Kun on paha olla

[Pilkki24]

@Emp minä en tiedä mistä toiset tuon huolettomuutensa repivät. Itsekin olen huolestuneempaa sorttia. Vuotaako ne letkut liitoksista? Niihin saa helposti laitettua sellaista tiivistysteippiä kierteiden väliin. Letkun puolestaan suattaapi nopeasti korjata väliaikaisesti ihan teipillä, kunnes saa uuden. Jos haluat ottaa asian omiin käsiisi.

 

[Mur]

Koko ajan ärtynyt olo ja kaikki ottaa päähän ilman syytäkin! Tätä on jo jatkunut useampi viikko, alkaa jo itseäkin mietityttää onko enää normaalia. Toisaalta muistelisin että voi liittyä imetysmäärien vähenemiseen ja oman hormonitoiminnan käynnistymiseen. Ärsyttää kyllä sekin että kuukautiskierto ei ala vaan sahaa vähän koko ajan ikään kuin yrittäisi ovuloida mutta ilmeisesti epäonnistuu aina kun vuotoa ei kuulu.

Ja superärsytys liittyy esikoiseen, yhteys pätkii nyt pahasti alkavassa eskariuhmassa (+nepsy). Mun sietokynnys kaikenlaiselle pelleilylle on ihan nolla ja musta tuntuu että jokaisesta asiasta saa vääntää, niistä perusasioista etenkin. Just nyt on usko koetuksella että hänestä kasvaa vielä kunnon ihminen, vaikka tiedätkin että tämäkin on vain se kuuluisa vaihe. Juuri nyt vain tuntuu ihan ylitsepääsemättömän vaikealta olla rakentava ja yhteydenhaluinen kasvattaja.

 

[Bella Swan]

Kun väsyy tarpeeksi, alkaa monella kiukuttaa. Uupumus tekee pahaa iloiselle ja onnelliselle ihmiselle.
Mulla on tutkittu ja poissuljettu vakavia sairauksia pois ja pelkään, että kuitataan stressillä ja mt-ongelmina.

 

[Minnamaaria]

Tämä ketju tuntuu tällä hetkellä olevan sopiva paikka minulle avautua On paha olla kiteyttää olotilan.

Taustatietona siis on muutama vuosi sitten diagnosoitu yleistynyt ahdistushäiriö ja lievä masennus. Masennus väistyi, ahdistustaipumus jäi. Lääkitys on ja mulla on hyvä lääkäri jonka kanssa alkuraskaudesta sovittiin ettei lääkitystä pureta mun vointia tukemaan.

Olen nyt rv 27 ja alkuraskaus oli henkisesti tosi vaikea olla. Tuntuu että hormonit laittoi mielen tosi herkille ja olin itkuinen. Seuloissa oli pientä murhetta joka aiheutti stressiä ja kun niistä saatiin puhtaat tulokset ja alkuraskauden pahoinvointi ja voimakas väsymys väistyi, ajattelin että VIHDOIN pääsen elämään sitä iloista raskausaikaa. Monta viikkoa menikin tosi kivasti ja olin tosi iloinen että selvisin kuormittavasta alusta.

Työpaikka pudotti viime viikolla pommin ja ilmoitti alkavista yt-neuvotteluista ja myös oma työpaikka on irtisanomisuhan alla. Parhaimmassakin tapauksessa työyhteisö muuttuu, pahimmassa tapauksessa lähtee työpaikka alta eikä ole paikkaa johon äitiysvapailta palata. Tää tilanne on romuttanut nyt ihan täysin sen mun varovaisen luottamuksen tulevaisuuteen että kaikki voikin mennä ihan hyvin ja oon kyntänyt tosi syvissä vesissä koko viikon. Katastrofiajatukset pyörii mielessä 24/7, itkeskelen ja töiden lisäksi lähinnä nukun ja pyöritän arkea. Pahin shokki alkaa väistyä mutta tilalle on tullut sellainen turruttava, puristava ahdistus joka alkaa heti herättyä ja jatkuu siihen asti että nukahdan. Ne keinot millä ennen raskautta olen selvinnyt (esim kohtauslääkkeet) ei ole käyttökelpoisia joten olo on vähän orpo ja hukassa. Osalla läheisiä on omia murheita myös omissa töissä tai perheessä ja tunnen olevani tosi yksin. Puoliso on kurjasti vuoden pisimmällä työreissulla joka ei helpota myöskään kun kukaan ei ole kotona pitämässä mua maan tasalla kun katastrofikelat alkaa rullata.

