Vauvauutisen kertominen

J

Jenaya

Jostain jotain jo tietävä
Miten ja milloin aijotte kertoa / olette kertoneet vauvauutisen muille?
Entä jos on ennestään lapsia, miten heille kertominen tapahtuu / tapahtui?

Meillä kahdesta edellisestä lapsesta on kerrottu kutakuinkin heti plussan jälkeen, soittaen ja tekstiviestitse runoillen, ja kasvotusten, nyt oon varovaisempi ja koitan malttaa mahdollisimman pitkälle -ainakin kunnes kuulen ne sydänäänet omin korvin, ja silloinkin vasta ihan lähimmille, tavat varmaan vaihtelee, mutta suurimmalle osalle ajattelin laittaa joulukorttiin lähettäjien perään vielä tän masumönkijän ja raskausviikot -siis mikäli sinne asti päästään. Lapsille kertominen jännittää vaikka sinne on vielä aikaa, lapsen reaktio kun voi olla mitä tahansa riemun ja järkytyksen väliltä.
 
Juuri olin itsekin tästä samasta aiheesta keskustelua herättelemässä, koska mun päivä meni ihan pilalle kun soitin äidilleni tänään ja kerroin hyvät uutiset. Jotenkin jäi vähän kökkö fiilis vaikka rakas äiti minulle onkin.

Olen huomannut, että kun olen kertonut ko. asiasta (muutamille) läheisille ystäville/kollegoille, niin yleensä saan kahdenlaista reaktiota: vilpittömän iloisen onnittelun tai sitten nojoo, iloisen onnittelun, mutta vähän semmoisen "onko järkeä vielä kertoa, mitä tahansa voi vielä tapahtua".

Ensinnäkin a.) meikäläinen on sellainen ihminen, että haluan kertoa omista asioista läheisille ihmisille, mistä olen onnellinen, mikä surettaa/vituttaa, miksi olen väsynyt/pahantuulinen/surullinen ym ym. Miksei tästä asiasta voisi puhua, vaikka hyvin alussa vielä ollaan (ja TODELLAKIN tiedän riskit ja kauhuskenaariot mitä vielä voi tuleman pitää). Miksei voisi elää iloisena ja onnellisena siinä hetkessä missä on?! Jos kesken menee, niin sitten menee, sille ei voi itse mitään. Silloin nimenomaan tarvitaan sitä ystävän tukea, joka sanoo, että "kyllä se siitä", eikä "mitä minä sanoin".

Tosiaan puhelusta äidin kanssa jäi sellainen maku suuhun, että "älä sinä tyttö-raukka innostu vielä.." aaarggh. Ois vaan pitänyt jättää kertomatta.
Aamulla oli vielä jotenkin onnellinen ja positiivinen olo raskaudesta (varsinkin sen torstaisen varhaisultran takia), nyt mieli on taas vähän maassa (johtunee varmasti hormoneistakin tämä ketutus/herkistely) kun alkoi taas jännittämään kaikki. Saa nähdä, pääseekö joku toteamaaan "mitä minä sanoin"! PRKL!

Anteeksi tilitykseni, mutta jotenkin just tämä asia mietitytti tänään!
 
Mä ymmärrän Mara sua tosi hyvin eikä mua ainakaan haittaa avautuminen, sitä vartenhan nää foorumit on että voi jakaa tuntojaan. :) Mä olen kans niitä ihmisiä, jotka haluaa jakaa about kaiken, ja varsinkin lähimpien kesken, siksi mulla ei yleensä pidä noi "tähän asti odotetaan" -lupaukset, tekis mieli vaan kiljua tuolla kadulla "me saadaan vauvaaaaaaaa" :D Kai mulla on joku karman kammo nyt päällä, kun kahdesti on kaikki sujunut tosi hyvin niin pakkohan tässä nyt joku ongelma on tulla. Toisaalta, pääsisin kyllä itte vähemmällä stressillä kun nyt vaan antaisin itseni toimia just niinko parhaalta tuntuu ja luottaisin siihen et kaikki menee hyvin.

