on ollut valtavan pitkä matka, niin sillä erityisesti teille toivoo onnistumista. Ota vaan nyt huolella aikaa itselle ja ole sairaslomalla niin pitkään kuin tarviit ja suinkin voit :Two-hearts:

Ja äh @Miimu_ mikä tilanne :Face Without Mouth: Ootko sä tehnyt digitestiä tänään? Onko klinikalta tullut jotain ohjeistusta, kun sinne kaiketi olit eilen yhteydessä?
 
Todellaki! @punktiopikkarit

Ihan mahtava tulos @Enkelinsiipi !😍 todellakin saat tänne hehkuttaa asiasta ja olla onnellinen!

Muutenkin mielestäni ihana kuulla positiivisia asioita, koski ne ketä tahansa täällä, antaa toivoa eteenpäin🥰

Täällä verinen vuoto hyytymineen joten kemiallinen tais olla..😩

laitoin viestiä omapolun kautta eilen mutta en saanut vielä vastausta. Tänään aamulla jätin soittopyynnön kun testi oli selvästi vahvempi joten odottelen soittoa. Toki nyt tuli tuo kunnon vuoto joten tuskin verikokeeseenkaan laittaa enää @*Ninni*
 
@Enkelinsiipi nauti ihmeessä! Hieno tulos 😍 ja niin lohdullista että eri hoitovalinnoilla voidaan tosiaan vaikuttaa tuloksiin niin että ne paranee!

@Miimu_ äh olen pahoillani. Juuri meinasin kysyä että ilmoititko testipäivänä plussan vai negan kun viivaa kuitenkin näkynyt. Mutta nyt sitten vuoto. Paljon voimia pettymykseen ❤️ onneksi pääset puhelimessa juttelemaan hoitotahon kanssa ja saat sieltä varmasti ohjeita jatkoon.
 
@Miimu_ Mulla valitettavasti aika identtiset testit sun kanssa viime viikolla, testipäivän hcg mittaus oli sen 9,6, juuri sen verran että clearbluen digi sanoi raskaana mutta liuskatestit haamuili. Jatkoin tukilääkkeitä mutta sitten uuden hcg mittauksen jälkeen niin sain luvan lopettaa lääkkeet, ei olisi normaali raskaus enää ollut kun niin hitaasti nousi. Nyt täällä kanssa odottelen vuotoa (joka tänään on vähän jo alkanut, lämmöt myös tippui) - lauantaina lopetin lääkkeet mutta pyyhintävuotoa ollut melkein jo pari viikkoa.
 
Tosiaan silloin 2020 kun edelliset hoidot tehtiin, en vetänyt mitään lisäravinteita, en edes d-vitamiinia. Mutta olin toisaalta silloin 31-vuotias, nyt jo 37. Nyt olen käyttänyt hirveän määrän rahaa viime syksystä asti ubikinoliin, lisäfoolihappoon, d-vitamiiniin, välillä lisärautaan ja omegaankin. Vähentänyt kahvia ja alkoholia ja lisännyt kaikkea terveellistä elämään.

Silti näyttäisi siltä, että kaikkein olennaisimmat erot hoidoissa ja tuloksissa olivat siinä, että tällä kaavalla rakkulat kasvoivat paljon tasaisemmin. Ja erityisesti tässä hoitokierrossa suurin onnistuminen oli siinä, että stimulaatiota venytettiin rohkeasti useammalla päivällä. Onhan minulla ovulaatiokin keskivertoa myöhemmin. Silti on kiva spekuloida myös lisäravinteiden merkitystä. Haluan ainakin teoriassa uskoa, että olen käyttänyt rahaa lisäravinteisiin eikä se ole ollut turhaa.
 
Mä nappaan @Enkelinsiipi sun kokemuksesta omaan toiveikkuuteen tuon pitkän simulaation. Mullakin on tulossa ymmärtääkseni aika pitkä, yli kaksi viikkoa. Ja normaalisti ovulaatio on tosi myöhään, aikaisintaan kp 20 tuntumassa. Niin toivon että mullakin tää auttaa kasvattamaan hitaampia yksilöitä mukaan, ja kypsyttämään kaikkia :folded: Mutta varmasti sulla lisäravinteet on auttanut myös :thumbs-up:
 
Heippa kaikille, oon seurannut palstaa tammikuusta lähtien ja nyt täytyy itsekin jo liittyä keskusteluihin mukaan.

