La marraskuu 2016

Ei täälläkään päivä ole ollut paras mahdollinen. No nyt jees, vika työpäivä ohi ja voi pikkuhiljaa ruveta rentoutumaan. Tosin töitä jäi vielä hiukan kesken ja lupasin ne omalla ajalla saattaa valmiiksi. Näin jälkiviisaana olisi pitänyt olla pari viikkoa saikulla silloin, kun olo oli pahimmillaan, eikä raahautua töihin, kun työteho oli aika olematon. Mut minkäs teet. Tosiaan töissä oli vähän rasittava päivä, olin hiukan huonolla tuulella kotiin tullessa, lähettiin heti kauppaan ja tietty hiukan huonoa oloa pukkasi, kun en ollut syönyt ainakaan kahteen tuntiin mitään. Tuntuu, et jokapuolella on taas kauniita ja hoikkia naisia paljastavissa asuissa ja itsellä tosiaan valasolo. Normisti edes kiinnitä muihin niin huomiota, mut nyt jotenkin pisti erityisesti silmään, etenkin kun itsellä kaikkea muuta kuin hehkeä olo.

Pientä iloa tuotti se, et ostamani äitiysmekko istuu päälle kuin unelma ja sitä voi hyvin pitää jo nyt. En siis ostaessani jaksanut sovittaa. Toinen ilonaihe on, että maanantai-iltana tilaamani kotidoppleri tuli jo tänään. Nyt paketti odottaa tuolla avaamistaan. Tosiaan hiukan jännittää sen kokeilu, kun eihän sieltä välttämättä vielä kuule mitään. Sit jos pettyy ja huolestuu turhista. No täytyy vaan pitää mielessä, ettei mitään vielä välttämättä kuulu, vaikka kaikki on ok.

Tavallaan nautin, kun on vihdoin lämmintä ja ihan kesä, mutta jotenkin myös häiritsee tämä lämpö ja kirkkaus. Viihdyn töiden jälkeen parhaiten hämärässä sisällä. Tuntuu, että alkaa päätä särkemään paisteessa, vaikka en normaalisti mikään migreeniherkkä olekaan. Voisi vetäytyä johonkin pimeään luolaan vähäksi aikaa.
 
Meillä Mileim samaa, ei oo auttanut tähän mikään muu kuin pehmeä kuonokoppa mustista ja mirristä aina kun ulkooven sulkee. Sen kanssa jotenkin rauhottuu eikä tee tuhojaan. Meillä tuholainen jo kesällä 3v että vähän rauhoittanut ikäkin jo mutta pienenä söi useamman kaukosäätimen sekä meidän sängyn siihen kuntoon että vieterit oli esillä :mad:
 
Ellami: käypäs youtubesta kuuntelemassa miltä viikkojesi vastaava ultra-"ääni" kuulostaa. Mullä kävi niin, että luulin etten löydä sykettä ollenkaan... kunnes kävin kuuntelemassa miltä sen pitäisi kuulostaa, niin juurikin näin varhain ääni on enemmänkin sitä viuhviuh-ääntä kuin selkeää sykettä. Mä etsin sykettä kun muistin esikoisesta vain sen "viimeiseksi" muistiin jääneen tutumtutum-äänen. :grin

Eka neuvola myös takana ja sielläkin varmistettiin että syke tosiaan löytyi. :rolleyes: Tänään oli verikokeet ja pari viikkoa vielä nt-ultraan. :p

10+0
 
Oliko jollain tietoa mistä niitä housujen 'jatkokappaleita' saa? :D

Mulle tuli tänään housujen jatkopala. Tilasin sen Raskauskeiju nettikaupasta. Siellä on kahenlaista jatkopalaa. Tilasin myös kaikkea muutakin mm. bola korun, vaikka eihän vauvat sitä kuule vasta kun vk 20 jälkeen. Onpahan valmiina :)

13+5
 
Mahtava lukea näitä juttuja ja tajuta et minä täällä oireettomana elän ja pari päivää ollut ihan unohduksissa, että on edes raskaana. Ei edes turvota, mitä oli ekat 11 viikkoa... tai olen vaan höperöksi mennyt :D
Lisäksi tajusin, että nt tulokset pitäisi olla tulleet nettiin ja kun soittoa ei ole kuulunut, pitäis kaikki olla kunnossa!!

13+5
 
Kokeilin nyt tuota doppleria. Sain näkymään ~150 sykkeen ja tutum-äänen <3 mutta myös sen viuviuh-äänen. Mitä se siis on? Vinkkinä muuten että sitä liukastetta kannattaa lisätä välillä, heti kun se oli imeytynyt pois niin äänetkin kuuluivat heikommin.

