Mikä oli viimeisin hankintasi vauvallesi? Tule kertomaan tähän ketjuun aina kun hankit jotain pikkuisellesi. :)
Oletko ylipäätään tehnyt jo paljon hankintoja? Tässä artikkelissa on lista erilaisista hankinnoista – oletko sinä jo hommannut monia listan asioista? Onko listalla sellaisia asioita, jotka aiot jättää hankkimatta?
Oletko ylipäätään tehnyt jo paljon hankintoja? Tässä artikkelissa on lista erilaisista hankinnoista – oletko sinä jo hommannut monia listan asioista? Onko listalla sellaisia asioita, jotka aiot jättää hankkimatta?

puolustuksena voin sanoa että melkein kaikki on ilmaisena saatu perhepiiristä kun ovat jääneet turhaksi lasten kasvaessa.
Näin syksyllä on kiva kutoa/virkata ja nyt voi tehdä kaikkia pikku töppösiä ja nuttuja
Uskoisin, että saadaan aikanaan jonkin verran tavaroita ja vaatteita lähipiiristä.
Jos jollain on suosituksia vaunuista, niin kertokaa toki! :)
Vaatteita olen kaupoissa hypistellyt, ai että ne on suloisia, mutta toistaiseksi jäänyt ostamatta. Onneksi on vielä aikaa tehdä hankintoja.
Huvikseni olen siis myös aloittanut tiirailun.. Emmaljungan ja Cybexin yhdistelmät ovat nyt olleet mieleen..
Tilasin kuitenkin langat vauvanpeittoon ja olen jo virkkaillut melko ahkerasti. Anopille väitin kirkkain silmin, että tulee kummipojalle joululahjaksi. Pidetään salaisuutta vielä hetken aikaa.
tiesin että lapsia haluan lisää, sitten joskus. Nyt sitten alettava pikkuhiljaa varmaan hommaamaan tarvittavia
mies tykkää selata torista jo kaikkea vauvaan liittyvää ja ollaan käyty vauvantarvikeliikkeessä katselemassa. Hirveästi ei näin aikaisin viitsi ostella kun ei oo säilytystilaa, ensimmäisenä täytyy löytää parempi asunto. Kyllä tähänkin asuntoon vauva mahtuu jos ei löydy parempaa, mutta sitten täytyy vanhempien tehdä karsintaa ja järjestää omia tavaroita paremmin :angelic: