Pikkusisarusta odottavat

Meillä tosiaan ensimmäisen ja toisen välillä on se puolitoista vuotta, mutta ei olisi ollut niin lyhyt jos esikoinen olisi ollut jotenkin haastava tapaus. Kaveri on rauhallisuuden huippu. Juniorilla taas riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita jolloinka ei ihan heti edes tehnyt mieli kolmatta lähteä yrittämään ;D Eli toisen ja kolmannen väliin jää nyt se kaksi ja puoli vuotta, mutta onhan sekin kuitenkin aika pieni ikäero loppujen lopuksi :)

Jep, tähän varmasti just vaikuttaa lasten luonteet tosi paljon. Meidän esikoinen on aika temperamenttinen ja oli etenkin vauvana aika kiukkunen tapaus, joten käsiä ei olisi kyllä riittänyt esim. vuosi sitten alkuunkaan hoitamaan muita lapsia samalla. Toki, hätä keinot keksii ja jos pakko olisi ollut niin eiköhän siitäkin oltaisi selvitty :)
 
Joo varmasti olisi vaikuttanut päätökseen pienestä ikäerosta, jos esikoisella ois ollu vaikka esim koliikki. Mut tähän mennessä tosiaan ollu helppo vauva, joten uskalsi yrittää toista. :-)
 
Meillä tulee toivon mukaan lapsille aika tasan 2v ikäero, esikoisen la oli 13.8. ja tämän vissiin 15.8. tai hiukan aiemmin.

Oltais kans toivottu pienempää ikäeroa, mutta tosiaan, minkäs näille mahtaa. Esikoista yritettiin pari vuotta, joten olihan tämä siihen verrattuna nopeaa toimintaa :)
 
Plussasin esikoisen 2v synttäripäivänä, joten meille olisi ikäeroa tulossa 2v9kk. En olisi itse voinut meidän perheeseen kuvitellakaan pienemmällä ikäerolla lapsia.
 
Meillä lapset syntyneet 1/10 ja 7/13, eli tulee kolmannelle 8,5v ja 5v ikäeroa isosisaruksiin :) mies ei aluksi halunnut kolmatta, mutta yllätykseksi heltyikin ajatukseen ja toisesta kierrosta nappasi :) laskettu aika laskurin mukaan on 12.8
Eniten jännittää reaktiot sisaruksilta kun tulee aika kertoa heille että vauva tulee :D
 
Meillä tulee ikäeroksi 1v ja 8-9kuukautta.Ajattelimme myös että yhdellä kertaa vauva/taapero vuodet ja sitten "helpottaa".Myös töitten kannalta helppoa kun voi jäädä hoitovapaalta taas äitiysvapaalle eikä tarvitse laittaa esikoista päiväkotiin.Esikoinen ei ole meiltä juurikaan voimavaroja kuluttanut.On päästy kaikesta todella helpolla. Nukkunut aina hyvin.Nyt 1-vuotiaana nukkuu 11-13tunnin yöunia.Mahdotontahan sitä on tietää miten toisen kanssa menee mutta tällä hetkellä on fiilis että voimavarat ei ainakaan ole vähissä.
 
Oon alkanut puhuun esikoiselle 1v4kk että äitin mahassa on vauva ja nyt kun siltä kysyy missä vauva niin taputtaa mahaa.. [emoji7]
 
Esikoinen on 1v1kk nyt joten kakkosen syntyessä sen +- 1vuos 9kk.. ihan täysin suunnitellusti ei tätä seuraavaa näin nopeasti tilattu, joten KYLLÄ jännittää miten selvitä kahden niiiin pienen kanssa. Varsinkin kun ensimmäinen on ollut kaiken keskipiste tähän asti ja temperamenttia on löytynyt :bag:
Ja toki kaikki käytännön asiat, liikkumiset, nukkumiset, vaipan vaihdot tms.. kun jotenkin en osaa nähdä et tää esikoinen ois sen itsenäisempi elokuussa kuin nytkään:wideyed:
Onhan täs paljon niitä hyviäkin puolia, mut silti...aaapuuuuuuva:sorry:
 