Pahinta tässä voinnissa on se voimakas huoli vauvasta johon tää mun ahdistus kohdistuu. Mitään todellista huolta vaavesta ei ole - kasvaa hyvin, liikkuu hyvin, ei ole kipeitä supistuksia tai muuta huolettavaa - mutta pelkään silti aivan hulluna ennenaikaista synnytystä. Pelkään että tää voimakas stressi puhkaisee kalvot ja kypsyttää kohdunkaulaa ja että vauva syntyy ennen kuin on siihen valmis

Ps. Saikku ei ole mun tilanteessa hyvä vaihtoehto koska luulen että se vaan pahentaisi omaa vointia kun pyöritän ajatuskelaa 24/7 eikä mikään pidä ajatuksia muualla. Olen ajatellut jäädä saikulle kun parin viikon päästä neuvottelut on ohi ja pääsee tästä epävarmuudesta sen sijaan sopeutumaan.

 

[Yönkukka]

Tämä ketju tuntuu tällä hetkellä olevan sopiva paikka minulle avautua On paha olla kiteyttää olotilan.

Taustatietona siis on muutama vuosi sitten diagnosoitu yleistynyt ahdistushäiriö ja lievä masennus. Masennus väistyi, ahdistustaipumus jäi. Lääkitys on ja mulla on hyvä lääkäri jonka kanssa alkuraskaudesta sovittiin ettei lääkitystä pureta mun vointia tukemaan.

Olen nyt rv 27 ja alkuraskaus oli henkisesti tosi vaikea olla. Tuntuu että hormonit laittoi mielen tosi herkille ja olin itkuinen. Seuloissa oli pientä murhetta joka aiheutti stressiä ja kun niistä saatiin puhtaat tulokset ja alkuraskauden pahoinvointi ja voimakas väsymys väistyi, ajattelin että VIHDOIN pääsen elämään sitä iloista raskausaikaa. Monta viikkoa menikin tosi kivasti ja olin tosi iloinen että selvisin kuormittavasta alusta.

Työpaikka pudotti viime viikolla pommin ja ilmoitti alkavista yt-neuvotteluista ja myös oma työpaikka on irtisanomisuhan alla. Parhaimmassakin tapauksessa työyhteisö muuttuu, pahimmassa tapauksessa lähtee työpaikka alta eikä ole paikkaa johon äitiysvapailta palata. Tää tilanne on romuttanut nyt ihan täysin sen mun varovaisen luottamuksen tulevaisuuteen että kaikki voikin mennä ihan hyvin ja oon kyntänyt tosi syvissä vesissä koko viikon. Katastrofiajatukset pyörii mielessä 24/7, itkeskelen ja töiden lisäksi lähinnä nukun ja pyöritän arkea. Pahin shokki alkaa väistyä mutta tilalle on tullut sellainen turruttava, puristava ahdistus joka alkaa heti herättyä ja jatkuu siihen asti että nukahdan. Ne keinot millä ennen raskautta olen selvinnyt (esim kohtauslääkkeet) ei ole käyttökelpoisia joten olo on vähän orpo ja hukassa. Osalla läheisiä on omia murheita myös omissa töissä tai perheessä ja tunnen olevani tosi yksin. Puoliso on kurjasti vuoden pisimmällä työreissulla joka ei helpota myöskään kun kukaan ei ole kotona pitämässä mua maan tasalla kun katastrofikelat alkaa rullata.

Pahinta tässä voinnissa on se voimakas huoli vauvasta johon tää mun ahdistus kohdistuu. Mitään todellista huolta vaavesta ei ole - kasvaa hyvin, liikkuu hyvin, ei ole kipeitä supistuksia tai muuta huolettavaa - mutta pelkään silti aivan hulluna ennenaikaista synnytystä. Pelkään että tää voimakas stressi puhkaisee kalvot ja kypsyttää kohdunkaulaa ja että vauva syntyy ennen kuin on siihen valmis

Ps. Saikku ei ole mun tilanteessa hyvä vaihtoehto koska luulen että se vaan pahentaisi omaa vointia kun pyöritän ajatuskelaa 24/7 eikä mikään pidä ajatuksia muualla. Olen ajatellut jäädä saikulle kun parin viikon päästä neuvottelut on ohi ja pääsee tästä epävarmuudesta sen sijaan sopeutumaan.

