Pitkään vaipoissa

Yhteyttä neurologian poliklinikalle ja sieltä he voivat suositella henkilökohtaista avustajaa. Tilanteesta riippuen lausunnon jälkeen päiväkoti voi järjestää sellaisen aika nopeastikkin. Henkilökohtainen avustaja kuuluisi teille, kun tilanne kuullostaa mun korvaan just siltä että lapsella olisi oikeus siihen! Ihmettelen suuresti ettei tätä ole järjestetty. Hän tosiaan olisi siellä vain teidän lasta varten ja ottaisi kuntoutusvastuun päiväkotipäivän ajaksi. Meillä hän juurikin kuntouttaa kuopusta koko päivän ajan tehtävillä ja arjen taitojen opettamisella. ❤️
Meillä on lääkärintodistus, jossa lääkäri suosittelee henkilökohtaista avustajaa. Myös vammaispalveluiden asiakkaita ollaan. Kiitos infosta, pitääkin taas kysellä.
 
@Bella Swan mitä teille kuuluu? Meillä sellainen tilanne, että neiti vastustaa pottaa ihan satasella ja kaikki keinot ja lahjonnat käytetty. Hänen on tosi vaikea uudelleen ohjelmoida aivot siihen, että potalla käynti tulisi normaaliksi ja vaipat jäisi pois. Kaipaan ehkä vertaistukea tai jotain tähän, kun musta tuntuu että meitä vanhempia pidetään nyt jotenkin syyllisenä ja riittämättömänä tähän. Me siis kaksi viikkoa putkeen harjoiteltiin todella aktiivisesti ja intensiivisesti kesän lopussa, mutta tulos jäi heikoksi.

Ja siis jos on muita autististen lasten vanhempia joilla ois jotain sanottavaa tai mitä tahansa vertaistukea, niin olisi tervetullutta. ❤️
 
Kirjoitan tähän vaikka meillä ei ole diagnooseja ja tilanne varmasti eri kuin tässä usealla ja kirjoittaneella erityislapsen kanssa.
Meillä esikoinen ei suostunut millään potalle edes istumaan ennen 2,5v eli ei voitu ns harjoitella. Tuossa kohtaa kuitenkin alkoi onnistua aamulla potalle nostaminen ja aamupissa alkoi tulla siihen, vastoin monia kuulemiani juttuja oli siis yökuiva puolisen vuotta ennen kuin alkoi päivällä köydä potalle, eikä vieläkään ole tullut yhtään yökastelua.

3v kohdalla alkoi puhe "olen iso", esim päikyssä sai "isojen tuolin" niin siihen ajattelin et voisko yrittää et kun on iso niin sillon köy potalle. Mutta se mikä oli isoin motivaatio oli suklaa 😅 tää lapsi ei todellakaan saa motivaatiota leluista tai tarroista tai kehuista, mutta pieni suklaamuna, jota just sopivasti oli tarjolla paljon sillon pääsiäisen aikaan teki ihmeitä. Lopulta kun tuo suklaamuna motivaatio löytyi meni 3 päivää niin hän oli vaipoista pois ja käytti pottaa ja ilmaisi itse, että nyt on pissa/kakkahätä. Ja tähän vielä maininta et ikinä ennen ei ollut mitenkään ilmaissut näitä eli ei ollut sitenkään mahista harjoitella et ok nyt hätä viedään potalle, kakkahädän pystyi just ja just näkemään kun kyykistyi ja hiljeni, mut pissaa ei millään.

