Varhaisultra

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Menettekö varhaisraskauden ultraan ennen nt-ultraa? Julkiselle vai yksityiselle? Tänne voi tulla myös kertomaan ultrakuulumiset!
 
Meillä on niin onnekkaasti, että neuvolassa on ultralaite. Molemmissa aiemmissa raskauksissa on ultrattu ensimmäisellä käynnillä ja niin varmasti nytkin. Jos tuota mahdollisuutta ei olisi niin varmasti tulisi mentyä yksityiselle varhaisultraan.
 
Meillä on haaveissa ensimmäinen lapsi. Viime kierto päättyi kemialliseen, nyt toivotaan, että kyytiläinen pysyy matkassa. Täällä ei varhaisultra kuulu julkiselle puolelle, mutta varmasti tulee mentyä yksityiselle. Tekisi kovasti mieli jo varata, mutta hölmösti pelottaa, että se toisi huonoa onnea. Mielessä oleva aika olisi vajaan kolmen viikon päässä päivillä 7+4. Missä vaiheessa olette varanneet ajan?
 
Ite varasin ajan silleen, että sillon on 6+4. Viime raskauksissa näkynyt sykkeet heti kun on 6 viikkoa täynnä. Meillä on kans ultralaite neuvolassa, mutta ekan neuvola-ajan saa vasta 10+ viikolle, joten siksi menen jo etukäteen.
 
Kieltämättä houkuttaisi käydä jo ennen neuvolaa jossain yksityisellä. Tosi suolaisia hintoja vaan, alle 200 euron ei taida selvitä. Täällä pikkukaupungissa kun ei ole mahdollisuutta päästä kätilön ultrattavaksi. 5+6 pitäisi ilmeisesti sykkeen näkyä, mutta jos ovulaatiossa tai hedelmöityksessä on yhtään heittoa niin varmaan about 6+3 olis sellanen turvallinen päivä jo.
 
Huh onpa siellä kallista! Täällä terveystalolla on 69e varhaisultra kätilön tekemänä.
 
Varailin juuri varhaisultran, olisi 7+2 aikaan! Silloin ainakin pitäisi varmuudella jotain näkyä :rolleyes:
 
Pakko varata, koska en halua mennä meidän neuvolan ultraan ja saatava tietää onko siellä yksi vai useampi. En siedä neuvolan lääkäriä. Menen hänelle sitten kun olen eka sisäistänyt tilanteen. Menen ennemmin Kaunis odotukseen tai Perhe-Arteen.
 
Varasin Perhe-artelle varhaisultran rv6+6. :Heartred
Alle kaksi viikkoa! :nailbiting: Tuntuu, että aika matelee... :bag:
 
Sain varattua neuvolan, 9+0 pitäis olla viikot neuvolapäivänä ja tuntuu hirveältä odottaa vielä 3 viikkoa tietoa onko ketään kotona. Katoin että yksityiselle pääsis varhaisultraan arkena iltaisinkin. Voi että kun houkuttais varata ens viikolle aika :angelic:
 
Varasin torstaille eli jo ylihuomenna selviää mikä on tilanne! 6+3 viikot pitäis olla sillon joten syke toivottavasti näkyy jos siellä joku on kyydissä. Huh kun jännittää.
 
Varasin torstaille eli jo ylihuomenna selviää mikä on tilanne! 6+3 viikot pitäis olla sillon joten syke toivottavasti näkyy jos siellä joku on kyydissä. Huh kun jännittää.

Oo vau! :Heartred Ihanaa, että jo ylihuomenna!! :hello2
Tule sitten kertomaan meillekkin ultrakuulumiset. :happy:
 
Mäkin pääsen ylihuomenna varhaisultraan neuvolaan, kun kasassa on rv. 6+3. Aiemman kohdunulkoisen takia pääsee neuvolaan tarkistaan tilanteen, niin ei tarvi yksityiselle mennä. Jännittää ihan hirveesti! :nailbiting:
 
Onneksi jo ylihuomenna! :Heartred
Pahoittelut kohdunulkoisesta. :sorry:
Ihanaa, että neuvola ultraa kohdunulkoisen jälkeen.
Toivotaan, että murunen on oikeassa paikassa ja pieni sydän hakkaisi vimmatusti. :Heartred :smiley-angelic001
 
Tsemppiä ultraan!!

Mä pääsen kans varhaisultraan julkiselle, kun on niin vaihteleva kierto et vaikea määritellä kuinka pitkällä raskaus on. Itse veikkaan jotain 4+ vaikka kuukautisista laskettuna olisi jo 6+. Aika pitäisi tulla varmaan jonnekin parin viikon päähän.
 
Oon menossa yksityiselle varhaisultraan kun on laskujeni mukaan rv 6+3. Varasin ajan heti kun olin plussannut:happy093On vaikea odotella sinne asti! Vielä yli viikko jäljellä. Tarkoitus myös pitää raskaus salassa sinne asti, kun ajattelen että siellä sitten vasta varmistuu onko oikeasti raskaana:)
 
Mä harkitsen varhaisultraa tällä kertaa, jotenkin näin toisella kertaa on huolestuneempi olo ku ymmärtää miten paljon voi mennä pieleen ja miten isosta asiasta on kyse. Olis ihana saada varmuus raskaudesta ja siitä et kaikki on kunnossa. Täällä ensimmäinen ultra on vasta viikolla 20+, joten sitä varhaisemman ultran joutuisin varaamaan yksityiseltä.
 
Mä olin alkuun kahden vaiheilla, mutta varasin nyt varhaisultran 7+1 päiville. Yksityiselle menen. Eka raskaus ja piiiitkä yritys takana, joten on kiva ettei tarvi sitten niin pitkään jännittää että onko kaikki hyvin :oops:
 
Tänään käyty neuvolan tarjoamassa varhaisultrassa epäselvien viikkojen takia. Elävä pikkuinen löytyi, rv 6+3 ja sydänkin pumppaili jo. Muuttui laskettu aika kolmella viikolla neuvolan laskuihin verrattuna joten ihan hyvä että päästiin tuonne ultraan jo niin saa tulevat ajat varattua oikeille viikoille. Edellinen raskaus päättyi keskenmenoon joka selvisi vasta nt-ultrassa rv 12+. Jos sitä nyt uskaltaisi jo alkaa vähän innostumaan ja uskoisi että tällä kertaa kaikki menee hyvin.
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista! :love017
 
Takaisin
Top