Raskaaksi 2019

Oon ihan samaa mieltä ton vaikuttamisen kanssa. Eihän sinne tosiaan mikään saa otettua kiinni, jos ei oo mitään mihin ottaa kiinni tai sitten jos lähtee matto alta just kun on saanut siitä kiinni :banghead:

Se on sit asia erikseen mistä milloinkakin vuotaa. Välillä tosiaan tunnen kramppeja ja silloin tietää, että tulee jostain syvemmältä ja jotenkin tuntuu, että se sitten vaikuttaisi enemmän juuri limakalvon paksuuteen tai muuten kiinnittymiseen :sorry: Oviksen aikaan vuotelee myös, joskus enemmän joskus vähemmän. Saisikohan näistä jollain hormoniverikokeilla kiinni? Niitä en meinaan vielä olekaan kokeillut.

Mutta kuten sanottu, lähdetään nyt yrittelemään. Liikaa en tosin juhlisi edes plussan jälkeen jos kerran kaikki mandariinia pienempi tuolta tulee pihalle. :angry4

Vahvin tunne tässä nyt on ketutus omaa värkkiään vastaan. Osaa olla niin kyrpä suurimman osan ajasta ja ultrassa kun tohtorin valvova silmä katsoo niin näyttää parhaat puolensa. "On vähän eteenpäin kallistunut, oikein siistin näköinen, hienot munasarjat ja en näe mitään syytä miksi et raskautuisi nopeasti ainakaan tämän tutkimuksen perusteella." Thanks, mites noi 20-30 tiputtelupäivää 35 päivän kierrossa vaikka syyksi näin alkuun :meh: Niiiiiiin turhauttavaa.

Tunnistan noi tunteet, ihan vois olla suoraan omalta näppäimistöltä. Mullahan siis epäillään että tää on jotain hornonaalista. Mut verikokeissakaan ei oo mitään tätä puoltavaa havaittu. Kaikki mahdollinen on viitteissä ja normaalia. En tiedä, toisinaan jo ajattelen että oon varmaan saanut jostain tyyliin jonkun päätrauman ja tää on korvien välissä:hilarious:

Toivottavasti sulla plussa pärähtää tauluun nopeammalla aikataululla. Koska aloitatte yrittämään? Itsellehän ei oo plussia näkynyt. 1/20 aloitettiin hoidot. Sen verran nopeutettuna, että jäi ne puolen vuoden Oi-hoidot välistä ja hypättiin suoraan lääkkeelliseen inssiin. Negaahan sieltäkin tauluun lätkähti ja tän koronan takia edes tiedä milloin taas hoitoja tehdään :banghead:
 
Voin niin samaistua näihin ja Nipanderin ajatuksiin. Turhauttaa, kyllästyttää ja vituttaa tää.

Ootko ovista tikuttanu et tapahtuuko? Tai no jos on vuotojuttuja jo tutkittu eikä löydy vikaa niin oletan et on ok? Ainakin näennäisesti. Voidaan silti toivoa että sä saisitkin pian plussan vuotelusta huolimatta kun vielähän ei voi varmaksi sanoa. :Heartred
 
Onko pregcheck nykyään kans tuollanen että antaa himmeetä vpunaista viivanpaikkaa/viivaa?
Katsoin vielä mun testiä ja siinä edelleen olla möllöttää se hyvin himmeä mut nyt kuivuessaan selvempi viiva. Tuli siis ihan testiajalla, mut kuivuessaan tuli vielä selvemmin esiin.
Kohta näkyy haamiviivoja varmaan kaikkialla valkoisella pohjalla :grin
 
Dpo3. Juu ei pidä liikaa lämpöihin luottaa :)
Joo, eihän ne välttämättä tosiaan oo luotettavat jos ei joka päivä samaan aikaan ota lämpöä, tai on nukkunut levottomasti yms. :)
 
Tunnistan noi tunteet, ihan vois olla suoraan omalta näppäimistöltä. Mullahan siis epäillään että tää on jotain hornonaalista. Mut verikokeissakaan ei oo mitään tätä puoltavaa havaittu. Kaikki mahdollinen on viitteissä ja normaalia. En tiedä, toisinaan jo ajattelen että oon varmaan saanut jostain tyyliin jonkun päätrauman ja tää on korvien välissä:hilarious:

Toivottavasti sulla plussa pärähtää tauluun nopeammalla aikataululla. Koska aloitatte yrittämään? Itsellehän ei oo plussia näkynyt. 1/20 aloitettiin hoidot. Sen verran nopeutettuna, että jäi ne puolen vuoden Oi-hoidot välistä ja hypättiin suoraan lääkkeelliseen inssiin. Negaahan sieltäkin tauluun lätkähti ja tän koronan takia edes tiedä milloin taas hoitoja tehdään :banghead:

Niin ihanaa, ettei ole yksin tän ongelman kanssa, niinku pitkälti tähän saakka on tuntunut. Välillä jo mietin, että Terveystalolla ne varmaan luulee, et mulla on kans päässä jotain vikaa ja itsensäpaljastelijataipumusta kun juoksen eri gyneillä esittelemässä värkkiäni vähän väliä neuroottisena "NO NYT SIELÄ VARMAAN ON SE SYÖPÄ KUN TAAS VUOTAA ILMAN SYYTÄ" :laughing001 Ja syöpäkammohan on todellinen, äitellä ollut (tosin eri paikassa) syöpä silloin kun oltiin siskon kanssa pentuja. Mutta kuten sanottu, ei löytynyt syöpää eikä muutakaan. Asiasta rasiaan, huippua, että nykyään on se HPV papa käytössä monessa paikassa! Ilman HPV:ta ei vissiin ole kohdunkaulan syöpääkään(?) Tai siis todella harvassa tapauksessa. Eli jos HPV negatiivinen, niin papa ei edes lähde analysoitavaksi. Ja HPV:hän ei sitten suhun hyppää jos on vakituinen kumppani (joka ei myöskään käy vieraissa...) Tämä oli uutta tietoa. Eli papassa juoksut vähenee huomattavasti.

Me aiotaan lähteä nyt tästä (hienosti tiputtelevasta) kierrosta yrittämään, vappuviikolle ennustaa ovista. Ja tässä vastaus tulikin myös smoothie.:n kysymykseen; Eli juu, olen onnistunut saamaan ovistesteihin plussia (cb dual digillä), sitä en sitten tiedä tapahtuuko siellä OIKEESTI mitään, saatanalliset tuskat oikean puolen munasarjassa puhuis sen puolesta kyllä, että konkreettisesti jotain tapahtuukin. Tosin AINA vaan oikealta. Tässäkin hommassa olin aika käsi, ensin testailin ovista nätisti siinä oppikirjojen mukaan päivinä 14-16 ja petyin ankarasti kun mitään ei näkynyt. Sitten kun aloinkin testailemaan lähempänä kiertopäiviä 19-29 niin jo vain! Kaikkea sitä oppii tälleen lisääntymistä miettiessä.
 
Oon seuraillut tätäkin ketjua :angelic: Ja vähän enemmän ja vähemmän yritystä odottavien ketjua ja 2020 ketjua. Mutta täällä siis joku muukin on epätoivoinen mömmövuotaja! Vitsi mikä määrä tullut ravattua gynellä selvittämässä (hormonaalista ehkäisyä ei siis ole ole ollut käytössä noin kahteen vuoteen)! Ja kun M-I-T-Ä-Ä-N vikaa ei muka löydy! Eniten pelotti kun vuotaminen alkoi seksin jälkeen ja olin 100% varma, että nyt on vähintäänkin syöpä ja henki lähtee. Siitä oon ollut varma joku 10895765 kertaa. Papa aina puhdas, jotain kroonista tulehdusta lukuun ottamatta. Koepaloja napsittiin Naistenklinikalla skopiassa ja niissäkään ei ollut mitään. Eli paska värkki vaan toisin sanoen sitten siunaantunut (?)