Nyt päiväkodista vihjaillaan et oisko pöntön aika ja samalla suklaamunakikalla olen saanut jo istumaan pissalle supistajalle. Pari kertaa yrittänyt ilman suklaata ennenkin (kun mietin et oisko ollu suoraan pöntölle opettelu kun ei se potta ottanut tuulta alleen aluksi) mut se on ollut paljon kamalampi huuto ja tappelu kuin potta. Vaippojen kanssa tehtiin myös suoraan niin, että ne piilotettiin heti pvä 1 pois loput ja niitä ei otettu enää esiin vaan sanottiin et niitä ei enää ole eli ei seilattu välitilassa missä joskus vaippa joskus ei. Potan kanssa hitusen vaikeampi sanoa et ne vaan häviää, päikyssäkin kun potat aina esillä. Mutta potalta pöntölle ei tunnu nyt niin kiirellisesltä (vasta 4kk siitä kun päästiin vaipoista), joten mennään hitaamman kaavan kautta nyt. Ja en siis istutaan häntä ns pakollisia vaan sanon et jos käyt pöntöllä luvassa on suklaamuna, joskus sanoo sit itse okei pöntölle jolloin autan sinne tai sit sanoo eiku nyt potta.

Koetin myös monia erilaisia herkkumotivaattoreita ennen kuin suklaamuna löytyi, esim suklaarusina ei toiminut.
 
Hei! Kiitos vastauksesta!
Mekin laitetaan suklaa kokeiluun, kun tarrat ei tuo haluttua tulosta.
 
@Bella Swan mitä teille kuuluu? Meillä sellainen tilanne, että neiti vastustaa pottaa ihan satasella ja kaikki keinot ja lahjonnat käytetty. Hänen on tosi vaikea uudelleen ohjelmoida aivot siihen, että potalla käynti tulisi normaaliksi ja vaipat jäisi pois. Kaipaan ehkä vertaistukea tai jotain tähän, kun musta tuntuu että meitä vanhempia pidetään nyt jotenkin syyllisenä ja riittämättömänä tähän. Me siis kaksi viikkoa putkeen harjoiteltiin todella aktiivisesti ja intensiivisesti kesän lopussa, mutta tulos jäi heikoksi.

Ja siis jos on muita autististen lasten vanhempia joilla ois jotain sanottavaa tai mitä tahansa vertaistukea, niin olisi tervetullutta. ❤️
Hei, meillä ei asia edennyt kotona, lapsi ahdistu hyvin paljon kun koki painostuksena. Mutta nyt kun alkoi kaksivuotinen eskari, siellä alkanut oppia. On ne jotain velhoja ne eskarin aikuiset siellä ♡ Kotona lapsi suostuu käyttää vain vaippaa, mutta alkanut välillä kaivata potalle tai pöntölle pissaamaan. Eli kuivia vaippoja myös on. Mut unilla aina märkä. Lapsentahtisesti menty, ikää nyt 5,5v. Meil nesteitä menee paljon, kun apteekin letkuravinnon varassa on ravitsemus.
Mä koin häpeää kun lapsi viel vaipoissa, mutta sit ajattelin että mitä sitten? Hän ei ole ollut valmis, niin mitä muuta voin? Erityisten kanssa on välillä pakko mennä sieltä missä aita matalin. Mut välillä vahingossa voi löytyä joku toimiva kikka, välillä se ei enää sit vaa toimi. En usko että mitään kiirettä on♡
 
Meillä melkein 3v edelleen vaipoissa. Ei ole autismin kirjoa mutta jonkinsortin vilkkaus ja keskittymisvaikeus.

Meillä kanssa kesti pitkään ennen kuin edes suostui istumaan potalle. Päiväkoti on auttanut (käynyt nyt vuoden verran) mutta kotona edelleen hyvin harvoin pissaa pottaan. Yövaippa saattaa olla kuiva ja hän istuu potalla puoli tuntia eikä pissaa. Heti vaipan laitettua pissaa siihen.

Tänä kesänä kokeiltiin olemaan ilman vaippaa monta päivää ja tulos oli heikkoa, pissaa tuli lähes kaikkialle paitsi potalle. Päätettiin ottaa tauko sillä nyt saattaa lisäksi uusi pikkusisarus vaikuttaa pottailun tuloksiin, kokeillaan uudestaan parin kuukauden päästä.

Olemme alusta asti puhuneet että hänestä tulee iso ja isot lapset käyvät potalla jne. Palkitsemista ei olla kokeiltu sillä en usko että meillä toimisi. En tiedä onko kyse haluttomuudesta käydä potalla vai eikö ole kehityksellisesti valmis.
 
