Plussa vai ei?

Raskaaks voi tulla vaikka imettää jos vaan ovuloi. Ovuloinnin alku synn.jälkeen alkaa yleensä silleen että imetysaikana tulee LH piikkejä (pulsseja) ajoittain. Se tapahtuu Hieman imetystiheyttä mukaillen ja tietyllä systeemillä. Kun nää piikit/pulssit muuttuu ns aaltomaiseksi LH vaihteluksi (millaista se on normaalisti) keho alkaa puskea ekaa munasolua liikkeelle. Ja tästä oviksesta x ajan päästä alkaa menkat. Riippuen ihmisestä ekat kierrot voi olla ovuloimattomia mutta myös tuosta ekasta oviksesta ennen ekoja menkkojakaan voi raskautua. Noi Lh piikit on joillain suht korkeita ja itsekin sain pitkään satunnaisesti tummia ovistikkuja ennenkuin menkat koskaan alkoikaan vielä pitkään aikaan. Joskus ne ”sai kiinni” tikuilla, tikutin aika tiuhaan ennen kierron alkua. Nää piikit voi aiheuttaa toisilla myös haamua raskaustestiin. Toki kyseessä voi olla alkion kiinnityminen ja varhainen KM jota ei saisi kiinni ellei testaisi ajoissa. Menkkojen alku aiheuttaa aika monilla raskausoireiden omaisia oireita kun hormonit alkaa myllertämään. Itsekin ”olin raskaana” pariinkin otteeseen ennenkuin kierrot alkoi, toisesta lapsesta 1,5v kohdalla ja kolmannesta 11kk kohdalla. Peukkuja!!
 
Myy täällä sama homma tuon kanssa, että vielä imetän... ja vasta ollut kaks kertaa menkat, enkä oo varma onko ovulaatiota tullut..
Mutta vaikka imettää, niin mielestäni voi tulla raskaaksi jos ovulointi pelaa..

Mulla on menkat tullu kun meiän vauva oli 3kk ja ovisplussan saanut nyt viimeiset 6kk. Eihän se varmaa oo silti että ovuloin. No ei saa luopua toivosta ja kiire ei oo mihinkään, mutta tollaset vale haamuplussat on kyllä inhottavia :sad001

Nyt pidän testitaukoa ainakin sunnuntaihin asti koska sit olis jopa jo menkat myöhässä :laughing002
 
Kylläpä ihminen voi olla hölmö!
Joo, en tee raskaustestiä aamulla. Mutta ovulaatiotestin tein :D
Aiemmassa raskaudessa mulla ovistestit näytti myös plussaa. Mutta siis tiedän ettei se tarkoita mitään..
Nyt ovistesti oli aika tumma, tummempi kuin kierron oletetussa puolivälissä, mistä se sitten vaaleni, ja nyt taas oli tummunut..
mutta tosiaan, mulla tämä kierto ja hormonit varmaan vielä ihan sekaisin, niin ties vaikka ovis olisikin vasta tuloillaan..
Mutta on kyllä ihme "oireita", eilen illalla yökötti niin paljon etten meinannut saada nukutuksi, vähän vatsassa jotain jomotuksia, sekä heräsin jo 4.00 enkä ole saanut enään unta..
Laitan myös kuvan mun säälittävästä testailustani :D
Nyt siis kp 22
 
Liitteet

  • 20200408_052348.jpg
    20200408_052348.jpg
    15.3 KB · Katsottu: 174
Kylläpä ihminen voi olla hölmö!
Joo, en tee raskaustestiä aamulla. Mutta ovulaatiotestin tein :D
Aiemmassa raskaudessa mulla ovistestit näytti myös plussaa. Mutta siis tiedän ettei se tarkoita mitään..
Nyt ovistesti oli aika tumma, tummempi kuin kierron oletetussa puolivälissä, mistä se sitten vaaleni, ja nyt taas oli tummunut..
mutta tosiaan, mulla tämä kierto ja hormonit varmaan vielä ihan sekaisin, niin ties vaikka ovis olisikin vasta tuloillaan..
Mutta on kyllä ihme "oireita", eilen illalla yökötti niin paljon etten meinannut saada nukutuksi, vähän vatsassa jotain jomotuksia, sekä heräsin jo 4.00 enkä ole saanut enään unta..
Laitan myös kuvan mun säälittävästä testailustani :D
Nyt siis kp 22

