Onko vanha äiti erilainen kuin nuori?

[Sharmander]

No tottakai lapselle ostetaan päälle istuvia vaatteita. Isolle isompia kun pienelle. Jos lahje vaatii lyhennystä, sitten lyhennetään, ihan niinkuin hoikalle lapselle isketään henkselit että pysyy pöksyt päällä.
Mulla on yksi lapsista ylipainoinen, pienestä asti ja nyt teiniiän kynnyksellä normalisoitunut tämä puoli, pitkä kaunismuotoinen nainen tulossa. "kilot varreksi muuttuu" niinkuin joku viisas mulle joskus sanoi. Kauheasti tullut negatiivista kommenttia painostaan pienen elämän aikana, ikäänkuin muita ominaisuuksia lapsessa olisikaan. On syynätty kaakaonjuonnista lähtien syömistään, ihmettelen jos ei jotain arpia ole sisäänsä tästä rakentanut.
Peiliin olen asiassa tuijottanut tiukasti ja syyllistänyt niin itseä kuin muitakin. Mutta Kas kummaa sieltä onkin löytynyt armoa ja rakkautta, koen että tämäkin kokemus on tuonut enemmän kun vienyt. Paino on vain yksi ominaisuutemme, eikä ollenkaan sieltä tärkeimmästä päästä.
Exbulimaatikolle ollut mahtava opetus tämäkin.
Inhoa käyräuskovaisuutta kohtaan tämä kyllä on kasvattanut, ihan vaan omalla kohdalla, omista lähtökohdista kun elämää tässä tulee tsiigattua.

Mun esikoinen oli pullea vauva. Siis oikeesti PULLEA. Puoli päätä poskia, ei pelkästään vauvanpyöreä. Oli koko pienuusaikansa semmonen vanttera, ei makkaroita tms mut semmoinen tiivis kuin tiiliskivi. Kasvaa jurrutti samaa plussakäyrää aivan koko ajan. Leveät hartiat ja tasapaksu. Tyttölapsi kun on sain kuulla niin vauvana kuin isompanakin että ompas pienestä naisesta ”tullut” topakka tyttölapsi. Mä surin sitä kommentointia, ottaen huomioon että lapseni ei syönyt lainkaan eineksiä, ei karkkia, ei mitääm. Tein kaiken itse, sormiruokaili. Olin nihkee ja tiukkis näissä. Nyt isompana on edelleen miehen suvun mallinen, urheilullinen ja lihaksikas tyttö. Mut ei semmoine pajunvitsa kuin osa on.
Keskimmäinen oli myös pyöreä vauva mut 2v kohdalla kaikki alkoi sulamaan. Vartta vaan tuli ja nyt jäpikkä on langanlaiha urheilijapoika, paino ollu sama 1,5v ja pituutta tullu 10senttiä. Syö kaikkea ja paljon. Mikään ei tartu.
näin niitä samastakin sopasta voi kasvaa monennäköistä menijää

 

[Yölento]

Mun esikoinen oli pullea vauva. Siis oikeesti PULLEA. Puoli päätä poskia, ei pelkästään vauvanpyöreä. Oli koko pienuusaikansa semmonen vanttera, ei makkaroita tms mut semmoinen tiivis kuin tiiliskivi. Kasvaa jurrutti samaa plussakäyrää aivan koko ajan. Leveät hartiat ja tasapaksu. Tyttölapsi kun on sain kuulla niin vauvana kuin isompanakin että ompas pienestä naisesta ”tullut” topakka tyttölapsi. Mä surin sitä kommentointia, ottaen huomioon että lapseni ei syönyt lainkaan eineksiä, ei karkkia, ei mitääm. Tein kaiken itse, sormiruokaili. Olin nihkee ja tiukkis näissä. Nyt isompana on edelleen miehen suvun mallinen, urheilullinen ja lihaksikas tyttö. Mut ei semmoine pajunvitsa kuin osa on.
Keskimmäinen oli myös pyöreä vauva mut 2v kohdalla kaikki alkoi sulamaan. Vartta vaan tuli ja nyt jäpikkä on langanlaiha urheilijapoika, paino ollu sama 1,5v ja pituutta tullu 10senttiä. Syö kaikkea ja paljon. Mikään ei tartu.
näin niitä samastakin sopasta voi kasvaa monennäköistä menijää

Minulla kaikki kolme ovat olleet täysimetyksellä todella pulleita vauvoja. Siis sukat eivät pysyneet jalassa, kun pohje oli valtava, sukkahousut eivät mahtuneet leveydeltä, poimuja oli jopa käsivarsissa ja käyrillä paino taisi mennä +2:lla. Kuten sanottu, vauvat eivät voi olla ylipainoisia.

 

[lambi]

näin niitä samastakin sopasta voi kasvaa monennäköistä menijää

Todellakin!!
Yhteen aikaan mun kolme vanhinta painoivat kaikki samanverran keskenään, pituuseroa vaan oli n 30 cm! Mun mielestä on niin hienoa miten voidaan ollakaan niin monenvartisia, samoilla taustoillakin!

 

[Sharmander]

Minulla kaikki kolme ovat olleet täysimetyksellä todella pulleita vauvoja. Siis sukat eivät pysyneet jalassa, kun pohje oli valtava, sukkahousut eivät mahtuneet leveydeltä, poimuja oli jopa käsivarsissa ja käyrillä paino taisi mennä +2:lla. Kuten sanottu, vauvat eivät voi olla ylipainoisia.

Näimpä! Mut tiedätkö mille tuntui kun vein itkuisen esikoisen ensiapuun (maitoallergia räjäytti valtavan ihottuman ja säikähdin sitä, allergiasta ei tiedetty) kun lääkäri katsoi 2-3kk ikäistä ja sanoi ”tällaiseksi oot tämän syöttänyt..kai tiedät että vauva itkee muutakin kuin nälkää” Kyllä mä esikoisen äitinä ja lapsista aika kokemattomana otin sen tosi syvälle itseeni

 

[Yölento]

Näimpä! Mut tiedätkö mille tuntui kun vein itkuisen esikoisen ensiapuun (maitoallergia räjäytti valtavan ihottuman ja säikähdin sitä, allergiasta ei tiedetty) kun lääkäri katsoi 2-3kk ikäistä ja sanoi ”tällaiseksi oot tämän syöttänyt..kai tiedät että vauva itkee muutakin kuin nälkää” Kyllä mä esikoisen äitinä ja lapsista aika kokemattomana otin sen tosi syvälle itseeni

Lääkärit kyllä osaavat nuo loukkaavat sanat! Paljon sairastavana kierrän silti lääkärit kaukaa. Menen vain jos on ihan pakko.

 

[lambi]

”tällaiseksi oot tämän syöttänyt..kai tiedät että vauva itkee muutakin kuin nälkää” Kyllä mä esikoisen äitinä ja lapsista aika kokemattomana otin sen tosi syvälle itseeni

Niin persiistä. Mun esikoisen kanssa sama tilanne toisinpäin - on sellainen megapitkä pajunvitsa, pienenäkin. Juostiin kaikki tutkimukset läpi ja terkat sai mun lopettamaan lopulta imetyksen kokonaan 'riittämättömänä'. Kiinteisiin 'täytyi' siirtyä jo ennen 4 kk kun paino ei vaan noussut. Oli kyllä erittäin epäonnistunut olo äitiydestä siinä kohtaa. Poika oli aina terve ja tyytyväinen, kun vaan olisin osannut silloin kuunnella vähän omaa sisintänikin. Samoilla tisseillä sittemmin kasvanut niin micheliniä kun vitsaakin täysimetyksellä.

 

[Sharmander]

Niin persiistä. Mun esikoisen kanssa sama tilanne toisinpäin - on sellainen megapitkä pajunvitsa, pienenäkin. Juostiin kaikki tutkimukset läpi ja terkat sai mun lopettamaan lopulta imetyksen kokonaan 'riittämättömänä'. Kiinteisiin 'täytyi' siirtyä jo ennen 4 kk kun paino ei vaan noussut. Oli kyllä erittäin epäonnistunut olo äitiydestä siinä kohtaa. Poika oli aina terve ja tyytyväinen, kun vaan olisin osannut silloin kuunnella vähän omaa sisintänikin. Samoilla tisseillä sittemmin kasvanut niin micheliniä kun vitsaakin täysimetyksellä.

Niimpä. Sepä se. Mulla oli ekan kans se itsevarmuus täysin hakusessa. Silloin synnärillä jo sanottiin että lapsi kuolee jos nukutat vieressä ja lapsi paleltuu jos pidät alasti. Ja heti kun vähän itki tuotiin lisämaitoa nälkään (täällä sairaalassa, en tiedä oliko yleinenkin trendi silloin) Sittemmin onneksi sairaalat on olleet todella vierihoito ja imetysmyönteisiä.

 

[Yölento]

Niimpä. Sepä se. Mulla oli ekan kans se itsevarmuus täysin hakusessa. Silloin synnärillä jo sanottiin että lapsi kuolee jos nukutat vieressä ja lapsi paleltuu jos pidät alasti. Ja heti kun vähän itki tuotiin lisämaitoa nälkään (täällä sairaalassa, en tiedä oliko yleinenkin trendi silloin) Sittemmin onneksi sairaalat on olleet todella vierihoito ja imetysmyönteisiä.

Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on harjoittelua. Esikoisparat <3

Minulla esikoisella ja myös keskimmäisellä annettiin kysymättä lisämaitoa sairaalassa. Olin aivan tuskissani kun maito nousi ja vauva nukkui autuaasti saatuaan pullomaitoa. Kiitos ammattilaiset.

Vasta kolmannen kohdalla osasin ponnekkaasti vaatia, että lisämaitoa ei anneta.

Kerran olen neuvolasta kysynyt neuvoa keskimmäisen lapsen raivareihin. En saanut vastausta. En ole kysynyt sen jälkeen.

 

[Sharmander]

Ensimmäisen lapsen kanssa kaikki on harjoittelua. Esikoisparat

Minulla esikoisella ja myös keskimmäisellä annettiin kysymättä lisämaitoa sairaalassa. Olin aivan tuskissani kun maito nousi ja vauva nukkui autuaasti saatuaan pullomaitoa. Kiitos ammattilaiset.

Vasta kolmannen kohdalla osasin ponnekkaasti vaatia, että lisämaitoa ei anneta.

Kerran olen neuvolasta kysynyt neuvoa keskimmäisen lapsen raivareihin. En saanut vastausta. En ole kysynyt sen jälkeen.

Näimpä. Mua harmittaa että omalle kohdalle on sattunut nuoria lapsettomia nlantätejä. Ei sillä että se automaattisesti olisi huono asia, mulla vaam sattunut ehkä huono tuuri. Esikoisen raskausaikaan nlatäti oli ihana vanhempi nainen jolla oli tosi hyvä ote, toi maan pinnalle jos murehti turhia ja oli tosi järkiperusteet kaikkeen kokemuksen kautta. Moni tujottaa herkästi vain oppikirjojen sisältöä.

 

[Silmäsalmiakki]

Mä olen ainokaiseni synnyttänyt vanhalla iällä joten kokemusta nuorena äitinä olemisesta ei ole. Olen herkkä edelleen ottamaan toisten sanomisista itseeni ja saatan murehtia ja märehtiä kauankin jotain mulle sanottua. Onneksi ikä on tuonut vähän armeliaisuutta myös itseäni kohtaan eikä tilanne enää ole niin paha. Nuorempana olisin takuulla murehtinut enemmän ja ”suorittanut” äitiyttä. Kun lapsi ei kasva ja kehity oppikirjan mukaan niin saanut hirvittävän suorituspaineen. Nyt mennään aika rennolla otteella. Teen asiat siten mikä itsestä tuntuu hyvältä.

