Raskausoireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja AnnMarii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla myös iltaa kohdin olo huononee. Vaikka en koe suoranaista pahoinvointia, niin lähes kaikki ruuat etovat enkä saa aina syötyä päivällistä. Lisäksi närästys ja ihan vaan yleinen vetämättömyys kasvavat iltaan. Olen lähdössä ensi viikolla työmatkalle Englantiin, vähän kyllä mietityttää miten jaksan siellä..
 
Okei, siis ensimmäisestä kyse, ja ei kyllä kukaan kertonut tai mistään ois voinut tajuta mikä vuoristorata tää on. Aluks, ekat 2viikkoa, oli hirveitä selkäkipuja, sellaisia kuin joku olisi painanut iskiaksesta. Säteili myös yläreisiin. Sitten alkoi turvotus ehkä 4+0 ja helpottaa ehkä aamuksi tai siihen et käy tyhjentää, mutta on iltaa kohden kuin masussa ois kolmoset. Tissit on on olleet niin kipeet tai oikeastaan arat. Välillä tissikipu vähenee, mutta kun niitä vähän painelee kevyesti niin kyllä taas ovat arat nopeasti. Välillä oireet hälveni kokonaan (paitsi turvotus), että olin jo ihan paniikissa onko kaikki enää hyvin. 4+5 alkoi kuvotus. Pahenee iltaa kohden eikä ainoastaan aamuisin. Ei okseta, mutta närästää. Tulee ikään kuin puklua kurkunpäähän. Vatsassa on aamuisin lihakset jumissa ja illalla menkkamainen jomotus. Väsymys on infernaalista. Tuntuu kuin iltaisin erityisesti kärsisin unitaudista kun silmät ei pysy klo 22 jälkeen auki vaikka yrittäisin. Hajut on voimistuneet ja overall olo on kuin kolmatta viikkoa krapulassa. Kestän kyllä oireet ja kaikki on täysin onnen arvoista, mutta on kyllä ihan muuta tämä alkuraskauden oireet mitä oisin koskaan kuvitellut tai millaisen kuvan olin joskus tästä ajasta saanut 😆 nyt siis 7+0
 
Onko jollain muulla päänsärkyä? Mulla on se ollut kyllä sellainen riesa eikä panadol auta siihen, että jos jollin on joku vinkki vitonen tähän vaivaan.. Eikä asiaa helpota, että myös näkö on huonontunut. Ja kännykkää pitää tietysti kytätä 🙈
Voisko olla kofeiinittomuudesta aiheutuvaa? Itse oon huomannu et nyt kun oon vaihtanut teehen niin aamulla tarviin teekupin ja sit vielä iltapäivällä toisen, muuten tulee sellainen jomotuspäänsärky.
 
Voisko olla kofeiinittomuudesta aiheutuvaa? Itse oon huomannu et nyt kun oon vaihtanut teehen niin aamulla tarviin teekupin ja sit vielä iltapäivällä toisen, muuten tulee sellainen jomotuspäänsärky.
Mä oon juonut sen kupin kaks kahvia aamuisin niin kuin normaalistikin. Muuten en päivisin juokkaan.
 
@Täti-ihminen hmm no sit ei mitään muuta vinkkiä muutakuin ne perus tylsät et jos lisäks tuntuu hartia/kaulajumia niin käsien heiluttelu esim ihan pienten painojen kaa. Silleen et saa lavat aktivoitua ja verenkiertoo ja sitä kautta happea lihaksiin.

Mulla on jännitysmigreeniä silloin tällöin (nyt ei onneks oo ollu) niin siihen kyl just niskan hieronta, kylmää/lämmintä pään alueelle (riippuu vähän et kumpi auttaa - yleensä kylmä). Lisäks joku kulttivinkki et laittaa jalat likoamaan kuumaan veteen - en oo testannu mut meinaan jos migreeniä alkaa puskee.
 
Täytyy varmaan koittaa jotain kylmää laittaa jos se helpottaisi vähän 👍
 
Oliko joku kokeillut niitä pahoinvointirannekkeita? Oliko niistä mitään apua?
Mulla ne on käytössä päivisin mutta ei niistä oo ollut mulle mitään hyötyä. Soitin eilen neuvolaan ja pyysin pahoinvointilääkkeen😁
 
Onkohan aika kullannut muistot vai onko elämä ylipäänsä nyt raskaampaa kun raskauskin tuntuu raskaalta 🫣 Edellisessä muistelen että alussa ei ollut huono olo kun vaan muisti välillä syödä yhden voileivän. Nyt tuntuu että maha on koko ajan kipeä ja koko ajan pitäisi syödä. Tällä viikolla ruokalistalla on ollut pelkkiä jauheliharuokia kun kaikki ällöttää, ja minäkin siis yleensä suosin kasvisruokaa. Edellisessä ei ollut mikään paikka kipeänä kuin vasta pari kk ennen synnytystä ja töissäkin kävin vielä laskettuna päivänä ihan tyytyväisenä 😅 Pahoinvointi kyllä heikentää elämänlaatua kun ei uskalla paljon käydä missään, pitää miettiä koko ajan milloin ja mitä syö ja yrittää vältellä pahaa oloa. Toki edellisessä raskaudessa oli helpompi työ ja työpäivät ja vapaa-ajalla ei ollut mitään velvollisuuksia toisen lapsen kanssa tms.
 
