Blokkilista = juurikin tuo Vargynjan edellisellä sivulla selittämä käyttäjän piilottamismahdollisuus. Hyvä ominaisuus missä tahansa foorumissa!
Varoitus: kun kerrankin olen koneella enkä mobiililla ja teen vuorovaikutushommia työkseni, seuraa piiiitkääää yleistä pohdintaa. Ei ole pakko lukea.
Musta on hienoa että tästä ryhmästä on muodostunut sellainen, että asioita kun asioita voi käsitellä. Toisaalta kaikessa kirjoitussa kommunikaatiossa on vielä suurempi vaara väärinkäsityksiin kuin face-to-face, ja tahditon vaikutelma on helppo synnyttää. Tietyissä tilanteissa kannattaa siis vähän himmailla.
Tässä pari työpaikan peruskiveä, joiden osaamista edellytän tietyn senioriteettitason kollegoilta. Osittain näitä taitoja voi soveltaa missä tahansa yhteisössä, jopa kasvottomassa ja ei-niin-tiiviissä yhteisöissä kuin nettiryhmissä.
Nyrkkisääntö 1: kysy, älä kerro. Aroista asioista (kuten vaikkapa äskettäin käsitellystä vakavista mielenterveysongelmista) puhuttaessa joutuu itse kukin skarppaamaan. Vaikeat ja traumaattiset asiat on sellaisia, että niitä pitäisi aina käsitellä empatian kautta; jos ei ole itse kokenut samaa, kannattaa kaikki tulkinnat, teoriat ja myös useimmat neuvot jättää pois. Tarjotaan myötätuntoa, ja mikäli se toiselle ok, voi kysellä hänen kokemuksistaan oppiakseen lisää.
Nyrkkisääntö 2: Ihmisillä on tunteet. Jos joku loukkaantuu, hänellä on siihen oikeus. Kukaan ei voi sanoa toiselle, ettei hän voi tuntea niin kuin hän tuntee. Toisaalta, jos esim. työpaikan ollessa kyseessä halutaan kehittää yhteisöä ja välitetään toisista, loukaantuneella on myös velvollisuus nostaa asia rakentavasti esille oman kokemuksensa kautta, eikä lähteä itse loukkauslinjalle jottei tilanne tulehdu. "Kun sanoit [xyz], se tuntui vähättelevältä/loukkasi/tms. Toivon, että voisit jatkossa tehdä/olla tekemättä [abc]." Tämän jälkeen vastapuolella täytyy olla tarpeeksi kypsyyttä kunnioittaa tätä pyyntöä, eikä jatkaa tilannetta.
Nyrkkisääntö 3: Älä oleta pahinta. Tämä kannattaa yhdistää edellisen kohdan kanssa. Oletusarvo on, että useimmat ympärillä olevat haluavat sinulle hyvää. Mikäli vastapuoli ei ole aivan krooninen persreikä (ja niitäkin löytyy, ja silloin tästä listasta ei ole paljoakaan apua), asioita ei kannata lähtökohtaisesti tulkita pahimman kautta, vaan vetää syvään henkeä ja joko ignoorata koko juttu, tai tilanteen jatkuessa nostaa kissa pöydälle kohdan 2 metodilla ja selvittää missä mennään. Jatkuva tökerö käytös ei ole ikinä ok, mutta joskus se on tilapäistä ja aiheuttajana on ns. ihan oikea syy eikä se edellä mainittu krooninen persreikäisyys (avioeron aktiivivaihe, työstressi, lapsen vakava sairaus jne.) Mikäli tökerökäytöksinen osaa ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja alkaa skarpata, ja vastapuoli muistaa pitää mielessä että rankka elämänvaihe voi aiheuttaa vuorovaikutusongelmia, tilanteesta voi selvitä suht vähin vaurioin.
Näin siis työelämässä. Nettiryhmässä ei todellakaan tarvitse nähdä näin paljon vaivaa asian etten jos ei halua: näppiksen takaa on helppo antaa palaa, ja jos asiat ärsyttää, voi ryhmästä lähteä ilman, että sillä on paljoakaan vaikutusta omaan elämään. Se on yhtä aikaa hyvä ja huono puoli, koska ryhmän dynamiikka alkaa jossani vaiheessa kärsiä.
(Jos pääsit tekstiseinän loppuun asti, onnittelut! Kiitos ja anteeksi, lopetan romaanin tähän.)
