Liikunta

Meilläkin olisi näköjään tulevan talon lähistöllä neljän kerran kurssi lokakuussa. Jos talokaupat varmistuvat, voisi ilmoittautua mukaan.
 
Oon kans ollu ihan laiskiainen ja nyt aattelin ku kaupungissa kävin et käynpä ilmottautumassa samalla :-D nyt on vähän niinkun pakko mennä. Sit se suositteli siihen vielä äitiysjoogaa :-)
 
Alkuraskaudesta voin niin huonosti että liikunta, myös hyötyliikunta, oli aivan minimissään. Hyvä kun jaksoin bussipysäkille raahautua.

RV 11 lähtien olo parani ja sen jälkeen olen yrittänyt liikkua mahdollisimman normaalisti, eli treenaan pari kolme kertaa viikossa ja sen lisäksi kävely, pyöräily ja juoksulenkkejä. Hyvin olen jaksanut, rv 15 kävin jopa viikon treenileirillä ulkomailla ja treenasin 2-3 kertaa päivässä yli 40c helteessä . Nyt on ollut hemoglobiini anemian puolella joten pari viikkoa olen ottanut aika iisisti.

Toivotaan että hyvä vire jatkuu ja jaksan liikkua koko raskauden. Hieman alaselkä alkanut kipuilemaan, etenkin nyt kun olen kyykkinyt marjametsässä.

Ajattelin myös ilmoittautua raskausjoogaan kun tulee työväenopiston listoille syksyllä. Onko kellään kokemusta?
 
^ missä on bailamamaa, jossain pääkaupunkiseudulla ? Olen tutustunut mammajoogaan ja kysellyt hieman kokemuksia, kolmelta olen saanut vastauksen: kaksi ei pitänyt ollenkaan, enemmänkin venyttelyä kun joogaa ja sali on jääkylmä. Yhden mielestä oli ihan ok, ohjaaja on eläkkeellä oleva kätilö, jolta sai hyviä synnytysvinkkejä :D Ota tuosta sitten selvää... Vantaan työväenopistosta kyse.
 
Plussatessa "päätin", että jatkan liikuntaa ja lihaskuntoa, niin pitkään kuin vain mahdollista. Kappas, kahdella jumpalla kävin ja sitten loppui. Väsymys ja pahaolo vei voimat ja kiinnostuksen. Edes lenkille en saanut persusta raahattua ja sekös ahdisti väsymyksen lisäksi lisää. Nyt esikoinen sai työnnettävän pyörän ja innostunut siitä kovasti, joten ollaan "pyöräilty" päivittäin aherasti useampi rimpsa. Ei nyt mitään hikiliikuntaa, mutta sentään päässyt ylös sohvalta. Heti mielikin vähän piristyy. Kumpa ees tää vire säilyisi töidenkin alkaessa. Tsemppiä kaikille!
 
Mä vielä viikko sitten sanoin kaverille olevani tyytyväinen,kun pääsen vielä helposti metsään kävelylle. Nyt pari päivää olleet niin tuskaiset, että alkaa olla kävelyt kävelty. Eilen kaupungilla pyöriminen vei mehut ja tänään lasten kanssa kipitetty 5km oli tarpeeksi pilaamaan loppupäivän. selkää polttaa ja mahaa kovettaa. Ainut järkevä olo kylkimakuultaan...:hungover:
 
kzu_: Itse olen menossa Helsingissä Kulosaareen, mutta myös muualla on kursseja, pk-seudulla ja ulkopuolella. Niitä on ilmeisesti erilaisia mutta tuo 9Months mihin mä ilmottauduin on tarkoitettu nimenomaan raskaana oleville. Kannattaa Googlettaa jos kiinnostaa, niin löytyy lähin paikka. :)

(Kuulostan ihan mainokselta vaikka en ole vielä käynyt kertaakaan! :grin)
 
Kzu_: mä oon menossa porissa tohon bailamamaan :-) täällä on hyvinvointicenter missä on kaikkea tommosia kivoja tunteja :)
 
