Lääkkeellisen tyhjennyksen kokemuksia!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja MariQ
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kiitos 😭❤️ tuntuu aika hankalta, ettei saanut asioita saatettua loppuun saakka osastojaksolla kuten kuvittelin, tästä mahdollisuudesta ei edes varoitettu. Oli rankkaa tulla eilen kotiin ja joutua sitten huomenna palaamaan takaisin. Myös kaavinta pelottaa toimenpiteenä.
Voimia ❤️ Mulle tehtiin edellisen tyhjennyksen yhteydessä lopulta nukutus ja kaavinta kun ei kahdesta osastopäivästä huolimatta lääkkeillä tyhjentynyt. Jouduin odottelemaan pitkään tyhjin vatsoin leikkaussalin vapautumista, mutta nukutus/kipulääkkeet toimivat niin etten tiennyt mitään toimenpiteestä sen aikana ja kotiin päästyä fyysinen toipuminen lähti etenemään hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
@hosulijasosuli olen pahoillani menetyksestä ❤️ halusin vain myös kirjoittaa, että itselle kaavinta oli kyllä pelastus. Se tehtiin nukutuksessa pitkän (spontaanin) keskenmenoprosessin jälkeen rv16. Vuodot oli kaavinnan jälkeen niukkoja ja en muista tapahtumasta kuin sen, kun narkoosilääkäri tervehti mua ja sitten heräsin heräämöstä kurkku karheana ja sai olla lämpöviltin alla. Mua kans etukäteen pelotti kaavinta, mutta jos joudun joskus valitsemaan kaavinnan ja lääkkeiden välillä (niistäkin valitettavasti kokemusta), valitsisin kaavinnan.
 
Mulla tuli vihdoin siteeseen asti vuotoa. Väriltä hiekan ruskeaa, ei onneks haissut.
Tein uteliaisuuttani tänään raskaustestin: testiviiva on kontrolliviivaa haaleampi!
No ainakin kropasta lähtee raskaushormoni haihtumaan.
Koska sulla alkoi se vuoto? Mietin tota raskaustestihommaa, että jos nyt mulla on vuoto loppu, niin eikö luulisi, että testikin alkaisi olla nega. Voisin kyllä myös mielenkiinnosta tehdä tänään.
 
@Täti-ihminen Ohjeiden mukaan yleensä raskaustesti kehotetaan tekemään 4vk keskenmenon jälkeen. Jos viikkoja on ollut jo vähän enemmän (yli 10), voi kestää pidempäänkin testillä haalistua (koska hcg on ollut korkeampi). Missään nimessä testin ei pitäisi olla enää menkkojen jälkeen positiivinen, ja ekoja kuukautisia voi joutua odottamaan 4-7 viikkoa.

@hosulijasosuli Kaavinta oli minunkin mielestäni ihan todella paljon helpompi kuin ikuisuuden mittainen ja täysteurastukselta näyttävä ja tuntuva lääkkeellinen tyhjennys. Jos saisin valita, valitsisin kaavinnan koska vaan. Olen pahoillani menetyksestäsi, tsemppiä lähipäiviin.
 
Mulla nyt 2,5 viikkoa tyhjennyksestä ja edelleen leffaviivat tulee rtestiin. Oon luullut jo useamman kertaa että vuoto olisi loppunut mutta niin vaan tulee vielä ruskeaa pyyhintävuotoa. Varmaan tulee aika pitkä tästä kierrosta...
 
Onpa yksilöllistä tuo hormonin poistuminen. Toivottavasti sullakin löhtee haalistumaan pian..
 
No siis en ymmärrä, mutta ilmeisen hyvä suunta kun testi haalistuu.. kai? Ehkä seuraavat kuukautiset on sitten tosi runsaat mulla.
Niin ainakin itse noiata ohjeista ymmärsin, että saattaa olla seuraavat sitten runsaammat. No ehkä parempi sekin sitten loppujen lopuksi. Ja pääasia että testit haalenee 👍

Itselläni on pcon takia niin epämääräinen kierto, että eipä sitä voi kierroksi edea kutsua. Että katsellaan sitten joskus taas kun kroppa päättää edes vähän toimia.
 
Täällä eilen km, oli kyllä aika raju kokemus. Alkoi jo vkl, mutta eilen vuoto muuttui aivan mahdottomaksi. Pyörryin kotiin ja päivystyksen aulaan, kivut olivat aikamoiset. Lääkkeellinen tyhjennys sairaalassa, onneksi sain oxynormia ja pahoinvointilääkettä ja niiden avulla sytotecit olivat siedettävä kokemus. Suru on tietysti vasta tulossa, kun alkaa tajuta tapahtuneen.
 
