Ruoka odotusaikana

emsu86

Asioista perillä oleva
Lokakuun äidit 2019
Oletteko kuinka tarkkoja vältettävien ruokien suhteen? Tulin asiaa taas pohtineeksi kun suu täynnä salmiakkitassua :hilarious:

Minä olen noudattanut aika pilkulleen suosituksia, jopa niin pitkälle etten ole metwurstia leivän päälle laittanut. Ja oikeastaan muuten ei tee rajoitukset tiukkaa, muutakun tuon metukan ja pihvin kohdalla. Niin ja pehmeät juustot, mutta olen kyllä niitä syönyt jos paketin mukaan pastöroitu tuote, kuten Valion Viola tai leipäjuustot.
 
Viime raskaudessa en ees tiennyt että meetvursti on kiellettyjen listalla ja salmiakkia söin, kun se valitettavasti oli ainoa himo enkä vaan pystynyt olla ilman. Nyt aion noudattaa kyllä. Kahvirajoitus tekee tiukkaa kun oon niin kova kahvinjuoja ja toi salmiakki kun en syö muuta karkkia. :rolleyes:
 
Minä tulostin ruokaviraston sivuilta suosituslistan ja koitin painaa mieleeni kaikki jutut mitä siinä on, mutta kovin kirjaimellisesti en ole sitä noudattanut. Esim. yhtenä päivänä söin pari sushipalaa kun olen ihan sushihullu ja kaveritkin sen tietää, ja varmasti olisivat ihmetelleet jos en olisikaan syönyt yhtään. En ole siis kertonut heille raskaudesta vielä. Onneksi syötiin sitä ennen kiinalaisessa buffetissa muutenkin niin pystyin vetoamaan täyteen oloon kun en ottanut enempää. :D Myöskin kahvia tai kolajuomia olen ottanut jos on tarjolla ollut, en muista niitä suositusmääriä mutta santsikupilliset olen jättänyt väliin ja kotona en keitä itselleni kahvia ollenkaan.

Aiemmin kun seurasin sivusta siskoni raskautta niin hän ei uskaltanut laittaa leivälle edes keittokinkkua kun pelkäsi että se on raakaa ja siitä tulee joku pöpö. Mielestäni se meni "pikkusen" liiallisuuksiin, mutta kukin tavallaan toki. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, harvaa asiaa kuitenkaan suositellaan ihan totaalisesti välttämään niin kunhan määrät pysyvät hillittyinä niin en usko siitä olevan vaaraa. :)
 
Minä olen tosi tarkka suositusten kanssa. Mulla helpottaa oloa se, että tiedän, ettei ainakaan oman toiminnan vuoksi tule aiheutettua yhtään ylimääräistä riskiä raskaudelle. Salmiakkia tekee kyllä mieli tosi paljon, mutta muutoin ei aiheuta ongelmaa.
 
Minä olen tosi tarkka suositusten kanssa. Mulla helpottaa oloa se, että tiedän, ettei ainakaan oman toiminnan vuoksi tule aiheutettua yhtään ylimääräistä riskiä raskaudelle. Salmiakkia tekee kyllä mieli tosi paljon, mutta muutoin ei aiheuta ongelmaa.

Mulla tää sama syy, että vaikka se häviävän pieni mahdollisuus on että jotain tulisi, niin en halua sitä omatunnolleni.
 
Itse myös yritän tuolla maalaisjärjellä mennä. Muutama salmiakki ei kaada maailmaa, eikä lasillinen kolaa jos se on vain kerran tai kaksi viikossa. Sushia voi syödä pari palaa vaikka kuinka olisi tietämättä käytetyn levän jodipitoisuuksia, kunhan on kasvistäytteellä tai vaikka katkaravulla mikä on kypsää. Raakojen lihojen ja kalojen suhteen pidän nollalinjan koska niissä kuitenkin voi se pienikin määrä olla pahasta jos sattuu ns *aska mäihä. Juustot sitten vähän tapauskohtaisesti... Samalla linjalla olin ykkösen aikaan eikä tuo mitenkään kieroon ole kasvanut, ainakaan vielä. :p

Toisaalta kun tietää senkin että äidin henkinen hyvinvointi vaikuttaa lapseen niin jos joskus menee se isompi kourallinen salmiakkia helpottamaan ketutusta tai vastaavaa niin en ota stressiä. Varmasti enempi haittaa lapselle siitä jos äiti jatkuvasti stressaa syömisiään... Eli jos jonkun stressiä helpottaa se että on tosi tarkka syömisistään niin sehän on vain win win hänelle. :happy:
 
Söin ravintolassa maanantaina annoksen, jossa oli ilmakuivattua kinkkua, kun jotenkin (tyhmänä) ajattelin sen olevan kypsennettyä.. No eipä vissiin olekaan, googlailun perusteella. Nyt iski hirveä ahdistus, että pitänee ottaa tämä puheeksi neuvolan kanssa..
 
