Millaista ruoka oli synnärillä?

Oli ihan hyvää. Muisti hiukan hatara näin yli kolmen vuoden jälkeen yksilöimään parin aterian makuelämyksiä, mutta muistan kyllä ajatelleeni että on sairaalaruoaksi maittavaa.
 
Synnytyksen jälkeen melkein mikä vain, mikä on tuotu valmiina eteen, on ollut erittäin maukasta. Tykkäsin kyllä.
 
Soseruualla kun olin ensimmäiset päivät niin oli ne ihan syötäviä. Kaikki vain maistui samalta. Paitsi ensimmäinen ruoka, joka oli mausta päätellen soseutettua kalakeittoa. Tyypillisellä tuurillani kaikilla oli ruokana sosekeittoa sinä ruokana kun sain ensimmäisen kerran syödä kiinteää ruokaa. :hilarious: Se ei edes maistunut yhtä hyvältä kuin aiemmat. Muuten muistelisin olleen ihan ok ruokaa.
 
Kamalaa, juuri sellaista mitä tulee mieleen sanasta laitosruoka. Mutta kouluaikana ruoka oli kyllä parempaa kuin yksikään sairaalan pöperö. Jopa kahvi oli todella pahaa, samanlaista kuin huoltoasemilla.

Tosin jäi ruokia monesti väliin, kun olimme syöttämässä lasta toisella osastolla. Kun tietenkin lapsen ruoka-ajat oli samat kuin meillä ja luonnollisesti haluttiin olla hänen luona mahdollisimman paljon. Sieltä tultua ei enää ruokaa ollut tarjolla. Eiköhän tuo taso silti tullut selväksi vähemmilläkin syöntikerroilla. Ensi kerralla skippaan tämänkin neuvon, ettei sinne muka tarvitsisi ottaa mitään syötävää eikä juotavaa mukaan.
 
Oli hyvät ruoat, en siis minäkään muista tarkkaan edes sitä, mitä ruokia oli tarjolla, mutta sen muistan, että hyvin syötävää oli. Sen muistan, että saatiin tosi runsas aamupalakokoelma synnytyssaliin aamupäivällä sen jälkeen kun poika oli syntynyt ja pääsin ylös ja suihkuun.
 
Hotellin buffassa ruokailtiin kun potilashotellissa majailtiin ja kyllä maistui neljästi päivässä! Synnytyssaliin saatiin jogurttia, voileipiä ja omenamehua shamppanjalaseissa, sekin maistui.
 
Hotellin buffassa ruokailtiin kun potilashotellissa majailtiin ja kyllä maistui neljästi päivässä! Synnytyssaliin saatiin jogurttia, voileipiä ja omenamehua shamppanjalaseissa, sekin maistui.

Pakko myöntää, että pistää kadehtimaan... :grin Tottakai olen kiitollinen siitä, että ylipäätään sai ruoan monta kertaa päivässä ilman että tarvitsi tehdä itse mitään mutta olisin mielelläni nauttinut hotellin buffetin antimista esimerkiksi tillillä maustetun porkkanaraasteen sijaan. Muutaman ruoka-annoksen kanssa sain tehdä ihan tosissani töitä että sain syötyä. Ja minä sentään olen hyvin kaikkiruokainen.
 
Oli hyvät ruoat, en siis minäkään muista tarkkaan edes sitä, mitä ruokia oli tarjolla, mutta sen muistan, että hyvin syötävää oli. Sen muistan, että saatiin tosi runsas aamupalakokoelma synnytyssaliin aamupäivällä sen jälkeen kun poika oli syntynyt ja pääsin ylös ja suihkuun.

Oho! Ei me saatu synnytyksen jälkeen kuin normaali seuraava ruoka ruoka-aikaan.
 
Mulle tuotiin synnytyssaliin muistaakseni jugurttia, leipää ja "onnittelukahvia", jotka mutustelin ennen osastolle kärräystä. Tuttuni väitti, että oli saanut shampanjaa lapsen synnyttyä, mutta kuulostaa vähän hassulta. :grin
 
Tuttuni väitti, että oli saanut shampanjaa lapsen synnyttyä, mutta kuulostaa vähän hassulta. :grin

Olisikohan kuitenkin saanut jotain alkoholitonta. Korkeintaan alkoholitonta kuohuviiniä (onko sellaista olemassa? o_O). Vaikea kuvitella että synnytyksen jälkeen saisi oikeasti shampanjaa, mutta synnytyspöhnässä ei ehkä hoksaa ihan mitä nyt sai.
 
