IVF/ICSI kokemuksia

Itse oon 28 ja mies 38. Meillä yritystä reilut kaks vuotta takana. Ensimmäisestä yrityskierrosta alkoi raskaus, joka päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon. Sen jälkeen ei plussan plussaa testissä.

Me päästiin ivf/icsi jonoon miesten huonon siittiötilanteen takia, silloin ei musta löydetty vielä mitään vikaa muuta kuin monirakkulaiset munasarjat. Nyt kuitenkin ekalla hoitokiertoksella lapsettomuuden syyt käänty päälaelleen, sillä miehen siittiöt oli priimaa, kun taas mun munasoluista suurin osa oli viallisia. 17:sta munasolusta vain viisi hedelmöittyi, mutta noista viidestä vain yksi oli riittävän hyvä pakkaseen, muut lopetti kehityksen ennen blastokystivaihetta. Tuo yksi parempi alkio pakastettiin kolmen päivän ikäisenä ja se olis tarkoitus siirtää seuraavaan kiertoon.
 
Minkä ikäisiä täällä muuten muut on ja mistä syystä hoidoissa? Ois kiva tietää muidenkin taustoja jos joku viitsii vastata :) varmasti aiemmissa kommenteissakin on, mutta näkyy olevan niin paljon, että sekasin menee jos kaikkia lähtee lukemaan
Minä 40 ja mies kohta 35. Yksi 2015 syntynyt tyttö, joka sai alkunsa ihan luomuna eikä edes pitkään ehditty lasta toivoa. Heti tytön syntymän jälkeen päätettiin et toinen saa tulla heti kun vaan on tullakseen. Alkuvuoteen 2018 meni ilman minkäänlaista plussaa tai et ois ees testiä tarvinnut tehdä, menkat alkoi aina ajallaan. Tammikuussa 2018 saatiin iloinen yllätys, kun kaksi viivaa vihdoin ja viimein ilmestyi raskaustestiin. Se kuitenkin todettiin helmikuussa tuulimunaksi :sad001 Kun seuraavan kesän aikanakaan ei mitään tapahtunut, niin lähdettiin yksityiselle tutkimuksiin. Mitään varsinaista syytä ei kummastakaan löytynyt. Paitsi mun ikä... Hoidot aloitettiin sit ripeään tahtiin ja kahden inssin jälkeen siirryttiin vielä vuoden lopussa ensimmäiseen ivf:ään. Siitä saatiin kolme alkiota pakkaseen. Yksi näistä oli kemiallinen ja kaksi muuta negoja. Nyt oltiin just kolmisen viikkoa sit toisen ivf:n keräyksessä, mutta siitä ei saatu kuin yksi alkio. Oli tarkoitus nyt toisella kertaa tehdä alkiodiagnostiikka, mutta kun saatiin vaan yksi, niin ei sit tehdäkään vaan siirretään tuo yksi tän kuun lopussa/ensi kuun alussa.
 
Okei kiitoksia infoista! Jospa ne sujuis! Postia odotellessa! Aikovat laskea mun kierron ja pistää sitte infoa tulemaan postitse.

Minkä ikäisiä täällä muuten muut on ja mistä syystä hoidoissa? Ois kiva tietää muidenkin taustoja jos joku viitsii vastata :) varmasti aiemmissa kommenteissakin on, mutta näkyy olevan niin paljon, että sekasin menee jos kaikkia lähtee lukemaan

Me ollaan miehen kans molemmat 27v ja diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Yritystä takana pari vuotta. Ensi viikolla alkaa ensimmäinen lyhyen kaavan ivf-hoito. Jännittää eniten se, miten kestää tulevat pettymykset! Pessimistinä ajattelen, että ei kuitenkaan onnistuta mutta mennään nämä nyt kuitenkin läpi ettei jää harmittamaan. Kaikista ironisinta tässä on se, että jo kauan ennen yrityksen aloitusta sanoin miehelle sekä lapsista utelijoille, että eihän sitä tiedä kauanko siinä menee, ja kuitenkin ollaan niitä jotka ei saa lapsia... And here we are! :D
Oma taival tuntuu vielä kuitenkin niin lyhyeltä joidenkin muiden täällä kirjoittelevien polkuihin verrattuna. Sympatiat teille :Heartred
 
Kiva kuulla teidän taustoista tarkemmin :happy:

Mä taidan olla porukan seniori eli ikää on jo 37. Meillä on selittämätön tilanne. Miehellä siemenneste ok, vaikkakin morfologia oli alle viiterajan. Se on kylläkin vain kerran tutkittu eikä kuulemma selitä lapsettomuutta. Mulla on normaali kierto ja ovuloin. Munasolureservi (AMH) on hieman ikätasoa parempi.