Varoitus: kun kerrankin olen koneella enkä mobiililla ja teen vuorovaikutushommia työkseni, seuraa piiiitkääää yleistä pohdintaa. Ei ole pakko lukea.
Musta on hienoa että tästä ryhmästä on muodostunut sellainen, että asioita kun asioita voi käsitellä. Toisaalta kaikessa kirjoitussa kommunikaatiossa on vielä suurempi vaara väärinkäsityksiin kuin face-to-face, ja tahditon vaikutelma on helppo synnyttää. Tietyissä tilanteissa kannattaa siis vähän himmailla.
Tässä pari työpaikan peruskiveä, joiden osaamista edellytän tietyn senioriteettitason kollegoilta. Osittain näitä taitoja voi soveltaa missä tahansa yhteisössä, jopa kasvottomassa ja ei-niin-tiiviissä yhteisöissä kuin nettiryhmissä.
Nyrkkisääntö 1: kysy, älä kerro. Aroista asioista (kuten vaikkapa äskettäin käsitellystä vakavista mielenterveysongelmista) puhuttaessa joutuu itse kukin skarppaamaan. Vaikeat ja traumaattiset asiat on sellaisia, että niitä pitäisi aina käsitellä empatian kautta; jos ei ole itse kokenut samaa, kannattaa kaikki tulkinnat, teoriat ja myös useimmat neuvot jättää pois. Tarjotaan myötätuntoa, ja mikäli se toiselle ok, voi kysellä hänen kokemuksistaan oppiakseen lisää.
Nyrkkisääntö 2: Ihmisillä on tunteet. Jos joku loukkaantuu, hänellä on siihen oikeus. Kukaan ei voi sanoa toiselle, ettei hän voi tuntea niin kuin hän tuntee. Toisaalta, jos esim. työpaikan ollessa kyseessä halutaan kehittää yhteisöä ja välitetään toisista, loukaantuneella on myös velvollisuus nostaa asia rakentavasti esille oman kokemuksensa kautta, eikä lähteä itse loukkauslinjalle jottei tilanne tulehdu. "Kun sanoit [xyz], se tuntui vähättelevältä/loukkasi/tms. Toivon, että voisit jatkossa tehdä/olla tekemättä [abc]." Tämän jälkeen vastapuolella täytyy olla tarpeeksi kypsyyttä kunnioittaa tätä pyyntöä, eikä jatkaa tilannetta.
Nyrkkisääntö 3: Älä oleta pahinta. Tämä kannattaa yhdistää edellisen kohdan kanssa. Oletusarvo on, että useimmat ympärillä olevat haluavat sinulle hyvää. Mikäli vastapuoli ei ole aivan krooninen persreikä (ja niitäkin löytyy, ja silloin tästä listasta ei ole paljoakaan apua), asioita ei kannata lähtökohtaisesti tulkita pahimman kautta, vaan vetää syvään henkeä ja joko ignoorata koko juttu, tai tilanteen jatkuessa nostaa kissa pöydälle kohdan 2 metodilla ja selvittää missä mennään. Jatkuva tökerö käytös ei ole ikinä ok, mutta joskus se on tilapäistä ja aiheuttajana on ns. ihan oikea syy eikä se edellä mainittu krooninen persreikäisyys (avioeron aktiivivaihe, työstressi, lapsen vakava sairaus jne.) Mikäli tökerökäytöksinen osaa ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja alkaa skarpata, ja vastapuoli muistaa pitää mielessä että rankka elämänvaihe voi aiheuttaa vuorovaikutusongelmia, tilanteesta voi selvitä suht vähin vaurioin.
Näin siis työelämässä. Nettiryhmässä ei todellakaan tarvitse nähdä näin paljon vaivaa asian etten jos ei halua: näppiksen takaa on helppo antaa palaa, ja jos asiat ärsyttää, voi ryhmästä lähteä ilman, että sillä on paljoakaan vaikutusta omaan elämään. Se on yhtä aikaa hyvä ja huono puoli, koska ryhmän dynamiikka alkaa jossani vaiheessa kärsiä.
(Jos pääsit tekstiseinän loppuun asti, onnittelut! Kiitos ja anteeksi, lopetan romaanin tähän.)

Muokattu viimeksi:



Jos neljännen saan, tulee nimeksi todennäköisesti Atte tai Asta. Tyttöähän neulatesti mulle kyllä ennustaa 



