Synnytysvalmennus

Itse kyllä ymmärrän, että on vaikea huomioida kaikkia ja meninkin valmennukseen sillä ajatuksella, että mies saisi itselleen tietoa koska esim. itse synnytyksestä hän ei tiedä. Kaikki aiheet ovat tärkeitä enkä ainakaan itse halunnut vähätellä minkään tärkeyttä oman ammattini tai osaamiseni vuoksi. Silti minusta on outoa, että jaetaan 30-40 vuotta vanhaa tietoa, joka ei enää pidä paikkansa eikä anneta käydä sitä keskustelua muiden kanssa. Jos ajatus on, että samalla saa sitä vertaistukea niin kuinka se onnistuu mikäli leikitään erilaisia leikkejä jotka eivät liity itse aiheeseen eikä anneta mahdollisuutta kysymysten esittämiseen tai niistä keskusteluun.

Perhevalmennusten sisältö on aina kiinni siitä vetäjästä ja paikkakuntien välillä on eroja sisältöjen ja toteutusten suhteen. Ideaalia olisi jos annettaisiin ne perustiedot aiheesta ja sitten käytäisiin läpi niitä ajatuksia, esim. niitä pelkoja tulevaa kohtaan. Meillä ehdittiin avata aihetta keskenään sen verran, että osa kertoi synnytyksen pelottavan jolloin terkkari tuumasi, että keskustellaan tästä lisää kun on katsottu video ja diat synnytyksen vaiheista. Terkkari totesi em. jälkeen, että pysyttiin hyvin aikataulussa ja kello onkin jo niin paljon, että lopetellaan. Syytön terkkari toki ajan vähyyteen on jos se ei riitä aiheen pintapuoliseen käsittelyyn ja keskusteluun.

Tämä on toki vain minun kokemus ja mielipiteeni. Kuitenkin suosittelisin kaikkia nuissa käymään ja toivon, että sieltä saisi ainakin varmuutta tulevaan vaikkei niin uutta tietoa saisikaan.
 
Toivottavasti annoit palautetta noista 40v vanhoista tiedoista!

Annoin kyllä ihan paikanpäällä, nätisti tietenkin. Terkkari oli jo vanhempi ja oli hieman nolostunut huomatessaan puhuvansa vanhentunutta asiaa. Jospa päivittää tietojaan ajantasalle :)
 
Annoin kyllä ihan paikanpäällä, nätisti tietenkin. Terkkari oli jo vanhempi ja oli hieman nolostunut huomatessaan puhuvansa vanhentunutta asiaa. Jospa päivittää tietojaan ajantasalle :)
Mua alkoi uteliaisuuttani kiinnostaa että mitä 40v vanhaa tietoa annettu?:wideyed:
 
Mua alkoi uteliaisuuttani kiinnostaa että mitä 40v vanhaa tietoa annettu?:wideyed:

Siis ihan käytännön asioita. Terkkari kertoi synnyttäneen lapsensa 70-80 luvulla ja kertoi mm. synnärin toiminnasta omiin kokemuksiin perustuen. Esim. mitä siellä tehdään ja kuinka asioita hoidetaan. No hänen synnytyksistä on jo aikaa ja asioita joita hän kertoi tehtävän ei enää tehdä.. Liekkö joku härö tullut vai mikä kun kertoi asiaa tosiaan niin kuin nykyäänkin toimittaisiin samoin.
 
Meillä oli kaksi perhevalmennusta: imetys- ja synnytysaiheiset. Me oltiin mieheni kanssa näihin ihan tyytyväisiä; terkkarit kertoivat aika perusasioita, mutta heiltä pystyi kyselemään ja antoivat koostetusti perustiedot asioista. Monet asiat oli itselle tuttuja, mutta kymmenestä pariskunnasta moni ei sen sijaan ollut perehtynyt aiheisiin itse. Synnytysaiheinen valmennus aloitettiin tietovisalla, jolloin oivalsin, kuinka monenlaisin lähtötiedoin pariskunnat olivat paikalla: useimmat eivät tienneet synnytyksen vaiheita ja arvioivat synnytyksen kestoksi keskimäärin 2-3 tuntia ym. Tästäkin ketjusta päätellen täällä palstalla taitaa liikkua keskimääräistä valveutuneempaa porukkaa.
 