Täytän loppu vuodesta jo 43v, itsellä yksi lapsi luomuna tehty vm-03. Mies on 37v, ei lapsia ennestään. Toiveena saada hänetkin kokemaan vanhemmuuden ihanuudet (ja tuskat) vielä 🥹 Se olisi hänen unelmiensa täyttymys tulla vielä isäksi ❤️

Aloitettiin IVF-hoidot tammikuussa Felicitaksella ja punktiosta saatiin 11 kpl munasoluja, joista kasvoi 6kpl bc alkiota. Yksi siirrettiin tuoreena heti ja loput pakkaseen. Ensimmäisen siirron jälkeen löytyi vahingossa labroista kilpparin vajaatoiminta ja sitä sitten hoidettiin ja odotettiin arvojen laskua pari kuukautta. Nyt on myös eka PAS tehty ja 6.6 nega testattu siitä 😭

On kyllä niin perseestä olla vanha ja kremppainen. Jotenkin niin paska fiilis että oma kroppa ei nyt muka kykenisi raskautumaan enää. Alkuun olin ihan satavarma että ekasta tärppää. Oon nuorempana tullut raskaaksi liiankin helposti ehkäisyistä huolimatta.

Tänään soitettu lääkärin kanssa ja tehty uusi suunnitelma seuraavaan siirtoon. Lisätään myös kortisoni tukemaan siirtoa, jos/kun autoimmuuni hommia vajiksen takia. On siis tietysti myös jo terolut sekä cyclogest apuna.
 
Tervetuloa Uppopallo!! (Jostain syystö en saanut merkattua sua)

Ja siis @Enkelinsiipi ainakin minusta on niin ihana kuulla muiden hyviä uutisia ja onnistumisia tällä palstalla, ihan eri kuin puolitutuilta livenä. Etenkin täällä lapsettomuuspuolella kun ollaan kaikki samassa veneessä, vaikka toki yksilöllisine taustoinemme, jokainen positiivinen uutinen (pun intended) tekee tosi iloiseksi ja luo toivoa. Toki just nyt itellä ok tilanne että en tiedä miten heillä joille huonoja uutisia sattunut lähipäiville, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä että täällä saa kyllä jakaa niin iloja kuin surujakin. Musta ainakin tuntuu että myötäelän molempia tosi vahvasti ja saan myös paljon lohtua/iloa siitä että kun jaan omia juttuja ja muut reagoi niihin ja ainakin kuvittelen että ehkä teilläkin näin.

Silleen hassua, ollaan vain kasvottomia nimimerkkejä, joiden välissä ruutuja ja melkoisesti bittiavaruutta, eikä edes tiedetä toisistamme juuri muuta kuin oudon intiimejä lääketieteellisiä tilanteita ja pikkarijuttuja mutta silti tulee usein omituisen läheinen fiilis ja miettii arjessa kaikkea että jokohan se @punktiopikkarit kävi ultrassa tai tekeeköhän @Pikkuviikuna testiä just nyt tai onkohan @*Ninni* aktiivisena tai miten @Miimu_ voi. Kiitos kaikille että saan olla osa teidän matkaa❤️
 
@Enkelinsiipi Mäkin sain Ovumiassa toisella kierroksella estrogen primingin, mutta ehti olla vain neljä päivää (aloitettiin heti putkeen seuraava kierros). Ainakin nyt tuli se yksi munasolu, joka päästiin siirtämään. Ensimmäisellä kierroksella ei ollut yhtäkään (edes raakaa). En tiedä ehtikö neljässä päivässä vaikuttaa, mutta yksi on parempi kuin nolla 😅 Kauan sulla oli?
 
@Enkelinsiipi Mäkin sain Ovumiassa toisella kierroksella estrogen primingin, mutta ehti olla vain neljä päivää (aloitettiin heti putkeen seuraava kierros). Ainakin nyt tuli se yksi munasolu, joka päästiin siirtämään. Ensimmäisellä kierroksella ei ollut yhtäkään (edes raakaa). En tiedä ehtikö neljässä päivässä vaikuttaa, mutta yksi on parempi kuin nolla 😅 Kauan sulla oli?
Mulla oli maaliskuussa vaan 6 päivää, nyt 8 muistaakseni.
 
Ensinkäynti takana ja en oikein tiedä mitä ajattelisi. Mulla oli itsellä varmaan liian isot kuvitelmat asioista. Mun mielessä heti ensi kierrosta päästään ivf:ään ja hommat etenee. No siis kyllä saatiin suositukseksi ivf, mutta myös kromosomilabrat, hyytymislabrat, kilpparit ja keliakiakokeet. Ja niiden tulokset olisi hyvä odotella ensin ja sitten vasta hoitokierto. Onko teiltä muilta otettu nämä?

Selvittelin niiden hintoja heti ja aika suolaisia ovat. Laitoin kyllä jo työterveyden viestiä, että saisiko niitä otetuksi sitä kautta. Tuskin kaikkia, mutta ainakin kilpparit ja keliakiakokeet. Toki eipä nämä taida pakollisia olla, mutta suositteli. Jos sitten löytyisi jotain, niin sitten tietäisi alkiodiagnostiikan kanssa mennä julkiselle suoraan. Huomenna mulla on taysin käynti ja meinaan kyllä kysyä saisiko niitä hyytymislabroja sitä kautta. Ja samoin haluan kyllä myös jarrun käyttöön, jotta nyt ei ovis tulisi viikonloppuna. Tosi turhauttavaa, kun kaikki kierrot menee sen takia ohi.

