Perinteisesti on uskottu että sormustestillä voi selvittää lapsen sukupuolen. Nykyisinkin moni on tainnut sitä vähintään leikillään kokeilla. Ohjeet siihen löytyy täältä. Oletko sinä kokeillut? Mitä testi näytti? Olisi mielenkiintoista myös kuulla lopputulos. :)
En muista enää kokeilinko sitä esikoista odottaessa. Ehkä palaan asiaan, jos saadaan toinen. Noin periaatteessa se ei ehkä ole ihan niin huuhaata kuin voisi kuvitella. Kenties tiedämme alitajunnassa kumpi on tulossa ja alitajunta vaikuttaa käden liikkeeseen niin että se kertoo sen.

Ajattelin, että voiko tämä olla totta! Sitten aloin odottamaan 9 vuotta vuotta myöhemmin toista lastani. Olin varma, että odottaisin jälleen poikaa. Ultrassa saatiin kuitenkin tietää, että pienoinen tyttönen on tulossa.
En ollut pettynyt, pöllämystynyt pikemminkin. Olin pitänyt niin varmana, että toinen poika sieltä tulisi. Äidilläni oli ennustajan virkaa kuitenkin, en tiedä yhtään ennustusta mikä olisi mennyt äidiltäni pieleen. 