Mä olen vauva-aikaan saanut useampaan kertaan neuvolasta palautetta, että paino nousee liian vähän/huonosti. Lapsi on kuitenkin kasvanut sekä pituuden että painon suhteen koko ajan -1 käyrää. Mitään notkahduksia ei kasvussa ole ollut. Mutta painonnousu joinain kuukausina jäi alle jonkin tietyn grammamäärän. Ja tämä oli neuvolan mukaan ongelma. Tässä esimerkki mitä nuorena olisin jäänyt todella murehtimaan. Nyt onnistuin olemaan murehtimatta asiaa (ainakin melkein). Syötin vauvantahtisesti, lapsi oli tyytyväinen, ei itkenyt nälkäänsä, nukkui hyvin ja jne. Nuorena tuskin olis onnistunut.

 

[Hertta-täti]

Mietin juuri hiljattain tätä, omasta sekä ulkopuolisten näkökulmasta.
Olen ollut äiti nuorena (26) ja uudestaan nyt nelikymppisenä. Nuorena oli paljon hetkiä jolloin mietin että menisi nyt äkkiä tämä vauva-aika, se toki oli vähän rankkaa refluksilapsen kanssa. Nyt mietti useammin että eipä menisi niin äkkiä ohi tämä vaihe.

Nuorena etsin innolla kaiken tiedon netistä jo etukäteen ja luotin myös "enemmistön painavaan sanaan", ostin esimerkiksi valmiiksi sinkkivoidetta, jolle ei sitten ollutkaan käyttöä. Ja hankin ylipäätään tietoa monesta lähteestä sekä vertaistukea myös. Nyt ei toisaalta jaksa panostaa ihan samaan tapaan ja toisaalta uskoo parhaiden valintojen osuvan ihan muutenkin.

Ehkä itsessä on tapahtunut jotain muutosta, kun vaikuttaa että toisiin äitiyslomailijoihin on paljon työläämpi tutustua, kun aikoinaan seuraa löytyi kuin itsestään. En tiedä liittyykö ikä tähän, mielestäni aika monen ikäisiä äitejä perhekerhoissa tapaa ja elämäntilannehan se yhdistää. Itse en myönnä olevani valikoiva .

Aiemmalta kierrokselta muistan erään puistotutun, jonka mielestä keski-ikäisenä äidiksi tulleet olivat lapsellisen fanaattisia vanhemmuudessa, muistaakseni käytti kuvausta "kuin leikkivät pikkutytöt". En kyllä tunnista tuotakaan oikein kenessäkään, mutta ehkä kertoo että ennakko-asenteita oli/on!

 

[Sharmander]

Mä olen saanu lapseni verrattain myöhään vaikka 33v tuntuu nyt hyvinkin nuorelle Mä olin silloin ihan ”hukassa” itsevarmuuden kanssa, luotin myös muiden ohjeisiin ja sanomisiin. Ja vaikka ne ei tuntuneet omille en osannu niitä silti kyseenalaistaa. Koin että oli kamalan tärkeä tehdä ”oikeaa ruokaa”, pitää ruutuaika täysin nollassa, ulkoilla ja puistoilla joka päivä, yövierottaa aikaisin, nukuttaa omassa sängyssä ja ja... Nyt etenkin kolmosen kohdalla oon ihan erilainen. En tiedä onko se ikää vai vain sitä että seuraavien lapsien kohdalla ei enää jaksa/voi pingottaa. Jo kakkonen sai ihan erilaisen ”kohtelun”, nukkui vieressä ja otin joskus omaa aikaa törkkäämällä iPadin nenän eteen. Kolmonen on saanut jo herkkujakin aikaisemmin Että rentous ja itseensä uskominen on se ero.

on mulla tutuissa ”vanha” kahden lapsen äiti, molemmat tullu reilusti yli 40v. Ja siinä pätee kyl tuo Herttatädin mainitsema lapsellisuus ja fanaattisuus. Koko elämä pyörii lapsien ympärillä eikä niitä kasvateta mitenkään. Ei haittaa vaikka myöhästyttäis junasta kunhan vaan ei tarvitse keskeyttää lapsen puuhia. Mut toki näitä varmaan löytyy nuoremmistakin

 

[lambi]

