Miltä vauvakuume tuntuu?

Zeni

Tietävä tietäjä
Tammimammat 2017
Kesäkuun äidit 2019
Miltä tuntuu olla vauvakuumeessa?
Mulla se on puristava tunne kohdunseudulla ja sydämessä :Heartbigred pään täyttää ajatukset siitä miten koti järjestettäisi jos vauva tulisi ja mitä kaikkea pitää(/saa) hankkia.
 
Mulla oli aikoinaan niin paha vauvakuume, että muun muassa nännien pigmentti muuttui: ne tummuivat. Kohtu tuntui kuin sinne kuuluisi jotain lisää siis fyysisesti se tuntui. Aivan käsittämättömäntä, mitä mieli tekee ja hormonitoiminta sitten muuttuu. Fyysisesti muutos muun muassa nänneissä oli niin suuri että mieskin huomasi ja uskoi, että vauvakuume on kova.

Nykyään tuntuu niin kaukaiselta ja uskomattomalta, että joskus on ollut niin voimakas vauvakuume :D nyt on päinvastainen ajatusmaailma meneillään :P vaan onpahan tuokin tullut koettua.
 
Vauva kuume tuntuu kaipuulta joka täyttää koko sydämmen ja pään... ei voi ajatella mitään muuta kun sitä yhtä asiaa ja ikävöidä sitä mitä ei vielä edes ole olemassa... sitä tunnetta on hirveän vaikea selittää ja sanoiks pukea?
Tuntuu niinkuin joku osa sinusta puuttuu ja et ole täydellinen onnnekuin sen palan löydät... saako tästä koppia kukaan, mutta siltä minusta tuntunut kun vauva kuume ollut sen 100 astetta:D
 
Vauvakuume sattuu fyysisesti. Tekee olon levottomaksi ja välillä innostuneeksi ja hetkessä taas alakuloiseksi.
Syli tuntuuu tyhjältä ja kohtu huutaa kannettavaa. Kamala paine vatsassa, minne sikiön kuvittelee. Rintoja aristaa.
Välillä on vaikea ajatella mitään muuta kuin sitä yhtä puuttuvaa. Väkisin ajatus karkaa rattaisiin, vaatteisiin, tarvikkeisiin ja siihen, miten kotona täytyisi asioita muuttaa vauvaa varten. Lasten kanssa ja lapsille puhuu paljon vauvoista (meillä sukuun syntynyt useampi vauva ja lisää tulossa, sujuvasti niistä puhutaan) ja katselee sisaruksia sillä silmällä, että kyllä tuohon joukkoon vielä yksi mahtuisi :rolleyes::rolleyes:

Tosi vaikea sanoittaa sellaista tunnetta :grin
 
Vauvakuume tuntuu tyhjältä syliltä, siltä että jotain puuttuu. Ja kipuna ja kaipuuna. Sitä tulee katseltua vauvanvaatteita ja toisten vauvoja haikeana. Niin että samaan aikaan on sydämenkuvat silmissä ja tuntuu että joku raastaa sydäntä. Eikä kuitenkaan voi olla katsomatta.
 
Minulla ainakin on ollut vuosia niin kova vauvakuume, etten tiedä onko enää edes tervettä. :grin Niin tuskaisa tarve saada lapsi, että ihan sattuu. Syli tuntuu tyhjältä, koti tuntuu tyhjältä, eikä itseään jotenkin tunne kokonaiseksi ihmiseksi kun ei ole sitä suurinta ja tärkeintä asiaa, eli olla äiti omalle lapselle. Minulla ollut vaikeuksia suunnitella elämää eteenpäin, esim. työ- tai koulujuttuja, kun on vaan ajatellut että joojoo haluan lapsen enkä pysty keskittymään nyt muuhun. :D Monet itkut tullut itkettyä vauvakuumeen takia ja tullut mietittyä että onko loppuelämä tätä, että muut saavat lapsia ja minä itken kateellisena vieressä. :grin Eli minulle vauvakuume ei ole ollut mitään vaaleanpunaista haaveilua, vaan raastavaa tyhjyydentunnetta.
Mutta nyt viimeinkin raskaana ja tuntuu että kaikki on just niinku pitääkin. :rolleyes:
 