Ja ihan kuin välivuodot ei olisi tarpeeksi, niin rakenteellinen ongelma myös! Kohdunnapukan ektopia. Se on kans kiva. Lähtee vuotaan käytännössä pelkästä aivastuksesta. Ummetuksessa paskahuussi näyttää siltä, että sinne on vedetty jonku kurkku auki. Tällä onnistuin säikäyttämään yhden gynen papassa :hilarious:

Jotenkin uskomattoman vaikea uskoa, että kaikki tämä (milloin mistäkin) vuotaminen ei muka vaikuttaisi raskaaksi tulemiseen :arghh: Näin kuitenkin väittävät ultrien ja suht säännöllisten 34-42 päivän kierroilla. Kattellaan :finger:

Mustat kalsarit rulezzzzz.

Mä oon kans jo kauan ennen yrityksen alkua kysellyt gynekologeilta et mites tää vuotelu, eivät osaa sanoa mitään ja ei oo kuulemma ongelma...

Mullakin on kerran käynyt noin, että seksin aikana yhtäkkiä alkoi kova vuoto. Se oli aika pelottavaa, kun ei ollut yhtään sellainen vaihe kuukaudessa et olis ollut normaalia, ja sitä tuli oikeesti yhtäkkiä paljon kerralla. No enpä tiedä vieläkään mitä se oli.

Mulla on kans endoepäilyä ja sainkin lähetteen lapsettomuushoitoihin jo 6kk yrityksen jälkeen. Mutta nythän ne on sit tauolla.
 
Pikakyssäri kun täällä kuitenkin joku osaa vastata. Oliko se niin että munajohtimien aukkari tehdään julkisella vasta erikoissairaanhoidon puolella? Yritän tässä laskea paljon pitäisi varata rahaa jos perustutkimukset tekis ykstyisellä ja ruinais lähetteen hussille tarvittaessa. Aukkari vähän hintava niin sitä vaan mietin :anyone
 
Niin ihanaa, ettei ole yksin tän ongelman kanssa, niinku pitkälti tähän saakka on tuntunut. Välillä jo mietin, että Terveystalolla ne varmaan luulee, et mulla on kans päässä jotain vikaa ja itsensäpaljastelijataipumusta kun juoksen eri gyneillä esittelemässä värkkiäni vähän väliä neuroottisena "NO NYT SIELÄ VARMAAN ON SE SYÖPÄ KUN TAAS VUOTAA ILMAN SYYTÄ" :laughing001 Ja syöpäkammohan on todellinen, äitellä ollut (tosin eri paikassa) syöpä silloin kun oltiin siskon kanssa pentuja. Mutta kuten sanottu, ei löytynyt syöpää eikä muutakaan. Asiasta rasiaan, huippua, että nykyään on se HPV papa käytössä monessa paikassa! Ilman HPV:ta ei vissiin ole kohdunkaulan syöpääkään(?) Tai siis todella harvassa tapauksessa. Eli jos HPV negatiivinen, niin papa ei edes lähde analysoitavaksi. Ja HPV:hän ei sitten suhun hyppää jos on vakituinen kumppani (joka ei myöskään käy vieraissa...) Tämä oli uutta tietoa. Eli papassa juoksut vähenee huomattavasti.

Me aiotaan lähteä nyt tästä (hienosti tiputtelevasta) kierrosta yrittämään, vappuviikolle ennustaa ovista. Ja tässä vastaus tulikin myös smoothie.:n kysymykseen; Eli juu, olen onnistunut saamaan ovistesteihin plussia (cb dual digillä), sitä en sitten tiedä tapahtuuko siellä OIKEESTI mitään, saatanalliset tuskat oikean puolen munasarjassa puhuis sen puolesta kyllä, että konkreettisesti jotain tapahtuukin. Tosin AINA vaan oikealta. Tässäkin hommassa olin aika käsi, ensin testailin ovista nätisti siinä oppikirjojen mukaan päivinä 14-16 ja petyin ankarasti kun mitään ei näkynyt. Sitten kun aloinkin testailemaan lähempänä kiertopäiviä 19-29 niin jo vain! Kaikkea sitä oppii tälleen lisääntymistä miettiessä.