On muuten tullut mietittyä tässä äitiysloman kuluksi miten mä itse olen varmasti nykyään huonoa seuraa .. oon mä sosiaalinen yhä edelleen, muttakun ei jaksa kiinnostua uusista äititutuista (ainakaan nuoremmista-ja vanhempia ei kyllä ole tyrkyllä), ellei ole jotain oleellisen kiinnostavaa yhteistä. Kyllä mä juttelen, mutta kun on oikeesti niin paljon kokemusta niin monesta äitihommasta (kuulostaako ylimieliseltä ??), niin ei vaan jaksa jauhaa niitä samoja juttuja tai avata niitä asioita yhä uudelleen..
Että itseään voi syyttää jos on toisinaan vähän yksinäistä tällä maratoni"lomalla" .

 

[Kaarin]

No minä voin kyllä kuvitella, että jos itselläni olisi monta lasta, niin ehkä en minäkään jaksaisi ihan niin kauheasti lähteä kaikenlaisiin "hömpötyksiin" mukaan, siis sellaisiin, joita esikoisen kanssa varmasti on enemmän. Toisaalta, jos nyt saisin toisen lapsen, niin ehkä olisin erilainen taas kuin tämän yhden ainoan kanssa, saattaisin tehdä jotain asioita toisin. Nyt harmittaa esim. hirveästi se, kun ei otettu pojan jaloista ja käsistä painoksia mihinkään heti synnärillä tai kotona kun tultiin sairaalasta. Minulla on kyllä pojan kädenjäljet kankaalle painettuna, kun hän oli n. 1,5 vuoden ikäinen ja ne on kyllä aika ihanat :)

 

[lambi]

Meillä oli muuten tuolta 16 vuoden takaa kootun ensimamma ryhmän kokoontuminen, on se yhä hauska nähdä niitä joiden kanssa aloitettiin tätä äiti hommaa yhtäaikaa! Toisilla toki ihan eri kuviot tässä vaiheessa , mutta oli siellä toinenkin viimeisillään raskaana..

Ja kyllähän silloin ensialkuun se muiden äitien seura ja tuki oli tosi tärkeää

 

[Kuurankukkasia]

On muuten tullut mietittyä tässä äitiysloman kuluksi miten mä itse olen varmasti nykyään huonoa seuraa .. oon mä sosiaalinen yhä edelleen, muttakun ei jaksa kiinnostua uusista äititutuista (ainakaan nuoremmista-ja vanhempia ei kyllä ole tyrkyllä), ellei ole jotain oleellisen kiinnostavaa yhteistä. Kyllä mä juttelen, mutta kun on oikeesti niin paljon kokemusta niin monesta äitihommasta (kuulostaako ylimieliseltä ??), niin ei vaan jaksa jauhaa niitä samoja juttuja tai avata niitä asioita yhä uudelleen..
Että itseään voi syyttää jos on toisinaan vähän yksinäistä tällä maratoni"lomalla" .

Tämä on jo vanha viesti mihin vastaan, mutta kuulostaa niin tutulta. Silloin nuorena äitinä oli kiinnostunut juttelemaan toisten äitien kanssa puistoissa, kun kaikki oli uutta ja jännää ja oli kiinnostunut muiden kokemuksista. Ja halusi avautua omistaan. Nythän olen jo iäkäs suurperheen äiti ja voin häpeäkseni todeta, että muihin äiteihin tutustuminen ja heidän kanssaan höpöttely puistoissa ei ole neljän viimeisimmän lapsen kohdalla kiinnostanut sitten yhtään. Ollaan ihan tyytyväisinä oltu vaan omissa oloissamme ja toki sosiaalisen muodollisesti olen yrittänyt kohteliaisuuden vuoksi jotain jutellakin. Mutta sellaisia hyviä uusia ystävyyssuhteita on vaikea mennä enää muodostamaan, toki olen niin introvertti ja syvällinen pohdiskelija että samanhenkistä seuraa en ehkä löytäisikään helpolla. Itseäni saan siis minäkin syyttää yksinäisyydestäni. Ja toki oma ikäkin tekee ulkopuolisuuden tunteen, kun suurin osa äideistä kovin nuoria, ja heillä nuorten äitien jutut.