Pahoillani olen että äiti noin kuivasti suhtautui, mutta toivon että hän tarvitsee vain hetken aikaa sulatella uutista. Mun äidiltä varmaan tulee aikanaan samanlainen reaktio, just sulattelun takia, niin se meni viimeksikkin... sitten kun oli aikansa sulatellu niin hemmottelikin mut ihan piloille. Mutta tietenkin sitä äkkiä pahoittaa mielensä kun itse on ihan intona ja sitten vastapuolen reaktio on vaisu, sitä pelkään itsekkin. :D Olkaa nyt ihmiset vaan riemuissanne, surraan sitten jos sen aika tulee -näin tekis mieli joskus sanoa. :)
 
Kiitos tsempistä! :)

Joo meikän äiti on aika realisti välillä kun on kaikkea kokenut. Tietääpähän sitten keltä kysyä neuvoa, kun mun mami on 8 lasta synnyttänyt. Huh, siihen on minulla vielä matkaa, jos nyt tää eka ees onnistuis :D

Näillä mennään ja tosiaan tärkeintä tässä on, että minä ja mies ollaan intopiukeena, mehän tää soppa ollaan yhdessä keitetty :D

Mukavaa viikonloppua!
 
Täällä on yhdelle mun ystävälle (joka tietää yrityksestä ja kaikista mutkista mitä on matkalla ollut) kerrottu heti plussattua. Muille läheisille ja perheille kerrotaan tuon seuraavan ultran (8+0) jälkeen sitten :) Äidilläni on synttärit siinä seuraavan päivänä juuri niin saa sitten kortissa yllättää sen :) Molemmille mummuille ensimmäinen lapsenlapsi, apua ne tulee niin sekoon :D
 
Jessica3: Mahtavaa päästä tolleen yllättämään, ihanaa! :)

Mulla jännittää eniten kertoa mun veljelle. Me ollaan "löydetty" toisemme vasta reilut pari vuotta sitten, ja näinollen hän jäi paitsi mun kahden edellisen lapsen odotuksesta, vauva-ajasta ja ristiäisistä. Nyt tällä kertaa hän pääsee kaikkeen mukaan ja ajattelimpa minä häntä sylikummiksikkin pyytää. Jotenkin ei MILLÄÄN malttais odottaa että pääsee hänelle kertomaan ja näkemään reaktiot! :D
 
Mä olen ajatellu kans odottaa sinne jouluun, jolloin kerrotaan mun vanhemmille, ajattelin jemmata jotenkin tiedon lahjapakettiin. Miehen vanhempien luo lähdetään sitten pyhinä(asuvat 350km päässä) ja ajattelin pukea tytölle "isosisko"-paidan päälle.. saavat siitä sitte arvata :D Tällä hetkellä raskaudesta ei tiedä kuin 2 ystävää, jotka tiesivät myös vauvahaaveesta :)
 
Moi! Mie olen kertonu heti plusan jälkeen parille lähimmälle ystävälle ja äidilleni, jonka kanssa meillä on erittäin hyvät välit. Minun ja mieheni isille kerrottiin isänpäivä kortissa joka sai aikaan hölmistyneen ilmeen, mutta uskon että asiaan totuttelu vie oman aikansa. Meidän pojille kerrottiin tällä viikolla. Vastaan otto oli aika yllättävä. Vanhin poika rauhottu uhmansa kanssa ja alkoi kyseleen millon se pinnasänky laitetaan valmiiksi, keskimmäinen trallatteli niitä näitä ja nuorimmainen tuumasi että hänen häätyy lopettaa ny vaippojen käytön kun kerran isovelikin hänest tulee. Osaltaan pelottaa et juhlitaankos tässä salamatkustajaa turhan aikaisin, mutta mie oon tullu siihen loppu tulokseen et jos toiset eivät hyväksy meidän onnea riskeistä huolimatta ja voi olla onnellisia meidän puolesta niin olkoon sitten näin. Mie ainakin olen onnellinen ja hehkutan niin pitkään kuin siihen on aihetta. Toivottavasti nyt tuonne heiväkuulle asti.
Mara: Harmi et teidän äitin kanssa oli sellainen vastaanotto, mutta uskon että kokemus vaikuttaa hänen reaktioonsa. Ja voihan olla että hänelläkin on pelkonsa tejän puolesta, jonka vuoksi ei osaa olla heti riemuissaan asiasta. Ei muuta ku lippu korkealle ja tuulta päin.
 