Kuulostaa tosi hurjalta, voimia toipumiseen ja surun käsittelyyn ❤️
 
Täällä eilen km, oli kyllä aika raju kokemus. Alkoi jo vkl, mutta eilen vuoto muuttui aivan mahdottomaksi. Pyörryin kotiin ja päivystyksen aulaan, kivut olivat aikamoiset. Lääkkeellinen tyhjennys sairaalassa, onneksi sain oxynormia ja pahoinvointilääkettä ja niiden avulla sytotecit olivat siedettävä kokemus. Suru on tietysti vasta tulossa, kun alkaa tajuta tapahtuneen.
Pahoittelut ♥️
 
Olen pahoillani ja voimia 💓🙏
 
Kirjoittelin äsken ivf ja icsi palstalle omasta tyhjennyskokemuksesta, niin laitan sen vielä tänne. Luin ennen tyhjennystä koko palstan läpi ja se oli valtava vertaistuki. Halusin myös lukea ”kauhutarinat” niin tiedän mitä kaikkea on mahdollista tapahtua. Onneksi kauhutarinat ovat varmasti kuitenkin pieni osuus. Itselläni tyhjennys oli paljon odotettua ja pelättyä helpompi. Olin nimittäin varautunut kamalaan kipuun.

Olin onnellisesti noin kuukauden raskaana kunnes varhaisultrassa (rv 7+4) ei ollutkaan sykettä ja alkio oli ainakin noin 10 päivää viikkojaan pienempi. Tilanne tarkistettiin muutaman päivän päästä kuitenkin sillä en pystynyt siinä shokkitilassa ottamaan heti valmistelevaa lääkettä. Minusta oli itseasissa todella tahditonta sitä edes tarjota ensikertalaisena tämän kokevalle sitä samantien. Tarvitsin aikaa käsitellä, hyväksyä ja surra. Sovimme uuden ajan muutaman päivän päähän.

Suru oli niiin suurta ja lohdutonta noin 2 päivää. Heräsin aamulla ja muistin että se oli totta ja vaan itkin. Onneksi suru helpotti suremalla. Otin siinä pahimman surupäivän saikkua. Sitten kun olin saanut käsiteltyä ja hyväksyttyä ja siirrettyä mieltä jo kohti tulevaa oli aika tyhjennykselle. Kävin klinikalla uusintaultrassa ja alkio oli siitä jo taas pienentynyt, joten otin klinikalla valmistavan lääkkeen ja kotona tyhjennyslääkkeet.

Ensin olin ajatellut että vedän maksimi annokset kipulääkkeitä että hoidetaan homma. No sitten kaveri sanoi, joka oli kokenut saman ja keskustellut yhden lääkärin kanssa, että kipulääke voi häiritä tyhjennystä. Koitin googlailla asiaa ja en siitä paljoa löytänyt kuin että ibuprofeenia ei suositeltu jollain jenkkiklinikalla myöskään juuri siitä syystä, että se voi vaikuttaa supistelua heikentävästi. Kysyin asiaa myös Husista ja sanoivat että eivät ole koskaan kuulleetkaan että voisi häiritä ja kipulääkkeillä hoidetaan myös minua ns henkistä puolta.

Sitten päätin kuitenkin hoitaa tyhjennyksen ilman kipulääkkeitä, koska halusin sen hoituvan ilman pitkää jälkivuotoa ja mahdollista kaavintaa jne. jos vain itse siihen voin vaikuttaa, uuden siirron toivossa. Olin varautunut kyllä ottamaan kipulääkkeet jos homma kävisi sietämättömäksi. Onneksi se ei käynyt 🙏 brutaalia se oli oksentamisen ja ripuloimisen ja supistuskohtausten kanssa, mutta ei onneksi sietämätöntä. Oksennus ja ripuli tuli samaan aikaan ja istuin pöntöllä ämpäri sylissä.

Kuuma pullo vatsalla oli paras kaveri. Pahin vaihe oli noin 3-4h minulla. Lääkkeen (4kpl cytoa) otin suun kautta kun valmistavasta oli alkanut jo pieni vuoto. Tyhjennyspäivä oli torstai ja se ja pe oli minulla saikkua. Kipua oli vain niissä supistuskohtauksissa ja se oli verrattavissa tosi koviin menkkakipuihin ja meni aalloissa. Illalla olin jo kaupassa ja kävelyllä. Kävely yms liike on myös hyvä jos vaan pystyy, auttaa tyhjennyksessä.