Sä et tiedäkkään miten helpotit mun oloa tällä. 😍 Kiitos!
 
Olihan hän vaipattomana normaalisti housut jalassa? Se tekee paljon kun huomaa housujen kastuvan. Ja ei välttämättä ole vielä valmis jos ei sitä hätää itse vaikka tunne.

Erityislapsen kanssa en yhtään nolostelisi, elämä on varmasti rankkaa ilman, että pitää vielä miettiä onko vaippa vanhemmalla lapsella nyt ok. Vaipan tarkoitus on kuitenkin helpottaa elämää, mieluummin vaippa päällä kuin sitten se joka päiväinen stressi et herätään pissasta tai koko ajan vaatteet märkänä, jos vaan ei onnistu vielä ilman ❤️
 
Kiitos 🥺❤️
Me siis kaksi viikkoa intensiivisen treenin aikana siivottiin pissavaatteita ja lattioita, niin todellakin sitten jossain kohtaa tuli uupumus hommaan. Annetaan nyt taas aikaa asialle ja päikyssä kokeilevat myös ahkerasti.
 
Hei, meillä ei asia edennyt kotona, lapsi ahdistu hyvin paljon kun koki painostuksena. Mutta nyt kun alkoi kaksivuotinen eskari, siellä alkanut oppia. On ne jotain velhoja ne eskarin aikuiset siellä ♡ Kotona lapsi suostuu käyttää vain vaippaa, mutta alkanut välillä kaivata potalle tai pöntölle pissaamaan. Eli kuivia vaippoja myös on. Mut unilla aina märkä. Lapsentahtisesti menty, ikää nyt 5,5v. Meil nesteitä menee paljon, kun apteekin letkuravinnon varassa on ravitsemus.
Mä koin häpeää kun lapsi viel vaipoissa, mutta sit ajattelin että mitä sitten? Hän ei ole ollut valmis, niin mitä muuta voin? Erityisten kanssa on välillä pakko mennä sieltä missä aita matalin. Mut välillä vahingossa voi löytyä joku toimiva kikka, välillä se ei enää sit vaa toimi. En usko että mitään kiirettä on♡
Rakasta edesmennyttä 99v isoenoani nyt lainaan. Hän keskusteli kesällä 4 sukupolvensa edustajan eli tulevan ekaluokkalaisen kanssa: "onkos sulla vaippa? No, ei se haittaa, niin on muuten mullakin! Vaan sitten armeijassa nämä ei oo suosittuja." Yhdessä nuo kaksi erityistä sitä sitten ääneen nauroivat ja löivät sopimuksen vahvistukseksi vielä kättä päälle.
 
3-vuotiaalla on vielä vaippa aina kodin ulkopuolella . Ei mitenkään ilmaise vessahätäänsä, ei pienimmälläkään eleellä tai ilmeellä.
Yökuiva kyllä on ollut jo pitempään lähes sataprosenttisesti. Eli sinänsä on valmis siirtymään kokonaan alkkareihin, hieman kestää nyt vain nämä vessakäyntien oppimiset päiväsaikaan. Esikoinen oli täysin ilman vaippoja 2-vuotiaana, ja hetken häiritsi itseäni, kun noin "iso" lapsi on vielä vaipoissa suuren osan päivästä. Neuvolastakin sitten sanottiin, että vasta nelivuotiasta aletaan kenties tarkemmin tutkia, onko taustalla jotain isompaa syytä. Lopetin suurimman stressaamisen. Varmasti hän sen oppii. Tämä on nyt vain asia, jossa hänellä kestää tavanomaista kauemmin. Diagnooseja tms. hänellä ei ole. Esikoisella taas on.
Täällä on edelleen vaippa, täyttää loppuvuodesta neljä. Edistystä on sen verran tapahtunut, että menee itsekseen välillä pöntölle istumaan, jos tuntee vaikka ilmaa tulevan ulos. Se vielä vaihtelee paljon, mitä pönttöön tulee ja kuinka usein. Kertoo myös kodin ulkopuolella, jos vaippaan on jotain tullut. Nykyisin en kotoa pois lähtiessä ota vaihtovaippaa mukaan ja poikakin tietää, että kalsarit löytyy äidin kassista, jos vaippa pitää pois ottaa.
Hän tuntuu muutenkin olevan niitä persoonia, jotka tarvitsevat aina jonkin kunnon ahaa- elämyksen uuden asian oppimisen yhteydessä. Kenties siihen suuntaan ollaan menossa nyt. 👍
 
