Soseet ja vellit, kiinteiden aloitus!

^ Sama täällä, mitään syömäkelpoista ei lattioilla pyöri :D Meillä esikoisen kiinteiden aloitus hoidettiin vähän kerettiläisesti sekä-että -periaatteella, eli syötiin sekä soseita että omin sormin. Kuulemma ehdoton ei joissain sormiruokailuun vihkiytyneissä piireissä, mutta hyvin toimi meillä.
 
Niin ja kysyttävääkin oli: onko INTO-tutkimus teille tuttu? Meitä pyydettiin sellaiseen mukaan. Kyse on siis kiinteiden ruokien ja kaikkien ruoka-aineryhmien aloittamisesta jo 4kk iästä ajatuksena ehkäistä allergioiden syntyä. Tutkimuksen tausta-ajatuksena on, että nykyinen 6kk suositusikä kiinteiden aloitukseen ei olisikaan allergioiden kannalta otollisin (kuten aiemmin on ajateltu), vaan olisi hyvä siedättää jo aiemmin. Myös viljat ja maitotuotteet tulisivat mukaan jo 4kk iästä. Tutkimus on kai ollut käynnissä jo pidempään ja haluavat siihen hyvin laajan otannan lapsia.

En ole ihan varma, mitä mieltä asiasta olisin, itse kun uskon kyllä siedätykseen, mutta toisaalta kuulostaa hurjalta aloittaa kaikki, maitotuotteetkin (tosin vain hapanmaito-) jo niin aikaisin. Eikä varsinaisesti houkuta ihan vielä se soseiden vääntäminen... Sanoinkin neuvolassa, että tutkimus on kiinnostava mutta haluan vielä miettiä asiaa.
 
Jostain luin tuosta tutkimuksesta mutta ei neuvolassa ole puhuttu siitä mitään. Sinänsä ihan mielenkiintoinen tutkimus.
 
Siis joo mielenkiintoinen tutkimus, mutta mua häiritsee, että neuvolassa suositellaan (täällä ei siis oo tuo tutkimus menossa) tuota 4kk:n ikää, vaikka tutkimus ei oo vielä valmis.
 
^ Sama täällä, mitään syömäkelpoista ei lattioilla pyöri :D Meillä esikoisen kiinteiden aloitus hoidettiin vähän kerettiläisesti sekä-että -periaatteella, eli syötiin sekä soseita että omin sormin. Kuulemma ehdoton ei joissain sormiruokailuun vihkiytyneissä piireissä, mutta hyvin toimi meillä.

mä oon suunnitellut tota kerettiläistä sekä että mallia, mutta saa nähä sitten käytännössä. Täällä me kokokestoillaan ja nukutaan perhepedissä, vaik näitäkään ei ihan näin suunniteltu. Ja puen vauvaa välillä kuin jotain nukkea, vaikka ei pitänyt olla mitään väliä, millaset vaatteet vauvalla on. :)
 
No mut Kirahvi onhan se kiva, että on nätit vaatteet :wink
 
Ootteko aloittaneet jo kiinteitä tai vellejä? Meidän tyttö nyt 11 vko perjantaina ja olen tällä viikolla antanut maidon seassa maissivelliä. Mutta tuntuu ettei sekään oikein täytä ja kohta on taas nälkä. Ja maitoa voi mennä kerrallakin 120-140ml. Mietin että uskallanko alkaa kokeilee porkkanaa tms soseena. Mielipiteitä?
 
Kannattaa kysyy neuvolasta. Vellithän kaupasta ostettuna on pelkkää maustettua korviketta että niillä ei mahaa täytä.
 
Kannattaa kysyy neuvolasta. Vellithän kaupasta ostettuna on pelkkää maustettua korviketta että niillä ei mahaa täytä.
Jostain syystä ainakin meillä vellien mukaan ottaminen alkoi pidentää ruokavälejä ja unijaksoja. Onhan niissä se maissi tai riisi tai joku muu pohjana? Eikö ne vellit tehdä maissi- tai riisijauhoista riippuen siis vellistä?
 
Ootteko aloittaneet jo kiinteitä tai vellejä? Meidän tyttö nyt 11 vko perjantaina ja olen tällä viikolla antanut maidon seassa maissivelliä. Mutta tuntuu ettei sekään oikein täytä ja kohta on taas nälkä. Ja maitoa voi mennä kerrallakin 120-140ml. Mietin että uskallanko alkaa kokeilee porkkanaa tms soseena. Mielipiteitä?

Meillä menee kans maitoa kerralla n. 140ml abauttiarallaa kolmen tunnin välein. Mielestäni on ehkä paljon, ja oon kans ajatellu ettö kiinteät alotetaan heti ko 4kk tulee täyteen. Eli ihan kohta!!! Aaaapua, ko aika menee hurjaa vauhtia...
 