Voi kunpa sulla tärppäis :)
Ei voi koskaa tietää mikä meinaa mitä niin nyt vaan peukut pystyyn :hello2
 
Laitoin miehelle jo viestiä että vie nyt hyvänen aika multa nuo testit pois... :D ei tässä ole mitään järkeä tuhlata ovistestejä, eiköhän niitä ensi kierrossa taas tarvita :)
Mulla on sellainen clearbluen herkkä r testi, teen sen aikaisintaan perjantaina, tai koitan ehkä sinnitellä lauantaille :D

Testasiko myy?
 
Hahaa joo sama juttu, multa pitäis kieltää aikasin testailu ainakin laughing7

En oo testaillu kun mulla ei oo vielä uudet testit tullu postista :laughing002

Jos ne tänään tulee niin mitä veikkaat, pystynkö olla testaamatta :laughing002 Nyt alkoi kyllä ihan selvät menkkakivut eli eiköhän ne ala perjantaina ajallaan. Mulla on ollut tokan lapsen jälkeen ennen menkkoja aina paljon vatsakipuja ja pääkipua mut nyt jotenkin tosi oireetonta ollut niin se ihmetytti myös.
 
Joo, testit tulille vaan! :D
Haha en malttanut odottaa kun ei posti tuonut testejä vielä niin hain pari rfsu testiä ja joo tiedän ettei oo kovin luotettavia, mutta eilen puhdas nega ja tänään tuli haaleaakin haaleempi viiva joka todennäkösesti on nega, mutta aamulla testaan sen toisen testin :woot::pompus:
 
Hei kaikki,

Mulla taas sellainen ärsyttäävä tilanne. Meidän Esikoisen täytti tänään vuoden, me olaan jonkun aikaa yritetty toista. Menkat olleet raskauden jälkeen epäsäännölliset mutta kumminkin tulleet suht joka kuukausi tai puolitoista kuukautta. En imetä myöskään. Nytten menkkat myöhässä yli 2 viikoa, testi nega, mutta oireita alkaa pikkuhiljaa olla, kuten närästys, pahoinvointia, väsymystä ja rinnat turponeet. Esikoisen kanssa ei ollut myöskään kauheesti oireita siihen 7 viikon asti, silloin tein testin kun menkkat 2 viikoa myöhässä ja sain heti plussan. Ultrassa selvisi kumminkin että sikiö 2 viikkoa pienempi kuin menkoista laskettua piti. Onko jollakulla ollut tällänen tilanne, miten lopulta kävi?
 
Täällä ei tänään tikuteltu mitään, ja on kovasti jo menkkajomoja.. joten tämä kierto on varmasti mennyt persiilleen täällä :D niinkuin kyllä epäilinkin, koska ovulaatiostakaan ei ollut varmuutta, tuliko edes..
Noh, ensi kierrossa sitten aloitan tikuttelun ajoissa, niin näkee toimiiko tämä kroppa edes..
Tyttö on sen verta tissihirmu, niin saas nähdä :)
 
Ollakkovaieiköolla, mä en kyllä taida nähdä mitään tuossa.. Mutta kuvaan ei välttämättä saakaan niitä haaleimpia viivoja kuvattua.. :)
Kumpa siellä joku olisi :)
 
Täällä ei tänään tikuteltu mitään, ja on kovasti jo menkkajomoja.. joten tämä kierto on varmasti mennyt persiilleen täällä :D niinkuin kyllä epäilinkin, koska ovulaatiostakaan ei ollut varmuutta, tuliko edes..
Noh, ensi kierrossa sitten aloitan tikuttelun ajoissa, niin näkee toimiiko tämä kroppa edes..
Tyttö on sen verta tissihirmu, niin saas nähdä :)

Sama juttu täällä meinaan ton imetyksen kanssa, että meiän poika vois asua siinä koko päivän :woot:
No uutta yritystä kohti mennään sitten :Heartpink
 
Takaisin
Top