Viimeisin hankintasi vauvallesi?

Mä ajattelin, jos varhaisultrassa kaikki näyttää hyvältä vkoihin nähden, ostaa jotain pientä samalla reissulla. Tämähän olis meidän ensimmäinen niin luen mielenkiinnolla mitä kaikkea aiotte hankkia :grin ja ottaa oppia niistä (toivon mukaan :joyful:)
 
Meillä ei ole mitään vauvatarvikkeita, kun esikoiseni on 10 v. Ja nyt olen siis eri miehen kanssa, kun esikosta. Kaikki esikoisen vauvatavarat on ehditty laittaa kiertoon, mutta tavallaanhan tämä on muutenkin "uusi alku" niin kiva hankkia sitten vauvalle omat tavarat miehen kanssa yhdessä. Vielä en uskalla kyllä mitään hankkia. Koitan malttaa mieleni sinne 12 viikkoon tai ainakin niskaturvotus uä:n jälkeen.
 
Täällä sama tilanne! Hirveesti tekis mieli ostella kaikkea, tai on tehnyt viimeiset puoli vuotta jo :rolleyes::woot::grin
 
Ite kävin jo katselemassa pieniä bodeja. Viimeksi tarvittiin aika pitkään kokoa 44 cm eikä meillä ollu yhtäkään sopivaa bodya.. toki vaikea sanoa yhtään minkälainen kasvu tässä toisessa on.. mut eka oli ihan mini
 
Mulla tosi paljon kaikkea tarpeellista esikoisen jäljiltä, ei tarvitse paljoa ostaa. Toki jos tää toinen olisi tyttö niin kyllä jotkut vaatteet vähän turhan poikamaisia on omaan makuuni. Käytettynä ostan ison osan vaatteista kuitenkin.

Rattaista en oikein vielä tiedä, haluaisin uskoa että pärjättäisiin seisomalaudalla, kun ei tekisi mieli mitään tuplarattaita ostaa. Mut sen näkee sitten..

Ja siis en ole tehnyt tälle heinäkuiselle minkäänlaisia hankintoja vielä. Ehkä rakenneultran jälkeen jos sukupuoli selviää voisi ostaa jotain suloista vaatetta. :grin Toivottavasti vaan päästään sinne asti, ei oikein uskalla edes ajatellakaan vielä.
 
Meillä esikoinen oli 4 kg ja kokoa 50 käytettiin ainoastaan automatkalla synnäriltä kotiin. 56 jäi sekin alta kuukaudessa pieneksi. Kuopus oli 3,2 kg ja hän käytti kokoa 50 pari viikkoa, mutta olisi ihan hyvin pärjännyt pelkillä 56 koon vaatteillakin.

50-56 koot on meillä lähes kaikki myyty kirpparilla ja vasta 62-68 lähtien on enemmän tallessa. Ajattelin että ostan sitten lähempänä tarpeen mukaan. Jos sattuisi tulemaan tuota esikoisen kokoluokkaa ja ekat viikot menee lähinnä kenguruhoidossa, niin voi olla että voidaan suoraan alkaa käyttämään niitä pienimpiä 62 koon vaatteita. :)
 
Mulla tosi paljon kaikkea tarpeellista esikoisen jäljiltä, ei tarvitse paljoa ostaa. Toki jos tää toinen olisi tyttö niin kyllä jotkut vaatteet vähän turhan poikamaisia on omaan makuuni. Käytettynä ostan ison osan vaatteista kuitenkin.

Rattaista en oikein vielä tiedä, haluaisin uskoa että pärjättäisiin seisomalaudalla, kun ei tekisi mieli mitään tuplarattaita ostaa. Mut sen näkee sitten..

Ja siis en ole tehnyt tälle heinäkuiselle minkäänlaisia hankintoja vielä. Ehkä rakenneultran jälkeen jos sukupuoli selviää voisi ostaa jotain suloista vaatetta. :grin Toivottavasti vaan päästään sinne asti, ei oikein uskalla edes ajatellakaan vielä.
seisomalauta itsellä myös haaveena että pärjäis sillä. meillä esikoinen ei ole koskaan viihtynyt juurikaan vaunuissa (onneksi en niistä pulittanutkaan paljoa.matkarattaat ovat olleet meillä enemmän käytössä) ni tuskinpa on hyötyä lähteä ostelemaan tonnin (jos riittääkään ) vaunuja vaan siksi, että
testaa viihtyykö sitten kun sisarus nukkuisi vieressä. muutenkin asutaan taajaman ulkopuolella eli vaunut eivät täällä oikein hyödytä kun ei uskalla pientareelle lähteä sisarusvaunuja työntämään.

hyvä huomio muuten mangustimamma (en olis varmaan muistanu), että noi koot jää hurjaa vauhtia pieneks. meiltä löytyy neutraalia väriä noi 50-62-koot aikavarmasti, koska enhän uskonut tyttölupaukseen lainkaan. täytyy rakenneultran jälkeen ruveta miettimään/penkomaan enemmän.
 
