Onko vanha äiti erilainen kuin nuori?

Yölento

Supliikin supersankari
Marrasmammat 2016
Koetko olevasi lapsen näkökulmasta jotakuinkin samanlainen kuin nuoret äidit? Vai ovatko toimintatapasi antiikkisia? Arvot muinaisesta Rooman valtakunnasta? Osaatko opastaa lasta niin kuin nuoremmatkin? Pompitko ketterästi kuin vasikka kevät laitumella?

Minä olen osittain vanhana syntynyt, ikuisesti Keski-ikäinen. Olen ollut antiikkia myös nuorena äitinä, joten siinä mielessä mikään ei ole muuttunut.

Olen myös aina ollut hidas ja kömpelö, joten mikään yhteinen parkour ei tule kyseeseen.

Olen kovin perinteinen. Lapsi saa varmasti kuulla kaikki lastenkirjallisuuden ja - musiikin klassikot. Liikunnassa opetellaan ilman muuta hiihto (vain perinteinen tyyli kotona) ja luistelu.

Lapsi pääsee myös teatteriin, mutta elokuviin hyvin harkiten. Museot ovat leikkipuistoa mielenkiintoisempia paikkoja, puhallinorkesterin konserttiin ei tarvinnut olla montaa kuukautta ikää, mutta festareita saa odottaa aikuisikään.

Jos jotain modernia, niin seuraan kyllä kasvatustieteen kehitystä enkä ole jumittunut behavioristiseen aikakauteen.
 
Hmm. Sanoisin, että nuorempana olisin varmasti suorittanut äitiyttä enemmän kuin nyt. Tyyliin, kuivaksi on opittava jo vuoden ikäisenä, käytössä vain kestovaipat, kolmivuotiaana viulutunneille ja tavoitteelliseen urheiluun, karkkia ei lapsi saa edes maistaa ennen kouluikää, jne. Suoritusvanhemmuus tavoitteena kuitenkin haihtui jo kauan ennen kuin edes tulin raskaaksi. Antaa lapsen olla lapsi ja antaa lapsen myös välillä nauttia elämän pienistä asioista, kuten lakuista ja dominokekseistä, ja ohjelmoimaton vapaa-aika on sekin rikkautta.

Se, mikä myös on muuttunut, on se, että nuorempana lapsen harrastukset oli jo ennakkoon päätetty ja suunniteltu, mutta odotusaikana totesin, että ei sitä noin voi tehdä, vaan pitää katsoa, mistä lapsi on kiinnostunut ja mistä hän tykkää, ja valita sen mukaan. Annan lapselle enemmän tilaa kehittyä minusta eroavaksi itsekseen, kuin mitä todennäköisesti olisin nuorempana osannut. Esikoinen ainakin vaikuttaa olevan aivan eri asioista kiinnostunut kuin minä, ja lahjakkuuttakin hänellä on noissa kiinnostuksensa kohteissa aivan eri tavalla kuin minulla. Liikunnassa ainoa, mikä on pakko opetella, on uinti, se kun voi pelastaa hengen, mutta muuten lapsi saa itse valita lajinsa.

Pompin edelleen yhtä ketterästi tai epäketterästi kuin nuorenakin, eli siinä ei ole tapahtunut suurempia muutoksia.
 
Kokemusta ei minulla nyt nuorena äitinä ole itsestäni, mutta voisin kyllä hyvin kuvitella, että olisin ollut melkolailla Suskin kuvailema äiti. Olisin varmaankin yrittänyt tehdä lapsesta liikaa samanlaisen itseni kanssa, ja ollut tosiaan ehkä jopa panikoiva äiti kaikenlaisissa asioissa. En ehkä olisi osannut relata tarpeeksi. Olen toki nytkin tiukka joissain asioissa, mutta nyt kun poika on kasvanut, en ole enää niin tiukasti pitänyt kiinni esim. juuri tuon sokerin ja herkkujen kanssa. Sen verran tietysti, ettei pelkillä herkuilla ruveta elämään sentään, jos haluaa keksin, niin täytyy ensin syödä jotain kunnollistakin, tai sitten vaan kieltäydyn antamasta pojalle keksiä siinä hetkessä ja sanon, että otetaan myöhemmin. Tässä on oma käyttäytyminen mallina, enää ei napsita itsekään miehen kanssa mennen tullen keksipaketista suupaloja, vaan syödään harvemmin itsekin herkkuja. Kaikkia tämmöisiä juttuja tulee nyt käsiteltyä höllemmin. Jos nyt alkaisi olla paino-ongelmaa pojalla, niin totta kai täytyisi puuttua syömisiin enemmän, mutta kohtuudella kaikkea, niin tulee varmasti aika hyvä.