Takana on tasan 2 v yritystä ja yksi IVF:n tuoresiirrosta alkanut ja rv 11 keskeytynyt raskaus. Nyt kyydissä on pakastealkio, jonka kiinnittymisestä ei vielä tietoa :) Mulla oli saaliina IVF:stä 8 hyvälaatuista alkiota, joista siis toinen on kyydissä ja 6 vielä pakastimessa.
 
Onko kellään tullut alavatsalle vihlontaa pian pakastealkion tai tuoreen alkion siirron jälkeen? Mulla on muutama päivä PAS-siirrosta ja kummallista vihlontaa ja nipistelyä. Lugesteron on lääkkeenä ja saattaa johtua niistä. En vaan muista että tuoresiirron jälkeen olisi ollut ihan tällaista oiretta. Toivottavasti vihlonta ei enteile negaa :sad001
 
Onko kellään tullut alavatsalle vihlontaa pian pakastealkion tai tuoreen alkion siirron jälkeen? Mulla on muutama päivä PAS-siirrosta ja kummallista vihlontaa ja nipistelyä. Lugesteron on lääkkeenä ja saattaa johtua niistä. En vaan muista että tuoresiirron jälkeen olisi ollut ihan tällaista oiretta. Toivottavasti vihlonta ei enteile negaa :sad001
Mulla oli näin kun PAS:in tulos oli positiivinen.
 
Kysyisin teidän kokemuksia lyhyestä vs pitkästä ivf hoitomuodoista? Onko pitkä paljon haastavampi? Entä onko Procren kokemuksia? Minkälaisia sivuoireita? Kuulen mielelläni!
 
Onko kellään ollut flunssaa ivf-hoidon alkamisen aikoihin? mulla alkoi kuume-flunssa lauantaina, kuumetta ei enää ole mutta muita flunssan oireita kyllä. Pistosten pitäs alkaa keskiviikkona ja lääkkeet on tilattu valmiiks apteekkiin.
 
Mua kans kiinnostaa lyhyen ja pitkän erot/hyödyt/haitat.
Mulla on ivf pitkällä kaavalla aluillaan, ja Synarelaa mennyt nyt n.10 päivää. Vielä ei ole Synarela aiheuttanut oikeastaan mitään oireita, paitsi että kuukautiset ovat vähän myöhässä.
 
Onko kellään ollut flunssaa ivf-hoidon alkamisen aikoihin? mulla alkoi kuume-flunssa lauantaina, kuumetta ei enää ole mutta muita flunssan oireita kyllä. Pistosten pitäs alkaa keskiviikkona ja lääkkeet on tilattu valmiiks apteekkiin.

Mulla alkoi kans viikonloppuna flunssa ja tällä hetkellä hirveä räkätauti ja lämpö koholla. Supressioultra pitäis olla keskiviikkona, jonka yhteydessä pitäis tulla ohjeet stimulaatiopistosten aloittamisesta. Nyt vaan näyttää siltä että tuo Synarela viivästyttää kuukautisten alkua....

Meillä taitaa Aaanu alkaa ivf suurinpiirtein samoihin aikoihin, toisella vain lyhyellä ja toisella pitkällä kaavalla.
 
Mulla alkoi kans viikonloppuna flunssa ja tällä hetkellä hirveä räkätauti ja lämpö koholla. Supressioultra pitäis olla keskiviikkona, jonka yhteydessä pitäis tulla ohjeet stimulaatiopistosten aloittamisesta. Nyt vaan näyttää siltä että tuo Synarela viivästyttää kuukautisten alkua....