Meidän esikoinen on syntyessään 54cm ja 3,9kg ja meillä oli kaikki 56 koon vaatteet ihan jättimäisiä ja ne meniki tosi pitkään. Oltaisko joskus 3-4kk iässä siirrytty seuraavaan kokoon, toki vaatemerkistä riippuen. Tais yks 56 koon body mennä viel joskus 5kk iässäki :grin
 
Me mentiin melkeinpä eka vuosi 50-56-60-74 vaatteilla. Ekat puoli vuotta oli nuo samat 50-68cm käytössä. Just katsoin että ekana vuonna poika venähti 47cm -> 73cm eli hyvin pitkälle mentiin alle 80cm vaatteilla meillä :joyful:
 
Täällä sama tilanne! Hirveesti tekis mieli ostella kaikkea, tai on tehnyt viimeiset puoli vuotta jo :rolleyes::woot::grin
Minä kävin Lidlissä tänään ruokaostoksilla ja olisi ihan hirveesti tehnyt mieli ostaa sieltä orgaanista puuvillas olevat bodyt. En kuitenkaan vielä ostanut. Keskiviikkona on varhaisultra, ainakin siihen saakka sinniteltävä.
Viikolla ostin ystävän kaksosvauvoille bodyt, kun olisi tarkoitus mennä katsomaan vauvoja ensiviikolla, ovat nyt kuukauden ikäiset :Heartblue:Heartpink siinä samalla hypistelin kyllä laidasta laitaan vauvojen vaatteita :wacky:
 
Mä yritän pidättäytyä vauvanvaateostoksista vielä jonkin aikaa, mieluiten rakenneultraan asti niin kuullaan tuleeko kolmas prinsessa vai pitääkö ostaa pieni valikoima pojanvärisiä vaatteita. Mulla oli kyllä alunperin ajatuksena ostaa tytöillekin enemmän unisex-värejä, koska eihän sitä ikinä tiedä mitä sukupuolta seuraava on, mutta mun äiti hurahti lastenvaatteiden osteluun niin totaalisesti ettei itse tarvinnut hirveästi edes ostella - ja mun äidin ostokset on olleet nimenomaan vaaleanpunaista, röyhelöä ja mekkoja. :rolleyes: Jos rakenneultrassa vilahtaakin pippeli, niin täytyy lähteä vauvanvaatekaupoille.
 
Minä olen kaikesta esikoisen vauvatavarasta luopunut. Tai ihan muutama tallessa. En uskonut että tarvetta olisi, koska aika varma olin ettei lisää ole itsellä toiveissa. Noh, kuinkas kävikään Mutta vaunuja kattelin tänään, ei oikiasti tiedä niistäkään mitään. Meidän eteinen todella pieni että sellaiset sirot ja kokoontaittuvat taitaa olla tärkeimmät kriteerit.
 
Mä en ole vielä tehnyt mitään hankintoja mut suunnitelmia olen tehnyt. Vaatteita löytyy ennestään jo ihan kivasti mutta aion ostaa myös joitain uusia, kun sukupuoli selviää.
 
Mä katselin kirppiksellä pikkuisia vaatteita, mutta en jotenkin uskaltanut vielä ostaa mitään. Ehkä ekan ultran jälkeen, jos siellä kaikki OK. Mutta hitsi miten söpöjä ne pienet bodyt ja housut :Heartred Meillä on esikoisen vaatteita ja tarvikkeita hyvin säästössä, joten kaikkea ei tarvitse hommata.
 
Meillä paljon on hankittuna, kun esikoinen täyttää vasta 1 parin viikon päästä. Toki osa vaatteista on myyty ja jos sattuukin olemaan poika niin vaikuttaapi sekin vaatehankintoihin osittain. Yhden bodyn kotiutin kirpparilta viime viikolla, kun kävin :grin
 
Mä oon säästänyt tosi paljon poikien vaatteita eli se puoli on ainakin kunnossa mikäli poika tulee :) vielä en jotenkin edes usko koko raskauteen niin en todellakaan mieti mitään hankintoja, varmaan lähempänä laskettua aikaa sitten hankin ne mitä tarvii. Tuplarattaat meillä onkin mutta ne ei oikein toimi vauvan kanssa kun ei saa kasvoja työntäjään päin.
 
Kävin taas tänään katsomassa noita pieniä bodeja kappahlissa. Oli tosi söpöjä kuoseja siellä. Täytynee tehdä vähän listaa mitä kaikkea tarvitsee ostaa.. ainakin harsoja tarvitsen lisää.

Moniko muuten meinaa ottaa äitiyspakkauksen?
Muoks. Me ei varmaankaan oteta pakkausta toiselle kun eka on tallessa vielä.
 
Muokattu viimeksi:
Mä luulen, että me ei tällä kertaa oteta äitiyspakkausta. Esikoisen kohdalla pakkaus otettiin ja ne tärkeät jutut sieltä säästetty toista varten.
 
Takaisin
Top