Olihan hän vaipattomana normaalisti housut jalassa? Se tekee paljon kun huomaa housujen kastuvan. Ja ei välttämättä ole vielä valmis jos ei sitä hätää itse vaikka tunne.

Erityislapsen kanssa en yhtään nolostelisi, elämä on varmasti rankkaa ilman, että pitää vielä miettiä onko vaippa vanhemmalla lapsella nyt ok. Vaipan tarkoitus on kuitenkin helpottaa elämää, mieluummin vaippa päällä kuin sitten se joka päiväinen stressi et herätään pissasta tai koko ajan vaatteet märkänä, jos vaan ei onnistu vielä ilman ❤️
Kokeiltiin sekä että sillä ollaan kuultu toisilta että täysin nakuna on parempi ja toisilta taas että alkkarit jalassa on parempi.
 
No juu kai tämäkin riippuu lapsesta. Meillä ei ees ollu alkkareita hankittuna ennen kuin alko sujumaan housut jalassa, sitten yhtäkkiä tajusin et niin joo keskivertoihmiset käyttää jonkinmoisia alushousuja, ehkä ne vois laittaa vaipan tilalle lapsellekin, eli eikun metsästämään kirppiksiltä 🤣
 
Täällä on edelleen vaippa, täyttää loppuvuodesta neljä. Edistystä on sen verran tapahtunut, että menee itsekseen välillä pöntölle istumaan, jos tuntee vaikka ilmaa tulevan ulos. Se vielä vaihtelee paljon, mitä pönttöön tulee ja kuinka usein. Kertoo myös kodin ulkopuolella, jos vaippaan on jotain tullut. Nykyisin en kotoa pois lähtiessä ota vaihtovaippaa mukaan ja poikakin tietää, että kalsarit löytyy äidin kassista, jos vaippa pitää pois ottaa.
Hän tuntuu muutenkin olevan niitä persoonia, jotka tarvitsevat aina jonkin kunnon ahaa- elämyksen uuden asian oppimisen yhteydessä. Kenties siihen suuntaan ollaan menossa nyt. 👍
🥳 Poika on vihdoin vaipaton. Vahinkoja vielä tulee, jos unohtaa leikin lomassa mennä ajoissa pöntölle, mutta se nyt on ainakin omasta mielestäni normaalia. 4,5 vuotta tuli juuri ikää. Suurimman osan ajasta menee numeroa tekemättä itse vessaan asioimaan. Käsiä pestessä unohtuu vain juoksuttamaan vettä ja tuumailemaan omiaan. 😁
 
Meiän saaga jatkui niin et viime kesän jälkeen sit siirtyikin nopsaa käyttämään pönttöä supistajan kanssa. Ja sitähän sit käytettiin joka paikassa eli pöntölle ei ilman sitä menny, eli se oli mukana kaikkialla, toki helpompi kantaa mukana kuin pottaa. Nyt kun täytti neljä niin ykskaks päiväkodissa on niin iso et käykin pöntöllä ilman sitä, kotona kuulemma pitää silti käyttää supistajaa. Osaa siis ite kyl käyttää sitä eli laittaa sen paikoilleen, kun käy vessassa.
 