Me oltiin ainoastaan synnytysvalmennuksessa joka kesti 2h. Ilmeisesti jotain perhevalmennustakin olisi ollut tarjolla keskiviikkoisin klo18, mutta sehän ei mun työaikatauluihin sopinut millään! Harmi..

Mutta synnytysvalmennuksesta: aivan uskomattoman hyvä kokemus!! Kätilö oli pitänyt valmennusta viimeksi kaksi vuotta sitten. Ja oli itse vähän paniikissa ja vielä kun ei osannut ihan kunnolla suomea (ruotsinkielinen). Mutta ei tuntunut hidastavan/haittaavan valmennuksen kulkua! Aluksi kävi läpi milloin pitää lähteä synnärille, mitkä ovet on milloinkin auki jne. Sitten kävimme katsomassa synnytyssaleja ja ylipäätään osastoa. Näytti jumppapallon, ilokaasun, synnytysjakkaran (jota sain kokeilla) jne. Kertoi tarkkaan mitä tapahtuu missäkin huoneessa jne. Koko ajan sai kysellä. Sitten mentiin vielä tunniksi puhumaan kivunlievityksistä ja tehtiin ihan konkreettisesti hengitysharjoituksia ja kertoi miten isä voi auttaa supistusten tullessa. Kaikin puolin hieno kokemus ja tuli oikein into päästä synnyttämään! :grin
 
Meillä on tänään kurssi osa 3 ja jos synnärillä ei ole ruuhkaa niin päästään kierrokselle. Jos siellä on kaikki huoneet täynnä niin yritetään ens viikolla uudestaan. Viime kerralla aiheena oli normaali synnytys ja kivunlievitys ja tällä kertaa käydään sitten läpi sellaiset synnytykset kun kaikki meneekin pieleen. Mun mielestä on tosi hyvä että nekin vaihtoehdot käydään läpi, mutta mielenkiinnolla odotan miten ne asiat siellä kurssilla esitellään. Synnytys ei siis ainakaan vielä pelota, mutta katotaan illalla uudestaan. :p
 
Täälläki eilen synnytysvalmennuksessa. Hyvä ainaki ko sai tietää mistä ovesta milloinkin mentävä ja mihinkä et löytää perille oikeaan paikkaan. Kiva oli käyä paikat valmiiks kattomas ja hyvä ko sai tietoa kivunlievityksestä ja puudutuksista. Itellä ei mitää erityistoiveita ole sitte ko h-hetki koittaa vaan luotan sitte siihen et ammattilaiset kertoo mitä tehään ja miten edistyy.
 
Valmennuksesta kotiuduttu. Käynnistys ja sektio käytiin hyvin neutraalisti läpi ja ei tullut mitään kammoja. Lähinnä vaan vakuutuin enemmänkin siitä, että hyvissä käsissä ollaan vaikka jotain meniskin pieleen. Päästiin myös katsomaan synnytyssaliin, mutta eipä siltä kierrokselta mitään erityistä jäänyt käteen. Näytti ihan normaalilta sairaalahuoneelta, ei erityisen kodikasta, mutta ajaa varmasti asiansa. :joyful: Lähinnä juuri toi oli hyvä mitä Aikkuliinikin sanoi, että nytpähän tietää mistä ovesta pitää mennä sisään.

Oli muuten jännää kun kierroksen lopussa kätilö sanoi, että meillä kävi hyvä tuuri kun oli tuo yksi huone vapaana niin päästiin katsomaan kun kaikki muut huoneet oli varattuja. Oltiin kaikki ihan että häh, siellä oli melkein kymmenen huonetta, kukaan ei huutanut tai juossut vaan näytti kun koko paikka olisi ollut ihan tyhjä. Muutama kätilö/hoitaja heitti siinä aulassa vaan läppää. :wideyed:
 
Mäkään en oo huutoa kuullut kummemmin minkään synnytyksen aikana! Vauvan itkua vaan, voi että se herkistää, kun itsellä h-hetki lähellä myös.
Sekin oli ihan rauhallista ja eleetöntä, kun näin lääkärin elvyttävän rv 24 syntynyttä vauvaa. Jos ei kätilö olisi kertonut, en olisi ikinä arvannut! Tää oli siis kun odoteltiin lääkäriä puhkomaan kalvot käynnistyksessä ja kätilö näytti, mihin munkin vauva viedään, jos tarvitsee apuja alkuun.
 
Takaisin
Top