Itse kävin Puhdilta ottamassa raskautta yrittävän verikokeet ja AMH:n, ja puoliso varasi yksityisen klinikan kautta siemennestenäytteen. Kun tulokset oli tulleet, menimme yksityiselle ensikäynnille ja ultrattavaksi ja pyytämään lähetteen HUS:lle. Pääsimme näin kokeilemaan jo odotusaikana letroja ja Terolutia. Sitten kun pääsimme julkiselle ensikäynnille, meiltä ei otettu uudestaan simppanäytteitä tai samoja verikokeita. Olin toimittanut etukäteen tiedot aiemmista tutkimuksista. Meidät laitettiin suoraan IVF-jonoon, eli meillä se nopeutti ja voin kyllä suositella tätä taktiikkaa.
Jos simppanäytteestä halutaan julkisella puolella kontrollikoe, niin sitten siihen luultavasti tulee se noin kolmen kuukauden väli edelliseen, eli siitäkin syystä on hyvä otattaa se ensimmäinen näyte jo etukäteen. Verikokeitakin voi joutua kontrolloimaan.
Kiitos tiedosta! Jos tämä toinenkin nyt menee kesken, niin suunnataan sitten heti vaan yksityiselle, niin saisi asioita eteenpäin. Ajattelin vaan ensin että olisiko ajan ja rahan hukkaa, jos kaikki pitäisi silti tehdä uusiksi, mutta onpa niistä sitten hyötyä kuitenkin.