Jos kaikki menee hyvin, niin meillä tulee ikäeroa esikoiselle ja vauvalle 3v11kk. Ikäero tuntuu hyvältä suuritarpeisen vauvan jälkeen. Nyt meillä on viimein opittu nukkumaan, niin jaksaa paremmin sitten valvoa vauvan kanssa kun on saanut vähän ladata akkuja tässä välissä. Toiveissa oli kyllä alunperin pienempi ikäero, mutta niin vähillä unilla mentiin ensimmäiset 2,5 vuotta esikoisen kanssa, että hyvä näin :)
 
Täältä löytyy kaksi poikaa ennestään.
 
Meillä on tällainen uusioperhe.
Ent. suhteesta on lapset 01.2007 & 09.2008.
Nyt 01.2017 & 08.2018.
Aika lailla samoilla ikäeroilla siis mennään .

Tämä pikkuneiti on aikalailla mamman perään.Pitäisi pian vierottaa tissiltä ja omaan sänkyynkin.
Vähän pelottaa hoitoon josko tulee olemaan kamalan mustis tälle uudelle tulokkaalle.

Inhottaa mennä töihin 4kk,muttei ole varaa olla kotona vaikka kuinka haluaisi.
Aiempien kanssa pystyin olemaan 4.v kotona.

Jännittää koko raskaus eniten tähän mennessä
Miks tarttee vierottaa tissiltä? Siis on totta kai jokaisen äiti-lapsiparin oma päätös, mutta mua tällasessa tilanteessa huolettaa, että perustuuko se ajatus siihen, ettei raskausaikana vois/sais imettää? :) kun siis saa ja voi, ellei tule lääkäristä seksikieltoa, jolloon yleensä imetys voi sitten myös provosoida supistuksia. Mutta muuten raskaus ei ole este imetykselle. :)
 
Heippa :) jos täällä kaikki menee hyvin, niin esikoiselle ja tälle pikkukakkoselle tulee ikäeroa 2v3kk. Pienempi ikäero oli toiveissa mutta kaksi vkm tälle vuodelle tullut. Jospa nyt saisin nyytin syliin saakka <3
 
Minun kakkosen ja kolmosen välille on tulossa ikäeroa aika tarkkaan 2v. Ihan ok ikäero. Hassua kun voi seurailla 2015 vuoden kalenterista omia raskausmerkintöjä, kun ne kulkevat lähes samaa tahtia tän vuoden kanssa. :) Kolmatta alettiin yrittää kun toka täytti 1v, lääkäri arveli että se on sopiva aika minun keholle toipua synnytyksestä uutta raskautta varten. Ikää kun on jo 37v, niin palautuminen ei tapahdu kovin nopsaan.

Imetän tokaa, joten raskautuminen olikin melkoinen temppu kun kierto ei käynnistynyt itsestään; tarvittiin omega 3-lisä, niin minunkin kroppa hyrähti käyntiin. Viikko kuurin aloittamisesta tuli mielialavaihteluita, siitä muutama päivä eteenpäin niin tunsin niin repivän ovulaation että luulin sitä aluksi revenneeksi munasarjakystaksi. Pari viikkoa siitä niin raskaustesti näytti plussaa. :) Pojot miehelleni että uskalsi lähelleni sen ovulaation jälkeen, olin kuin persauksille ammuttu karhu kivusta ja mielialavaihteluista. Nyt sitten jännätään neuvolatädin reaktiota, edelliset kuukautiseni olivat siis 10/2015, siitä sitten laskemaan kiertopäivää.... Taitaa mennä ultraushommiksi. :)

En ole vielä päättänyt että koitanko jatkaa imetystä raskauden yli. Nännit ovat arat, ja olen siksi vähentänyt imetyskertoja. Aika näyttää. Onhan 1v 4kk ihan hyvin äidinmaitoa lapselle, vaikka pidemmästäkin ajasta olisi iloa.
 
Takaisin
Top