Nyt on kyllä niin toivo mennyt, vaikka eihän tämä nyt sellainen uutinen käytännössä ollut. Kyllä on perseestä tällaiset, mutta onneksi saa purkaa teille ja te ymmärrätte turhautumisen.
 
@Pikkuviikuna meidän klinikalle pitää ilmoittaa kolmen viikon aikana virallisesta testi päivästä joten senkin puolesta jätin vielä vastaamatta. Nyt toki tänään soittelin sinne joten tais siellä hoitaja merkitä ylös!

Pahoittelut siis myös sinne ❤️‍🩹 osittain lohduttavaa että alkio edes yritti tarttua kiinni, silti niin tuskaa kun saa toivon kipinän haamusta💔 @Liina1234

ON: klinikalle soitettu. Sieltä ohje viikon päästä tehdä uusi raskaustesti, jos plussaa vielä niin soitto, mutta todennäköisesti häviää piakkoin kun vuoto alkanut runsaana. Biokemiallinen raskaus. Uuteen siirtoon pääsee kesäsulun jälkeen. Hoitaja siellä oli ihana, sanoi että vaikka onkin surullinen asia on heidän mielestään positiivista että alkio ainakin yritti tarrata. Toisaalta oma pää käy tappelua kun meillä se kkm takana ja nyt tämä kemiallinen että onko meidän loputkin pakkasessa olevat alkiot ”huonoja” / voiko niistä elävää lasta saada. Onneksi on tämä ihme taapero kotona joka luo myös toivoa että siirrot voivat onnistua❤️
 
Muokattu viimeksi:
Tervetuloa Uppopallo!! (Jostain syystö en saanut merkattua sua)

Ja siis @Enkelinsiipi ainakin minusta on niin ihana kuulla muiden hyviä uutisia ja onnistumisia tällä palstalla, ihan eri kuin puolitutuilta livenä. Etenkin täällä lapsettomuuspuolella kun ollaan kaikki samassa veneessä, vaikka toki yksilöllisine taustoinemme, jokainen positiivinen uutinen (pun intended) tekee tosi iloiseksi ja luo toivoa. Toki just nyt itellä ok tilanne että en tiedä miten heillä joille huonoja uutisia sattunut lähipäiville, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä että täällä saa kyllä jakaa niin iloja kuin surujakin. Musta ainakin tuntuu että myötäelän molempia tosi vahvasti ja saan myös paljon lohtua/iloa siitä että kun jaan omia juttuja ja muut reagoi niihin ja ainakin kuvittelen että ehkä teilläkin näin.

Silleen hassua, ollaan vain kasvottomia nimimerkkejä, joiden välissä ruutuja ja melkoisesti bittiavaruutta, eikä edes tiedetä toisistamme juuri muuta kuin oudon intiimejä lääketieteellisiä tilanteita ja pikkarijuttuja mutta silti tulee usein omituisen läheinen fiilis ja miettii arjessa kaikkea että jokohan se @punktiopikkarit kävi ultrassa tai tekeeköhän @Pikkuviikuna testiä just nyt tai onkohan @*Ninni* aktiivisena tai miten @Miimu_ voi. Kiitos kaikille että saan olla osa teidän matkaa❤️
Komppaan!! Vaikka itsellä menikin tämä kierros miten meni niin silti onnellinen teidän hyvistä uutisista❤️
 
Olipas tosi kivasti kirjotettu @Trieste ! Mäkin mietin sua sun reissun aikana, että mitenköhän siellä menee ja onkohan menkat jo alkanut :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Randomia tosiaan, että tällaisia tiedetään toisistamme, vaikka ihan vieraita ollaan!

Äh, onpas tylsä jos ensikäynnistä jäi vähän pettynyt olo @R1mpukka :sad-face: Mutta tosi hyvä, että julkinen on heti perään, niin sitten voi tosiaan verrata ketterästi, että miten jatkaa. Tuo kilppari on mullakin otettu, ja se on kai ihan tärkeäkin raskautta yrittävälle. Mutta muut kuulostaa vieraammille, oliko siis syytä epäillä että näissä olisi jotain häikkää? Tai mikä tuo kromosomikoe oli? Meillä mieheltä on se tehty, mutta johtuu siitä että siittiötilanne on todella poikkeava.

Paljon tsemppiä @Miimu_ :Broken Heart: Eikös se noissa alkionsiirroissan noin 30% onnistumistodennäköisyys ole? Eli vielä on tosi hyvät todennäköisyydet vaikkapa seuraavassakin siirrossa, kun vaan jatketaan eteenpäin. Onneksi teillä on niitä alkioita pakkasessa :Heavy Black Heart:
 
Takaisin
Top