Mun -23 tammikuinen on päivisin ilman vaippoja käyden omatoimisesti supistajalla. Toki usein, etenkin pitkän leikkijaksion lomassa varmuuden vuoksi muistutukseksi kysäisen... Aina ulos lähtiessä, kuten myös ennen päiväunia käydään lähtöpissillä
Yöksi hän haluaa hänelle laitettavan teippivaipan, (ovat housuvaippoja viileämpiä) vaikka herääkin ja menee itsensesti vessaan mikäli syystä tai toisesta kesken yön pissittää. Harvoin jatkaa nukkumista ilman vaippaa vaan herättää minut kuivaa vaippaa kädessään roikottaen.
Jossain kyläpaikoissa on osannut tehdä pönttöön, kun aikuinen on varmistukseksi pitänyt kiinni vyötäröltä.
Tuo nuorempi pitää ilmeisesti pottaa vessassa olevana tuolina, jossa hänen kuuluu istua kaikki vaatteet päällä. En ole potta asiaan kanssaan jaksanut hänen kanssaan vielä aktivoitua. Vaan pikkuhiljaa...
 
Meillä on käynnissä nyt viimeinen mahis tänä kesänä opetella kuivaksi, ennenkuin vaipat taitaa muuttua maksuttomiksi? ja neidillä onkin nyt diagnoosina myös paperilla tämä kastelu, unihäiriöiden ja autismin lisäksi, kun on yli neljä vuotta vanha.

Mutta hän oikeasti yrittää ja kokee että on jo iso vaippoihin. Ottaa aamuisin itse vaipan pois ja vie roskikseen. Toissapäivänä otti vaipan pois ja vei roskikseen ja sen jälkeen meni oma aloitteisesti pöntölle istumaan, mutta mitään ei tullut. Hän vaikuttaa hämmentyneeltä kun mitään ei tule pönttöön ja kurkkii välissä.

Käy upeasti itse ja päiväkodissa myös rutiinilla istuu. Ei vastusta ja aina kun pyydän menemään kokeilemaan pöntöllä istumista, niin menee itse ja hoitaa koko homman.

Ongelma vaan on että pissaa ei tule! Eikä kakkaa!

Olemme alkaneet terapeutin kanssa epäillä, että hänellä on joku henkinen blokki päällä ja itse mietin, että onko kenties henkinen blokki joka vaikuttaa rakon hallintaan ja vaikeuttaa lihasten toiminnan hahmottamista kun pöntöllä istuessa on kuitenkin ihan eri asento kuin vaippaan pissatessa tai lattialle pissatessa.

Hän ei nimittäin vastusta yhtään ja on aidosti hämmentynyt kun pissaa ei tule pönttöön… vaippaan onnistuu helposti.
 
Nyt varmaan ihan eri asia koska aloitin tätä alle 2v pojalle. Mutta jaanpa silti. Laitoin vesihanan tiputtamaan hieman (veden ääni kuulemma voi auttaa rentoutumaan ja pissattamaan) sitten hengitettiin kerran syvään sisään ja puhallettiin ulos ja sitten siihen tilanteeseen sanoitin että nyt voi antaa pissan tulla. Se toimi tosi hyvin. Ja nyt hieman vanhempana keksi itse kun kävi pissalla potalla sellainen "kaukosäädin" kädessä. Hän painaa sitä nappia ja sanoo "psss" ja sitten pissa tulee jos on tullakseen. Siis ihan hassu juttu, mutta sekin tuntuu usein toimivan kai kun on jotenkin leikin kautta.
 
Joku toimintaterapeutti vinkkasi joskus et puhaltaminen voi auttaa just tohon et rentouttaa lihakset ja pissiminen voisi onnistua. Voi kokeilla vaikka lapsen kanssa puhaltaa saippuakuplia pöntöllä tai sit puhaltaa höyhentä. Sit siinä samalla saattaisi rentoutua ja pissi tulla.

Aattelin ite et kuulostaa silleen loogiselta, kun kyllähän aina synnytyksestä puhuttaessa puhutaan myös et pitäis rentouttaa leuka et ois muutenki rentona😂 mut en tiiä kuulostaako järkevältä idealta vai enemmi lasta hämmentävältä joku kuplien puhaltelu @Pingviiniemo mut jos tuntuu siltä ni kokeilkaa!
 
Takaisin
Top