Täällä siis käytetty vellejä maidon mukana noin reilu 2kk iästä ja nyt maisteltu bataattia ja pottua, ikää noin 3kk 1vk. (Meillä kuitenkin oli suosituksena tuo soseiden aloitus jo 3kk, eli kannattaa varmaan kyllä neuvolasta vielä varmistaa että on ok)
 
Niin ja velleistä vielä: itse yritin alkuun tehdä, mutta miltei mahdotonta oli saada niin sileää,; että olis mistään tutista mennyt läpi!
 
Jostain syystä ainakin meillä vellien mukaan ottaminen alkoi pidentää ruokavälejä ja unijaksoja. Onhan niissä se maissi tai riisi tai joku muu pohjana? Eikö ne vellit tehdä maissi- tai riisijauhoista riippuen siis vellistä?
Kaupan vellit tehdään korvikepohjaan, sisältävät noin 4-5% jotain jauhoa, eli siis melko vähän. Ei suinkaan niin että maissi tai riisi olisi pohjana. Energiasisällöltään (joka on se ratkaiseva) vastaavat melko paljolti äidinmaitoa, niissä on siis pikkuisen enemmän energiaa kuin normi korvikkeessa. Siihen on syynsä että vellejä ei enää suositella neuvoloissa, nykysuositus on aloittaa suoraan puurolla. Se että teille on suositeltu niin aikaisin on varmaan se että siinä tosiaan on hiukan enemmän energiaa ja vitamiineja ja lapsella on tarve saada enemmän energiaa, eikä puuroa voi vielä antaa kun se ei menisi alas.
Tutkimusten mukaan velleistä ei yleensä ole unien pidentäjäksi. Toki se varmaan paremmin vatsaa täyttää (kun tosiaan sisältää enemmän energiaa, nimenomaan rasvaa ja hiilareita) kun laukku on suurentunut korvimäärien takia. Täysimetetty vauva ei vedä kerralla niin suurta määrää (enkä nyt halua mitenkään haukkua korvikevauvoja).
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kot00403
Kannattaa googletella tuo velli asia niin löytyy tietoa
 
Me aletaan maistelemaan perunaa kun 4 kk tulee täyteen. Kysyin siitä vellistä ja sanoi, ettei niissä ole mitään ravintoarvoa. Eli puuroa sitten 5 kk vanhana. Tarkoitus on että äidin maito on ensisijainen ravinto ja imetyksen päälle tarjotaan makuannoksia.
 
En haluu mitenkään haukkua sitä että esim sie annat velliä, siihen on varmasti ollu hyvä syy kun niin on ohjeistettu mutta yleisesti ei suositella :)
Joo, en suinkaan ajatellut niin! Ja hyvä se on jakaa tietoa jolla on vieläpä noin hyvä lähde. Itseä on vähän harmittanut se kun itselläni ei tosiaan noussut koskaan maito rintoihin kaikesta pumppaamisesta ja stimuloinnista huolimatta, ja kun noita ohjeita ja suosituksia kun etsii asioihin, niin eipä tunnu mistään löytyvän ikään kuin "korvikevauvan" suosituksia, vaan kaikkialla puhutaan ensisijaisesti imetyksestä. Ohjeet ja tietoa tahdistetusta pullo ruokinnastakin löytyivät niin ikään imetystuki sivustoilta! :O
 
Nii luulis kyllä että olis tarvetta tiedolle muidenkin kanavien kautta kuin imetystuki ry. Mitä ite oon kuullu ni aika monella nykyään syystä tai toisesta epäonnistuu imetys tai ei edes haluta imettää, niin olis sitten semmosta oikeeta ja puolueetonta tietoa. Ettei käy niin että tuupataan lapsi täyteen maitoa kun ei esim tiedetä mikä olisin lapsen kannalta suositeltavin pulloruokintatyyli tms..
 
Me kans aloitetaan soseet 4kk. Muistaakseni 4kk viimeks otettiin iltapuurokin kokeiluun. Riisipuuroa siis. Sehän maistu yhtä hyvin kuin soseet aina. Saiko ees yhtä t-lusikallista menemään. Ja mä olisin syöttänyt niin kauan kuin suu aukee. Ehkä tää toinen on innokkaampi syömään. Ja meillä aloitetaan kesäkurpitsalla. Sit porkkana. Ja luumu. Mikä nyt näyttäis maistuvan. Kuukauden päästä sitten. On tuo muksukin niiiiiin pieni, etten kyl voi kuvitellakaan mitään lusikkaa suuhun.
 
Takaisin
Top