Mä ostin ensimmäistä kertaa sellaisen Fazerin Salta katten karkkipussin, jota kuulemma saa syödä. Oli hyviä ja auttoi salmiakin himoon.
Mä olen syönyt ihan älyttömän määrän sushia, toki kasvisnigireitä, joista olen välillä kuorinut merilevän pois. Mulla vaikuttaa eniten olevan himo wasabia ja soijaa, jolloin nigirit tavallaan toimii niiden kuljetusalustana.

Tuskin se soijan suolan määräkään on hyväksi, mutta en ole voinut olla syömättä, etenkin kun välillä se oli yksi ainoista ruoista, mikä ei ällöttänyt.