Meillä mies on ollut ihan tohkeissaan tästä raskaudesta ja kertoi malttamattomana jo alkuviikosta vanhemmilleen. Luvalla kylläkin. Eilen oli lipsauttanut vielä kaverilleen, vaikkei kenellekkään muulle pitänyt vielä puhua. Kaikki on ollu innoissaan uutisesta. Isovanhemmat etenkin, koska ensimmäinen lapsenlapsi kerta kyseessä. Tietävät kuitenkin riskeistä vielä tässä vaiheessa ja on kehotettu olemaan liikaa innostumatta vielä:)

Itse en ole päässyt kertomaan uutista vielä kellekkään! Paitsi lääkärille ja neuvolan hoitsulle:D Mutta, eihän niitä lasketa..  Ensi viikonloppuna pääsen sitten vanhemmille vierailulle ja kertomaan. Veikkaan että on todella innoissaan ja ilosia. Omille vanhemmillekin ensimmäinen lapsenlapsi kyseessä ja tiedän että sitä kovin odotetaanki, vaikkei siitä koskaan ole puhuttu tai painostettu. 

Aattelin ihan suoraan vaan asiani kertoa. Ei mitään vihjailuja lahjojen muodossa tai muuta. Oon niin huono sellasissa:) Äidille meinasin kyllä jo tällä viikolla soittaa, mutta meni pupu pöksyyn. Pelkään puhua asiasta ääneen, kun tulee semmonen olo, että nuolaisen ennen ku tipahtaa ja heti kertomisen jälkeen tapahtuu jotain pahaa..

Mutta, muille luulen että kerrotaan aina tilaisuuden tullen(tai kun mies ei vaan pysty pitää salaisuutta ja möläyttelee:) ). Joulun tienoilla tulisi se maaginen 12 viikkoa täyteen, jolloin olisi kiva kasvotusten kertoa suvulle.
 
Aloin juur miettii et ku lapsille tulee se n. 1v9kk ikäeroa ni miten noin pienelle ees kerrotaan tulevasta pikkusisaruksesta? Eihän noin pieni edes ymmärrä...

Tai no vielä ainakaan tyttö ei ymmärrä kun selitän että ystäväni vatsassa on vauva.. Ja siis sillä on laskettu jo ihan kohta. Tyttö vain pyörittelee päätään ja ihmettelee et missä se vauva on.. :D

Joten miten te joilla on jo lapsia ja mahdollisesti pienellä ikäerolla, olette kertoneet uudesta tulokkaasta? :)
 
Tiinukka86, oletteko käyneet jo varhaisultrassa vai uskalsitteko kertoa lapsille ihan positiivisen testin perusteella? Mäkin mielelläni kertoisin lapsille, mutta ovat kokeneet elämässään jo niin monta menetystä, että odotan, olisi aika surullista lapsille kertoa keskenmenosta, jos sellainen sattuu kohdalle. vanhempi kuitenkin jo 8 -vuotias, joten ymmärtää liiankin hyvin asioista. Ootko muuten mistäpäin kotoisin, ihana murre sulla kirjoituksessasi! :)