Rv 11+4
 
Mä sain kanssa tänään dopplerin, vaikka sitä pitänyt hankkia ;) Äsken testasin, mutta en saanu mitään kuuluviin. Edes sitä viuhviuh-ääntä, mikä tulee kuuleman istukasta. Ihan alavatsassako se pikku tyyppi seikkailee tällä hetkellä vai mistä kohdasta sitä pitäis paikantaa? :D


10+2
 
Meillä Mileim samaa, ei oo auttanut tähän mikään muu kuin pehmeä kuonokoppa mustista ja mirristä aina kun ulkooven sulkee. Sen kanssa jotenkin rauhottuu eikä tee tuhojaan. Meillä tuholainen jo kesällä 3v että vähän rauhoittanut ikäkin jo mutta pienenä söi useamman kaukosäätimen sekä meidän sängyn siihen kuntoon että vieterit oli esillä :mad:

Joo, tosi mukavaa :shifty: Meillä on kaikki matot reikäset (ja ostinpa uudet matot alle vuosi sitten, kun koira oli vielä pienempi..) kun on pitänyt kaivaa. Isossa kangaspäällysteisessä divaanissa jokaisessa isossa istuinpatjassa nyrkin kokoiset reiät.. Yhdessä sängyn patjassa nyrkin kokoinen reikä.. Tuolien kulmissa on hampaanjäljet, on kokeiltu, oisko hyvää.. parit kengät on mennyt ja sit kaikkea pientä sälää. Oon yrittänyt jättää ilmaisjakelulehtiä, kun niitä tykkää silputa. Nyt se sit tänään oli ne lehdet unohtanut, liekö tajus, et tätähän saakin tehdä = ei oo enää kivaa. Tää paviaani kiipee myös pöydille jos tuoli jää liian lähelle pöytää, on siis 30cm säkältään, eli minimallia.. mut pöydältä lähtee tosiaan mitä vaan kiinni saa. Aiemmin vielä vesikupinkin aina kaatoi meidän parketeille, ja parketit huusi hoosiannaa. Se onneksi jäänyt, kop kop kop...
Mie veikkaan, että kuonopanta on alta aikayksikön silputtu, se riehuu sen iteltään pois. Mut ois melkein kokeilemisen arvonen juttu.
Parasta on, että 7v samanlainen koira nukkuu koko päivän kiltisti omalla paikalla, välillä käy vaan juomassa..
 
Tervetuloa Katjusha viimeinkin Marraskuisten joukkoon! Ihanaa että sinäkin olet päässyt jo noin pitkälle, mulla tulee ihan tippa silmään kun tietää miten pitkä matka teillä on takana... <3
 
Mä sain kanssa tänään dopplerin, vaikka sitä pitänyt hankkia ;) Äsken testasin, mutta en saanu mitään kuuluviin. Edes sitä viuhviuh-ääntä, mikä tulee kuuleman istukasta. Ihan alavatsassako se pikku tyyppi seikkailee tällä hetkellä vai mistä kohdasta sitä pitäis paikantaa? :D


10+2

Joo ihan häpykummun kohalta mä löysin hetkellisesti :D tyyppi vaan karkaili kokoajan johonki että ei kauaa yhestä kohasta kuulunu!
 
Mä sain kanssa tänään dopplerin, vaikka sitä pitänyt hankkia ;) Äsken testasin, mutta en saanu mitään kuuluviin. Edes sitä viuhviuh-ääntä, mikä tulee kuuleman istukasta. Ihan alavatsassako se pikku tyyppi seikkailee tällä hetkellä vai mistä kohdasta sitä pitäis paikantaa? :D


10+2
Mulla on löytynyt ihan 1-3cm häpykarvoista ylöspäin ja siinä kun kaivelee eri suunnista, niin laukka voi löytyä. Viuh tulee istukasta ja tänä aamuna kuului joku oudompi ääni, joka kuulema oli napanuora (?!) Mitä pitemmälle raskaus etenee sen lähempää napaa voi kuunnella.
 
Kiitti Piipaa, joo niin itselläkin - ei tätä voi tajuta todeksi, että joku pienokainen on oikeasti valinnut meidän perheen. Pitkä on ollut taival...
 
Äsken testasin uudestaan ja kiinni jäi! 139 oli korkein syke mitä sain, mut tyyppi karkaa samantien :D Mikähän on normisyke?
 
Mileim, onnistuuko teidän kotona rajata nuoremmalle koiralle joku täysin askeettinen tila, missä ei olisi mitään syötävää tai tuhottavaa?