En todellakaan tiedä, olisinko osannut nuorena äitinä ottaa huomioon pojan omat kiinnostuksen kohteet, ehkä oma elämänkokemus on tässä tullut esiin. Poika tykkää kirjoista todella paljon, ja on nyt innostunut myös piirtämisestä. Kirjojen parissa vietetään pojan tahdosta todella paljon aikaa, vaikka kyllä poika leikkii sitten jonkin verran muutakin kotona ollessa.

Fyysisessä kunnossani on kyllä paljon parannettavaa, ylipainosta pitäisi päästä eroon. Selkävaivat kyllä hieman tällä hetkellä rajoittavat omia tekemisiä välillä, mutta koitan pojalle opettaa ja osittain kykyjen mukaan olla myös mallina liikkumiseen, ja rohkaisen poikaa liikkumaan. Hyvin usein poika haluaa mukaan kävelylenkeille, rattaissa tosin istuu suurimman osan ajasta, kun ei häntä oikein huvita kävellä vielä kovin pitkiä matkoja. Mutta on tässä tullut treeniäkin, pääsen kyykkyyn ja ylös jo huomattavasti paremmin kuin esim. puoli vuotta sitten, kun jatkuvasti täytyy jumpata pojan kanssa lattialle ja sieltä ylös :D
 
Mä en oikeastaan tiedä olisinko ollut rennompi vai tiukkapipoisempi äiti. Mun kasvatus on tehnyt itsestäni sellaisen kiltin yli suorittajan. Ehkä se olisi näkynyt pahemmin nuorena. Nykyään osaan jo ottaa rennosti tuon 3v kanssa. Ei ollut kiire pottailla tai mitään muutakaan. Lapsi on kyllä jo sekä yö että päivä kuiva mutta sai tehdä sen omaan tahtiin. Ja mut saa ärsytetty nollasta sataan sekunnissa väittämällä että kaikkien lasten tai äitien pitää nyt vaan tehdä jotain asioita. Siinä vaiheessa teen juuri päinvastoin.
Harrastukset lapsi saa valita itse kunhan se ei liity luisteluun. Mä en suostu viettämään kaikkea vapaa aikaani jossain jäähallilla ja leipomaan mokkapaloja. Olen liikaa seurannut vierestä kavereiden lasten lätkä/luisteluharrastuksia että tiedän pysyä kaukana. Ja tietty se uimisen opetteleminen mahdollisimman nuorena on pakollista. Me veneilemme kesäisin niin uimataito on välttämätön. Perhepartio me jo aloitettiin ja siellä ollaan viihdytty koko perhe. Lisäksi se on vain kerran kuussa joka on ihan riittävästi kolme vuotiaalle. Toivoisin myös että tyttö innostuisi käymään aikanaan ainakin alkeiskurssin jostain itsepuolustuslajista. Osaapahan sitten heti nuoresta pitää puoliaan ja siellä myös opetetaan käytösmalleja. Itse en ole urheilullinen joten musta ei roolimallia saa.
 
Tulin äidiksi 26-vuotiaana, jonkin verran keskivertoa ensisynnyttäjää nuorempana siis. Toisen lapseni sain 31-vuotiaana ja kolmannen 32-vuotiaana, nyt olen 33-vuotias. En koe olevani "vanha äiti", mutta kuopukseni syntyessä kuitenkin kuusi vuotta vanhempi kuin esikoiseni kohdalla. Jotkut asiat ovat muuttuneet noista ajoista, mutta en tiedä, liittyykö siihen ikä vai äitiyden tuoma kokemus.

Minä itse asiassa olen kahden nuorimman kanssa ollut tiukempi sokerin syömisessä kuin esikoini kohdalla: hän sai sokeriherkkuja jo 1-vuotisjuhlissaan, kun nämä kaksi muuta alkoivat saada satunnaisia herkkuja vasta yli 2-vuotiaina.

