Rohkaisevia sanoja eroa miettivälle?
Viimeiset kuukaudet on ollut vaikeita suhteessa, ja nyt kun vihdoin alkoi tuntua paremmalta, sain selville asioita jotka veti taas maton jalkojen alta. Vielä en ole asiaa ottanut esille, mutta tämä tuntuu olevan nyt ns. viimeinen niitti.
Yksi yhteinen lapsi, yhteinen talo joka on osin remontin keskellä. Vaikea lähtökohta siis jo taloudellisesti esim lähteä myymään tätä ns kesken.
Pohdin käytännön asioita: minne muuttaa, miten lapsen ”jakaminen” (puoliso on välillä pitkään töissä ja työreissuilla, voi olla vaikeaa jakaa ennalta päiviä). Taloudellisesti varmasti pärjään, ja luulen että stressikin vähenisi kun tarvii siivota vain omat ja lapsen sotkut. Huushollia kun pyörittää pääsääntöisesti minä, niin ei kauheasti muutu kotitöiden määräkään.
Sitten on pelkoja, aiheettomia todennäköisesti, mutta olen yliajattelija ja mietin tällaisia asioita ihan liikaa ja usein turhaan. Esim lapsen rahat/lapsilisät. Puoliso sijoittanut lapsen varoja (lahjoja ja lapsilisät), lapsella on oma tili kyllä ja oma osakesäästötili, mutta osa lapsen varoista on puolison arvo-osuustilin kautta rahastoissa. En sinänsä pelkää että puoliso ”veisi” lapsen varat, koska lapsi on hänelle kaikki kaikessa ja haluaa hänelle hyvät lähtökohdat elämään, mutta kuten sanoin, olen sellainen ihminen että yliajattelen aivan kaiken. Pelkään myös että puoliso katkeroituu minulle ja ”kostaa” sen jotenkin lapselle. Tämäkin huoli todennäköisesti aiheeton. Onko muilla ollut tällaisia pelkoja, jotka on eron jälkeen osoittautuneet aivan turhiksi?
Koko ero tuntuu niin vaikealta ajatukselta, mutta musta tuntuu että kohta ei ole enää vaihtoehtoja. Terapiassa käyty, sellainen olo että mä olen ainoa joka tässä enää yrittää, puolisolla vaikeampaa analysoida ja muuttaa omaa käytöstään. Mulla on myös tosi epäonnistunut olo, oon itse kasvanut ydinperheessä enkä tunne oikein ketään ero/uusperheissä kasvaneita, joten on tosi vaikea päästää irti ydinperheen ajatuksesta. Haluaisin myös vielä ainakin yhden lapsen
Ajatuksia, vinkkejä, vertaistukea?
Viimeiset kuukaudet on ollut vaikeita suhteessa, ja nyt kun vihdoin alkoi tuntua paremmalta, sain selville asioita jotka veti taas maton jalkojen alta. Vielä en ole asiaa ottanut esille, mutta tämä tuntuu olevan nyt ns. viimeinen niitti.
Yksi yhteinen lapsi, yhteinen talo joka on osin remontin keskellä. Vaikea lähtökohta siis jo taloudellisesti esim lähteä myymään tätä ns kesken.
Pohdin käytännön asioita: minne muuttaa, miten lapsen ”jakaminen” (puoliso on välillä pitkään töissä ja työreissuilla, voi olla vaikeaa jakaa ennalta päiviä). Taloudellisesti varmasti pärjään, ja luulen että stressikin vähenisi kun tarvii siivota vain omat ja lapsen sotkut. Huushollia kun pyörittää pääsääntöisesti minä, niin ei kauheasti muutu kotitöiden määräkään.
Sitten on pelkoja, aiheettomia todennäköisesti, mutta olen yliajattelija ja mietin tällaisia asioita ihan liikaa ja usein turhaan. Esim lapsen rahat/lapsilisät. Puoliso sijoittanut lapsen varoja (lahjoja ja lapsilisät), lapsella on oma tili kyllä ja oma osakesäästötili, mutta osa lapsen varoista on puolison arvo-osuustilin kautta rahastoissa. En sinänsä pelkää että puoliso ”veisi” lapsen varat, koska lapsi on hänelle kaikki kaikessa ja haluaa hänelle hyvät lähtökohdat elämään, mutta kuten sanoin, olen sellainen ihminen että yliajattelen aivan kaiken. Pelkään myös että puoliso katkeroituu minulle ja ”kostaa” sen jotenkin lapselle. Tämäkin huoli todennäköisesti aiheeton. Onko muilla ollut tällaisia pelkoja, jotka on eron jälkeen osoittautuneet aivan turhiksi?
Koko ero tuntuu niin vaikealta ajatukselta, mutta musta tuntuu että kohta ei ole enää vaihtoehtoja. Terapiassa käyty, sellainen olo että mä olen ainoa joka tässä enää yrittää, puolisolla vaikeampaa analysoida ja muuttaa omaa käytöstään. Mulla on myös tosi epäonnistunut olo, oon itse kasvanut ydinperheessä enkä tunne oikein ketään ero/uusperheissä kasvaneita, joten on tosi vaikea päästää irti ydinperheen ajatuksesta. Haluaisin myös vielä ainakin yhden lapsen
Ajatuksia, vinkkejä, vertaistukea?