Oho! Ei me saatu synnytyksen jälkeen kuin normaali seuraava ruoka ruoka-aikaan.

Poika syntyi puoli yhdeksän maissa aamulla, kai ne ajattelivat siellä, että minulla on varmaan nälkä, kun olin ollut edellisestä illasta alkaen syömättä ja juomatta. En tosiaan tiedä, onko se TAYSissa tapana, vai oliko minulla nyt joku spesiaalipalvelu siellä.
 
Riippuu myös siitä miten synnytys on mennyt ja mikä on ollut synnytystapa. Meidän poika syntyi sektiolla aamuyöllä ja ensin meinasivat etteivät olisi antaneet aamupalaa (kahdeksan aikaan aamulla). Koska olin ollut edellisen päivän syömättä, sain luvan syödä varovaisesti aamupalaa. Mua ei edes nukutettu, oli kiireellinen sektio mutta silti olivat varovaisia ruoan antamisen suhteen. Näin toimittiin siinä sairaalassa jossa synnytin. Lounaan sain sitten syödä jo ihan normaalisti.
 
Meillä kyseltiin vauvan synnyttyä mitä saisi olla. Listasivat siinä sitten jogurttia, leipää, jne jne ja me vaan nyökkäiltiin kun ihmeteltiin tulokasta. Tuli sitten reilut tarjoilut :happy:
 
Oli todella hyvää ruokaa ja sitä sai aina paljon! Kaikki allergiat oli myös otettu hyvin huomioon ja miehenikin tykkäsi. Välipalaa (hedelmiä, marjakeittoa jne.) sai myös hakea itse ruokailuen välissä. Synnytyksen jälkeen saadut kahvit leipineen olivat kyllä koko sairaalavisiitin parhaat. Silloin oli oikeasti nälkä. :happy:
 

Liitteet

  • IMG_20190912_045602.jpg
    IMG_20190912_045602.jpg
    24.1 KB · Katsottu: 244
Eipä ne kovin kummoisia olleet, mutta toki nälkäänsä söi. Salaattina/kasviksina aina jotain raasteita jotka jäi syömättä ja jälkiruoatkin omituisen makuisia kiisseleitä, nekin jäi syömättä. Pääruoat aika mauttomia ja pieniä annoksia. Mutta viidesti päivässä kun jotain ruokaa sai niin ei siinä paljoa nälkä ehtinyt tulla. :p

Synnytyssaliin saatiin mekin alkoholitonta kuohuviiniä, kahvit, leipää ja jogurttia, mutta aika kiireellä piti nekin vetää huiviinsa kun piti jo siirtyä perhehuoneeseen toiselle puolelle sairaalaa. En ollut kerennyt edes aloittaa ruokailua kun kätilö olisi jo halunnut viedä ruokakärryn pois.
 
Itse salissa oli hyvät pöperöt, osastolla jäi nälkä. Ens kerralla tietää ottaa omia eväitä PALJON mukaan.
 
En tykännyt, epämäärästä harmaata mössöä useampana päivänä, usein myös kylmää..mutta onneksi aamupalan puuro oli ihanaa!
 
Perus kouluruokatasoista ruokaa. Kaikki tuli syötyä, myös perunat ja lihakastikkeet, joita en tavallisesti söisi.
 
Lämmin ruoka oli maultaan maukasta ja hyvää, mutta määrällisesti sitä oli aika vähän. Olin koko ajan nälkäinen kun olin osastolla (ma -ilta -> pe -aamu).
Lisäksi ketään ei enää kiinnostanut raskausdiabetes, vaan päivän kalorimäärät oli kursittu kokoon hiilareilla ja sokerilla. Lisäksi päivän kalorimäärät oli mielestäni aika vähäiset (1800 kcal juuri synnyttäneelle, jonka elimistö alkaa korjaamaan vaurioita ja valmistautumaan imetykseen).

Mies toi pyynnöstäni synnytystä edeltävänä päivänä valmistamani kattilallisen kanarisottoa osastolle ja söin sitä öisin kolmen aikaan :D
Oikeasti.
Mä en elä leivällä ja jugurtilla, jos ne on tarjoiltu puoli kahdeksalta illalla ja aamupala on kahdeksalta.
 
Takaisin
Top