Muutoin olen vuosien myötä ehkä oppinut paremmaksi äidiksi kuin mitä olin seitsemän vuotta sitten. Osaan kuunnella ja sanoittaa lasten tunteita paremmin, asettua heidän asemaansa ja nähdä, että huonoonkin käytökseen on yleensä jokin syy. Olen myös parempi pyytämään anteeksi omaa käytöstäni silloin, kun se on huonoa.

Suorittajaäiti en ole koskaan ollut, vaan olen aina osannut suhtautua asioihin aika rennosti. Liikuntaa harrastan nykyään todella paljon (enemmän kuin joitakin vuosia sitten), joten kaikenlainen fyysinen aktiviteetti ja liikunnallisen elämäntavan esimerkin näyttäminen onnistuu paremmin kuin ennen. :)
 
Mä en missään iässä ole ollut varsinainen suorittajaäiti, tosin tässä aiheessa yhä vähemmän näin iän myötä. 25 v nuorena äitinä toki lapsella oli juurikin näitä tiukkoja sokeri- ym rajoituksia es isovanhemmille ja kärhämää tuli monesta aiheesta oman tiukkapipoisuuden myötä. Enää ei ole muille antaa mitään rajoitteita :woot:, jos hetken lapsia joku muu hoitaa, niin olkoon heillä vapaus tehdä se ihan omalla tyylillä.
Ehkä se lapsen ja elämän ylipäätään kontrolloinnin tarve on juuri se itsellä muuttunut asia.
Ei myöskään hinkata väkisellä enää harrastuksia lapsille, ken haluaa, niin harrastaa oman jaksamisen mukaan. Nyt on enemmän luovaa aikaa meillä kaikilla. Aikaa on enemmän myös toisillemme kun suorittaminen ja kuskaus on vähentynyt, vaikka porukka onkin huomattavasti lisääntynyt tässä talossa.
Omat liikeradat toimii varsin hyvin nyt kun ei ole istumatyössä, toki raskaus vähän vaikeuttaa "hyppelyä". Yöheräilyt on myös paljon helpompia nykyään kun keho on niihin niin hyvin jo ohjelmoitu.
Väittäisin että nyt pystyy paremmin opastamaan lapsia elämän pikku koukeroissa, oma hermokin on venynyt ihan uusiin mittoihin. Ymmärrys itseä ja toisia kohtaan on varsin eri luokkaa kuin 15 v sitten.
Toki voin vaan kuvitella kaiken ja 15 v päästä nauraa rehotan näille näkemyksille:grin..
 
Mä oon saanut lapseni 28-, 31- ja 33 -vuotiaana. Olen oppinut äidiltäni boheemin äitiyden. Mutta jos vielä yksi suodaan, olen entistäkin löysempi varmasti. Ei vaan jaksa stressata enää niin paljoa kuin nuorempana. Vaikka boheemi olenkin, stressasin silti ja suoritin asioita. Olen oppinut kuuntelemaan lapsiani ja pyytämään itse anteeksi. Tekisin joitain asioita eri tavalla, jos voisin palata menneisyyteen.

Seuraan, mikä lapsia kiinnostaa ja ohjaan heitä kiinnostuksen kohteita kohti. Tuen parhaani mukaan koulujutuissa, vaikka välillä väsyttää niin, ettei jaksa. On ollut iso kasvuprosessi lasten haasteiden myötä.
 
En ole koskaan ollut mikään natsimutsi missään asiassa. Paitsi käytösasioissa ja jälkiensä korjaamisesta. Karkkia saa syödä vapaasti ja peliajoista meillä ei ole kuultukaan. Itse pitävät langat käsissään noissakin asioissa. Ja sanoisin, että hyvin menee. Käyttö eikä syöminen ei ole lähtenyt lapasesta. Ensimmäisen sain yli kolmikymppisenä ja toisen hitusen alta neljänkympin. Ensimmäinen lapsi muuttaa aina koko perheen ja toinen sitten vaan sujahtaa valmiiseen pöytään. Vanhempana äitinä koen olevani ehdottomasti parempi lapsilleni, vaikka en edes kovin nuorena esikoista saanut. Ja se vanhemman äidin armollisuus itseään kohtaan. Kaiken ei tarvitse olla priimaa, välillä voi mennä sieltä missä ei aitaa edes ole.
 