7+4. Eilen vahva syke ultrassa ❤️. Mustikka kyllä nyt viestii äidille et hän on vahvasti paikalla. Mulla on rinnat arat, mutta siihen jo tottunut. Kolmatta viikkoa aivan kaamea kuvotus. Joku kyseli rannekkeista.. mulla ovat ainoot mitkä vähän on auttanut et jaksaa olla töissä, jos ovat oikeaan kohtaan kohdistetut. Kuitenkin kun ottaa ne pois nii menee tunteja ennen kuin alkavat taas auttaa. Ei oksennusta, mutta kaamea ikään kuin närästys, mutta ei kuitenkaan. Tuntuu sellaiselta ylihuonolta ololt ja tekis vaa mieli oksentaa, mut ei tuu oksua. Yöllä monta kertaa pissalle ja joskus klo 05-07 aina herää aivan kaameeseen nälkään. Sit ku syö voileivän nii helpottaa ja taas nukuttaa. Nukkua voisin koko päivän.. 😂
 
Mullakin on ollut ihan jatkuva kuvotus ja etova olo viimeiset 3-4 viikkoa. Jostain syystä joka kerta kun avaan jääkaapin tulee väkisin sellainen yökkimisrefleksi ja muutaman kerran olen joutunut juoksemaan vessaan oksentamaan. Jääkaappi on kuitenkin siisti eikä haisekaan miltään😅 Tosi paljon on pitänyt levätä ja päästä makuuasentoon kun toisinaan pahoinvointi äityy aika kovaksi eikä kykene tekemään melkeinpä mitään. Onneksi mies on kotona vielä vuoden loppuun ja on ottanut koppia yksivuotiaan hoidosta niin olen saanut levätä
 
Tänään ollut sellainen päivä, että välillä olen jopa unohtanut olevani raskaana. Etovaa oloa oli silloin viikon pari kun tein plussatestin, sitä ei onneksi ei ole enää ollut. Välillä pitää tissejä puristaa, että huomaa niiden kuitenkin olevan arat vielä. Onneksi vatsassa silloin tällöin nipistää niin toive elää että kaikki on hyvin 😊 Ja kirjotusvirheitä voi olla, huomaan, että näkö on taas huonontunut, niinkuin kahdessa edellisessäkin raskaudessa. Ei tahdo pientä tekstiä enää nähdä 🙈
 
Nää viimeiset pari päivää ovat olleet ihan kamalia. Pahoinvointi on ollut jatkuvaa 24/7 ja välillä taas niin jäätävää, että pakko vaan levätä pitkällään. Eilen kauppareissulla iski niin järkyttävän huono olo, että meinasin pyörtyä😵‍💫 Esikoisen aikaan oli kans ihan jatkuva huono ja etova olo, mutta tällä kertaa tuntuu jotenkin pahemmalta. Toivottavasti tätä ei jatkuisi enää pitkään vaan olo palautuisi pian normaaliksi.
 
Tsemppiä, tuo on kauhea tunne.
Täällä samanlaisin tuntemuksin alkanut tämä viikko, eikä loppua näy. Jatkuvaa, päänsäryksi asti äityvää huonovointisuutta, väsymystä ja hajuherkkyyttä (tämäkin alkoi sitten, jee!) Yötä vasten närästys voimistunut, ja toinen tyyny on jo käytössä.
 
Suosittelen kyllä kaikille närästyslääkettä, joilla on vatsavaivoja. On ihanaa kun voi taas juoda ja syödä ja ei ole huono olo koko ajan. Mulla syynä siis oli kauhea närästys 24/7 joka aiheutti ilmeisesti kaiken. Nyt ei tarvitse olla ähkyssäkään syömässä koko ajan kun lääke toimii, eikä tarvitse olla oksettava olo kun maha tyhjenee. Tosin suurinta osaa noista lääkkeistä ei kai suositella raskaana. Mutta mulla tuli kyllä tarpeeseen 🙏
 
10+1 menossa ja tänään taas oksensin viikon tauon jälkeen 🫣 toissapäivänä kun tein ruokaa se oli liian raskasta ja piti mennä äkkiä makoilemaan kun alko huimaamaan. Väsyttää 24/7 mutta en silti saa päivällä nukuttua päikkäreitä kuin ehkä tunnin. Tänään huomasin melkein ”ekoja” mielialanvaihteluita kun heräsin väärällä jalalla ja meinas harmittaa ja itkettää vaikka ei oo mitään hätää.
 
Suosittelen kyllä kaikille närästyslääkettä, joilla on vatsavaivoja. On ihanaa kun voi taas juoda ja syödä ja ei ole huono olo koko ajan. Mulla syynä siis oli kauhea närästys 24/7 joka aiheutti ilmeisesti kaiken. Nyt ei tarvitse olla ähkyssäkään syömässä koko ajan kun lääke toimii, eikä tarvitse olla oksettava olo kun maha tyhjenee. Tosin suurinta osaa noista lääkkeistä ei kai suositella raskaana. Mutta mulla tuli kyllä tarpeeseen 🙏
Mikä närästyslääke sulla on käytössä? Täytyy ehdottomasti kokeilla!
 
Takaisin
Top