Ite en oo kerenny onneks kokea vauvakuumetta rajuimmillaan eli noi fyysisimmät oireet on jääny kokematta, sydämessä se kyllä on tuntunut polttava kaipuuna jotain kohtaan :Heartred Muuten oma vauvakuume on ollu lähinnä tuota vaaleanpunaista hattaraa :D Vauvat pyörii koko ajan mielessä ja sen vauvantuoksun pystyy tuntemaan nesässään :Heartred
 
Vauvakuume tuntuu välillä hyvältä ja välillä pelottaa, jos vauva olisi oikeasti tulossa. Vauvakuume ja raskaus on oikeastaan vasta alkusoittoa sille mitä vanhemmuus oikeasti tuo tullessaan. Mutta hyvinä hetkinä se on rintojen arkuutta ja pesänrakennus viettiä, se hyödyttää kaikkia kun tavarat karsiutuu ja tulee lisää tilaa kuvitteelliselle vauvalle :wink
 
Mulla se on puristava tunne kohdunseudulla ja sydämessä :Heartbigred pään täyttää ajatukset siitä miten koti järjestettäisi jos vauva tulisi ja mitä kaikkea pitää(/saa) hankkia.

Vauva kuume tuntuu kaipuulta joka täyttää koko sydämmen ja pään... ei voi ajatella mitään muuta kun sitä yhtä asiaa ja ikävöidä sitä mitä ei vielä edes ole olemassa... sitä tunnetta on hirveän vaikea selittää ja sanoiks pukea?
Tuntuu niinkuin joku osa sinusta puuttuu ja et ole täydellinen onnnekuin sen palan löydät... saako tästä koppia kukaan, mutta siltä minusta tuntunut kun vauva kuume ollut sen 100 astetta:D

Vauvakuume sattuu fyysisesti. Tekee olon levottomaksi ja välillä innostuneeksi ja hetkessä taas alakuloiseksi.
Syli tuntuuu tyhjältä ja kohtu huutaa kannettavaa. Kamala paine vatsassa, minne sikiön kuvittelee. Rintoja aristaa.
Välillä on vaikea ajatella mitään muuta kuin sitä yhtä puuttuvaa. Väkisin ajatus karkaa rattaisiin, vaatteisiin, tarvikkeisiin ja siihen, miten kotona täytyisi asioita muuttaa vauvaa varten. Lasten kanssa ja lapsille puhuu paljon vauvoista (meillä sukuun syntynyt useampi vauva ja lisää tulossa, sujuvasti niistä puhutaan) ja katselee sisaruksia sillä silmällä, että kyllä tuohon joukkoon vielä yksi mahtuisi :rolleyes::rolleyes:

Tosi vaikea sanoittaa sellaista tunnetta :grin

Vauvakuume tuntuu tyhjältä syliltä, siltä että jotain puuttuu. Ja kipuna ja kaipuuna. Sitä tulee katseltua vauvanvaatteita ja toisten vauvoja haikeana. Niin että samaan aikaan on sydämenkuvat silmissä ja tuntuu että joku raastaa sydäntä. Eikä kuitenkaan voi olla katsomatta.

Vauvakuume tuntuu kaipaukselta, odotuksen odotukselta.

Nää kommentit tiivistää täysin sen miltä se tuntuu, hyvässä ja pahassa:Heartred
 
Alussa tuntuu jännittävältä ja kutkuttavalta, kun on yrittänyt vuoden niin epätoivoiselta ja syli tyhjältä.
 
Se tuntuu kaipaukselta ja tyhjältä syliltä. Sellaiselta kololta, minkä vain vauva voi täyttää. Sitä tulee usein mietittyä miten järjestellään huonekalut ja muuta sellaista, sitten kun saadaan toinen.
 