Semmoinen ero tuli kyllä mieleen, että nuorehkona äitinä paljonkin vertailin omaa lastani muihin lapsiin, siinä mielessä että onko kehityksensä normaalia. Nykyään ei voisi vähempää kiinnostaa. Tiedän jo sen, että hyvin pärjäävät molemmat, eikä oppimisajankohdalla ole niin väliä. Kunhan suurinpiirtein etenee sinnepäin, niin riittää mulle. Ehkä jonkinlaista kapinaa koen, että kaikkien pitäisi mennä samoilla käyrillä. Eihän aikuisetkaan ole aina edes samalla planeetalla.

Ja nuorena otin myös nokkiini hyvää tarkoittavistakin ohjeista, nykyään suhtautuminen siihenkin on muuttunut. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Neuvot eivät kyllä lähipiirissäni lopu (anoppi). Itseluottamus on siis kasvanut näin vanhemmiten.
 
Ehkä jonkinlaista kapinaa koen, että kaikkien pitäisi mennä samoilla käyrillä. Eihän aikuisetkaan ole aina edes samalla planeetalla.
Amen! Juuri tämä!

Koen esim lasten painokäyrien tuijottamisen ja kommentoinnin nykyään suorastaan ihmisoikeuksia loukkaaviksi. Nuorempana koetin kaikkeni että lapset olisi mahdollisimman "hyväksyttäviä" kaikessa. Nyt riittää että ovat vaan omia itsejään, ihan lapsesta asti.
 
Amen! Juuri tämä!

Koen esim lasten painokäyrien tuijottamisen ja kommentoinnin nykyään suorastaan ihmisoikeuksia loukkaaviksi. Nuorempana koetin kaikkeni että lapset olisi mahdollisimman "hyväksyttäviä" kaikessa. Nyt riittää että ovat vaan omia itsejään, ihan lapsesta asti.
No kyllä. Minulla sama kokemus. Pienempi poikanen on ikäisekseen pieni ja siinä sitä sitten syynättävää riittää. Alkaa jo kyseenalaistaminen, että saako kotona ruokaa. No ainakin niin rivien välistä olen lukevinani. Hän syö tasan sen, minkä tarvitsee. Ja on hyvä tuollaisenaan. Saattaa pyrähtää vielä isompana reilusti tai saattaa olla pyrähtämättä. Nimenomaan omia itsejään maailmaan tarvitaan lisää.
 
Amen! Juuri tämä!

Koen esim lasten painokäyrien tuijottamisen ja kommentoinnin nykyään suorastaan ihmisoikeuksia loukkaaviksi. Nuorempana koetin kaikkeni että lapset olisi mahdollisimman "hyväksyttäviä" kaikessa. Nyt riittää että ovat vaan omia itsejään, ihan lapsesta asti.
Minä olen siinä mielessä ihan käyrien kannalla, että niistä näkee, jos tulee jotakin poikkeuksellista muutosta. Jos siis kulkee tasaisesti omaa käyräänsä, niin se on hienoa eikä sitä tule moittia.

Jos taas tulee raju muutos johonkin suuntaan, on hyvä pyrkiä selvittämään, mistä se johtuu.

Minulle riittää se, että itse tiedän oman lapseni syövän terveellisesti ja liikkuvan riittävästi, mutta tiedostan, että jokaisella lapsella ei ole sama tilanne.

Käyrien tuijotuksen hyödyn näen esimerkiksi siinä, että lapsen serkut eivät asu Suomessa eikä heillä siis ole säännöllistä neuvolatoimintaa. Perheessä ei ole ruoka-aikoja eikä päivärytmiä, ei edes löyhää eikä boheemia rytmiä. Lapset ovat pääosin väsyneitä ja nälkäisiä, luut paistavat, iho on läpikuultava ja silmänaluset mustat, he kiukuttelevat, riehuvat ja tuijottavat ruutua. 5-vuotias on max metrin mittainen ja 10kg saattoi juuri tulla täyteen.

Voi kun tulisi joku ja muistuttaisi kasvukäyristä!

Meidän suvussa kun on myös kaikenlaista perinnöllistä sairautta, se on näkynyt kasvukäyristä jo 1-2-vuotiaana, vaikka selitys käyrille on löytynyt vasta myöhemmin.
 