En tiiä oonko väärässä luulossa, voin hyvin olla, mut eiks toi hpv oo kuitenkin meidän ikäisille edelleen mahdollinen riski jos on ollu aiempia kumppaneita vaikka nyt oiskin pitkään ollu saman kanssa ja ois vaikka koko loppuelämän. Että eikös se hpv voi aktivoitua vuosienkin päästä tartunnan saamisesta mutta on vaan ollut piilossa/inaktiivinen ja sitä tartuntaa ei voi testillä havaita jos ei oo aktiivinen? Et vain he on 100% turvassa jotka saaneet rokotteen ennen seksielämän aloittamista. Muutoinhan ois hyvä antaa kaikille rokote jos on todettu hpv-negatiiviseksi mut nythän niitä anneraan 12v tytöille vaan. Korjatkaa jos oon väärässä
 
Mulla ollu menkkajomotusta tänään, en oo kyl varma onko se suolisto vaivaa vai menkka jomotusta vai niiden sekoitusta. Vatta on ainakin niin kovalla et moro, mut sehän nyt ei oo mulle uutta muutenkaan.
 
Mulla oikeella jomoja. Ja sairas pääkipu. Pääkipua on usein joku päivä oviksen ja menkkojen välissä :( joku hormonipääkipu..

Hyvä vaan NewMoon kun kerrot!
 
Mulla se oli murtunut peukusta joku osa ku eilen vähän kaaduin siivotes. Vähän into taas touhuu koko ajan jotakin... Ei millään pysy paikoillaan
 
Mulla oikeella jomoja. Ja sairas pääkipu. Pääkipua on usein joku päivä oviksen ja menkkojen välissä :sad001 joku hormonipääkipu../QUOTE]

Mullaki tuli tänään dpo2 ihan hirvee hedari! Veikkaan että liittyy siihen kun ovulaation jälkeen hetkellisesti estrogeenitasot laskee o_O
 
En tiiä oonko väärässä luulossa, voin hyvin olla, mut eiks toi hpv oo kuitenkin meidän ikäisille edelleen mahdollinen riski jos on ollu aiempia kumppaneita vaikka nyt oiskin pitkään ollu saman kanssa ja ois vaikka koko loppuelämän. Että eikös se hpv voi aktivoitua vuosienkin päästä tartunnan saamisesta mutta on vaan ollut piilossa/inaktiivinen ja sitä tartuntaa ei voi testillä havaita jos ei oo aktiivinen? Et vain he on 100% turvassa jotka saaneet rokotteen ennen seksielämän aloittamista. Muutoinhan ois hyvä antaa kaikille rokote jos on todettu hpv-negatiiviseksi mut nythän niitä anneraan 12v tytöille vaan. Korjatkaa jos oon väärässä
Mun kaveri sai teininä sen hpv rokotteen (kolmisen vuotta ennen ensimmäistä yhdyntää) ja reilu kaksikymppisenä todettiin papassa solumuutoksia, mutta ei johtanut mihinkään suuriin toimenpiteisiin :bored:
 
Aivan oikeassa olet! Avataan nyt omaa tilannetta vielä sen verran, että meistä kumpikaan ei ole ollut kuin toisiemme kanssa :shy: Oltiin 16 kun tavattiin ja muita ei ollut ennen. Ollaan tämmönen "tilastoihme" pariskunta. Tästä syystä juttelinkin gynen kanssa, että olisko tässä iässä vielä järkevää ottaa se rokote omakustanteisesti :pompus:
 
Mun kaveri sai teininä sen hpv rokotteen (kolmisen vuotta ennen ensimmäistä yhdyntää) ja reilu kaksikymppisenä todettiin papassa solumuutoksia, mutta ei johtanut mihinkään suuriin toimenpiteisiin :bored:

Okei. Ei satavarma rokotekaan, toki eikai ne rokotteet oo tosiaan ihan 100% suojia. Mut laumaimmuniteetti vois tulla sitten kun suurin osa on rokotettu. Nähtiinkö siitä sun kaverin muutoksesta et ois hpv vai jotai muuta? Ja tietty se et niitä hpv-viruksia on useita mut ilmeisesti suurin osa harmittomia, tai ettei kehitä syöpää. Toi on kyllä tosi outoa jos ei enää lähetetä papaa jos hpv nega kun Newmoon sullq se ei merkannu mitään. Miksei tollasta huomioida.. :bored: :wideyed:
 
Takaisin
Top