Letrozolin käyttäjiä?

En tiedä alkaako oma pääkin nyt tekemään kepposia. Eilen illalla vielä ennen nukkumaan menoa pissalla käydessä, oli jännä tunne, tunne että pitää katsoa paperiin. Ja siinä oli ihan aavistus kirkasta verta. 😳 Samoin tänään välillä näkyny, ihan siis niin vain että vähä erottanut värin. Heti tietty itsellä ajatus että olisko tosiaan kiinnittymisestä johtuvaa 🙄🤔 eilen kun sänkyyn pääsin niin vihlaisi kyllä melkoisesti muutaman eri kerran. Menkka tuntemuksia ollut nyt tänään välillä enemmän ja välillä vähemmän. Samoin rintoja kivistelly.
 
Kiitos tsempeistä kaikille! ❤️

@Viikuna91 voi ei, sinullakin kuulosti niin lupaavalta 🙁 on tämä kyllä työmaa. Taas yksi työkaveri ilmoitti olevansa raskaana ja samaan aikaan omaan sieluun sattuu vaikka yrittää olla onnellinen toisten puolesta.

@Tellura päivät sattuisi ainakin kohdalleen kiinnittymisvuodon kanssa! Sormet ristiin että olisi sitä🤞
 
No niinhän ne vissihi sopis. 😳 Nyt ei kyllä enää oo mitään tuntemuksia ollu. Loppu kaikki ku seinään 🤣
 
@Viikuna91 Oon tosi pahoillani. 😔 Se on tosi vaikeeta välillä erottaa missä kohtaa oikeasti näkee/tuntee jotain ja missä kohdin se halu on niin kova, että jo siksi näkee/tuntee asioita. Ite välistä taskulamppujen kanssa tutkinu testejä kun niin kovin toivon asiaa.
 
Voi tylsyys @Viikuna91 , kurja kuulla että ei tärpännyt! Tuo on kyllä paha että kun toivoo kovasti jotain niin helposti alkaa tuntemuksiakin tulla enemmän. Josko seuraava kierto olisi teidän kierto 🌈

@Tellura kohta taitaakin olla jo mahis testailla, vai meinaatko odotella kierron alkupäiviin?

Täällä tuli ovisplussa tänään ja eka inssi luvassa myöhemmin päivällä. Eilen oli illalla jo megaset ovisoireet - luulen että olen tunnistanut oviksen silloin tällöin aiemmin mutta ihan tällaista intensiteettiä ei ole ollut! En tiedä voiko letrot vaikuttaa siihen miten kovat oireet tulee... Unet jäi taas vähän jännityksestä vähäisiksi että en kovin ilolla odota piinapäiviä. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
No ajattelin jos olis huomenna testannut. Ei tipu taas niin korkealta sitten pettymyksen kans,muka. 😩
Mulla ainakin on letrot voimistanut ovis kipuja ihan törkeästi. 😅
 
Inssi meni hyvin ja kivuttomasti, follikkeli ja limakalvo kehittyneet vasteultrasta toivotusti. Valitettavasti siittiöt eivät olleet selvinneet kovin hyvin pakastamisesta, vaan aktiivisten siittiöiden määrä oli huomattavan alhainen. Inssi tehtiin mutta jos ei tule plussaa niin sitten on siirryttävä ivf-hoitoihin. Yhdistettynä yleiseen maailmantuskaan ja työpaikalla oleviin haasteisiin, mieli on kyllä aika maassa. Mut voi olla että piinailusta tulee vähemmän piinallista kun ei ole kovin korkeita odotuksia.
 
Onpa tosi mälsää toi siittiöiden määrä. 😔 Onko teillä siis nyt vaan tämä yksi inssikierto ja sitten siirrytte IVF jonoon?
Kovasti tsemppiä uutisten sulatteluun. 💛 Toivo kuitenkin elää että tää kierto olisi teille takapakista huolimatta The One! 🌈
 
Joo jep, eli tämä yksi ja ainoa inssi vain, kun siittiöitä on rajallisesti. Testipäivänä jos tulee negatiivinen niin lääkäri soittaa ja sovitaan jatkosta, mut käytännössä ivf on sit seuraava hoitomuoto. Ja onhan tässä toki jokin raskautumisen mahdollisuus olemassa joskin lääkäri ei kyllä vaikuttanut erityisen optimistiselta.
 
Millä testeillä olette letrojen käyttäjät testanneet ovulaatiota? Pelkään että ovulaatiopäivä ja näin ollen myös ensimmäinen inssi meni pieleen, sillä en saanut kahta hormonia mittaavalla testillä pysyvää hymynaamaa. Ja riittääkö kerran vuorokaudessa testaaminen inssiä ajatellen?

Kp 9 ja 10 vilkkuva hymy ja nyt kp11 ympyrä. Kp10 oli myös ultra jonka mukaan limakalvo 11 mm ja folli 18mm, joten niiltä osin piti olla kaikki kunnossa :/ harmittaa!

Koska olen viimeisen vuoden ajan saanut testeihin säännöllisesti plussan kp10 tai 11, mietin, että sekoittiko nuo letrot nyt jotenkin tämän pakan täysin? Vai olisiko parempi käyttää niitä yhtä hormonia mittaavia testejä?
 
Minulle ainakin neuvottiin että inssiä ajatellen pitäisi testata aamuin sekä illoin. Itsellä kävikin juuri niin että aamulla oli ympyrä, illalla hymynaama ja seuraavana aamuna jo taas ympyrä, eli olisi mennyt ovis ohi ilman illan testausta.
 
Kävin tänään gynellä ja sain jatkoa letroille. Lisäksi ehdotti metformiinin aloitusta, mitä olin itsekin miettinyt (PCOS takia) joten ihan tyytyväinen olen. Olin henkisesti aika pohjamudissa tän uuden kierron takia mutta nyt on jo parempi fiilis. 🌈
 
@Viikuna91 onko sulla painon kanssa ongelmia vai saitko metformiinin silti? Mietin myös pitäisikö lapsettomuuspolilla kysellä tuota metformiinia...
On myös ylipainoa, esikoisen raskaudesta jäänyt yli 10kg, ja ollut tosi vaikea saada sitä putoamaan. Ei haittaisi yhtään jos siihenkin auttaisi. ☺️
 
@Viikuna91 onko sulla painon kanssa ongelmia vai saitko metformiinin silti? Mietin myös pitäisikö lapsettomuuspolilla kysellä tuota metformiinia...
Lähinnä metformiinia käytetään PCOS:ssa tukemaan sitä insuliinin tuotantoa ja laihtuminen on ns. Sivuoire eikä lääkettä määrätä ensisijaisesti laihtumiseen. Näin ainakin itse olen ymmärtänyt asian. Ja että sitä määrätään myös ihan hoikille joilla on PCOS.
 
Muokattu viimeksi:

Joo, just näin. ☺️ Kannattaa @Jokku jutella hoitavan tahon kanssa näkevätkö sulle hyödylliseksi! Mulle ei tosin julkisella koskaan tätä ehdotettu ja yksityiseltä taas ehdotettiin heti.
 
Takaisin
Top