Minä olen siinä mielessä ihan käyrien kannalla, että niistä näkee, jos tulee jotakin poikkeuksellista muutosta. Jos siis kulkee tasaisesti omaa käyräänsä, niin se on hienoa eikä sitä tule moittia.

Jos taas tulee raju muutos johonkin suuntaan, on hyvä pyrkiä selvittämään, mistä se johtuu.

Minulle riittää se, että itse tiedän oman lapseni syövän terveellisesti ja liikkuvan riittävästi, mutta tiedostan, että jokaisella lapsella ei ole sama tilanne.

Käyrien tuijotuksen hyödyn näen esimerkiksi siinä, että lapsen serkut eivät asu Suomessa eikä heillä siis ole säännöllistä neuvolatoimintaa. Perheessä ei ole ruoka-aikoja eikä päivärytmiä, ei edes löyhää eikä boheemia rytmiä. Lapset ovat pääosin väsyneitä ja nälkäisiä, luut paistavat, iho on läpikuultava ja silmänaluset mustat, he kiukuttelevat, riehuvat ja tuijottavat ruutua. 5-vuotias on max metrin mittainen ja 10kg saattoi juuri tulla täyteen.

Voi kun tulisi joku ja muistuttaisi kasvukäyristä!

Meidän suvussa kun on myös kaikenlaista perinnöllistä sairautta, se on näkynyt kasvukäyristä jo 1-2-vuotiaana, vaikka selitys käyrille on löytynyt vasta myöhemmin.
No kyllä ehdottomasti pitäisi seurata, jos on aihetta. Minun nassikka on vetänyt omaa tasaista käyrää aina, eikä poikkeamia ole ollut. Kyse on vain siitä, että lapsi koetaan liian pieneksi. On valitettu vaikka siitä, ettei saa tarpeeksi ruokaa. Nyt aloitti päikyn ja sama pieniruokaisuus on sielläkin havaittu. Ei ole siis sapuskan ja muun puutetta kotoa vaan tyypin ominaisuus. Mutta hyvä huomio tuli päikystä mitä en ollut ajatellutkaan. Kaiken ne kärppäkasvattajat huomaa ja hyvä niin. Lapsi nimittäin matkii, mitä muut tekee ja nyt siellä kannustetaan enemmän omaan luovuuteen. Itse olin vaan pitänyt matkimista pikkuveljen osana. Että vaikka sydämeltäni olen aina kotiäitiyden kannalla, niin hyvää työtä te varhaiskasvattajat todellakin teette.
 
Ja semmoiset pienet nytkähdyksetkään ei pitäisi olla kovinkaan isoja asioita. Aikuisillakin paino saattaa muuttua, miksipä ei lapsilla. Jotenkin siitä arvostelusta voi lapsen mieleenkin jäädä se, ettei hän kelpaa. Ja sitä protestoin. Jotta vanhempi äiti on myös ärhäkämpi sanoisin, että aiheessa pysytään.
 
Toinen kohta, missä vanhemmat voisivat katsoa peiliin on siinä, kun painokäyrän lisäksi lapselle joutuu ostamaan liian pitkiä vaatteita, kun omassa koossa leveys ei riitä. Toki monet lapset ovat lihaksikkaita ja vantteria ja se on hyvä juttu, mutta nykyisin on paljon myös ihan aidosti lihavia. Syy ei ole lapsessa eikä lasta siitä saa syyllistää.
 
No jaa. Tuo vaatteiden vääräkokoisuus saattaa johtua myös poikkeavista mittasuhteista. Tämä 2 kk vanha vauvani kun tarvitsee selän pituuden vuoksi 62 cm bodyn, mutta sitten hihat ovat rullalla. Ja jos taas ostaa bodyn, jossa hihat ovat sopivan pituiset, eivät nepparit yltä jalkojen välistä yhteen. Käyrällä pituuden ja painon suhde on nollakäyrällä, eli sopusuhtainen on.

Sama oli esikoisella pitkään, että pitkän selän takia pitää ostaa alaosaa numeroa isompi yläosa. Esikoinen tosin meni pitkän aikaa alipainon rajamailla.
 
