Tammikuisten höpinäketju

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jadine
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ompas vaikeaa saada ne 30 viestiä täyteen. :eek: puuttuu vielä kai 10 :D

3v sitten oli lisäksi sääntö, et piti olla ollut 30pv (tjsp) foorumin jäsen. Mä olin luonut mun nimimerkin samalla ku liityin ryhmään. Oli tosi turhauttavaa oottaa se kuukausi, et pääs salaiseen. Onneks sitä sääntöä ei näköjään oo enää.
 
Mulla on koko ajan ihan hirveä turvotus.
Mahaa kivistää ja pistää . On ilmaakin.
Joka vessa reisulla tulee paperiin tuijoteltua - tuleeko verta.. (mulla ei siis ole aiemminkaan tullut)
 
Itse onnistuin viimeksi salaamaan asian töissä rakenneultraan asti, mutta väittävät, että seuraavissa raskauksissa maha kasvaa jo aiemmin, joten ehkä se nt-ultra on realistisempi tavoite tällä kertaa 😂
 
Niin ja äiti sanoi, että oli jo mun vatsaa katsellutki, et taidan odottaa 🙈🙈
Ööö, just - vauva on herneen kokoinen 🤣🤣
Nyt 6+0
Viime raskaudessa sain myös yhdeltä sukulaiselta kommentin (kun siis kerrottiin), että hän olikin katsellut, että vatsa on kasvanut. Ja tuossa vaiheessa vatsa ei ollut kasvanut vielä lainkaan, turvotusta ei ollut ja käytin edelleen vanhoja farkkujanikin, joten en arvostanut kommenttia 😂
 
Mä oon normaalipainoinen, mut siel ylärajan tuntumassa. Ja kaikki ylimääräinen kertyy mulla aina vatsaan. 😅 Mul on kans huono ryhti, niin seison usein vähän maha pystyssä. Noh saan aina silloin tällöin onnitteluja tai kyselyjä, et oonko raskaana. 😅 Saa nähä tuleeko nyt tällasia tässä alkuraskaudessa, kun ei viel raskausvatsaa oo. Ei välttis huvittas valehdellakaan, et en kyl oo raskaana. 😅 Mitähän sitä sit sanois. Olis kyl hauska nähdä jonkun ilme, ku onnittelee ja kysyy laskettua (kuten kävi tammikuussa) ja kertosin, et tammikuun lopussa ja se sit päässä laskee, et niin oon vasta viikolla 4+ 😂
 
Mä jään Jussilta lomalle, joten toivon olevani jemmassa siihen asti. Lomalta kun palaa, niin voi mennä silleen ”yyylllätyyyyys” noidilla töihin 😁
 
Niin ja äiti sanoi, että oli jo mun vatsaa katsellutki, et taidan odottaa 🙈🙈
Ööö, just - vauva on herneen kokoinen 🤣🤣
Nyt 6+0
Minulla taas äiti on aina väittänyt, että hän kyllä huomaa, kun joku on raskaana. Sen kuulemma näkee silmistä. Ei kyllä minusta silti huomannut ennen kuin kerrottiin. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Ei siis kyllä alkuraskaudessa nähtykään kuin vasta sitten noin rv12, jolloin kerrottiin, mutta ajattelin koko junamatkan meille, että äiti varmaan kyllä arvaa, mutta eipä arvannut mitään. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Me ei olla kerrottu kenellekään, edes omille lapsille. Mietittiin jos ehkä juhannuksena kerrotaan miehen perheelle (sisko ja vanhemmat). Mutta saapi nähdä! Jos alan oksentamaan rajusti tai muuta niin sit lapsille kerrotaan kyllä kun esikoinen tajuaa :rolling: ja sit kertoo anyway kaikille
 
Nytpä taisi olla viimeinen kerta ohjattua pilatesta pitkään aikaan. Sinne voi ostaa vain 10 kerran kortteja, enkä usko, että pystyn enää kymmentä viikkoa harrastamaan pilatesta normaalisti (esim. vatsalihasliikkeet). Ajattelin yrittää tehdä raskaana oleville tarkoitettuja pilates- ja joogatreenejä esim. Youtubesta. Viimeksi minulla oli ihan hirveät liitoskivut, ja elättelen toivoa, että varsinkin tukilihasten treenaamisella pysyisin liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Todennäköisesti liitoskivut iskevät kyllä silti, koska ne ovat ennen kaikkea hormonaalisia, mutta jospa edes sattuisi vähän vähemmän sitten. Lantionpohjalihaksia treenaan muutenkin jo säännöllisesti, ja toivon sen nopeuttavan raskaudesta ja synnytyksestä toipumista.
 