Vuotoa tuli muutama päivä, noin 4-5 kunnon vuotopäivää (kuin tosi runsaat kuukautiset) ja sitten hiipui pikkuhiljaa. Pärjäsi yösiteellä. Ei tullut mitään valtavia kokkareita, pari kertaa sellaisia palasia joita voisi ajatella istukaksi. Kahden viikon jälkeen oli enää tosi haalea pos testi ja nyt kulunut reilu neljä viikkoa tyhjennyksestä. Menkkoja odotellessa 🙏 näistä menkoista ei vielä saa ilmoittautua uuteen siirtoon vaan vasta seuraavista. Eli minulla siirto tammikuun alkupuolella.

Tsemppiä kaikille saman kokeneille ja tänne palstalle joutuneille, tästä taas vahvempana uutta kohti 🩷

Edit. Menkat alkoi tyhjennyslääkkeen otosta laskettuna päivänä 33. 🙏
 
Muokattu viimeksi:
Mulla nyt tyhjennyksestä 3,5 viikkoa. Vuoto kesti aluksi vähän vajaa 2 viikkoa ja sitten muuttui hyvin niukaksi ruskeaksi limaksi useammaksi päiväksi ja luulin jo että olisi loppunut kokonaan, kunnes taas runsastunut ja muuttunut punaiseksi pyyhintävuodoksi. Myöskin kaikki kivut loppui muutaman päivän jälkeen tyhjennyksestä mutta nyt taas menkkamaista jomottelua ja turvotusta 🥹
 
Mulla ei ole vielä kokemuksia jaettavaksi, koska esilääke otettu vasta tänään. On kuitenkin ollut tosi iso apu siitä että voi lukea muiden kokemuksia että tietää mitä parhaassa tai pahimmassakin tapauksessa voi odottaa. Lääkkeen antanut hoitaja sanoi, että joillain voi kaikki käynnistyä jo esilääkkeestä ja yritän nyt miettiä uskaltaako tänään lähteä harrastamaan kauemmas kotoa, jos mitään tuntemuksia ei vielä ole. Te, joilla on tästä valitettavasti kokemusta, oletteko olleet esilääkepäivänä ihan toimintakunnossa? Eniten ehkä stressaa se että yhtäkkiä kavereiden kanssa alkaisi järkyttävät vuodot ja kivut ja pitäisi selvitä kotiin sieltä.

Meillä löytyi varhaisultrassa tuulimunaraskaus eli sinänsä kai voi usein olla helpompi kuin pidemmälle edennyt.
 
Mulla nyt tyhjennyksestä 3,5 viikkoa. Vuoto kesti aluksi vähän vajaa 2 viikkoa ja sitten muuttui hyvin niukaksi ruskeaksi limaksi useammaksi päiväksi ja luulin jo että olisi loppunut kokonaan, kunnes taas runsastunut ja muuttunut punaiseksi pyyhintävuodoksi. Myöskin kaikki kivut loppui muutaman päivän jälkeen tyhjennyksestä mutta nyt taas menkkamaista jomottelua ja turvotusta 🥹
Onko sulla kivut jatkunut? Olisiko syytä käydä näytillä? Mulle hoitaja sanoi ainakin, että jos vuoto loppuu ja alkaa kipuineen uudestaan, pitäisi olla yhteydessä.
 
Mulla nyt 2,5 viikkoa tyhjennyksestä ja edelleen leffaviivat tulee rtestiin. Oon luullut jo useamman kertaa että vuoto olisi loppunut mutta niin vaan tulee vielä ruskeaa pyyhintävuotoa. Varmaan tulee aika pitkä tästä kierrosta...
Onko sun testi vielä positiivinen vai onko jo haalistumassa/negatiivinen?

Mulla testit on nyt jumiutuneet tuohon haaleaan positiiviseen. Oon testannut uteliaisuutta viikko sitten sekä kolmena edellisenä päivänä putkeen, eikä niissä ole mitään haalenemista keskenään. Toki nyt vasta reilu 2 vkoa ekoista cytotekeistä, että pitäis vaan malttaa varmaan. Mut aika pessimistisesti suhtaudun, mahtaako tämä tästä hoitua muka itsellään enää vai kaavintako on edessä..
 
Takaisin
Top