Mä menen kyllä aivan rapakuntoon tämän raskauden aikana. Aiemmin jo todettu, ettei juoksu ja hypyt tai edes kyykyt enää sovi. Tänään jopa kolmen porrasvälin nousu aiheutti ikäviä tuntemuksia alavatsalle! :eek: Menee vaan ihan tuhottomasti aikaa siihen jos pelkällä tasamaakävelyllä yrittää pysyä kunnossa. Ennen raskautta olin satunnainen mutta sitäkin raivokkaampi liikkuja, kuntosalilla painettiin aina hiki hatussa ja veren maku suussa. En osaa yhtään asennoitua tähän että kaikki järkevä liikunta aiheuttaa näinkin aikaisin kaiken maailman tuntemuksia. Jotkut painaa vielä kuntosalillakin ilman mitään ongelmia. Kateus iskee. :arghh:
 
Täällä myös sama noissa rappusissa! Ihan järkyttävää kyllä ku ei tartte olla mitään kantamuksia edes niin tulee ikävä tunne tonne vatsalle..
 
Mulla sama juttu, eilen huomasin. Muutamat rappuset hitaasti aiheutti vatsan kiristymisen, sellaiset normaalit harjoitussupistukset. :(
 
Nyt kävi niin että pyöräily loppui mahan kiristelyn takia, joten hommasin seutulipun työmatkoille (työmatka 4km). Harmittaa, et ei voi enää pyöräillä niin paljoa, mut saanpahan taas liikkua julkisilla miten huvittaa. Ei tarvi miettiä kertamatkojen hintoja.
 
Voi mäkin vasta ajattelin aloittaa pyöräilyn kun lapsilla alkaa koulu ja tytön kanssa pitäisi matkat polkea, tulis siitä 4x3km päivä eli 12km... Täytyne käydä kokeilemassa etukäteen... 3 luokkalainen ei saa enää taksikyytiä enkä periaattessa enää viiti autolla viedä, ettei opi helpolle. Kun vauva syntyy voi tulla ongelmaksi koulumatkat muuten... Pitää toivoa ettei tuu kylmä talvi.
 
Mun pyörässä asento on liian etukumara, mummopyörä ois varmaan ergonomisempi.
 
Tuli ilmoittauduttua syksyksi kehonhuolto kurssille. Sen luulis sopivan raskaana olevillekin? Lisäks ajattelin ryhdistäytyä ja osallistua johonkin työpaikalla järjestettäviin liikuntajutskiin. Pitää kattoo mitä siellä on nyt syksyllä tarjolla.
 
Löysin netistä Mama-jumpan vihdoin. Nyt pitää muistaa vaan ilmottautua. Kansalaisopiston juttu on, joten hintakaan ei päätä huimaa eikä jää harmittamaan vaikkei loppusyksystä paikalle selviäisikään. :)
 
mä kävelen päivittäin n. 5-8km nykyään (2-3 lenkkiä) ja omalla kohdalla sitä mieltä että reipas liikunta pitää kolottelut poissa :) esikoista odottaessa kärsin selkävaivoista ja niitä ei nyt ole ollut enkä silloin liikkunut näin paljoa vaikka liikuin kumminkin. Toki istumatyökin teki varmasti osansa.

Mullakin tekisi mieleni juoksemaan. Ennen raskautta ja raskauden Ekalla kolmanneksella menikin se yli 15km viikko mutta kun nyt kokeilin niin maha painoi tukalasti. Pysyn siis tässä kävelyliikunnassa ja yritän löytää juoksemisen ilon taas synnytyksen jälkitarkastuksen jälkeen :)
 
Kävin tänään ekaa kertaa fustra-tyyppisellä tunnilla. Sisältönä syviä lihaksia, selkälihaksia, liikkuvuutta. Kaikenmoista ryhtiä parantavaa. Sopi raskaana olevalle muuten erinomaisesti, koska liikeet tehtiin hyvin rauhallisesti, mutta selkälihasliikkeisiin pitää varmaan itse keksiä jotain sovelluksia, koska vatsallaan olo alkaa jo ahdistamaan. Meen kyllä toistekin, kun työpaikka tarjoaa tuon.
 
Takaisin
Top