Mä pidän suosituksia silmällä ja ne missä on just yhdestäkin kerrasta kiinni niin jätän väliin, mut muuten maalaisjärjellä. Kahvia oon vähentänyt. Lisäksi halusin vähentää sokerin syöntiä erityisesti nyt raskausaikana.
 
Kahvia en juo ja teetäkin ehkä kupin viikossa kerkeen töissä hörpätä. Nyt pitää vaan jättää kaikki ihanat rooibos-, lakritsijuuri- ja inkiväärihaudukkeet kaappiin odottamaan syksyä. En muistanut tuota liha-asiaa niin just keskiviikkona söin palan mediumia pihviä. :confused: Että suositusten mukaan kyllä, mutta en ota paineita jos joskus unohtuu, varsinkin näin alkuun. Eniten harmittaa sushin, brien ja lakritsan menetys :hungry:
 
Söin ravintolassa maanantaina annoksen, jossa oli ilmakuivattua kinkkua, kun jotenkin (tyhmänä) ajattelin sen olevan kypsennettyä.. No eipä vissiin olekaan, googlailun perusteella. Nyt iski hirveä ahdistus, että pitänee ottaa tämä puheeksi neuvolan kanssa..

Oliko se salaatissa tms sellaisenaan, vai esimerkiksi pastakastikkeessa tai pitsan päällä niin että se oli lämmitetty? Koska silloinhan se on ihan ok kun kypsyy siinä sitten... Mutta turha sitä on stressata kun ei sille mitään enää voi.

Ite olin ykkösen aikaan Puolassa reissussa ja yritin olla paljon tarkempi syömisistä ku kotona, mietin mitä söin ja missä. Viimeisenä päivänä tilasin ravintolassa pitsan vuohenjuustolla kun ajattelin että 300asteisessa uunissa kyllä mahdolliset pöpöt juustosta kuolee, niin eiköhän se juusto ollutkin lätkäisty siihen päälle paiston jälkeen... o_O No, oli nälkä ja pitsa näytti hyvältä niin pienen pohdinnan jälkeen vedin sen ihan tyytyväisenä ilman mitään ongelmia ja päätin olla stressaamatta asiaa. :cool:
 
Oliko se salaatissa tms sellaisenaan, vai esimerkiksi pastakastikkeessa tai pitsan päällä niin että se oli lämmitetty? Koska silloinhan se on ihan ok kun kypsyy siinä sitten... Mutta turha sitä on stressata kun ei sille mitään enää voi.

Ite olin ykkösen aikaan Puolassa reissussa ja yritin olla paljon tarkempi syömisistä ku kotona, mietin mitä söin ja missä. Viimeisenä päivänä tilasin ravintolassa pitsan vuohenjuustolla kun ajattelin että 300asteisessa uunissa kyllä mahdolliset pöpöt juustosta kuolee, niin eiköhän se juusto ollutkin lätkäisty siihen päälle paiston jälkeen... o_O No, oli nälkä ja pitsa näytti hyvältä niin pienen pohdinnan jälkeen vedin sen ihan tyytyväisenä ilman mitään ongelmia ja päätin olla stressaamatta asiaa. :cool:

Se oli bruschettan päällä, eli ei oltu edes lämmitetty.. Oli niin kuivaa, että mielestäni vaikutti kypsältä, mutta jälkikäteen luin, ettei raakakypsentäminen riitä. Tää on kyllä todella turhauttavaa, että vaikka yrittää parhaansa, niin silti päätyy mokaamaan näin.. :sorry: Taidan pyytää ne toksoplasmaverikokeet varmuuden vuoksi, niin pääsee murehtimasta asiaa. Koko päivän oon ollut ihan itkunen.
 