Meillä taitaa Aaanu alkaa ivf suurinpiirtein samoihin aikoihin, toisella vain lyhyellä ja toisella pitkällä kaavalla.

Voi ei, sielläkin syysflunssaa, ja just sillon ku ei pitäs :sad001 toivottavasti helpottas nopeasti!
Meillä näyttää kyllä menevän ivf hoito hyvin samoihin aikoihin! Mä söin primolut-kuurin loppukiertoon ja sekin näyttää viivästyttävän menkkojen alkua. Pidetään peukkuja että päästään aloittamaan hoidot flunssista huolimatta ja että kaikki menis hyvin :angelic:
 
Heippa taas pitkästä aikaa. Olen kolme kuukautta lueskellut teidän tekstejä ja napsinut DHEA pillereitä. Eilen alkoi vihdoin Zumenoni ja tästä lähtee yritys numero kaksi (takana ennen niitä myös 7 inseminaatiota). Vanhemmat yllätti mut kesän alussa avustamalla projektia rahallisesti, joten pääsinkin yrittämään uudelleen vielä tämän vuoden puolella. Olen siis itsenäisenä yksityisellä joten kallista hommaa on.

Iästä oli ollut täällä keskustelua. Minä olen 36 ja puoli. Kerron tuon puolikkaan, koska kummipoikani opetti, että se on tärkeää tietoa. Ei riitä että kertoo olevansa neljä vaan neljä vuotta ja seitsemän kuukautta :)

Toivottavasti DHEA-kuuri on tehonnut ja tällä kertaa tulisi enemmän rakkuloita joissa soluja ja niiden solut parempi laatuisia. Viimeksi oli siis 11 rakkulaa, joista neljässä solu, kolme hedelmöittyi, mutta vain yksi hyvin ja siltä oli jarrusukat jääneet matkasta.

Suuria tunteita täällä koetaan ja isot halit, niin onnet kuin voimasellaiset, kaikille :Heartred
 
Soolomamiko: toivotaan että tämä hoitokierto olisi se onnistunut :)

Eilen kävin limakalvoultrassa.. Estradot kasvattanut limiksen kp10 6,8mm eli ei ihan niin hyvin kuin Progynova, mutta riittävästi kuulemma kuitenkin. Syön myös vehnänalkioöljyä. Maanantaina siirto (jos alkio selviää sulatuksesta) uudella Naikkarilla, toivottavasti löydän perille :D
 
Noniin päivitystä. Tein lauantaina ekan positiivisen testin 5 päivää 5 päivän alkion siirrosta. Lähteny todella hyvin vahvistumaan mutta sunnuntaina alkoi ruskea tuhru, joka jatkuu edelleen. Ma ja ti päivällä vuoti hetken runsaammin, jopa tummanpunasta vuotoa... Siteeseen asti päivässä päätynyt ehkä 2 rkl verran... Hyytymiä ei oo tullu.
Jonkin verran jomottelee selkää ja vatsaa mutta ei niin kuin menkoissa / en tarvii särkylääkettä.
Raastavaa!! :sad001

Tänään kävin verikokeessa klinikalla ottamassa hcg:n.
 
Kaverin raskaus alko pienellä vuodolla ja on sujunut oikein hyvin

Täällä on yritys toiseen punktioon. Ensimmäisestä tuoresiirtona tyttö 2017 ❤ Yksi pas kesällä, tuloksena nega. Hcg kävi 5ssä. Nyt Gonal 175iu, viisi pistosta ei tuottanut vastetta. Nostettiin 225iu annokseen. Perjantaina menen kuulemaan, päästäänkö ollenkaan punktioon Mieli on aika maassa. Tai ailahtelevainen ehkä enemmänkin. Luin että ovislima olis hyvä merkki - tietääkö joku?
 
Lisää taustoja: Ikää on 31, yritystä vuodesta 2013. Ekassa punktiossa 2016 6 solua, joista 2 hedelmöitty. Yksi plussa ja yksi pas nega. Viimeksi gonal ensin 125iu, nostettiin 175teen.

Miehessä ei vikaa. Mulla pcos. Tosin lääkäri kuvaili sanalla "epätyypillinen" (?).
 
Takaisin
Top