Mulla oli tosi paha raskauspahoinvointi, mutta tallille päivittäin meno oli henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille tosi tärkeetä eikä hevosen tuoksu lainkaan kuvottanut.
Kavioita en voinut putsata, oksensin samantien, todennäkösesti kyllä liittyi asentoon enemmän.

Oma hevonen asuu pihatossa ja se on vielä nuori, joten en ottanut liikuttamisesta stressiä. Maastakäsin ohjasajoin paljon ja puuhailin muita juttuja, lopetin ratsastamisen jo tosi aikasin, joskus vko 12 paikkeilla. Ei vaan tuntunut hyvältä. Ratsuttaja kävi sillointällöin, välillä aktiivisemmin tai vähemmän aktiivisemmin.
Kuvittelin loikkaavani heti synnytyksen jälkeen takasin ratsaille, mutta hätäsektion jälkeen ja kovilla pakkasilla ratsastus palasikin kuvioihin vasta melkein puoli vuotta vauvan syntymän jälkeen.
Tällä hetkellä parasta on, kun käyn tallilla vauvan (ainoiden) päiväunien aikana, hän nukahtaa autoon menomatkalla, jätän auton käyntiin siksi aikaa kun puuhailen hevosen kanssa ja ratsastan/ajan tms. Auto on hybridi, joten sähköllä hyrisee sen 1,5h hyvinkin. Itkuhälytin kulkee kätevästi taskussa ja kun siinä on pitkä kantama, niin se on tosi toimiva.
Meillä on myös ”tallihoitaja”, jonka kanssa sovin etukäteen päikkäreiden ulkopuolisina aikoina käynnit kuten pitkät maastolenkit, ja hän vaunuttelee tms sen aikaa. Vauva ei viihdy lainkaan yksinään vaunuissa jos olen hevosen selässä, joten oli tosi kiva kun tallilta löytyi hoitaja pientä korvausta vastaan.
Viikonloppuisin mies toki hoitaa vauvaa sen aikaa kun hevostelen, mutta meillä ei ole esim isovanhempia käytettävissä hoitoapuna, eli mennään tällaisilla luovilla ratkaisuilla.