No jaa. Tuo vaatteiden vääräkokoisuus saattaa johtua myös poikkeavista mittasuhteista. Tämä 2 kk vanha vauvani kun tarvitsee selän pituuden vuoksi 62 cm bodyn, mutta sitten hihat ovat rullalla. Ja jos taas ostaa bodyn, jossa hihat ovat sopivan pituiset, eivät nepparit yltä jalkojen välistä yhteen. Sama oli esikoisella pitkään, että pitkän selän takia pitää ostaa alaosaa numeroa isompi yläosa.
Vauvat ovat ihan oma lukunsa. Vauvat eivät voi syödä liikaa. Kun ruokana on pelkkä maito, niin sitä saa niin paljon kuin tarvitsee.

Tai onhan tästäkin poikkeuksia. Meilläkin suvussa. Tosin silloin vauvat eivät ole olleet pulskia, vaan kun syö liikaa, ruoka tulee ylös. Vika tosin selvisi vasta aikuisena ja oli siinä, että vauva ei tunnistanut, milloin on kylläinen. Minä olen oppinut tunnistamaan nälän 35-vuotiaana. Vauvana ja lapsena minut pelasti se, että äidin mielestä pitää syödä säännöllisesti.
 
Toinen kohta, missä vanhemmat voisivat katsoa peiliin on siinä, kun painokäyrän lisäksi lapselle joutuu ostamaan liian pitkiä vaatteita, kun omassa koossa leveys ei riitä. Toki monet lapset ovat lihaksikkaita ja vantteria ja se on hyvä juttu, mutta nykyisin on paljon myös ihan aidosti lihavia. Syy ei ole lapsessa eikä lasta siitä saa syyllistää.
No tottakai lapselle ostetaan päälle istuvia vaatteita. Isolle isompia kun pienelle. Jos lahje vaatii lyhennystä, sitten lyhennetään, ihan niinkuin hoikalle lapselle isketään henkselit että pysyy pöksyt päällä.
Mulla on yksi lapsista ylipainoinen, pienestä asti ja nyt teiniiän kynnyksellä normalisoitunut tämä puoli, pitkä kaunismuotoinen nainen tulossa. "kilot varreksi muuttuu" niinkuin joku viisas mulle joskus sanoi. Kauheasti tullut negatiivista kommenttia painostaan pienen elämän aikana, ikäänkuin muita ominaisuuksia lapsessa olisikaan. On syynätty kaakaonjuonnista lähtien syömistään, ihmettelen jos ei jotain arpia ole sisäänsä tästä rakentanut.
Peiliin olen asiassa tuijottanut tiukasti ja syyllistänyt niin itseä kuin muitakin. Mutta Kas kummaa sieltä onkin löytynyt armoa ja rakkautta, koen että tämäkin kokemus on tuonut enemmän kun vienyt. Paino on vain yksi ominaisuutemme, eikä ollenkaan sieltä tärkeimmästä päästä.
Exbulimaatikolle ollut mahtava opetus tämäkin.
Inhoa käyräuskovaisuutta kohtaan tämä kyllä on kasvattanut, ihan vaan omalla kohdalla, omista lähtökohdista kun elämää tässä tulee tsiigattua.
 
Lambi, minulla keskimmäinen oli myös käyrien mukaan pullukka, mutta kun kuitenkin ruokavalio oli terveellinen eikä mitään lohtusyömistä eikä muutakaan ruokaongelmaa, niin ei siihen koskaan puututtu ja tuettiin normaalia kehitystä. Varsin kaunis ja hoikka aikuinen tuli.

Mitenkähän tämän muotoilisi, ettei se olisi pliisua eikä silti tuomitsevaa?

Jos lapsi syö terveellisesti, vapauta itsesi syyllisyydestä. Jos lapsi on pullukka ja syö epäterveellisesti, syy on sen, joka hankkii epäterveellistä ruokaa.
 
Jos lapsi syö terveellisesti, vapauta itsesi syyllisyydestä. Jos lapsi on pullukka ja syö epäterveellisesti, syy on sen, joka hankkii epäterveellistä ruokaa.
Kyllä näin mä olen asian myös oppinut näkemään. Mutta se kestää sen hetken sisäistää, eikä tuskin ihmisille aukene ennen omakohtaista kokemusta. Ja käyrä ei tätä eroa näe.

Tuli vähän paatoksella multa :grin, mutta koen vahvasti aiheeksi myös puhua tästä puolesta - näin vanhemmiten kun herää uusia puolia elämästä puolustettavaksi. Se lapseton terkkari kun ei aina tuo pelkkää hyvää sanomaa mukanaan.
 
Takaisin
Top