Silloin kun esikoista odotin 9v sitten niin ei metukka ja ilmakuivattu kinkku ollut vältettävien listalla ollenkaan. Muuten ei hirveästi ole muuttunut tai en mä nyt ole edes käynyt tarkistamassa tässä odotuksessa. Oletan että samat kuin kaksi vuotta sitten.
 
Pyrin välttämään kiellettyjä, mutta aikalailla stressaamatta ja maalaisjärjen mukaan. Muutama salmiakki ei maailmaa kaada. Ja sushit syön kasvisversioina. Itse asiassa esikoisen odotusaikana tykästyin näihin niin, että en ole tainnut tässä välilläkään ns. normaalia sushia syödä kertaakaan :wideyed:

Vuohenjuusto oli ekassa raskaudessa paha, kunnes tajusin, että on sellaisiakin ruokia, joissa se kypsennetään :grin

Kahvia en juo, mutta teen määrää olen vähentänyt. Normaali päiväannos on pari litraa, niin nyt yritän selvitä puolella litralla tai teen sitten vähän laimeampaa.
 
Mä en kanssa stressaa liikaa, vältän kiellettyjä, mutta en ruoski iteäni jos käy vahinkoja. Just eilen söin hyvällä ruokahalulla maksalaatikkoa ja myöhemmin muistin että maksaruokiakin kai pitäis välttää. Sushia menee samoin kasvisversiona ja maitotuotteita en voi käyttää muutenkaan niin juustojen kanssa ei ole ongelmaa. Ainoot jotka syynään tosi tarkkaan on alkoholi ja lääkket, mutta nehän ei kuulu tänne ruokaketjuun. :rolleyes:
 
Eilen nappasin kaupasta mukaan pussillisen lakuja ja ehdin niitä kourallisen jo syödä, kunnes muistin että ne on vältettävien listalla. Mies onnellisena tuhosi pussin ettei ne jäis tänne kaappiin mua houkuttelemaan :D
 
Mun mies on käyttänyt törkeästi hyväkseen mun ruokarajoitteita. Oli ostanut kaupan palvelutiskistä klöntin graavilohta ja tietää että se on mun superherkkua, mutta kotiin päästyään kun purkasi kauppakassia jääkaappiin niin huuteli vaan että "jaa niin, ethän sä voikaan tätä syödä, VOI HARMI!" Ei varmasti ollut harmissaan oikeasti. :D
 
Mä oon tosi tarkka ruokarajoitteista, mutta viime raskauden oksensin melkein läpeensä niin niitä tarvinnut kauheasti miettiä. Oon myös vegaani joten oikeastaan ainoat joita tarvii miettiä on toi lakritsi (ja asun englannissa niin eipä täältä niin helposti sitä oikeaa lakua löydä edes) ja kofeiini.

Nyt mennyt kahvia 4-5 kuppia päivässä, mutta mulla vaihtuu työvuorot nyt sattumalta just ens viikolla helpompaa niin saan sen rajattua siihen kahteen. Oon nyt tässä loppuviikon vähentänyt, kun viimeksi neuvottiin ettei kannattais heti vetää nollalinjaa jos on käyttänyt reilummin :-D viimeksi kyllä tuli hyvä vieroitus, kun se oksentaminen pisti stopin kahville ja lopun raskauden join sitten teetä kupin tai kaksi päivässä. Tällä kertaa ajattelin myös kokeilla jos löytyisi joku hyvä kofeiiniton kahvi, kun usein muutenkin illalla tekee mieli kupillista kahvia ja varmaan enemmän nyt kun ei voi viiniä ottaa :-D

Täällä englannissa suositukset on tosi löyhät verrattuna Suomeen, mutta mä meen suomen ohjeilla.
 
Minäkin yritän olla tarkka suositusten suhteen mutta salmiakki ja lakritsi on kyllä vaikea välttää kun omaa herkkua.
 
Mies kävi eilen kaupassa ja toi muöle lauantaikarkiksi pyytämättä Sirkus-Aakkosia :shifty: Söin sitten jo kourallisen kunnes muistin et niin juu se salmiakki.. no, sitä ei oo vielä montaa vuotta ees suositeltu vältettävän niin en oo niin huolissani. Loput karkit saa silti syödä joku muu.
 
Takaisin
Top