Meillä tuo nuorin koira, 2v, viettää päivät yksin omassa huoneessaan mistä on karsittu kaikki (siis todella kaikki!) ylimääräinen pois. Huoneessa on lipasto, kaappi ja rautainen vierassänky mistä patja raahataan joka aamu pois (juu, kyllähän se aamun kiireessä ärsyttää) ja viihdykkeenä leluja ja luita. Mikään maaninen tuhoaja se ei ole, mutta tylsyyksissään helposti askartelee ja itse ärsyynnyn vähästäkin väärään paikkaan kohdennetusta puuhastelusta. Ja tietysti päällimmäisenä mielessä on myös se, että joka kerta kun koira tekee jotain (sallittua tai kiellettyä tai mitä vaan), sen käytösmalli vahvistuu, joten siksikään en halua jättää sitä tiloihin missä epätoivottua käytösmallia on mahdollista toteuttaa.

Toki näitä pulmia purkaessa aina normiselvitys siitä saako koira tarpeeksi liikuntaa ja älyllisiä aktiviteetteja. Ainakin tuolla omalla vaikuttaa melko selkeästi jos joskus jää vähemmälle.
Tai sitten miettiä (yhdessä eläinlääkärin kanssa) onko koiralla esim. hermorakenteessa jotain ongelmia.

Kuonokoppa voi olla ok ratkaisu, mutta muutamin ehdoin:
-koira täytyy ensin totuttaa koppaan, sitä ei saa jättää yksin kopan kanssa ennenkuin on täysin tottunut siihen
-kopan täytyy olla täysin sopiva, se ei saa puristaa eikä kiristää mistään, mutta sen täytyy olla sen verran hyvin istuva ettei koira saa sitä otettua itse pois
-ja tärkein: koiran tulee ehdottomasti kyetä juoda vettä ja hengittää sekä läähättää suu isosti auki ja kieli suusta ulkona vaikka koppa on päässä, ts. kopan on oltava kuono-osasta sekä tarpeeksi pitkä että tarpeeksi syvä. Useissa liikkeissä myydään vain valvottuun ja lyhytaikaiseen käyttöön tarkoitettuja kuonokoppia. Oikeanlaisen ja omalle koiralle sopivan kopan löytymiseen kannattaa varata aikaa.

Myös todella iso metallihäkki voi tuhoajalle tulla kyseeseen, mutta silloinkin koira täytyy totuttaa häkkiin ja häkin täytyy olla tarpeeksi iso että koira mahtuu siellä liikkumaan hyvin, vähintäänkin
"viiden perättäisen voltin verran". Lähinnä tämä toimii vain pienten rotujen kohdalla kun käytössä on markkinoiden isoimmat mahdolliset häkit...

Tsemppiä!
 
Hermorakenteessa on ongelmia, se on jo tiedossa ollut pennusta asti. Hyvin arka yksilö on tämä ollut pennusta asti, pentueen arin. Meidän kanssa saanut paremman luottamuksen ihmisiin, mutta pelkää hirmuisesti muita koiria aina aluksi. Pitäs tosi kauan olla toisen koiran tämän kanssa, että tottuu. Koirakavereita on, joihin jo tottunut, mutta kaikki uudet tuttavuudet ja ohimenevät koirat on ihan kamalia. (Ei hauku niille mutta jos pääsisi vaikka irti, pakenisi sinne missä pippuri kasvaa) Tilaa ei voi rajata, kun kaksiossa asutaan. Pohjaratkaisukin sellanen, ettei mihinkään saa edes mitään porttia.. häkkiä olen miettinyt, mutta tila kyllä tulee taas vastaan.. todnäk siis en osta, kun tiedän että tästä joskus päästään omakotitaloon ja sillon saa rajattua tilaa, jos vielä tarttee. Jospa tää tästä iän kanssa, tota kuonopantaa kokeilen kyllä.. :) se on vaan aina yhtä peestä tulla kotiin, kun kämppä näyttää siltä kun ois pommi räjähtänyt :D
 
Miten muitten halut? Mua käy ihan sääliksi miestä mut ku ei vaa tee mieli... :( jotain hyviä ideoita? Jotain syötävää tai jotain joka vois auttaa? :D
 
Miten muitten halut? Mua käy ihan sääliksi miestä mut ku ei vaa tee mieli... :( jotain hyviä ideoita? Jotain syötävää tai jotain joka vois auttaa? :D

Täällä ihan perus.. ehkä pikkusen vähemmän tekee mieli mitä ennen, mut onneks voi aina muutakin tehdä, mistä meillä mies tykkää :D mitään vinkkejä ei kyllä oo antaa.
 
Takaisin
Top