Oi, lantiopohjalihasten treenaaminen olikin hyvä muistutus! Aika satunnaista on omat treenit ollut jo pitkään, pitääkin skarpata!
 
Nytpä taisi olla viimeinen kerta ohjattua pilatesta pitkään aikaan. Sinne voi ostaa vain 10 kerran kortteja, enkä usko, että pystyn enää kymmentä viikkoa harrastamaan pilatesta normaalisti (esim. vatsalihasliikkeet). Ajattelin yrittää tehdä raskaana oleville tarkoitettuja pilates- ja joogatreenejä esim. Youtubesta. Viimeksi minulla oli ihan hirveät liitoskivut, ja elättelen toivoa, että varsinkin tukilihasten treenaamisella pysyisin liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Todennäköisesti liitoskivut iskevät kyllä silti, koska ne ovat ennen kaikkea hormonaalisia, mutta jospa edes sattuisi vähän vähemmän sitten. Lantionpohjalihaksia treenaan muutenkin jo säännöllisesti, ja toivon sen nopeuttavan raskaudesta ja synnytyksestä toipumista.

Mä käyn myös pilateksessa. Mietin myös, että jossain vaiheessa täytyy varmaan se jättää pois, kun siellä tehdään paljon mm. syviä vatsalihaksia. Täytyisi kyllä itsekin taas aktivoitua lantionpohjalihaksien treenaamisessa, ihan muutenkin ☺️
 
Pilateksessa kyllä osaava ohjaaja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä niiden tilalle, jotka eivät sovi. Mä ainakin oon pystynyt käymään raskauksissa pilateksessa ihan loppuun asti :smiling-eyes:
 
Hei Tammikuiset!! :greet025

Ihan ensin haluan sanoa lämpimät onnittelut teille kaikille plussista!! 🥰🤗

Olen täällä taustalla muutaman päivän lukenut teidän viestejä ja nyt ajattelin erittäin varovaisesti liittyä mukaan. :)

Täällä onkin ollut niin ihana tohina päällä! 😍
Ja saitte salaisenryhmänkin jo auki. 🤩
Toivottavasti ette kuitenkaan hylkää tätä puolta vielä ihan kokonaan. 😉🙂

Tänään on 4+2 eli tammikuisten häntäpäätä pidellään. ☺️
 
Ihana nähdä täälläkin, Pillow 😍❤️
 
Tervetuloa, Pillow! Ihana nähdä sinutkin täällä! :smiling face with heart-eyes: Ja Ria98 samoin! :smiling-eyes:

Pilateksessa kyllä osaava ohjaaja antaa vaihtoehtoisia liikkeitä niiden tilalle, jotka eivät sovi. Mä ainakin oon pystynyt käymään raskauksissa pilateksessa ihan loppuun asti :smiling-eyes:

Juu, kyllä ohjaaja osaisi kyllä, mutta itselle tuntuu kivemmalta tehdä nyt ihan raskaana oleville tarkoitettuja pilatesharjoituksia. Huomasin jo eilen, että kaikki vähänkin hengästyttävä tuntui aika epämukavalta (samoin mahallaan oleminen, kun tissit olivat lattiaa vasten :No Evil Monkey:). Ja kun meillä on tosi pienet pilatesryhmät (yleensä 3-4 ihmistä kerrallaan) ja ohjaaja tekee juuri sille porukalle sopivan treenin, niin tuntuisi jotenkin epämukavalta, että ne muut sitten tekisivät treenejä minun ehdoillani. En myöskään tiedä, miten hyvin olen pilateskunnossa seuraavat 10 viikkoa, tuleeko pahoinvointia jne., niin tämä oli itselleni paras vaihtoehto. :smiling-eyes: Raskaudesta ja synnytyksestä palautumiseen pilatesohjaajallani onkin sitten omat ryhmänsä.
 
Mä taas oon käyny viikottaon joogassa. Oli aikomuksena ostaa 10 kerran joogapassi (eli n. 10 viikkoa) mutta taidan nyt ostaa vain tunti kerralla, kun viimeksikin jouduin jo hölläämään liikkeitä ettei tunnu epämukavalta.

Harkitsin kyllä, että jos varhaisultrassa on kaikki hyvin, niin laitan jooga ohjaajalle viestiä, kerron olevani raskaana ja kyselen vähän että millasia tunteja jatkossa on tulossa. Vatsalla olo ja kovat venytykset on epämukavia 🤢
 
Takaisin
Top