Mä olin raskaana niin stressaantunut etten saanu nukuttua ja mulle tuli harmaita hiuksia. Vauva syntyi kuitenkin täysaikasena ja on alusta asti oli lunki ja tyytyväinen. Teet nyt sen minkä jaksat ittesi ja vauvan eteen ja muistat, ettei sulta vaadita sen enempää.

Ahdistukseen ja ahdistaviin ajatuksiin on olemassa paljon mielen työkaluja. Riittäiskö sun voimavarat niitten kokeiluun? Yks sopiva vois olla huolivartti - eli varaat päivästä vartin sille että käyt läpi sun katastrofiajatuksia ja kaikkina muina aikoina kun ajatukset alkaa pyöriä noissa ajatuksissa, niin sanot niille vaan, että teidän aika on huolivartin aikana, ei nyt.

Teit hyvin kun kirjoitit tänne, toivottavasti ajatukset jo vähän selkeni kun sait ne kirjoitettua. Jos kirjoittaminen on hyvä tapa purkaa asioita, niin kriisichatkin vois olla hyvä kokeilla, vaikkei ihan kriisiltä itestä tuntuiskaan: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/chattaa-tai-kirjoita/

 

[apuaseis]

@Minnamaaria Valitettavasti osaan samaistua tähän vähän liiankin hyvin Itselläni työpaikalla melkein sama tilanne yt-neuvottelujen jne kanssa, tosin oma roolini ei ole uhattuna, mutta tuntuu olevan vain ajan kysymys. Neuvotteluja ja muita irtisanomisia on ihan jatkuvasti. Lisäksi sain viimeisimmässä kehityskeskustelussani sellaista kriittistä palautetta joka meni suoraan ihon alle. Nyt olen sitten koko ajan ihan paranoidi.

Itselläkin on taustalla keskivaikea masennus ja ahdistushäiriö. Lääkityksen lopetin vuodenvaihteessa koska se aiheutti mulle jatkuvaa nälkää ja sen seurauksena runsasta painonnousua - olin jo ennestään reilusti ylipainoinen, ja päätin valita mieluummin masennuksen kuin lisälihomisen. Nyt sitten mieli on maassa koko ajan, en kyllä osaa erottaa että mikä tässä olotilassa on työtilanteen aiheuttamaa ja mikä "muuta" masista...
Raskausviikkoja on alla vasta 14+5, ja pelottaa että jatkuvalla stressaamisella aiheutan vauvalle hallaa. Psykoterapiassa käyn, olen käynyt reilun vuoden, mutta tuntuu että tässä tilanteessa terapeuttikaan ei oikein tiedä mitä sanoa. Tosi avuton olo.

 

[Emp]

Tuosta stressaamisesta syyllistetään ihan liikaa äitejä, kun istukka kuitenkin suojaa stressihormoneilta. Mulla myös dg masennus ja ahistuneisuushäiriö ja terve vauva syntyi täysillä viikoilla. "Älä stressaa" on huonoin neuvo tuossa tilanteessa äidille. Tsemppiä kaikille, jokainen on paras äiti mitä vauvalla voi olla! Huolehtiminen on normaalia, se osoittaa että ei olla välinpitämättömiä.

 

[apuaseis]

Tuosta stressaamisesta syyllistetään ihan liikaa äitejä, kun istukka kuitenkin suojaa stressihormoneilta. Mulla myös dg masennus ja ahistuneisuushäiriö ja terve vauva syntyi täysillä viikoilla. "Älä stressaa" on huonoin neuvo tuossa tilanteessa äidille. Tsemppiä kaikille, jokainen on paras äiti mitä vauvalla voi olla! Huolehtiminen on normaalia, se osoittaa että ei olla välinpitämättömiä.

Kiitos tästä kommentista, hyvä tietää että istukka suojaa sikiötä Välillä olen uinut niin syvissä vesissä että olen miettinyt, onko tässä lapsen hankkimisessa edes mitään järkeä. Onneksi mies on meistä kahdesta tällä hetkellä huomattavasti stabiilimpi eikä lähde mukaan näihin mun katastrofikeloihin.