Kaipuu ja tyhjä syli niinku joku sano jo. Tuntuu et osa itsestä puuttuu, elämä tuntuu oikeestaa aika tyhjältä välillä sen takia mut tajuan sen et se on vaa sitä et ei pääse yli siitä kaipuusta mut kyl se helpottaa ku oon alkanu käsittelemään sitä. Vähä väliå tulee se ku näkee ns. Pätkiä mitä toivois elämältä. Esim yks la aamu ku oltii sängyssä ja mies vielä nukku nii kuvittelin siihe pojan joka juoksi mun luokse ja pyysi että saisi katsoa telkkaria vaikka ”äiti” ja ”isi” nukkuu vielä. Se tuntuu tosi pahalta fyysisesti ja henkisesti. Aluks ku se alko voimistuu koin tosi paljo unettomuutta. Mut koitan psyykata itteeni etten ajattelis sitä koko aikaa ettei menis elämä hukkaan, kun sitä ei tiedä suodaanko niitå lapsia koskaan. Oon siis lapseton koska mies ei koe olevansa valmis
 
Kaipaus elämästä, jonka ikään kuin kokee jo olevan olemassa jossakin rinnakkaistodellisuudessa ja siksi sitä osaa kaivata. Tietää, mitä puuttuu.
 
Oon siis lapseton koska mies ei koe olevansa valmis

Itse odotin aikanaan 8 vuotta, ne parhaat vuoteni miehen "valmistumista" lapsen hankintaan. Eipä tuo valmistunut ennen kuin täytti 40 ja nykyisen vaimonsa kanssa sai lapsen muutama vuosi sitten. Kyllästyin odottamaan, ja lähdin kun minulla oli ikää 33 vuotta, ja 10 vuotta sen jälkeen minusta tuli äiti melkoisten vaikeuksien kautta, ja jouduin turvautumaan lahjamunasoluhoitoon.

En nyt tietenkään tarkoita, että sinun Hems78 pitäisi lähteä suhteesta, varsinkin jos sinulla on vielä vuosia aikaa odottaa miehen päätöstä asiasta. Haluan vain jakaa oman kokemuksen, jonka perusteella sanon, että älä odota liian kauan. Tämä on erittäin karusti sanottu, ja kuulostaa pahemmalta kuin mitä sillä tarkoitan! Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja ennen kaikkea sitä, että miehesi saisi tehtyä päätöksen ennen kuin on liian myöhäistä.

Joskus mietin, että minun olisi ehkä kuitenkin ollut helpompaa jäädä lapsettomaksi. Silloin en olisi oikeasti tiennyt, mitä menetän, en olisi kokenut kaikkia näitä vuoristoratatunteita ja sitä ihmeellistä suurta rakkautta, joka valtasi minut synnytyksen jälkeen. Olisin vain voinut kuvitella, miltä lapsen saaminen ja rakastaminen olisi tuntunut. Nyt kun sain tämän yhden, olisinkin halunnut niitä lisää, ja se aiheutti suuren surun kun tiesin, ettei enempää tule :sad001 Nyt olen senkin asian kanssa jo suurin piirtein sinut, mutta välillä se nostaa edelleen päätään, se suru.
 
Itse odotin aikanaan 8 vuotta, ne parhaat vuoteni miehen "valmistumista" lapsen hankintaan. Eipä tuo valmistunut ennen kuin täytti 40 ja nykyisen vaimonsa kanssa sai lapsen muutama vuosi sitten. Kyllästyin odottamaan, ja lähdin kun minulla oli ikää 33 vuotta, ja 10 vuotta sen jälkeen minusta tuli äiti melkoisten vaikeuksien kautta, ja jouduin turvautumaan lahjamunasoluhoitoon.

