Ihan jos yleistä keskustelua näihin liittyen. Kuinka tiukkaa linjaa ihmiset pitää?
Ja toki heti tiukka kysymys että voiko Viola tuorejuustoa syödä kun Valion sivuilla sanotaan että on turvallista (tuskin voisivat näin sanoa ilman totuuspohjaa), mutta evira kuitenkin suosittelee ettei näihin kosketa ollenkaan?
Itse olen ollut aika tarkka näissä aikaisemmin, mutta kuitenkin syönyt esimerkiksi kaikkea mitä on tehty pastöroidusta maidosta. Tuntuu että tässäkin vaan tieto lisää tuskaa ja oikeasti melkein mitään ei voisi syödä jos lukee noita ohjeita kun raamattua.

) ja tullut taas kokeiltua noita alkoholittomia viinejä ja yllättävän hyviä kyllä löytyy nykyään. Alkoholittomasta siideristä en niinkään välitä.