Ruokahimot ja -ällötykset

Magpie

Näppärä viestien naputtelija
Tammikuun äidit 2019
Onko teille tullut mitään ruokahimoja tai -ällötyksiä raskauden aikana?
Entä aiemmissa raskauksissa? Onko mieliteot nyt samanlaiset kuin aiemmilla kerroilla?
 
Mulla ei ole ainakaan vielä mitään suurempia ruokahimoja ilmennyt, mutta ne mitä on ollut, ovat ihan selvästi kohdistuneet suolaisiin ruokiin. Tuo on siinä mielessä erikoista, että normaalisti olen enemmänkin perso makealle. Pari viikkoa sitten himoitsin perunamuusia ja nyt jostain syystä maistuu vaalea leipä. :hungry: Yleensä en perunaa juurikaan syö ja leipäkin on normaalisti tummaa.

Ällötyksiä ei vielä ole pahemmin ilmennyt, mutta makeanhimon puuttumisen olen (ilolla) pistänyt merkille. :p

Ruokaa tulee syötyä aika säännöllisesti ja pieniä annoksia. Etova olo kertoo sopivasti, että taas olisi aika laittaa sapuskaa ääntä kohti. Paljoa ei pysty kerrallaan syömään, koska myös siitä tulee huono olo. Ainakin ruokarytmin osalta syömistottumukset ovat siis menneet positiivisempaan suuntaan, sillä aiemmin pystyin surutta syömään rekkamiehen annoksia ja ruokailuvälitkin venyivät useimmiten turhan pitkiksi. :grin
 
Täälläkin silloin tällöin tekee mieli perunaa, vaikken ole koskaan suuremmin tykännyt. Parasta juuri nyt on kaikki perusmaut. Ei mitään extremeä. Mottona: Keep it simple. Leivän päällekään en kaipaa mitään.
 
Uusi ruokaihastus ilmaantui tällä viikolla: hapankorput! Noita olen nyt ihan mielissäni rouskuttanut. Ihastusten kanssa tosin täytyy olla varovainen, koska ainakin mulla nuo vaihtuvat ihan viikottain. Ei siis passaa ostaa kaappia täyteen ruoka-ainetta X, koska voi olla, että se onkin inhokki parin päivän päästä. Pääasiassa onneksi kuitenkin edelleen maistuu normaali kotiruoka, eli eivät ole nämä himot ja ihastukset kovin paljon laukalle lähteneet. :grin
 
Mulle on tullu ällötykseksi paistettu sipuli. Se on jotenki niin makeeta et tökkii tosi pahasti.

Himoja ei oo hirveesti tullu mut tuoreet herneet on uponnu nyt tosi hyvin ja auttanu pahoinvoinnis. Oon syöny jo monta litraa tällä viikolla.
 
Mua on ällöttänyt melkein alusta asti kahvi niin että jo haju saa yökkimään, tämä oli tuttua toisesta raskaudesta jo. Kaikki paistettu ja grillattu liha myös ällöttää, jauheliha varsinkin :meh: Ja sitähän nää lapset rakastaa tietty eniten kaikista ruuista... On välillä ollut vaikea keksiä mikä maistuis ja sitten sitä mättää jotain sipsiä nassuun.

Uusin himo mulla on ollut maustekurkut, niitä on saatava leivälle koko ajan. Myös kaikki makea maistuis kyllä, oon muutenkin sellanen sokerihiiri. Yrittänyt nyt syödä mahdollisimman paljon tuoreita marjoja sen sijaan :)
 
Mulla yököttää melko moni asia... mm. Grillausmauste lämpimässä ruoassa. Suurin mieliteko on maman riisinuudelit...
 
Luulin että makea himottaa, mutta nyt nostaa päätään suolaset. :D
 
Mitään mielitekoja ei oikein oo vie tullu, mutta yököttää kaikki tumma liha. Kala on oikeestaan ainoo mitä pystyy syömään lihoista. Peruna on toinen mikä on alkanu ällöttään
 
Minä taas saan väkipakoi kalaa syödä. En pysty hirveesti kun rupeaa oksentamaan se.
 