Marbel, musta sun miehes innostuminen on liikuttavaa! Todella hienoa. Mun mies on kyllä mua kohdellut kuin prinsessaa siitä asti kun päätettiin alkaa kolmatta yrittämään, mutta nyt positiivisen testin saatuamme hänestä on tullut melko varovainen ja sanoikin eilen ihan suoraan ettei uskalla juhlia ennen kuin nähdään että kaikki on ok. Ihan järkevää mutta joskus kaipaan "hössöttämistä" :D

Neeuska, meidän poika oli päälle vuoden, kun tytär ilmoitti tulostaan, ja heille tuli 2v 4kk ikäeroa. Kerrottiin kyllä, mutta ei pieni tietenkään heti sitä sisäistänyt. Sitten kun maha alkoi olla tosi iso ja liikkeet tuntumaan, hän alkoi pikkuhiljaa puhua vauvasta -luulen, että silloin alkoi ymmärtämään että vauva on siellä mahassani, mutta uskon myös että ajatus pikkusisaresta todentui vasta kun tuli vauvaa sairaalaan katsomaan. :)
 
Jää siis nähtäväksi, miten tyttö asian sisäistää ja koska sisäistää. :) Luulen että aletaan puhua vauvasta vasta sitten kun maha tosiaan on jo iso ja tyttö voi itse tunnustella liikeitä, jos malttaa. :) Nyt jo jännittää se sairaalanmeno ja se kuinka kauan siellä joutuu olemaan, tähän mennessä olen ollut tytöstä erossa korkeintaan yhden yön. Ja ikävä oli jo kova tuon yhden yön jälkeenkin...
 
Hmm..mä taisin olla kakkosen kanssa sairaalassa 3 yötä, ja sairaalana oli K-HKS, mutta esim. Helsingissä ilmeisesti, jos kaikki on hyvin, pistetään seuraavana päivänä kotiin. Riippuu varmasti hyvin pitkälti siitä, miten synnytys on emnnyt ja onnistuuko ruokinta... ja vauvan painon kehityksestä myös, esikoisen kanssa mä olin viisi yötä sairaalassa, kun paino ei lähtenyt nousuun. Mut se olikin vissiin aika harvinaista, et niin pitkään menis. :)
 
Me kerrottiin esikoiselle kakkosesta vasta kun masu alkoi selvästi kasvamaan, oli kuitenkin vasta vähän päälle vuoden silloin, joten ajateltiin ettei olisi kuitenkaan sitä ymmärtänyt. Nyt ollaan jo kerrottu noille 5- ja 3-vuotialle, vaikka alunperin ajateltiin, että odotetaan nt-ultraan asti. 5v rupesi kuitenkin jo toissaviikolla huolestumaan mun voinnista, kun vaan lepäilin illat sohvalla ja kyseli, että onko mulle taas tulossa angiina (jonka sairastin pahana oviksen aikoihin). Mies tuumasi, että pakkohan niille on kertoa ja oli kyllä oikea ratkaisu nyt kun pahoinvointikin on alkanut. Olisi outoa joutua selittelemään pojille, että miksi oksentelen, mutta en kuitenkaan ole "sairas".

Pojat otti asian hienosti, olivat kovin innoissaan ja etenkin 5v tuntuu miettivän asiaa paljonkin ("saako vauva ruokaa kun äiti syö?", "etkö todellakaan tiedä vielä onko se tyttö vai poika?" jne). Ja meinasivat saada tappelun aikaiseksi, kun miettivät että kumman huoneeseen vauva muuttaa :). Tilanne rauhoittui, kun sanoin että vauva saa kyllä ihan oman huoneen. Täytyypä muistuttaa heitä tuosta sitten kun vauva syntyy, että vieläkö haluavat itkevän vauvan omaan huoneeseensa :).

Lisäksi ollaan kerrottu yhdelle sun toiselle. Osa kavereista tietää, isovanhemmat tietää jne. Kaikki ovat olleet vilpittömän onnellisia ja aika monet toki myös tiesivät, että ollaan aina haaveiltu vielä yhdestä lapsesta. Mun isä vähän tuumi, että näinkö meinaatte vielä yhden kanssa jaksaa, mutta mun äiti taas oli aidon onnellinen, hän on puhunut monesti että olisi itsekin vielä yhden lapsen halunnut, mutta meidän isä ei.

