Hyppään myös uutena mukaan, hei vaan kaikille.

Naurahdin vähän tuolle "geriatriselle osastolle".

Itsekin samaa sakkia. Kopioin samaa esittelytekstiä kuin tuonne PAS-ketjuun:
Taustaa sen verran, että ikää on 40+v ja Ovumialla hoidot menossa. Toiveena olisi iltatähti uusioperheeseen. Minulla on tuubaperänen infertiliteetti todettu jo nuorella iällä, ja aiemmat lapset ovat myös ivf-alkuisia. Heistä olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen, ja mahdollinen tuleva raskaus olisi todellakin pelkkää bonusta ja plussaa. Koitan siis suhtautua tähän yritykseen niin kevyesti kuin suinkin.
Nyt PP9 menossa viisipäiväisen blaston siirrosta luonnolliseen kiertoon. Käytössä on tukilääkkeenä Cyclogestin lisäksi Ovitrelle-napsautuksia, joten testeihin ei oikein ole vielä luottamista. Viikonloppuna ehkä voisi testin vahvuudesta jo jotain päätellä.

Paineen tunnetta/menkkamaisia kipuja ja pahoinvointia on ollut muutaman päivän, mutta tuoresiirrossa oli vähän vastaavaa. Koitan siis kovasti pysyä housuissani, vaikka se välillä vaikeaa onkin.
Meillä tuli vain kaksi blastokystia ensimmäisestä ICSI:sta (yht. kolme munasolua, joten sikäli lopputulos hyvä), joten se toinen ja viimeinen alkio nyt kierroksessa. Minulla on vain yksi toimiva munasarja. Hoitoja on tarkoitus jatkaa niin kauan, kuin se on järkevää. Luovutettuihin soluihin emme näillä näkymin lähde.