Täälläkin makeat on yllättäen menneet etovan puolelle (normisti kyllä maistuu). Suolaiset syötävät menee, tosin ei mitään sipsejä tms. tee ees mieli. Enimmäkseen tekee mieli jotakin raikasta. Hedelmiä, kasvisruokaa (kirosana mun miehelle :hilarious:), puuroakin on tullut syötyä paljon. Salmiakkia kaipaan kamalasti, kun se on mun pahe nro1 :hungry: muutamia salmiakkeja silloin tällöin oon syönyt.
Yllättävää, miten terveellisiä ruokia pikkuinen vaatii :grin yleensä kyllä kaikki epäterveellisempi menee.
 
Mulla kaikki suolainen maistuu ja ällötyksiä en oo kyl huomannut. Tänään söin hesen megahampparin ja tuli niin huono olo sen jälkeen et hohhoijaa o_O:wtf:
Ehkä tää oli merkki et nyt heset saa jäädä taakseen :wink:grin:grin:grin
 
Olin tänään aivan onnessani, kun pääsin syömään kunnon falafeleja. Muutenkin tulee ihan puskasta yllättäviä ruokahimoja. Välillä maistuu tosi mausteinen ruoka ja ylipäätään kaikki mahdollisimman raikas. Kaikki voimakkaat käryt ällöttää. On vaan jatkuvasti yhtä aikaa nälkäinen ja ähkyinen olo, niin ei oikein tekis mieli syödä mutta kuitenkin pakko
 
Mitään ruokahimoja ei ole oikeastaan tullut, mutta kaikki raikas maistuu kuten salaatit, viilit, marjat jne.
Voi kyllä johtua tästä helteestäkin... Mutta esim. viiliä ja tomaattia en ole tainnut syödä juuri pariin vuoteen ja nyt olen syönyt senkin edestä :grin
Normaalisti olen kovin perso makealle, mutta nyt ei uppoa sitten mikään! Ei jäätelö, suklaa, leivonnaiset. Ihan hyvä vaan.
Sen puoleen sipsit sitten taas maistuvat ja olen niitä syönytkin, olkoon ne ainoa paheeni sitten, ja saahan niistä hyvin suolaa näillä helteillä :wink
 
Tuntuu, et nykyään ei joitain ruokia/juomia pysty syömään paljon tai niin paljon kuin joskus aiemmin. Esim. eilen huomasin, kun miehen kanssa illalla maisteltiin paria juustoa, että muutaman pikkupalan jälkeen tuli jo semmonen olo, että ei enää yhtään juustoa pysty syömään. Sitten kahvi multa on nyt aika monesti jäänyt myös juomatta loppuun, kun tuntuu vaan, ettei tee yhtään mieli ja alkaa maistua vaan pahalta suussa.
 
Mulla kahvin haju on ollut ihan alusta asti tosi paha. Mies toi pari päivää sitten jotain mokka toffeeta kotiin ja oli ihan hirmu pahaa. Banaaneja mulla menee joka päivä ja perunapiirakoita voisin syödä vaikka miten paljon. Hedelmien ja marjojen tuoksut vetoaa muhun jotenkin tosi paljon. En pääse hedelmäosaston ohi ostamatta mitään. Eilen mies söi mustikka rahkaa ja mä vaan haistelin, että mikä täällä tuoksuu niin hyvälle.
 
Mitään muita himoja ei ole ollut kuin jalopenot, oliivit sekä erityisesti jäiset puna- ja mustaherukat ihan sellaisinaan! Mies sanoo että kirpeitä, mutta ei minusta :p ällötyksistä ehkä kaikki sokeriset asiat, jotka jääneet melkein kokonaan pois.
 
Takaisin
Top