Mun esimies tietää myös, helpottaa sitä että jos joudun joku aamu soittamaan etten pahoinvoinnin takia pääsekään töihin tai jos tulee keskenmeno, niin ei tarvitse ruveta mitään selittelemään. Hänkin oli vilpittömän iloinen, vaikka toki pahoillaan että jään äitiyslomalle. Eli meillä oikeastaan tietää kaikki  ne ihmiset, jotka saisivat myös keskenmenosta tietää, aikaisempienkin keskenmenojen kanssa mua itseäni avoimuus helpotti. Ja ei olla kehitelty mitään ihmeempiä kertomiskikkoja, kunhan ollaan sanottu että kolmas on tulossa.
 
No niin, sen takia asia mua vähä pelottaakin kun esikoisen kanssa oltiin kans 5 yötä, kun tytön sokerit laski kokoajan. Tosin eipä siellä kukaan neuvonut kuinka voisi tehostaa imetystä ym. Ens kerralla olen sentään imetyksen kanssa viisaampi. Olin aika tyrmistynyt ku sanoivat että kyllä sinä voit lähteä kotiin, mutta vauva joutuu olemaan vielä pari päivää...
 
Kerroin heti plussattuani parhaalle kaverilleni joka on myös sattumalta nykyään myös minun isoveljen avovaimo. :) Heillä on myös käynnissä esikoisen yritys joten nyt toivotaan että hänkin raskautuu pian ja saadaan odottaa yhdessä serkuksia. :) 

Miehen kanssa päätettiin että ei kerrota kenellekkään ennenkuin on ollut eka neuvola jossa ultrataan. Eli se menee joulukuun puoleen väliin. Miehelle täytyis nyt varovasti kertoa että kerroin kaverilleni. :P He ovat tänään tulossa käymään ja tiedän että veljeni voi lohkasta jotain sopimatonta johonkin väliin asiasta joten parempi että mies tietää ennenkuin he tulee. :D 

Sairaalassa oltiin molempien kanssa 2 vuorokautta. Meillä on matkaa sairaan 100km joten siksi ei lähdetty kotiin heti synnytyksen jälkeen vaikka lupa olisi ollut lähteä kakkosen kanssa. Kuitenkin oltais jouduttu menee takaisin sinne sairaalaan sillon kun vauva on kahden vuorokauden ikäinen. Ja nyt kolmannen kanssa olen myöskin sairaalassa vaikka hirveältä tuntuu ajatus siitä että voisin olla noista mukuloista erossa pari yötä. Toista odottaessa itkin asiaa kun jouduin esikoisen jättämään isin kanssa kotiin ja voi sitä itkun määrää kun esikoinen tuli isin kanssa hakemaan meidät sairaalasta! Nyt vielä kun tämä kakkonen on niiiin minun perään, itku tuli eilen illalla kun tulin töistä ja oltiin menossa nukkumaan ja lähdinkin käymään vielä vessassa niin alkoi kauhea huuto kun äiti taas jätti. :S Mutta oli se ihanaa keskittyä sairaalassa vaan siihen pieneen ihmeeseen eikä tarvinnut huolehtia kenestäkään muusta, se oli kyllä positiivista. :) 
 
Kiva kun täällä olikin jo keskustelua sisaruksille kertomisesta. Meillä tulee ikäeroksi 1v10kk ja poika ei varmasti vielä vähään aikaan ymmärrä tätä vauva-asiaa ollenkaan. Varmaan hyvä idea odotella rauhassa, että maha alkaa kasvamaan ja sitten vasta ottaa asia esille.