En nyt tietenkään tarkoita, että sinun Hems78 pitäisi lähteä suhteesta, varsinkin jos sinulla on vielä vuosia aikaa odottaa miehen päätöstä asiasta. Haluan vain jakaa oman kokemuksen, jonka perusteella sanon, että älä odota liian kauan. Tämä on erittäin karusti sanottu, ja kuulostaa pahemmalta kuin mitä sillä tarkoitan! Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja ennen kaikkea sitä, että miehesi saisi tehtyä päätöksen ennen kuin on liian myöhäistä.

Joskus mietin, että minun olisi ehkä kuitenkin ollut helpompaa jäädä lapsettomaksi. Silloin en olisi oikeasti tiennyt, mitä menetän, en olisi kokenut kaikkia näitä vuoristoratatunteita ja sitä ihmeellistä suurta rakkautta, joka valtasi minut synnytyksen jälkeen. Olisin vain voinut kuvitella, miltä lapsen saaminen ja rakastaminen olisi tuntunut. Nyt kun sain tämän yhden, olisinkin halunnut niitä lisää, ja se aiheutti suuren surun kun tiesin, ettei enempää tule :sad001 Nyt olen senkin asian kanssa jo suurin piirtein sinut, mutta välillä se nostaa edelleen päätään, se suru.


Joo mul on se tietty piste mihin asti voin antaa siimaa mut sitte pitää etsiä joku joka todella haluis perustaa perheen. Kuitenkin ensijaisesti toivoisin rakentavani elämän tämän miehen kanssa. On ne lapset kuitenki sellanen asia et ei voi oikee loputtomiinkaan odottaa. Saatika eläis siinä pettymyksessä että ei koskaa saanu omia biologisia lapsia. Olen siis alle 25v ja mulla on se maksimi raja siihe 25v asti koska ei voi tietää joutuuko lapsettomuushoitoihik ynm ;D tulipas pitkä vastaus
 
Mulla vauvakuume on tuntunut semmoselta järkyttävältä kaipuulta. Sellanen ikävä jota mikään ei hellitä ja mihin mikään ei oikeastaan auta. Yhdessä vaiheessa purskahdin aina hysteeriseen itkuun kun näin vauvan kaupungilla ja se oli kieltämättä aika hurjaa itsellekin. Kerran työkaveri toi vastasyntyneen vauvansa töihin näytille ja minä jouduin lähtemään piiloon takahuoneeseen kun itkusta ei meinannut millään tulla loppua. :sad015
 
Ensin oli juurikin niissä pilvilinnoissa ja haaveissa. Vauvan nähdessä sydämessä läikähti ja ilo ja kaipuu täytti mielen. Kun aikaa kului alkoi vauvakuume olla ahdistavaa ja pelottavaakin. Mitä jos me ei saadakkaan pientä..

Kim Lönnholmin Minä olen muistanut laulua kuuntelin paljon ennen kuin pieni rakas saatiin syliin :smiley-angelic003

"Minä olen valvonut tuhat yötä
Tehnyt työtä tyhjää niin kuin kuolemaa
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teillä
Elämäni kintereillä ajanut eteenpäin

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain"
 
Kaipaus elämästä, jonka ikään kuin kokee jo olevan olemassa jossakin rinnakkaistodellisuudessa ja siksi sitä osaa kaivata. Tietää, mitä puuttuu.

Tämä on minusta todella osuvasti sanottu! Mun mies kommentoikin saman suuntaista joskus, kun juteltiin lapsista ja mun vauvakuumeesta. Hän sanoi, että hänestä se tuntuu vähän pelottavaltakin, että vaikka kyseessä olisi meidän yhteinen lapsi, niin hänelle se on vain käsittämätön ajatus, jota ei osaa edes kuvitella, kun taas minulle se tuntuu ikään kuin olevan jo totta... "Tuntuu kuin sä tuntisit sen lapsen jo. Sä varmaan tiedät sen nimenkin!"

Tajusin, että juuri siltä se tuntuu. Niin kuin se olisi jo totta. Ja jos se on jo totta, niin sen pystyy menettämään, jos lasta ei tulekaan...
 
Takaisin
Top