 

[Susanie]

Esikoinen syntyi kun olin 25v. Nyt olen 40v ja odotan vauvaa. Kyllä sitä kovasti mietityttää kuinka erilainen tulen olemaan, silloin sitä jaksoi niin paljon toki kyllä mä luulen että tulen tämänkin kanssa käymään muskarin ja uimakoulut yms mutta mites sen vauva-ajan jälkeen? Uuvunko helpommin, tuleeko minusta tylsä? Toisaalta olen kyllä urheilullinen ja mielestäni nuorekas eikä arvoni vanhempana ole oikeastaan muuttunut että ehkä mä tässä turhaan vaan taas maalailen mörköjä seinille

 

[VäriSointu]

Olin 33 kun sain esikoisen, eli en ole ollut koskaan varsinaisesti nuori äiti. Toisen syntyessä olin 36 ja nyt 41v odotan kolmatta, joka olisi jäämässä viimeiseksi. Toivon, että osaisin pysähtyä enemmän nyt, kun on ikää enemmän. Pysähtyä nauttimaan hetkistä. Jospa kaikki asiat ei jännitä ja stressaa niin paljon.
Toisaalta oma jaksaminen mietityttää enemmän. Nimenomaan unien suhteen. Koin lähes vuoden kestäneen uniongelmajakson kun toinen oli vuoden ikäinen. Se oli painajainen, jonka mahdollinen uusiutuminen saa mietteliääksi. Toisaalta nyt keski-ikäisenä uskaltaisin paremmin hakea jaksamiseen apua.

 

[MinnaM]

Olin 22v. (melkein 23v.) kun sain esikoiseni ja nyt 37v. (melkein 38v.) saadessani kuopukseni niin jaksan kyllä samanlailla touhuta kuin aiemminkin. Osaan nyt ehkä jopa enemmän nauttia tästä vauva-ajasta. Elämäntilanne on nyt myös paljon vakaampi kuin aikanaan, kun miehellä on töitä (aikanaan opiskelija) ja itselläkin vakituinen työ odottamassa (aikanaan vastavalmistunut ilman vakituista työtä). Ei oo kiire äitiyslomalta töihin, päinvastoin kaikesta haluaa nauttia mahdollisimman pitkään, kun tietää, että tää kaikki on hetkessä ohi. Osaan ihan erilailla elää hetkessä, en stressaa ja suorita niin paljon. Ihana kokea tämä äitiys näinkin, itsevarmana omasta osaamisesta ja välittämättä muiden kommenteista.

 

[Lya M.]

Minä en ole koskaan ollut ”nuori öiti” - esikoisen sain 28,5-vuotiaana ja kuopuksen 35-vuotiaana.

Silti esikoisen kanssa yritin tehdä kaiken ” oppikirjan mukaan”, mutta eipä siitä mitään tullut, imetyskin jäi yritykseksi, vaikka kävimme kaiken maailman imetysopastuksissa. Kun ei, niin ei, ja lapsen paino tippui. Siirryin sitten tuttipulloon ja vasta sitten lapsen käyrät normalisoituivat ja nyt 9-vuotias esikoinen on ikäisekseen pitkä.
Harrastuksia en koskaan ajatellut etukäteen, lapsi on saanut itse päättää, ja valitsi ratsastuksen ja uimisen, vaikka anoppi kuinka yritti tyrkyttää pianotunteja.

Kuopuksen kanssa en en yrittänyt imettää kovinkaan kauaa, koska tilanne oli täysin sama kuin esikoisella, vaikka syntyikin himpun verran isompana. ( lisäksi syntyi keskelle korona-rajoitteita, joten kaikki neuvonta olisi ollut etänä) Pullovauvana kehittyi hienosti ja nyt on vilkas, 3-vuotias päiväkotilainen, jolla on jo paras kaveri päikyssä. Odottaa innolla, että pääsee myös ratsastamaan, kun vöhän vielä kasvaa. Hänkin on ikäisekseen pitkähkö.