En ole vielä ollut yhtään kokonaista yötä erossa pojasta, mutta vielähän sitä ehtii harjoitella ennen uuden vauvan tuloa :) Toivon vaan, ettei tarvitse kovin kauaa olla sairaalassa.. Ensimmäisen kanssa oltiin 3 yötä sokeriarvojen takia.
 
Meillä rv5 ja ollaan vasta itse tottumassa ajatukseen, että olen raskaana. Miehen vanhemmille oli pakko kertoa koska vietettiin viikonloppu heidän kanssa ja yleensä juon muutaman oluen tai lasillisen viiniä.

Oltiin ostettu vauvasukat ja laitettu ne hienoon pakettiin. Oli ihana nähdä ilmeet kun ne avasi paketin :) Ne oli tosi innoissaan koko viikonlopun, mutta sanottiin että vielä ei saa kertoa muille kun on niin paljon riskejä näin alussa. Ne ymmärsi, mutta sanoi kuitenkin, että "hyvin se menee" jne.

Kerrottiin minun vanhemmilleni samalla tavalla pari päivää myöhemmin. Meinasin purskahtaa itkuun kun olin niin liikuttunut kun ne avasi paketin, mutta niiden reaktiot oli todella varovaiset, kysyi "uskaltaako jo onnitella?" Olihan ne iloisia, mutta sain kuitenkin tunteen, että ne ajatteli "oliko mitään järkeä kertoa näin aikaisessa vaiheessa?" Siitä jäi huono fiilis...

Joten Mara, samanlaisia reaktioita minäkin olen saanut ja kaduttaa että kerroin omille vanhemmilleni... Pelkään muutenkin että jotain sattuu, ilman että muiden pitää olla niin pessimistisiä.. Minäkin olin niin onnellinen viikonloppuna, ja nyt on mieli hiukan maassa. Päätimme miehen kanssa, että nyt ei kerrota enää kenellekään ennen kuin olemme rv12 yli.
 
Jenaya: Ei olla vielä käyty varhaisultrassa eli kerrottiin plussan ja oireiden perusteella lapsukaisille tuloksesta. Meist oli aika aiheellista kertoa kun nämä mejän pikku natiaiset on sellaisia päällä mönkijöitä ja painijoita, jotta osaavat varua massuasukkia. Meilki on lapsukaisilla ollu vähän ja vaik minkälaisia menetyksiä elämäsä aikana ja sekin otettu huomioon kerrottaessa. Kerottiin pojil et vauva on viel nii pien ettei ole varmuutta meneekö kaikki hyvin, mutta aika näyttää. Tuo animaatio näil sivuil on ollu meil hyvä työkalu ja ollaan siit kahteltu poikien kans milt vauva näyttää ja kuinka pien se on. Mie oon Pohjois-Pohjanmaalt lähtösin, mut oon asunu Kemis ja Rovaniemel ison osan aikuis iäst josta murre tarttu eikä meinaa lähtä millään vaik kuinka yrittäsi.

 
Kurjia vastauksia olette saaneet. Mutta varmasti moni ei siinä itse tilanteessa osaa asiaa käsitellä niinkuin pitäisi vaan vasta myöhemmin miettiivät miten hieno asia se on teille. 
Mutta pääasiahan on että itse tietää kuinka onnellinen on asiasta ja kuinka luottavaisin mielin mennään eteenpäin. :) Ja se on myös heille "kunnia" jotka saa aikaisessa vaiheessa tietää, tietäävät sitten myös mahdollisesta keskenmenosta etunenässä eikä tarvitse muilta sukulaisilta sitä tietoa kalastella. Toivotaan kuitenkin että kaikkien meidän heinämammojen odotukset jatkuu heinäkuulle asti. :) 

Meillä lapset on nyt 10kk ja 2v2kk joten vanhempi saattaisi jo ymmärtää asiasta jotain, olemme kuitenkin olleet hiljaa. Ajattelin että ultran jälkeen voisi lapsille kertoa niin voi sitten ylpeä isoveli kertoa ja näyttää että äitin masussa on vauva. :) 
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top